Turku-soundit: The New Tigers

Jälleen on kehaistava Solitia, lafka kun tuntuu täydentävän värisuoraansa alati uusilla julkaisuilla. Big Wave Ridersin julkaisuja en esimerkiksi malta odottaa. Turkulaisen The New Tigersin kiinnittäminen kuului lähinnä kuriositeetteihin, vaikka hyvä ystäväni bändiä oli jo aikapäiviä sitten suositellut - silloin en häpeäkseni syttynyt. Jos olisin tiennyt, että tämän ystävän veli rumpaloi Tigersin peräsimessä, olisin varmasti suonut pidemmän hetken yhtyeelle.

Turku-soundit on postaussarjana lyhyen olemassaolonsa aikana kokoontunut harvakseltaan, mutta syykin alkaa vihdoin selkiytyä, kun kaikki postatut ovat varsin laadukkaita artisteja (eivätkä turkulaisbändit kenties kantaudu korviini niin hyvin). Tähän mennessä Markus Perttula (jonka tulisi olla tuttu kaikille, sillä kaveri on valitettavan lahjakas ollakseen ilman levysopparia), Loft Apartment (jonka soundi kuulostaa hieman raakileelta vielä, mutta on varsin lupaava) sekä Yournalist (jota ei myöskään varmasti tässä vaiheessa tarvitse enää esitellä). Ja nyt tietysti itseoikeutetusti paikkansa ottava The New Tigers.

Uusin kappale, Pocketful of Sand on kyllä harvinaisen kova. Yo La Tengoa ja Galaxie 500:ta (ja Jesus And The Mary Chainin surinoita) ei ole syyttä suotta mainittu bändin yhteydessä eikä soundin ylivertaisuutta kehuttu. Debyyttilevy julkaistaan syyskuussa eikä Turun lupaavimman bändin harteille voi asettaa liikaa odotuksia. Tämän kappaleen perusteella se on oleva loistava.

  The New Tigers : Pocketful Of Sand by Soliti

Siinai - eli miten jäärä ohittaa kaiken hyvän

Nyt pitäisi ihan oikeasti olla ylpeä siitä, miten hienoa soundia suomalaiset saavat aikaan. Itsellä sen arvostamiseen meni vähän turhan kauan aikaa. Sanotaan nyt heti, että Siinain Olympic Games kuulostaa aivan valtavan hyvältä levyltä - se siis ilmestyi eilen.

Viime vuoden puolella livahti korviini tieto, että Zebra & Snaken ja Joensuu 1685:n pojilla oli uusi projekti, Siinai. Äänijännitteestäkin oli saatu mukaan bändiin. En jostain syystä kiinnostunut saati innostunut, vaikka erillään nuo bändit ovatkin tuttuja. Noh, muistaakseni ainakin Jouni ja Antti hehkuttivat bändiä. Ei vieläkään mitään sykähdystä osallani.

Aikaa kului taas hieman, bändi signattiin Splendourille, kevään vaihtuessa kesäksi ja albumijulkaisu-uutisten lähentyessä yksi jos toinenkin taho alkoi siirtyä Siinain jalustallenostajaksi. Ei vieläkään mitään. Kaupan päälle vielä Hesarin valinta lupaavimmaksi suomalaisyhtyeeksi. Ehkä mä sit tsekkaan. Nyt lähinnä ärsyttää, et miten oon kuunnellu tätä vasta nyt. Seuraavan kerran kun skippaan jotain näin hienoa, pidän kaikkia bloggaajia yms hehkuttajia vastuussa.

Olkoon tämä tarina opetuksena, että jos ei suostu edes antamaan mahdollisuutta, menettää varmasti jotain hienoa. Genrenä Siinailla krautrock/postrock/tjsp. Olympic Gamesin voit kuunnella niin Spotifyssä kuin soundcloudissakin.

Levyvalinta: Wolf Gang - Suego Faults

Oikeastaan on eilisen uutisia. Levyvalintakin heijastelee vähän olotilaa. Jos nyt vaan skipataan ne kaikkein synkimmät uutiset ja keskitytään tähän levyyn. Wolf Gangin eilen ilmestynyt debyyttilevy on nimittäin silkkaa iloa, rakkautta ja tanssia.

Suego Faultsia edeltää monta vahvaa singlejulkaisua, joista kuitenkin on sen verran aikaa, että vähän yllätyin levyjulkaisun koittaneen vasta nyt. Muutenkaan en ihan odottanut, että tämä Max McElligottin projekti parin vuoden takaa olisi nyt näin monen huulilla. Toinen yllätys tuli sitten ihan perinteisesti levyn sisällön myötä. Elektro popia ei tänä vuonna ole ehkä tehty yhtä kovaa levyllistä.

Lähimmät vertailukohdat McElligottin musiikille löytyy MGMT:n ensimmäisestä levystä sekä kenties The Arkista. Kumpikin on osoittanut samanlaista ilon uhmaa kuin Wolf Gang tällä levyllään. Wolf Gangissä kuuluu enemmän Ola Saloa hivenen muistuttava fraasien sanailu kuin varsinaisesti tyylillinen hengenheimolaisuus, mutta sekin kuuluu minun korvaani kyllä.

Ehdottomasti kuuntelun arvoinen ja hyvä levy. Ainut huoli on jääkö Suego Faultsin kukinta yksivuotiseksi vai kestääkö se talven yli ja jää monivuotiseksi iloksi - niin kuin kaksi verrokkiaan.

- - - - - - - - - - - - - -

Noin muuten...

#... Laura Marlingin kappale Sophia uudelta levyltä sai eilen ensisoiton. Oon aina vähän skeptinen, kun artisti julkaisee lyhyellä välillä albuminsa. En jotensakin jaksa uskoa, että monellakaan artistilla riittää talenttia tuottaa laadukasta tavaraa lyhyen ajan sisään kaksi levyllistä. Toivotaan että olen väärässä.

#...nyt levylautasella lisäksi ilmiselvä valinta, Siinain Olympic Games.

Kaksi tapahtumaa jää väliin, mut Little Dragon ilahdutti

Ilmiö JA Turku Modern järjestetään tänä viikonloppuna - ja kumpikin menee multa ohi. Miks pitää aina olla duunissa kun jotain tapahtuu! Noista kahdesta tosin Ilmiö olis kiinnostanut ehdottomasti enemmän, mut toisaalta Modern ei oo täysin poissuljettu. Sinne ehtis huomenna ehkä vielä puolen yön jälkeen, jos lippuja sais.

Uskoin niin sokeesti Ilmiön onnistumiseen mun kohdalla, vaikka tiesin et oon töissä koko sen ajan ja liput on loppuunmyyty, että laitoin vasta äsken tapahtumaan facessa "not attending". Jea. Ehkä ens vuonna tärppää.

Little Dragon on ylipäätään symppis ja sen eklektinen elektro auttoi alakuloon, mut etenkin When I Go Outin siide video piristi. Myös pari muuta tulevalta Ritual Union -levyltä kelpaavat avuksi. Nyyh.

Lukiosuosikki Kashmir

'Löysin' uudestaan taannoin tanskalaisen sentimentaalirockin pienen suuren edustajan, Kashmirin, mikä sai aikaan valtaisan nostalgiaryöpyn. Sen uran neljäs ja paras levy Zitilities tuotti paitsi kansainvälisen läpimurron ja tunnustusta myös tukun hienoja kappaleita. Lukion aikaan tanskalaisrockilla meni muutenkin kovaa, kun mm. Mew oli suosikkeja.

Tämä levy potkii edelleen erityisen kovaa ja - yllättävää kyllä - vetoaa melko samoihin tunteisiin. (Henkistä) kehitystä lukion jälkeen on siis siinäkin mielessä tapahtunut näköjään kovin vähän. Muuten Kashmirin tuotantoon tutustuminen on ollut aika heikkoa.

Fiilistelin eräänä iltana Rocket Brothersin, The Aftermathin, In the Sandin ja Surfing The Warm Industryn tahtiin. En vain muistanut, että kavereilta löytyy kappaleille myös todella hienot videot. Mm. Rocket Brothersin animaatiota ja Aftermathin hienoa, alati vetäytyvää zoomia keikkavideolla on mukava katsella näin useamman vuoden jälkeenkin.

Kesätunnari: Aves - Shoreline

Stereotype Helsinki tarjoaa ja minä hypetän. Stereotyyppien kollektiivi jakaa muutenkin kaikenlaista hienoa sisältöä vaikka millä välineillä, mutta nyt on ajankohtainen kavereiden ensimmäinen lafkajulkaisu. Aves on kotimainen elektro pop -akti. Siihen jääkin mun tiedot.

                                                        (Kuva: youlucid.tumblr.com)

  Aves - Shoreline by ▲ves

Mut eipä niiden tietojen niin väliä, kun kappale toimii ihan hurjan hyvin. Aves_ -in/-ksen (?) single on nimeltään Shoreline. Tämän kappaleen samoissa sävelissä löytyy ampparimehujää, yötön yö, jokiranta ja kesän viimeiset tanssit. On ilahduttavaa kuulla suomalaista, joka ei kuulosta suomalaiselta negatiivisessa mielessä ja toista pienten piirien jokaista lapsentautia. Ykköstunnari minun kesääni (jos sitä toista, ihan älyttömän yllättävän suosittua julkaisua eiliseltä lasketa).

- - - - - - - - - - - - - -

Noin muuten...

# ...oon lueskellu näiden jätkien Route 66 -nimistä jenkkimatkapalstaa Lilyssä jo jonkin aikaa. Paljon kuvia ja konkreettisia kohteita. Todella mukavaa seurattavaa.

#...Michael Kiwanukan, ihan suosikkiartisti, uuden eepeen I'm Getting Readyn ennakkotilaus alkaa ensi maanantaina. Nimikkokappaleen voit kuunnella täällä.

Nousussa: Theme Park

Nousussa-osio saa jatkoa brittinelikko Theme Parkin myötä. Talking Heads!!1 Noin, nyt se on mainittu. Ylistystä runsauden sarvipäiden veroisesti keränneen Theme Parkin yhteydessä on niin kehuin kuin kritiikein pudoteltu Talking Headsiä. Vaikutteet ovat, joillakin kappaleilla enemmän ja joillain vähemmän, ilmeiset. Mutta läsnä.

                                      (Kuva: facebook.com/themeparkband)

Ensimmäisen singlensä elokuun lopulla julkaiseva Theme Park on aika kova juttu, ihan oikeasti. A Mountain of Love -nimisen singlen B-puoli Wax on viileintä ja parasta tunnelmaa tällä hetkellä, vaikka siisteysulottuvuudella on kovin vähän merkitystä noin ylipäätään. Paas pyärii! Kolme kappaletta täynnä tulevaisuuden toivoa on tällä hetkellä tarjolla bändiltä, jonka eka keikka koittaa vasta sekin elokuun lopussa. Wax, Mountain of Love ja Milk.

  Theme Park - Milk by Not Many Experts

- - - - - - - - - - - - - -

Noin muuten...

# ...harmittaa hieman Wild Beastsin puolesta. Todella hieno ja lemppari levy, mutta ilman Mercury Prize ehdokkuutta jäivät. Tsekkaa lista ehdokkaista täältä.

# ...turkulaisbändi Yournalist ilmoitti juuri facebookissa aloittaneensa debyyttialbumin teon. Siistiä!

# ...nyt levylautasella soivat nämä: Theophilus Londonin Timez Are Weird These Days, Washed Outin Within and Without, sekä Reginan Katso Maisemaa, jonka hankin vasta eilen (!).

Sunnuntai toi kappaleet

Tyhjentelen taas postilaatikkoa - kaikkea kivaa sinnekin kertyy. Nyt on kertynyt jo vähän pidemmältä ajalta. Niistä ja muista löydöistä seuraa siis muutama lyhyt esittely kivoista artisteista kappaleiden kera. Noin muuten oon yrittänyt tutustua mm. Google +:n saloihin, joskaan vielä en oo vakuuttunut.

Ja toisaalta turhautunut Turun Botéllon-uutisointiin; alkujaan espanjalaisen pikniktapahtuman vertaaminen Sodomaan on jo melkoinen ylilyönti. Saati lukemattomat poliisien haastattelut siitä, mitä JOS jotain kuitenkin tapahtuu ja miten se on sitten kauheinta ikinä. Mistä nämä toimittajat saavat palkkansa? Kuulin juuri Kupittaanpuistolla asuvalta, ettei puisto ole "hävityksen kauhistus".

Well, anyhoo, ne artistit. Astrid Swan julkaisi toisen makupalan Hits (Pavement for girls) -levyltään. Shady Lane on aivan yhtä kova kuin Box Elder, ellei jopa kovempi. Laatu jatkuu koko albumin verran, monta kuuntelukertaa takana ja uusia hienouksia löytyy jatkuvasti.

  Astrid Swan - Shady Lane by Soliti

Wooden Shjips, San Franciscosta, puskee uuden levyn elokuussa ulos, nimeltä West. Lazy Bones on soinu päässä hullun tarttuvasti koko viikon. Psykedeelistä rokkailua, just niin kuin pitää. Loistava kipale.

  Wooden Shjips - Lazy Bones by The 405

Sarah Jarosz tekee americana-folkille hyvää: akustista, heleää tunnelmointia countryperinteessä löytyy myös Spotifystä (Follow Me Down on uusi levy). Esimerkiksi Laura Veirsin faneille tämä kelvannee varsin hyvin. On soinut täällä yllättävänkin tiheään. Run Away on levyn avauskappale.

Dream poppaileva Puro Instinct päätyi kappaleellaan feattaamaan Ariel Pinkiä. Lopputulos huokuu jotenkin Arielin soundia ja läsnäoloa, mutta onnistuu olemaan utuisen ihana ihan omalla painollaan. Puro Instinctin takaa löytyy 24- ja 16-vuotiaat sisarukset Piper ja Skylar Kaplan. Headbangers in Ecstacy debyytti ilmestyy myös syksyn alkupuolella. Stilyagi on ainakin loistokappale!

Stache, Oulusta

Mukava ja ennen kaikkea lupaava tuttavuus Oulusta, aivan kuten kollegansa Satellite Stories. Yhteyttä muutama päivä sitten ottanut Stache esiintyy mm. Qstockissa heinäkuun lopulla, ja postasipa Tarkkailija K jo eilen bändistä.

                                                          (Kuva: stache.fi)

Yhtyeen molemmat eepeet löytyvät myös Spotifystä, joten tutustuminen on ainakin helppoa. Kappalemateriaali näillä kahdella lätyllä heittelee paikoin, mutta viimeisimmistä ja valmiimmista tekeleistä kuuluu varsin lupaava kaiku. Mm. Gorillazia osittain mukaileva Game On on erittäin hyvä kappale. Uudempi eepee on myös kaksikosta selkeästi parempi, joten bändin kannalta on mukavaa että kehitystä on tapahtunut.

Odottellaanpa innokkaina mitä tästäkin porukasta tulee. Oulu yllättää.

  Stache by Stache_band

The Tallest Man On Earth - Weather Of A Killing Kind

Mun kirjoissa tämä mies ei voi tehdä väärin. Kristian Mattsonin julkaisutiheys ja -laatu ovat verrattomia, kun nyt saamme kuultavaksi Weather Of A Killing Kindin, joka julkaistaan Adult Swimin viikottaisena ilmaisena kappaleena, tai siis julkaistiin eilen ilmaiseksi lataukseksi jo.

  The Tallest Man On Earth - Weather Of A Killing Kind by Bears and Bullets

Samaan sarjaan ovat lukeutuneet mm. Best Coast, Mastodon, Active Child jne. Weather Of A Killing Kind on ennen julkaisematon uusi kappale, ja sellaisenaan tuttua taattua, sydäntäriipivää Tallest Man On Earthiä, eli aivan loistavaa. Vain vähän aikaa sitten Mattson jakoi ihkaensimmäisen EP:n sessioista julkaisematta jääneen In The Pocketsin. Kyllä meitä faneja hemmotellaan.

  The Tallest Man On Earth - "In The Pockets" by TwentyFourBit.com

Real Estate - It's Real

Muistatko vielä 2009 loppupuoliskolla kesäisesti kerrostunutta kitarariffittelyä albumillisen julkaisseen Real Estaten? Vielä ehdit mukaan, vaikka muun muassa viikonlopun koettelema muisti pätkisikin, sillä bändi julkaisee syys-lokakuun taitteessa uuden levyllisen musiikkia, nimeltä Days. Se ensimmäinen, s/t, on myös ihan testaamisen arvoinen.

Uuden levyn ensimmäinen single on livenä testattu It's Real, täydellinen kesäkappale. Luonnehdin kappaleita toki usein näin, mutta kesään kuuluu toki useampi kunnon tunnari, ja tällä kertaa sitä on helpompi tarkoittaa kuin koskaan. Tätä kepeää rantaunelmaa tarjotaan muutaman minuutin paketissa, mukanalaulettavaa ja beachboys -kitarointia unohtamatta. Tällaisilla lakaistaan huolia syrjään.

Jälkipyykki: Mr November ja Guy Garvey

Festariviikonloppu Ruissalossa oli hyvin perinteinen, keikat kovia ja ihmiset juhlatuulella. Kolmen päivän lipun haltijat tässä taloudessa tosin huomasivat olevansa varsin poikki, kun sunnuntai-ilta koitti. Vieläkin täytyy ihmetellä, miten polkupyörällä on mahdollista selvitä jyrkkien ja mutkaisten - metsän keskellä kulkevien - hiekkateiden armoilta täysin ehjänä kotiin, etenkin kun muutama kymmenentuhatta koittaa tehdä saman.

Ihmisiä ei saanut kiinni, sattuma sanelee vieläkin suurinta osaa kohtaamisista, ja se toi tielle tällä kertaa mm. Jethro Rostedtin lisäksi myös ilokseni Jyrin, Annan sekä Klubin ulkopuolella Thomaksen. Asiallista väkeä. Saa tulla muutenkin moikkaamaan.

Täydelliset keikkahetkemme koimme The Nationalin keikalla, joka yllättäen pystyikin Kultsan keikankin jälkeen vakuuttamaan vaikealla Rantalavalla. Kuten todettua, Matt Berninger oli poikkeuksellisesti melko selvin päin, jutteli mukavia mm. eräästä vastarannalla sijaitsevasta huvilasta. Mr Novemberin tullessa taas olin ehkä eniten huumassa ikinä. P.S. Mä olin NÄIN lähellä Mattia, tosin piti juosta perään, eikä pienissä olleen kuvaajan kamerassa olleet säädöt ihan kohdallaan juoksevaa Berningeria varten.

                                                                  (Kuva (c)).

Elbow oli myös täydellisyyttä. Laulaja Guy Garveyn lavapersoona oli yllättäen todella mukaansatempaava eikä tätä keikkaa käynyt vastustaminen. Varsin pienellä Elbow-oppimäärällä Ruissiin lähdettyämme koimme lauantain pelastuksen. Teltassa tunnelma oli harras ja se teki meistä faneja.

Pääesiintyjiksi perjantaille ja lauantaille valikoidut The Prodigy ja PMMP toimittivat asiansa juuri niin hyvin kuin olisi voinut toivoa. En oo tainnut tajuta, että PMMP:kin on oikeasti noin iso bändi. Vastaavanlaisia vyöryjä noille keikoille en ole nähnyt aikoihin, kenties The Flaming Lipsin keikka 2007 veti omalla kohdallani vertoja näille.

Sunnuntainen Manu Chao taas oli varsin farssi köyhällä punkkikompilla ryydittämillä versioillaan suosikkikappaleista. Tosin tämänkin keikan rakkaus ja ihmiset löysivät.

Pieniksi pettymyksiksi jäivät Anna Calvi sekä eniten odottamani Fleet Foxes. Moni tuttu, ihan kohdeyleisöä vieläpä, jätti Calvin keikan kesken. Tällä kertaa biisimateriaali ei selkeästi riittänyt pidemmälle.

Fleettarit taasen eivät varsinaisesti olleet pettymys, mutta jotain puuttui. Liekö tekemistä sillä, että Pecknold vaikuttaa aika ujolta kaverilta itse eivätkä muut bändin jäsenet tuntuneet olleen kovinkaan fiiliksissä esiintymisestä tai yleisöstä. Myös keikan volyymi oli kovemmalla kuin olisin toivonut tai odottanut - tuskin sitä odotti moista metelishow'ta folkbändiltä. Mutta silti oli hienoa nähdä suosikkeja livenä.

Ylipäätään käteen jäi ilo siitä, että kotifestari on näinkin voimissaan. En vain voi kuvailla sitä fiilistä, joka tulee reilunpuoleisen pyörämatkan aikana, kun into kasvaa ja Ruissalo lähenee. Itse festarialue saattaa tuntua luoksepääsemättömältä toisinaan, mutta pitää muistaa, ettei toista moista ole.

Mun Ruisrock

Tähän vois yhtä hyvin listata päivän ja viikonlopun ohjelman - omat valinnat Ruissin ohjelmistosta siis - mut en aio sitä tehdä. Tottakai Ruisrock 2011 on vähän The National ja vähän Fleet Foxes, ehkä vähän Isobel Campbell & Mark Lanegan jne myös.

Mut mun Ruisrock on 40-vuotias, aina olemassaolostaan kansallispuistomaisemissa kamppaileva pitkäikäinen festivaali. Ympäristöasioiden ja luonnon moninaisuutta puolustavien kanssa kamppaileva jätti. "Mites lintujen pesinnän häiriintyminen?" "Niin joo, mut mites perinteet, ei Ruisrock oo Ruisrock ilman Ruissaloa!". Joidenkin mielestä näitä ei pitäis voida edes asettaa vaakakupissa vastakkain, mut ei mullakaan tähän ratkaisua ole.

Mun Ruissi on myös pyöräily kaupungista saaristoa kohti, metsäpoluilla kalaparvien lailla liikkuvia pyöräilijöitä väistelyä rakkaan Kombi Fleurin kanssa, joka isältä saatuna on vain joitakin vuosia nuorempia kuin Ruisrock. Tuntuu uskomattomalta nostatukselta pyöräillä festarille ihmismassoja väistellen annos alkoholia kätösessä. Tai ilmankin.

Mun Ruisrock on kuitenkin kutakuinkin kaikkien festari, ilman elitismiä - toisaalta kenties liikaa joidenkin pirtaan örväilyä. Se on Ruotsin-laiva Rantalavaa ohittamassa kesken keikkaa, kännykkäverkkojen ylikuormittumista, ystävien hukkaamista, uusien löytämistä. Tänä vuonna se on jopa vähän enemmän altsu.

Tänä vuonna mun Ruisrock on ensimmäistä kertaa ikinä kolmipäiväinen. Mitä ikinä mun Ruisrock onkin, se ei ole koskaan täydellinen mutta aina kiinnostava.

Jotkut varmaan ovat jo Ruissalossa, joten mahtavaa Ruissia kaikille. Nähdään siellä.

Viikon naisartisti: Jess Mills

Tähän postausformaattiin valikoituu lähes poikkeuksetta brittiartisteja. Väliäkö tuolla, sillä en nyt aivan karttaa tuijottele kun musiikkia kuunnellessa. Pohjoislontoolaisen Jess Millsin popkappaleet ovat pyörineet hyppysissä pitkin kevättä hyppysten saamatta mitään aikaiseksi. Sääli, sillä tällä on nousupotentiaalia ihan riittävästi.

                                      (Kuva: jessmills.co.uk)

Tykkään ihan verrattomasti tästä ihanaisesta artistista: mm. Live For What I'd Die For ja Vultures -kappaleilla yhdistyy nokkelaan vetoavaan tapaan popmusisointi ja räväkämpi, vaikka tanssittavampi, soundi. Millsissä näkyy arkkityyppisesti brittiskenen ominaispiirteet, jotka tuovat laajan onnistumispotentiaalin artistille: listamusiikin ei tarvitse olla aliarvioivaa tai laiskaa.

Wild Beasts - Catherine Wheel

Wild Beastsin saldo tälle vuodelle: erinomainen albumi, kerrassaan erinomainen; uskomaton Smother -niminen b-puoli, jonka poisjättö albumilta ei mahdu kaaliin; ja nyt Bed of Nailsin (alla akustinen versio) b-puolena julkaistu Catherine Wheel ja jälleen kerran ollaan TÄH! -osastolla. Kyllä nämä kaverit osaavat. Minä rakastan tätä bändiä.

  Wild Beasts - Catherine Wheel by DominoRecordCo

  Wild beasts - Bed of nails (acoustic session) by mouxlaloulouda

Active Child - Hanging On

Elokuun lopulla julkaistaan chillwaveaallon aikana framille nousseen Active Childin debyyttialbumi You're All I See, joka sisältää nyt varmuudella ainakin kaksi etevää kappaletta. Uusilla kappaleilla on ainakin niistä cw-ajoista edetty, vaikka eepeillähän oli aivan erinomaista tavaraa. Hanging On on ihan Pat Grossin sooloilua, mutta Playing Housella feattaa huippu How To Dress Well. Nauttikaa.

                                                             (Kuva: activechildmusic.com)

  Active Child - Hanging On by snipelondon

  Active Child - Playing House (Ft. How To Dress Well) by VagrantRecords

Sana kiertää

Pari kuukautta sitten postailin nuoresta soulin supertulokkaasta Michael Kiwanukasta. Sinä aikana oon mainostanut - itselleni hieman epätyypillisesti - tätä artistia kaikille. Muutama bloggaajaa ja lähes poikkeuksetta kaikki tutut ovat innostuneet miehestä.

Vastustamattomat kappaleet ja karisma jota nuori kaveri huokuu tuntuvat hukuttuvan vastarinnan itse kultakin. Parasta näissä tilanteissa on ollut silti ihmisten itsensä reaktiot ja kasvoilla näkynyt yllätys, että he ovat kuin ovatkin pitäneet Kiwanukasta. Joukkoon mahtuu ihan perinteisiä indiepoikia ja -tyttöjä, mutta myös hyvin erilaisiin musiikkimakuihin hurahtaneita tyyppejä.

  Michael Kiwanuka - Tell Me A Tale by Stayloose

  Michael Kiwanuka - I Need Your Company by The Vinyl District

  Michael Kiwanuka - Worry Walks Beside Me by pagan place

Ihan vain henkilökohtaisen faniuden myötäkin on syytä antaa Kiwanukalle toinen postaus. Ja tietysti se, että miehen pitää keikkailu kiireisenä ja niiltä tihkuu huikeita livevideoita yksi toisensa jälkeen. Harmi vain, että tuo erinomainen Tell Me A Tale EP on saatavana vain hyvin rajoitettuna vinyylinä ja latauksena. Möhmöh. (Tossa ylhäällä on tosin ne kaikki kolme kappaletta kuunneltavana).

Kasvokkain suosittelu on tuntunut aika paljon antoisammalta kuin bloggaaminen - tässä kun ei niitä innostuneita kasvoja ei näe. En mä silti lähe feissariks pysäyttelemään ihmisiä kaduilla ja saarnaamaan: "Moi, kiinnostaisko soul/indie/folk/tms? Täs ois Michael Kiwanuka, ihan loistava kaveri!". Olis sekin varmaan näkemisen arvoista. Nyt sit Ruisrock -dokkarin pariin Teemalle, jeaa!

EDIT: Sohvalle kiirehtiessä unohtui se oleellisin tiedonjyvä. Michael Kiwanukalta on 'kuulemma' tulossa uutta EP:tä syyskuun tienoilla ja albumikin on semisti tuloillaan. Loistavaa.

Levyvalinta: Last Smoke Before The Snowstorm

Sopivuutta ja istuvuutta arvostetaan aivan liian vähän. Pukeutumisessa esim. vaikkapa puvun istuvuus on tärkeintä: kenties musiikkia pitäisi ajatella samalla tavalla. Miten tämä musiikki osuu minun asettamiin raameihin tai sopii valitsemaani hetkeen.

                                                    (Kuvat: benjaminfrancisleftwich.com)

Ei kannata toisaalta väittää että minun hetkeeni sopiva istuu sinun harteillesi, vaikka Benjamin Francis Leftwichin 4.7. ilmestyvä debyyttialbumi hieno onkin. Last Smoke Before The Snowstorm on mun mielestä todella mainio levy - ja mun mielessä se sopii rauhallisiin iltoihin rakkaan kanssa, tahi omasta rakkaasta haaveiluun eikä ole mitään syytä, miksei Benji tämän levyn myötä nousisi blogeista ihan aidoksi puheenaiheeksi. 

Last Smoke... on akustista singer-songwriterismiä, ja poikkeaa hyvin vähän BFL:n mukavuusalueen ulkopuolelle. Silti puolituntinen levy on täynnä ilmavia ja kauniita balladeja, jotka vakuuttavat tämän 21-vuotiaan talentista. Se ei ehkä klassikkostatusta tule saavuttamaan, mutta osoittaa että Leftwichillä on rahkeita sellaisen tekemiseen. Tällä ensimmäisella kokopitkällään Leftwich on jo tehnyt sen, minkä osoitti eepeeillään mahdolliseksi: vakuuttamaan, että tämän äänellä lunastetaan oma paikka singer-songwriterien ylikansoitetusta väestönosasta.

Lempihetkiä ei tarvinnut pelkästään alta löytyvän albumsamplerin perusteella arvailla, sillä ilokseni sain ihan oman lätyn arvioitavaksi - ja ahkerasti sitä onkin meidän taloudessa kuunneltu, ja me tykätään. Pictures (jonka video myös alla), Shine, Box of Stones ja tietty ensimmäinen kuulostelu artistilta Atlas Hands ovat tämän hetken lempparit levyltä.

  Benjamin Francis Leftwich - Box Of Stones by Dirty Hit

  Benjamin Francis Leftwich - Atlas Hands by Dirty Hit

The Mast - Wild Poppies

Äh, mistäköhän sitä taasen aloittaisi. Tämän duon soundi liippaa kyllä montaa artistia läheltä, muttei yhtään tyhjentävästi. Hehkutuksen voi tällä kertaa aloittaa sillä, että aion ihan vilpittömästi ja ilomielin käyttää jäljellä olevat kuunteluajan rippeeni Spotikan ilmaisversiossani tähän erinomaiseen artistiin. The Mastin Wild Poppies -niminen debyytti löytyy Spotifyn lisäksi onneksi myös tästä postauksesta.

                                                            (Kuva: themastmusic.com)

Nimiä nyt täytyy kuitenkin pudotella, jotta saadaan ihmiset tarttumaan levyyn - tai vastaavasti tahattomasti väistämään edestään löytyvä aarre. Kuulostaa: kuin Mazzy Star soittaisi Warpaintin biisejä PJ Harveyn kera. Siihen vielä jotain itämäistä vaikutusta sekaan. Kitaran, perkussion ja laulun kerrokset saavat aikaan houkuttelevan ja hienon ensilevyn, joka kestää kuuntelukertoja ja välttelee tarkkaa määritelmää. Erinomaista!