Arvostelujen lukeminen ennen levyn kuuntelua saattaa vaikuttaa arvaamattomalla tavalla. Esimerkiksi amerikkalaisen singer-songwriterin, William Fitzsimmonsin, uusi levy Gold In The Shadow julkaistaan Britanniassa tänään ja Atlantin tuolla puolen huomenna. Ennen kuin kuuntelin levyn, luin yhden arvostelun, joka oli sattumalta kahden tähden lyttäys.
Tällaisessa tilanteessa tapahtuu yleensä yksi kahdesta mahdollisesta reaktiosta: joko odottaa ämpärihuonoa tuotosta ja tavallaan hakee itse todistusaineistoa ennakkoonmuodostetun mielipiteen tueksi, tai puolustelee itselleen jo etukäteen miksi arvostelu ja arvostelija olivat erityisen väärässä ja hakee alituiseen sille oikeutusta musiikista.
Folk-skenen komeimman parran omistava Fitzsimmons on jäänyt aina pienemmän piirin iloksi kuin lähimpiin verrokkeihin lukeutuva Iron & Wine. Huonommaksi Fitzsimmons ei kuitenkaan ole koskaan suostunut lukeutumaan, sillä tämä on aina tavoittanut herkempiä nuotteja ja vivahteita maanläheisellä ulosannillaan kuin esimerkiksi juuri I & W:n Sam Beam.
Tietynlainen konstailemattomuus sekä erikoinen elämäntarina ovat luoneet Fitzsimmonsille omanlaisensa habituksen. Sokeiden vanhempien kasvattama Fitzsimmons työskenteli mielisairaiden parissa terapeuttina ennen kuin muusikon ammatti vei täyden huomion. Se on näkynyt aina tämän tarinankerronnassa ja niin myös uudella levyllä.
Luettuani arvostelun, jossa Gold In The Shadow leimattiin pettymykseksi, tajusin mistä oma kamppailuni levyn kanssa johtui. Se kuulosti melko kauan etevältä, kunnes palasin Fitzsimmonsin vanhemman tuotannon pariin: ainakin Until When We Are Ghosts sekä Goodnight ovat kovia verrokkeja. Vaikka GitS kuulostaa kivalta vuonna 2011, ei se millään vedä vertoja noille kahdelle ensimmäiselle levylle. Se oli epäilemättä koitunut myös tuon lukemani arvostelun koetinkiveksi.
Jos nyt jatketaan vertailua, olivat UwwaG sekä Goodnight Fitzsimmonsin kotona äänitettyjä ja tämän itsensä tuottamia ja se kuului juuri sillä tavalla kuin sen soisikin. Gold In The Shadow taasen tuntuu kärsivän hieman epätasaisemmasta materiaalista ja kompensoivan sitä tuotannolla. Uusi levy jatkaa osuvasti myös Iron & Wine -vertausta, sillä tämä saattaa olla samankaltainen suoritus omassa diskografiassa kuin I&W:n uusin: se jakaa mielipiteitä, lukeutuu pettymykseksi joillekin vanhoille faneille mutta tuo uusia artistille varmasti lisää.
Vaikkei GitS aivan olekaan kahden ensimmäisen veroinen, on Fitzsimmonsilta aina hienoa kuulla uutta. Paras terä voi hakea hieman itseään, mutta harva tavoittaa samat sopukat kuin William Fitzsimmons. Tässä Fitzsimmons yhdessä Julia Stonen kanssa - jenkkiversiolla duetoijana on Leigh Nash. Kiva että teit taas levyn, sinua kaivattiin. Gold In The Shadow kuuntelulinkki.
Näihin vanhoihin kannattaa palata myös. It's Not True on aivan suosikkeja.
Kyllä! En ole vielä päässyt uusinta kuulemaan, mutta yhden lyttäyksen minäkin olen lukenut. WF on aina ollut vähän yksipuolinen, mutta se yksi puoli on kuulostanut usein tosi hienolta. Kaksi ekaa ovat minunkin suosikkejani levyistä.
VastaaPoistaJa ihan pakko vähän leuhkia: tyyppi soittaa ylihuomenna Torontossa, ja satunpa samanaikaisesti kaupunkiin! Semifinal vuonna 2009 jätti lähtemättömän jäljen.
Iron & Wine taas on jostain syystä aina kuulostanut vain tylsältä.
Uusi levy on kyllä ihan mukavasti ollut minulla soitossa :) Ihan oikeassa olet siinä, että on ihan hienoa kuulla vaan jotain uutta herralta.
VastaaPoistaMutta siinä missä Williamia kykenee kuuntelemaan vaivatta koko päivän, I & W:lta jaksaa taasen kuunnella vain muutaman biisin.. molemmat kyllä silti hienoja muusikkoja mutta näen kyllä suurenkin eron heidän välillään!
harmittaa kyllä suunnattomasti kun jouduin jättämään WF:n Helsingin keikan välistä.. tuskinpa hän on vähään aikaan uudelleen tulossa :/
Johannes: Ohoh, sulla on liput jo taskussa vai?! Mulla jäi harmittavasti se Suomen-visiitti väliin, se jäi kaivelemaan kyllä. On varmaan totta et WF on aina ollu pikkasen yksipuolinen, mutta tosiaan, siitä on helppo pitää.
VastaaPoistaSara: Täytyy olla samaaa mieltä, WF:ia jaksaa kyllä paremmin kuin I&W:n kappaleita/levyjä. En oo tajunnu aiemmin, tykkään näinkin paljon Fitzsimmonsistä - ja vielä näin paljon enemmän kuin I&W:stä.
No, ei ihan taskussa, mutta Ticketmasterin valtuuttamalla tiskillä odottamassa! Lisäksi WF soittaa ennen iltaa myös levykauppakeikan, joka tietty pitänee myös mennä tsekkaamaan. Oli melkomoisen positiivinen yllätys tämä.
VastaaPoistaPakko kyllä toivoa, että WF tulisi Helsinkiin toistamiseenkin. Ja jotenkin samalla (tunnelman vuoksi) toivoisin, että soittaisi taas juuri jossain Semifinalin kokoisessa paikassa, mutta se nyt taitaa olla ihan liikaa vaadittu eikä lopulta ehkä edes kovin järkevää.