Musiikkiblogia pitäessä tulee väistämättä kirjoitettua niin monesti bändistä, että joskus ns. tärppää. Esimerkiksi Yuckin ja The Vaccinesin oltua esittelyssä suht aikaisessa vaiheessa, niille panoksensa tuolloin asettanut olisi saanut moninkertaisena pottinsa takaisin. Toisaalta moni myös vaipuu unholaan, kun kappaleen parin potentiaali valuu pettymyksenä hiekkaan. Lontoolaisbändi Wild Palms, joka miltei vuosi sitten oli täällä esittelyssä, lukeutuu johonkin välimaastoon.
(Kuva: wearewildpalms.com/blog)
Post-punkista ammentavat indie rockarit julkaisit debylevynsä, Until Spring, viime maanantaina. Sittemmin levy on pyörähtänyt useampaan otteeseen. Gareth Jonesin tuottama lätty on vaikeasti määriteltävässä suhteessa niin viihdyttänyt kuin häiritsevästi askarruttanut.
Muutaman kuuntelukerran, mutta etenkin sen ensimmäisen aikana, Until Spring kuulosti hyvältä, mutta en osannut määritellä mikä koko keitoksessa mätti. Sittemmin valaistumisen kokeneena tuntuu harvinaisen selvältä, että kun palaset ovat lähes oppikirjamaisesti kohdallaan, ei tulos voi olla kovin omaperäinen. Ja se juuri on Wild Palmsin kurimus. Osittain kyseessä on Chapel Clubiakin vaivannut asia: toteutus on liian kliinistä genreensä.
Until Spring on keskinkertainen levy, mutta se sisältää hyviä kappaleita sympaattiselta bändiltä - joitakin heikompia ja joitakin vahvempia hetkiä. Helppoa musiikkia mukaviin hetkiin, josta se viimeinen uskallus kuitekin tuntuu puuttuvan. Delight In Temptation on niitä potentiaalisia sinkkulohkaisuja tältä Chapel Clubin popimmalta velipuolelta.
Odotuksista levyn suhteen on kenties turha puhua, niitä kun ei ollut. Sikäli Until Spring tuntuukin onnistuneelta. Levyn kuunteluun lähtiessä onkin syytä valmistautua siihen mitä on tilannut: siloiteltua indie pop-rockia post-punk aineksin kivassa paketissa, muttei mitään uutta. Jos kuuntelemiesi levyjen ei tarvitse aina olla uraauurtavaa tekelettä vaan 'kivakin" kelpaa joskus, suosittelen Wild Palmsia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti