Salem

Salemista tulee lähinnä mieleen noitavainot ja Sabrina teininoita, jota en tietenkään koskaan katsonut.*köh*. Salem on myös jenkkibändi.

Sen tyylilajia on kuvailtu witch houseksi tai goottielektroksi, jotka tavallaan saattaisivat olla osuvia nimityksiä, jollei niitä pysähtyisi miettimään - ja siten myös nauramaan. Onhan tämä aika synkkäilyä, elektromeininkiäkin kyllä, biitit löytyy, mutta että oikein noitahousea? Mitenpä vain.

Syksyllä Salem pukkaa levyä ulos. Syyskuun 28. päivä, jos innostus tämän kappaleen myötä kasvaa. King Nightin vahvat synakuviot verkkaisten biittien lisäksi herättivät kiinnostuksen.

Jajajajaja. Olin tosiaan Arcade Firen tsekkaamassa myös, kuten joka toinen musabloggari. Olin myös mehuissa, mahtavaahan se oli. Tykkäsin ihan hitosti just siitä, et miten paljon 'humaanimmalta' bändi vaikutti soittaessaan kuin moni muu. Tai siis siitä, että AF oli lähempänä fanejaan ja tietyllä tavalla sympaattinen.

Vähän ehkä harmitti, ettei Neon Bibleltä kuultu enempää kappaleita, uusia kappaleita ois voinu kenties karsia, mut tottahan ne haluaa soittaa uusia kappaleitaan. Niistä parhaiten toimi Ready To Start. Noin muuten No Cars Go oli älyhyvä, ja Neighbourhoodit kaikkineen. JEPS! Mut kyllä olis jäänyt harmittaa, jos oisin pitänyt pääni ja jäänyt pois. Pohdittiin muuten porukalla, että olis varmaan aika toimiva festaribändi. Pieni maisti ja Arcade Fire. Toimii! Video ei oo mun, mut onpahan ainakin jotain pätkää tarjolla. Niih.

Tänään!

We Used To Wait For It. Eipä tarvii odotella enää. Senaatintori kutsuu! Mä en todella tiedä yhtään mitä odottaa paitsi parhautta. Harmi et järkkäri pitää jättää kotiin. Olis varmaan saanut aika mahtikuvia. Juna lähtee kello 11. Pieni Helsinkireissu ennen keikkaa. Nähdään siis ARCADE FIREN KEIKALLA!

Oon valmis!

Juhannuksen jälkeen

Juhannuksen kertauksen voin jättää siihen, että juomia ja ruokia oli, hyviä sellaisia. Myös mökki, ranta, sauna, vihta ja hyvä seura olivat kaikki läsnä. "Pää alas!" -huudon saattelemana kaikki saivat osansa vihdasta. Bis bas -juomapeli osoitti taas suuruutensa tekemällä laskemisesta uskomattoman vaikeaa humalaiselle. Toisaalta myös maaseutukatsaus Lemussa (kaikista maailman paikoista) pyörällä kera matkakumppanin mainioimman sai ilon aikaiseksi. Ei sentään leikitty Helsinki 78-82:ta ja kruisailtu.

Juhannussoittolistankin tein, ja sen piti päätyä tänne, olla ensimmäinen laatuaan. Mut se vähän jäi sitten lopulta. Mutta. Juhannuksena sai kuitenkin ison annoksen musiikkia, muiden valintoja tosin. Kuultiinpa niin Black Kidsiä, Empire of the Sunia kuin vahva annos suomi-räppiäkin, mikä ei ihan oo mun juttu. Onneksi pojilta löytyi myös rytmiä ja riimejä omasta takaa. Lahjoja tai ei, se oli hienoa.

Kun täällä Show'ssa jäivät nämä juhannusmusat jakamatta, jaan omia juhannuksen jälkeisiä kuunteluja. Ekana Lissie, joka jäi Kelen julkaisun jalkoihin omassa Spotify-tilissäni. Lissien Catching A Tiger sopii kuin nenä päähän esim. Marinan, Ellie Gouldingin ja miksei myös Sparkin faneille. Hyvinkin tasainen ja kiva popjulkaisu.

Allo Darlin' taasen putoilee lo-fi -surffailijoista pitäville. The Polaroid Songilla tutuksi tullut yhtye julkaisi taannoin debyyttialbuminsa. Dreamingissä on niin paljon kivaa ja se toimiiiii.

Perfume Genius ansaitsee The Antlersin, The Delta Mirrorin sekä kenties myös Sufjan Stevensin fanien huomion. EDIT: ei, kyllä tämä ansaitsee ihan kaikkien huomion. Learning -niminen levy on lyhyt, tunnelmallinen tapaus. Sanoituksissaan elämäänsä käsittelevä Mike Hadreas säveltää pianolle kappaleita, joihin pitää keskittyä. Aavistuksen Sufjanilta kuulostava lauluääni ja The Antlersin kaltaiset omaelämäsävellykset uppoavat kuuntelijaan, jos niille antaa mahdollisuuden.

Interpol - Lights

Mitä tähän nyt enää lisäämään? Tässä Interpolin hieno, ei vaan eeppisen hieno, musiikkivideo jo jonkin aikaa sitten kuullulle uusimmalle kappaleelle. Lightsin video on Charlie Whiten käsialaa.

Mustaa ja valkoista videolla on riittämiin. Palloseuran fanit pitänevät. Oliskos Charlie White samainen heppu, joka ohjasi myös hupaisan Evil-videon? Saattaisi jopa olla. No, tässä tämä eeppisen kaunis video. Kuulostaa kappalekin paremmalta, kun video on moinen. Täydentävät toisiaan, voisi jopa sanoa.

Jaa niin. Saahan tuon videon oikein HD-laatuisena ladattua veloituksetta Interpolin sivuilta. Aika kilttiä heiltä. Laitetaan tähän lisäksi se Evilin video kertaalleen.

Odotusta ja levyjä

Mitään aihetta, punaista lankaa ei ole. Blogatessa tulee helposti vain kirjoitettua päivän aiheesta/bändistä ja suuremmat linjat, koskien esimerkiksi omaa musiikinkuuntelua/kulutusta jää vähemmälle huomiolle. Katse tuppaa olemaan hieman kapea, kun hehkutan vain joitakin silloin herkkubändejä. Meikkiksen musameininki on tietenkin huomattavasti laajempaa. Nyt vois ennen illan matsia vähän jotain kurkistella kulissien taa. EDIT: Tuo 'ennen' taisi vähän jäädä.

Silloin, kun en oo turhautunut sorminäppärättömyyteeni kitaran parissa ja soitettavien kappaleiden puutteeseen, oon kuunnellu / huumaillu näitä. Siis viime viikkojen / kuukausien aikana. Siis (osa 2): ja nämä on sellaisia, joista en oo täällä välttämättä ilakoinut, mutta muuten kyllä. (Aika hiton monta kenoviivaa saa näinkin lyhyeeseen tekstiin!/) P.S. Sain idean postaukseen Ääniä-Jussilta, ajattelinpa nähkääs listata vielä vähän odotuksia.. (Sori Jussi lainailusta :D). Listailu on muutenkin kivaa, joskin aina yhtä hankalaa.

Ariel Pink's Haunted Graffiti. Before Today on ehdottomasti vuoden kovimpia. Retro-poppia. Vuosikymmenet ja genret vaihtuu niin tiuhaan, että musiikinhistoriikkiakin selaisi vähemmän häkeltyneenä. Silti oma ääni kuuluu vahvana. Parhautta. Tän olisi pitänyt lähteä mukaan 8raidasta tänään, emminpä, eikä sitten lähtenyt.

Wild Nothingin äärettömän mainio Gemini = kesä ohTEN. Miksei täällä oo hehkutettu?! Tämänkin ostaisin, jos kauppoja tarjottaisiin.

Suhtaudun yleensä tarpeettoman skeptisesti Olavin kaltaisiin suomalaisartisteihin, sillä Preeria oli yllättävän mukavaa yritystä. Mitäköhän Uusivirralta vielä nähdään?

Viimevuotisista julkaisuista oon pyöritellyt mm. Megafaunin Gather, Form & Flytä sekä Jesca Hoopin Kismetiä (LP ja EP). Kummatkin sellaista mukavaa kitarointia ja folkia. Näiden parissa kelpaa vaikka askarrella tai nauttia nuotioillanvietoista.

Mitäs täällä sitten odotetaan? Mitä levyjä, toim. huom.

No isoista julkaisuista tietysti Arcade Fire, Interpol, Fleet Foxes ja Brandon Flowers. Giganttisista julkaisuista Coldplayn ja Radioheadin uudet, mikäli tänä vuonna vielä ulos omansa rykäisevät. Toisaalta oli myös mielenkiintoista lukea, että Leonard Cohen aikoo julkaista ensi vuonna levyä. Niceeee (Fast Show'n hengessä).

Vähän vähemmän isoista kiinnostaa Magic Kids, joka sai oman postauksen tässä vähän aikaa sitten. Magic Wands kiinnostaa myös, vaikkei heistä mitään kuulukaan. Sivustolla tosin lukee "album coming soon". Someone Still Loves You Boris Yeltsin, The Concretes, viime vuonna hehkuttamani nyt jo vakkarinimi Best Coast, Ray LaMontagne, Panda Bear, Antony and the Johnsons kiinnostavat myös valtavasti. Antonyn tekemiset ovat aina hirmujänniä. Tossa nyt lyhyt lista, joka painottuu kesään ja alkusyksyyn ja on varsin puutteellinen.

Jotta olisi aina mukana myös jotain uutta, kuunnelkaa Tennistä. On aika hyvää.

P.S. Harmittaa vieläkin, että meni Ganglians ohi Dynamossa. Olis ollu tässä taannoin siellä. Mut ite olin yhteen asti töissä, ei paljon lähdetty sit.

James McMorrow // Picnic With Lulu

Irlantilainen James Vincent McMorrow tyrehdyttää folk-hampaan kolotusta. Irlannin Bon Iveriksikin tituleerattu McMorrow julkaisi Early In The Morning levynsä tämän vuoden helmikuussa. Sitä voit kuunnella tässä. Erityisesti kappale If I Had A Boat kasvaa hienosti.

 Early in the Morning by jvmcmorrow

Bon Iver -vertailu ei kenties ole ihan reilu, sillä se lokeroi turhan yksipuolisesti McMorrow'n. Lisävertailukohdiksi ottaisin Ray LaMontagnen, Mumford & Sonsin ja kenties James Morrisonin. Tosin McMorrow ei onneksi ole niin ällösokeroitua kuin James Morrison. Vuonna 2008 julkaistu EP The Sparrow & The Wolf löytyy myös Spotifystä.

Picnic With Lulu taasen on suomalaista, tamperelaista, folk-popia. Suositus tähän löytyi lukijalta, joka sattumoisin oli bändin jäsen. Fox Vulpinista kirjoitettaessa (toinen tampere-folkin edustaja) Picnic With Lulu nousi esiin.

Yhtyeiden yhteneväisyydet ovat kovin suuria, Lulun kenties hakiessa vielä enemmän itseään, sillä se on ollut bändinä pystyssä vain viime vuoden lopusta. Picnic With Lulu voitti minut puolelleen oikeastaan vasta live-videollaan, jolla lauletaan suomeksi. Englanninkielisten kappaleiden lopullinen muoto on vielä kenties hakusessa.

Katso todella jees video tässä.

Jos tykästyit, niin suuntaa Lulun myspaceen. Jos todella tykästyit, suuntaa last.fmään lataamaan yhtyeen demo.

Kele - The Boxer

Huomenna julkaistaan Jónsin soolon ohella yksi vuoden odotetuimmista levyistä. Kele Okereken, Bloc Partyn nokkamiehen, soolodebyytti The Boxer näkee päivänvalon ja odottaa vertailua aiempiin bändituotoksiin. Kele ei voi, kuten ei Jónsikaan, välttyä vertailuista bändin kanssa tehtyihin levyihin. Tilanteet ovat herroilla muutenkin samankaltaiset: hyviä levyjä takana vaikkei viimeisin kummankaan bändiltä ollut parasta antia.

Muita ensi viikon julkaisuja ovat mm. Starsin The Five Ghosts, The Rootsin How I Got Over ja Lissien Catching A Tiger.

Bloc Partyn Silent Alarm osui oikeaan aikaan oikeassa paikassa oikeaan nuottiin. Sen haamua ei vieläkään ole onnistunut karistamaan - ei Kele eikä Bloc Party. Intimacy taasen tuntui sekavalta, vaikeasti lähestyttävältä ja suoraan sanoen heikolta, verrattuna aiempiin levyihin.

3voor12 -sivuston ennakkokuuntelussa jo joitakin päiviä ollut The Boxer ei kuulunut suunnitelmiini oikeastaan missään vaiheessa. Intimacy oli itselleni niin kova pettymys, että pelkäsin Kelen sooloilun vain syventävän kuilua itseni ja Bloc Partyn (ja Kelen välillä). Ensimmäinen single Tenderoni oli kuitenkin kaikkea muuta kuin pettymys: se oli vahva ja tanssittava - ja toimiva - kappale:

Jahkailun jälkeen albumi oli kuitenkin kuunneltu. Bänditouhuissaan elektronisen ilmaisun lisääntyessä Kele luottaa sooloilussaan nimenomaan elektroniikkaan ja lopputulos lähentelee muutamassa kohtaa silkkaa teknoa. Indie rockia levyltä on turha odottaa. Silti lähimpänä sitä oleva Unholy Thoughts on Tenderonin ohella levyn parhaita kappaleita.

Tyylilajit silti sikseen. Mitä oli jäänyt käteen kuuntelun jälkeen?

The Boxer ei ole paras levy, millä Kele on ollut mukana. Ei millään. Haittaako se mitään? Ei. Laadultaan soololevy sijoittuu jonnekin ihan ok osastolle, jonnekin Silent Alarmin ja Intimacyn väliin. Muutama kappale on selkeästi läpäissyt Kelen seulan liian helposti - toisaalta muutama kappale on tarttuva kuin kärpäspaperi.

Mitä johtopäätöksiä voi vetää?

Että Kelellä on ehdottomasti annettavaa. The Boxerin voi nähdä Bloc Party -nokkamiehen venttiilinä, jossa hän on päässyt purkamaan musiikillisia ambitioitaan. Se on paikoin jopa oikein hyvä levy, mutta silti hieman hajanainen. Mutta vain hieman. Juuri sen verran, että seuraava (?) Kelen levy saattaa olla jopa aika timanttinen. Tässä vielä hieno Rise:

Golden Ages - Africa

Uskaltaisitko koskea Toton Africaan tehdäksesi siitä oman version? En mäkään. Golden Ages teki kuin tekikin niin. Iloksemme.

AnCo-vertauksien hidalgo Golden Ages on tarttunut Toto-klassikkoon tarpeellisen ennakkoluulottomasti ja lopputulos kuulostaa tutulta ja vieraalta samalla. Mähän tunnetusti tykkäilen covereista. Kappale on yksi Golden Agesin Africa EP:n kappaleista.

Jos tykästyit enemmän, Golden Agesin Myspace-sivuilla on linkkejä kappaleiden latauksiin, kuten myös last.fm:ssä. Indiecater Recordsin sivuilla on GA:n kokopitkä Tradition streaminä.

Ei GA:n versio silti alkuperäiselle vedä ihan vertoja. Eräänäkin iltana Dynamossa näin erään kaverin porukan villiintyvän siinä määrin Totosta ja juuri Africa-biisistä, että oli pakko ihan fanittaa herrojen biletystä. Olivat varmaan yhtä fiiliksissä kuin itse bändi videolla:

NewIslands - Paradise

En taida edes haluta tietää, mitä NewIslandsille on tapahtunut sitten viime näkemän - ja kuuleman. Maaliskuinen huumailu elektro-bändistä nimeltä NewIslands tuntuu pikkaisen kaukaiselta jo. Silloin kappale Out Of Time lukuisine remixeineen oli mukavan iloinen ja piristävä tuttavuus.

Nyt kuultavana oleva NewIslandsin uusi kappale Paradise ei ole iloinen eikä piristävä - eikä elektroa. Hieman tiukemman kitaroinnin saatteleman kappaleen myötä se kyseinen paratiisi on olemassa lähinnä enää muistoissa ja lipuu alati kauemmas ulottuvilta.

 Paradise by NewIslands-Explore

En silti suostu sanomaan, että muutos on pahasta tai että uusi kappale olisi huono. Ehkä se vain osoittaa, miten turhia ja typeriä lokerointiyritykset ovat.

Merkillisen hienostihan bändi esittelee osaamistaan kahdella hyvin erilaisella mutta hyvin hienolla kappaleellaan. Tässä vielä se viime singlejulkaisu Out of Time, joka totta tosiaan löytyy myös Spotifystä remixeineen.

Ray LaMontagnen uutuus + Bombay Bicycle Club akustisena

Ray LaMontagnen uutta musiikkia ehdin kaipailemaan sittenkin vain viikon. Höpisteltyäni viime viikolla uudesta albumista, jonka sielukkain laulaja ikinä julkaisee elokuussa, sain tänä aamuna kuuleviin korviini Beg Steal or Borrow -kappaleen. Se noudattaa melko uskollisesti Gossip In The Grain -levyllä hyväksi havaittuja asioita ja on sellaisenaan mukavan jouhea country-folk tapaus. Soitannassa on tällä kertaa myös mukana tiettyä neilyoungmäisyyttä, mikä ei voisi olla mukavampaa.

Rayltä kuulemme varmasti uutta kesän mittaan. Uuden levyn myötä pitäisi käydä varmaankin hankkimassa myös ne aikaisemmat klassikkolevyt hyllyyn.

Niin, mutta siis, eli, juu. Bombay Bicycle Clubista piti myös intoilla. Siitä lähtien kun bändin EPt tulivat tutuiksi, oli vaikea pysyä pöksyissä herrojen musiikkia kuullessa. Jotensakin harmistus I had the blues but I shook them loose -levy silti oli, sillä juuri eepeihin nähden siihen oli tehty liikaa kompromisseja.

Mielenkiintoisuutensa BBC osoitti silti jälleen toukokuussa ilmoittamalla julkaisevansa akustisen levyn (!) heinäkuussa. Flaws -niminen albumi sisältää mm. coverin Joanna Newsomin kappaleesta Swansea, sekä akustisen version bändin omasta Dust On The Ground -kappaleesta. Jo Spotifystäkin löytyy kaksin kappalein uutta, akustista BBC:tä. Tässä tulevalta kaunis ja herkkä Flaws samannimiseltä levyltä. Tällaisena ei bändiä ole kuultu.

Ja tässä Ivy & Gold, joka banjon kuljettamana on jo jonkin verran menevämpää. Pidän itse kyllä ihan vanhemmastakin Bombay Bicycle Clubista, mutta tämä akustinen tunnelmointi on sen verran lähellä sydäntä, etten osaa harmitella uutta suuntaa.

Vielä se Dust On The Groundin akustinen versiointi tähän loppuun. Saispa levyn jo kuunteluun.

Goodnight Owl

En tiedä onko se mitenkään merkittävää, tai merkittävä tieto kenenkään elämässä, mutta tämänkin päivän bändi on australialainen. Goodnight Owl jatkaa oudon sinnikästä aussie-musasuhdettani, johon lukeutuvat myös sunnuntainen Gypsy & The Cat sekä aiemmin omat postauksensa saaneet Boy & Bear ja The Middle East.

Goodnight Owl onkin maanmiehistään lähimpänä Middle Eastiä yhdisteltynä Postal Serviceen. Jo viime vuoden puolella julkaistun EPn single Maps & Compasses on lähimpänä juuri yllä mainittua musiikkiyhdistelmää, sillä sillä kuuluu Postal Service -vaikutteet selkeimmin. Se on myös saanut videon osakseen muutama päivä sitten.

Folkia ja elektronicaa yhdistelevä Goodnight Owl onnistuu Postal Service -vaikutteiden hyödyntämisessä varsin paljon paremmin ja uskottavammin kuin semikaimansa Owl City, josta ei sen kummemmin jatketakaan sitten.

Gypsy & The Cat

Ilmiselvyyttä tihkuvat vertaukset Empire of the Suniin ovat eittämättä aiheellisia tämän australialaisduon kohdalla. Gypsy & The Cat tuo pöydälle silti enemmän - ja vieläpä ilman EotSin avaruusrekvisiittaa.

Kitsuné Maison -kokoelmallekin päätynyt Gypsy & The Cat tuntuu lunastavan suunnattoman mielihyvän saattelemana kaiken ennakkoinnostuksen, joka siihen on ladattu. Time To Wander kiilaa kyllä suoraan mun lempibiisiksi, ainakin loppuviikoksi..Heh.

Tämä videokin on kiva, laatikkopäät bilettää. Time To Wander julkaistaan 21.6. Young and Lost Club -lafkan kautta. Joitakin saattaisi kiinnostaa, että samainen virma julkaisee myös Bombay Bicycle Clubia, Golden Silversiä, Magic Wandsia ja muita hienouksia.

Tämä voisi olla nyt taas sitä kesämusaa mitä aina halutaan ja haetaan. Gypsy & The Cat sopii mainiosti kelmeiden kesäiltojen, pyöräilyn ja limpparin kyytipojaksi. Suuren suuret tykkäilyt. Isot asiat odottavat varmasti tätä duoa. Tässä vähän vanhempi kappale, Jona Vark.

Brandon Flowers - Crossfire

Meinasin jo jättää välin tämän postauksen ilmiselvyyden vuoksi, mutta hitto vie, ennenkin täällä on ilmiselvyyksiä nähty! Brandon Flowersin (The Killersin solistin) sooloprojektin etiäisiä taisin tarjoilla joskus kuukausi sitten.

Joskus lähitulevaisuudessa julkaistaan Flowersin soololevy Flamingo. Jokin radioasema ehti tosin jo nyt soitella Brandonin tuotoksen ja eikös se sitten nettiläänkin päätynyt. Crossfire on kappaleen nimi ja tosi tykkäiltävä pop-kipale se onkin. Tarkoitus oli antaa kappaleen marinoitua ainakin huomiseen, jottei kappale pääse pelkästään herran bändimaineen vuoksi eetteriin täällä.

Kuitenkin, kyllä tähän ihan oikeasti tykästyi. On oikeastaan hiinä ja hiinä, pitävätkö The Killersin fanit tästä. Olettaisin kyllä että pitävät. Tosi kiva kappale!

Ja sit viinipullo, pähkinämix ja televisio auki. COME ON ENGLAND!

Lana Del Rey

Tästä neidistä tuntuu nyt joka toinen musabloggari sanoneen jo mielipiteensä. Mutta otetaanpa Lana Del Rey esiin täälläkin.

Newjerseyläisartisti on oikealtaan nimeltään Lizzy Grant ja tekee hyvinkin popahtavia ja letkeitä kappaleita. Miettikää nyt itse sitten, onko tämä liian MTV:tä vai vain seuraava ISO nimi. Diet Mt Dew on mun mielestä aika hiton toimiva, vaikka onkin siinä ja siinä, onko se liiankin pop.

Lana Del Rey - Diet Mtn Dew from Callum Merriman on Vimeo.

Uusin brittirocklemppari: Elephants

Norsubändejä on liikkeellä määräisin artikkelein ja ilman niitä. Määräisen artikkelin The Elephants on tanskalainen bändi, eikä sillä ole mitään tekemistä tämän postauksen kanssa. 'Pelkkä' Elephants sen sijaan kajahtaa Folkestonesta, Kentistä.

Elephants on siis brittikvartetti rokkaa rytmikkäästi kuin se kuuluisa äidin Singeri, tosin ei aivan yhtä monotonisesti. Ja voiko se edes rokata? Elephants ainakin rokkaa. Jee. Suositellaan Two Door Cinema Clubin, Bombay Bicycle Clubin, Foalsin ja Arctic Monkeysin ystäville. Ja muillekin.

Alcopop! julkaisi bändin singlen, Strong Arms, sadan kappaleen painoksena, joista jokaisessa oli toisista erilainen poladroid kansikuvana.

Erään tiedon mukaan bändiltä tulisi myös uusi EP lokakuussa. Mutta siihen asti voidaan kuunnella näitä nyt saatavilla olevia kappaleita. Ja juhlia. Voisin mehustella tätä livenä melko tyytyväisenä. Vanhemman kappaleen, For Laika, voit kuunnella Hypem-sivustolta.

# Kuuntele For Laika

Mt. Desolation // Ray LaMontagne // Dirty Projectors

Mulla on tänään paljon asiaa. Aloitetaanpa. Tammikuussa huhuilin uudesta supergroupista, jonka jäsenistöön kuuluisi nimimiehiä niin Keanestä, The Killersistä, The Long Wintersistä ja Mumford & Sonsista.

Tuon uuden alt-countrya soittavan kokoonpanon nimi oli Mt. Desolation. Muistan myös miettineeni silloin, josko koko 'tieto' bändistä jäisi huhun asteelle.

                                (Kuva Mt. Desolationin kotisivuilta)

No, eipä jäänyt. Eilen Mt. Desolation nimittäin julkaisi maistiaista kotisivuillaan ilmaiseksi. Olihan se sitten tarkastettava. Tuloksena oli herkähkö, verkkainen pop-tuotos Snow Patrolin, Keanen ja muiden vastaavien brittibändien linjalla. Tässä siis State Of Our Affairs, joka löytyy myös yhtyeen myspacestä.

Vähintäänkin yhtä mieluisaa, kuin kuulla Mt. Desolationin tuotosta, oli lukea siitä, että käheä-ääninen, sielukas Ray LaMontagne julkaisee uuden levyn elokuun 17. päivä. Tällä kertaa LaMontagne julkaisee levynsä, God Willin' & The Creek Don't Rise, taustayhtyeensä The Pariah Dogsin kera.

Aiemmat Gossip In The Grain, Till The Sun Turns Black ja Trouble ovat kaikki mahtavia levyjä ja löytyvät linkkien takaa Spotifystä. Harmi, ettei mitään uutta ole vielä laittaa tähän. Makustellaan siis parin lempi-Ray-kappaleen kera. Trouble ja Empty.

Mä taidan olla pikkasen hulluna covereihin. Ainakin kun ne on tehty hyvin. Tai oikeastaan edes kelvollisesti. Huonoja covereita sen sijaan en voi sietää. Dirty Projectors ja Bob Dylan samassa lauseessa, silloin saattaisi odottaa ihan hullua tulosta.

Lopulta kuitenkin Dirty Projectorsin coveri Bob Dylanin I Dreamed I Saw St. Augustinesta on yllättävän uskollinen alkuperäiselle.

Sunnuntaisoittolista, nro 2

Mielestäni on suunnattoman nautinnollista koluta nurkkia, nuuskia ja tsekkailla uutuuksia, tuntemattomuuksia ja muitakin. Siis musiikkimielessä. Uuden kappaleen tai artistin kuunteleminen on vähän kuin söisi karkkia jonkun muun kokoamasta pussista sokkona, ainakin siis jos ei lue näitä hölmöjä esittelyjä, joita mäkin harrastan. Ja kirjoitan tänkin postauksen artisteista.

Yhteen artistiin perusteellisesti keskittyminen postauksessa on tietty kivaa, mutta joskus on hauska heittää vähän kaikki kappaleet peliin joihin on törmätessään tykästynyt. Niin aion tehdä tänään, koska on sunnuntai.

Aloitetaan vancouverilaisbändillä Hot Hot Heatilla. Se nimittäin julkaisee uuden Future Breeds -levynsä tiistaina ja siltä on kuultavana jo kappale Goddess On The Prairie. Kyllä kanukkirokkailut tässä ainakin toimii.

 Hot Hot Heat- Goddess on the Prairie by greenshoelace

Magic Kids pääsee ehkä vähän kyseenalaisesti mukaan, vaikka siltä olevat kappaleet ovat tuttuja jo viime vuodelta. Magic Kidsiä ei kuitenkaan muistaakseni ole täällä mainittu, vaikka syytä olisi.

Jonkinlaisen hypenkin pyörittämä bändi julkaisee debyyttilevynsä tänä kesänä True Panther Soundsille, joka julkaisee mm. Girlsiä, The Morning Bendersiä ja Tanlinesia. Hey Boy on nyt sitä kivaa musiikkia, josta mä aina puhun. On todennäköisesti muuten ihan mielenkiintoinen tuo Magic Kidsin julkaisu.

Vasta 18-vuotias lontoolaisartisti Spark kiertää parhaillaan Marina and The Diamondsin kanssa. Vertailut ovatkin heiluneet niin Marinan kuin Lily Allenin suuntaan.

Ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen kappale tässä. Shut Out The Moon vakuutti itseni nimenomaan suhteessa kahteen verrokkiin: pidin enemmän kuin Marinasta ja neiti Allenista. Shut Out The Moon julkaistaan 12.7. sinkkuna.

Ei tästä nyt varsinaisesti mitään soittolistaa kyllä tullut. Mutta jos nyt nuo edes maistuisivat. Mulle toimii!

The Tallest Man On Earth + coverit = tykkäily

Ehdoton blogfavorit The Tallest Man On Earth teki The Wild Hunt -levyllään vaikutuksen niin meikäläiseen kuin moneen muuhunkin. Kristian Matsson napsi monen huomion nimenomaan yhtenä Bob Dylanin lahjakkaimmista 'perillisistä'. Silti on hyvin selvää, että kyse on lainailusta eikä varastelusta.

On siis oletettavaa, että folkiin ja Tallest Maniin mieltynyt  (minä!) informoisi heti tilaisuuden tullen miehen liikkeistä. Pari viikko sitten nimittäin sai lukea Tallest Manin tekemästä Paul Simon -coverista. Syystä tai toisesta se jäi mainitsematta täällä. Tässä se Kristian nyt olisi, lainahöyhenissä, astumassa isoihin musiikkisaappaisiin, banjo kaulalla, coveroimassa Paul Simonin Gracelandin. Hienosti soitto kulkee, tällä kertaa lainamahtavuudessa:

Matsson suuruuksien kimpussa ei silti ole mitään uutta. Aiemmin kaveri on jo henkisen oppi-isänsä hienouksia laittanut uuteen pakettiin. Tässä The Tallest Man On Earth esittämässä Bob Dylanin I Want You -kappaletta. Kestää hetki päästä rytmiin ja tajuta, että mistä onkaan kyse:

Vielä ei tuota Wild Huntia ole omassa hyllyssä. Enkä keksi yhtään syytä miksi. Sunkin kannattais ehdottomasti tsekata.

José González & Junip

                   (Itse taas kameran varressa, RR'08)

Ruotsalainen kivakivakiva folkmuusikko José González tulee tänäkin kesänä Suomeen, tällä kertaa Junip-yhtyeensä kanssa Flow osoitteena. Tämä tiedettiin. Myös se on tiedossa, että Junip julkaisee uutta musiikkia sisältävän Fields-kokopitkän syyskuussa.

Jo julkaistulla EP:llä oli ihan kivoja kappaleita:

Niin, mutta mikä Josélta oli mennyt ohi, ainakin itseltäni, on Red Dead Redemption. Kyseessä on peli (!), jonka soundtrackiin tekoon myös göteborgilaisartisti osallistui. Itse en kovinkaan paljon pelaile, joten on ihan luonnollista, etten osaa peliin ottaa kantaa millään tavalla. Kappale nimeltä Far Away tuolta soundtrackilta on siis Josén käsialaa, ja vankka suoritus:

Mikä kappaleessa on outoa, on että se löytyy myös Junipin Rope & Summit -nimiseltä julkaisulta Spotifyssä, vaikkakin erilaisena. Tässä eri kappale Junipilta, toukokuulta, myös nimeltään Rope & Summit: