Siistejä juttuja!

En oikein tiedä mistä intoilisin eniten. Aloitetaan vaikka Gold Pandasta, jonka Marriage EP on tässä alla kuunneltavissa. Tietysti Gold Pandan, brittielektronica-artistin, itsensä nimikkokappale Marriage eepeellä on mannaa. Mutta koko loppu eepee on vähintään yhtä hienoa: remixaajien lista on ainakin siisteintä ikinä.

Star Slinger, Baths, Forest Swords ja Halls. Kaikki ovat nykyelektronican talentteja ja jälki on sen mukaista. Harvinaista kyllä remixit ovat lähes yksinomaan onnistuneita ja tekijöidensä näköisiä. En ole pitkään aikaan hapuillut minkään eepeen perään niin paljon kuin tämän. Booyah!

  Gold Panda: Marriage EP by Gold Panda
- - - - - - - - - - - - - -

"Monta siistiä juttua" luvattu, tässä yksi lisää. Noah And The Whalen uusi Last Night On Earth, joka ilmestyy ensi viikolla, on nyt NME:llä ennakkokuuntelussa yksinoikeudella. Sinne siis, tästä LINKISTÄ. Ekaan levyyn ei selkeästi ole paluuta, sen verran ronskisti levy alkaa. Enemmän synaa ja Bruce Springsteeniä kuin olisin odottanut.

- - - - - - - - - - - - - - 

No niin, ja mistä muuta? Uutta Four Tetiä. Pinnacles on radiosta ripattu, mutta saa siitä kuvan millä tavalla Kieran palaa. Ehdin vähän jo miettiä, josko Four Tet julkaisisi uutta eepeetä tjsp, mutta mitä vielä: splitti vinyylijulkaisu tulossa.

Four Tetin kanssa vinyylijulkaisun jakaa Cariboun Dan Snaith. Daphni -nimellä Snaith julkaisee kappaleen nimeltä Ye Ye, joka sekin on kuultavana tässä:

  Daphni - Ye Ye by Caribouband
- - - - - - - - - - - - - -

Kovin elektropainotteisen postauksen lopuksi pientä mainosta maanmainiolle, lontoolaiselle Hallsille, jonka eepee on tosin ollut ulkona jo jonkin aikaa, mutta on kenties GP:n remixaajista tuntemattomin - ainakin omien kokemusten perusteella. Joten tässä Kaleidoscope. Äärimmäisen siistiä tunnelmaa.

  Kaleidoscope by Halls

Koria Kitten Riot - Mother

Antti Reikon sooloprojekti on useimmille tuttu varmaankin siitä leffasta, jonka harva kävi katsomassa. Mulle Koria Kitten Riot on tuttu keikkajulisteista ja tietenkin mieleenpainunut erikoisella nimellään; mutten tosiaan osaa kuollaksenikaan  sanoa, miksi olen, KKR:ää kuuntelemattomana, luullut sen tekevän hc punkia eikä pehmeää folkpopia. Sellainen kuva mulla on siis tähän päivään asti ollut.

                                                    (Kuva: koriakittenriot.com)

Koria Kitten Riot on siis Johnny Superheron laulaja-kitaristi Antti Reikon soolotuotantoalias. Akustista tunnelmointia ja kivoja popmelodioita löytyy KKR:ltä rutkasti. Vaikka singer-songwritereiden yhteydessä aika helposti heitellään 'elliottsmith' tägi artistin ylle, ei se Koria Kitten Riotin kohdallakaan ole täysin tuulesta temmattu. Näin pikaselauksella ensilevy, joka muuten löytyy Spotifystä, on saanut aika hyvän vastaanoton 2009.

Kakkoslevy The Lows & The Highs "ilmestynee jossain vaiheessa vuotta 2011" ja Mother on ensimmäinen siltä kuultavissa oleva kappale. Se on mielestäni jopa parasta mitä Koria Kitten Riotilta on tähän mennessä kuultu, sillä vaikka alku rakentuu aika peruspalikoiden varaan, kasvaa kappale loppua kohden jousisovituksineen kypsästi. Alempana myös vanhempi kappale.

Viikonlopun ratoksi Metronomy ja Nedry

Taidan olla kappalelähtöisempi innostuja nykyään kuin haluan myöntääkään. Brittimusa jyllää tässä blogissa aika suvereenisti noin ylipäätään - ja niin myös tänään. Kahdelta bändiltä uutuuskappaleet. Metronomystä ei ole tainnut innostusta aiemmin riittää postaukseksi asti; Nedry taasen oli osa sunnuntaisoittolistapostausta yli vuosi sitten, jossa muuten huumailin myös muuan Yuck-nimisen bändin myspacedemoista - sittemmin Yuck on saanut kasvavissa määrin suitsutusta osakseen, viimeisimpänä mm. P4kin arvostelussa deby sai huippuhyvän arvion.

Mutta Metronomy julkaisi kuukausi sitten She Wants -kappaleen, josta oli vähän vaikea intoilla. The Look on eri maata ja äärimmäisen tarttuva. Boheemia elektropoppia yhtyeen huhtikuussa ilmestyvältä albumilta The English Riviera.

Nedryyn taitaa olla parempi kosketuspinta. Tuossa vuodentakaisessa postauksessa aprikoin, josko Nedrystä olisi lopullisesti popularisoimaan dubstep. Ei aivan, sillä Condors -levy jäi aika vähälle huomiolle. Uusi Dusk Till Dawn -kappale on suurenmoisen viehättävä ja helppo lähestyttävä. Tosin vaikea tätä dubstepiksi on kutsua. Sen takia varmaan itse kutsuvat itseään postdubstep-trioksi. Tsekkaa myös viime vuoden debyytti Condors Spotifyssä.

___________

Pieni keikkainnostus loppuun vielä - joka ei tässä vaiheessa kenties enää ole uutinen. Laurilta kuulin ensimmäisenä, että tässä blogissa paljon palstatilaa syksyn aikana ominut The Vaccines räjäyttää toukokuussa niin Helsingin kuin Tampereenkin. Wrecking Bar (Ra Ra Ra) oli jopa viime vuoden toiseksi lempparein kappale. En jotenkin jaksa edes harmitella enää, miksi Turku aina skipataan. Sen sijaan mietin kumpaan kaupunkiin suuntaan keikalle. Keikat 5. ja 6.5.

Kesää odotellessa: Ruissi '11

Tein jo päätöksen, etten postaa tästä, kun uutinen saavuttaa varmasti kaikki ilman jokaisen blogin panosta. MUTTA. Onhan toi nyt ihan liian siistiä, et turkulainen musablogi vois sivuuttaa sen. Enkä mä aio välittää, kun kerran Ruisrock 2011 tarjoaa aikamoisen kattauksen. En oo varmasti ikinä tässä vaiheessa ollut tyytyväinen ekoihin kiinnityksiin, mut näemmä se Merimaankin ruletti osuu joskus kohdilleen.

                                               (Kuva: ruisrock.fi)

The National, Fleet Foxes, Anna Calvi, Hurts, Isobel Campbell & Mark Lanegan, Robyn, Primus, The Prodigy, Uusi Fantasia, Carpark North, PMMP ymsyms. Koko toi lista on osastoa wtf?!, mutta kyllä se kelpaa. Nationalin live-kunto tulee tsekattua ens viikolla, joten kesällä tulee sitten kolmas kerta kun näen lempparit livenä. Muuten lihavoidut taitavat olla mulle ensisijaisia, mut tuleehan täydennyksiäkin vielä. JEA. Saa nähdä saapuuko The Prodigy ihan paikan päälle vai jääkö princeilyksi.

Jottei postaus mene ihan tylsäksi lehdistötiedotteen toisteluksi, aattelin jakaa kaksi kappaletta, jotka ovat viime aikoina vieneet mua kohti kesää. -20, whaddaaap?! Eka Dirty Goldin California Sunrise ja aurinkohan alkaa tehdä jo ihan höperöksi.

Toiseksi Devotchka - 100 Other Lovers. Tämä on sitten ihan muuten vaan kiva joka vuoden aikaan, mutta sopii kesäänkin.

Nyt sit odotellaan miten Flow kontraa. Itse ennakoin Fleet Foxesia Flow'hun, mutta nyt se tuntuu hieman kaukaa haetulta, kun Ruissi jo nappasi Seattlen folkkarit. Kesä, tuu jo!!

Streak & The Raven

Seinäjokelainen Streak & The Raven on ollut etäisesti tuttu jo pidempään, mutta täytyy myöntää, että joko olen aiemmin sivuuttanut kuuntelut tai unohtanut koko jutun. Sittemmin bändi päätti, onneksi, itse valistaa allekirjoittanutta, sillä vajaa viikko sitten julkaistu The Federation -niminen EP kuulostaa kerrassaan hyvältä. Bändi pääsi viime kesänä jo testailemaan festarilavoja eikä bändin päätepysäkki ole taatusti siinä. Erityisesti ilahduttaa uuden EP:n suhteen se, että se on purkitettu suurimmaksi osaksi livenä. Todella jees.

Eepeen aloittaa nokkelasti nimetty ja nokkelasti etenevä The Federation Begins, joka onnistuu kuulostamaan etäisesti Editorsilta/White Liesilta ja onnistuu samalla säilyttämään oman muotonsa - ja se etäinen brittibändien samankaltaisuus ei häiritse bändin omaa soundia. Kappaleen tunnelma on jotenkin kulmikas ja uhkaava, ja sen sielu on synkkä. Erittäin kova aloitus.

  The Federation Begins by Streak and the Raven

Toinen kappale on nimeltään Federation March, joka vakuuttaa hieman hitaammin, mutta yhtä varmasti kuin avausraita. Rauhallisesti etenevä marssi kasvaa suureksi voimannäytöksi.

  The Federation March by Streak and the Raven

Stones and Berries taasen pysyy maltillisena koko kestonsa ajan. Näin Streak & The Raven pääseekin oivallisesti esittelemään koko osaamistaan aiemmin bändin musiikkiin tutustumattomalle. Sillä on toden totta malttia pitäytyä omassa osaamisessaan luottaen siihen, että se maksaa itsensä takaisin - kuten tässä kappaleessa. Naislaulaja ja post-rock balladin kärsivällisyys saavat Stones and Berries -kappaleelle hieman huskyrescuemäisen viban. (Se pitääkin käydä sitten myspacessa tai soundcloudissa kuuntelemassa, kun liittäminen ei onnistu.)

Näin kokonaisuutena eepee ei ehkä ole niitä yhtenäisimpiä, mutta se ei ainakaan itseäni haittaa. Erinomaista settiä suomalaisilta. Myös aiempi eepee kannattaa tsekkailla, se löytyy nimittäin jopa spotikasta. LINKKI.

Sibylle Baier

Tällaiset tarinat kiinnostavat ihmisiä. Munkin mieltä kiehtoo ajatus siitä, että saksalaisen (?) Sibylle Baierin 70-luvun alkupuolella taltioima levyllinen folkia jäi julkaisematta aikanaan ja että se kuitenkin julkaistiin 2006, kun Baierin poika Rob kokosi äitinsä levytyksiä perhetutuille lahjaksi. Robin kokoama 'mixtape' äitinsä musiikista päätyi Dinosaur Jr:n J. Mascisin kätösiin ja sitä kautta Orange Twin -levy-yhtiölle, joka taasen julkaisi Colour Green -nimisen levyn.

                                                               (Kuva: last.fm)

Wim Wendersin elokuvissakin esiintynyt Baier ei näyttelijän tahi musisoijan uraa jahdannut, vaan muutti Amerikkoihin. Colour Green koostuu levyllisestä folk-kappaleita á la Joni Mitchell, Leonard Cohen ja Jackson C. Frank, joista löytyy aika upean apea alavire. Jos nuo kolme yltä löytyvää nimeä ovat aiemmin olleet mieleesi, on Sibylle Baierin levy (kiinnostavan ulkomusiikillisen taustatarinan kera) aika pakkotsekkaus. Spotikka tarjoaa jälleen kerran. LINKKI.

Alpines - Drive

Ihastelin tuossa lokakuussa lontoolaiskokoonpano Alpinesin night popiksi kutsumaansa ilmaisua. Jo jonkin aikaa on ollut ulkona myös uusi kappale Drive, joka videoilee alla. Nyt vihdoin voisi jakaa Alpinesia lisää täällä bloginkin puolella. Tämä löytyy myös kaksikon maaliskuun lopulla ilmestyvältä uudelta eepeeltä. Kannattaa tsekata noita vanhempia kappaleita myös. Varsinkin nyt kun bändi alkaa saada enemmän huomiota.

Tänään jos oot menossa ulos, suosittelen Dynamo-reissua. Tietty muutenkin Dynkky on jees, mut tänään olis tarjolla helsinkiläinen VoY livenä. Showtime klo 24, liput 3€, TOSI JEES! Muistellaas millanen ralli My House olikaan.

  MyHouse by VoY

Jaa, ei, tyhjiä, poissa

Oon yrittänyt monta kertaa, enkä tosiaan kovin menestyksekkäästi, niputtaa alkuvuoden albumijulkaisuja jotenkin näpsäkästi saman otsikon alle. En edes aio yrittää enää, kerron nyt vaan mistä tykkäsin ja mistä en. Jaottelun tarjoaa eduskunta.

__

Nämä ovat siis selkeästi sellaisia, joiden odotan päätyvän vuoden parhaat listalle - ainakin melkein. Meinaan vähän joka välissä julistaa jonkun noista lemppariksi, mutta en osaa. Tällä hetkellä PJ Harvey on vahvoilla, kuun alussa taasen The Decemberists. Toisaalta myös Cut Copyn paluu on jopa etevämpi kuin viime levy. Destroyeria pitäis useimpien kuunnella, ehkä nyt jo vuoden parhaita - se on etevämpi '11 versio Twin Shadow'sta, ainakin ilmiönä.

JAA.
The Decemberists - The King Is Dead
PJ Harvey - Let England Shake
Destroyer - Kaputt
Cut Copy - Zonoscope
James Blake - James Blake

__

Tämä "ei"-lista on tieten tahtoen lyhyt, sillä tämä blogi ei ole dissausta varten - ainakaan periaatteessa. Ja Ritualin dissaaminenhan on tietysti yhtä omaperäistä kuin..öh..mikä?, mutta silti se on harvinaisen kurainen tapaus. No, en kyllä sille ekallekaan albumille syttynyt. Lia Icesilta odotin kovia, mutta suutariksi jäi, kuten Sam Beaminkin tuotokset. En tiedä tosiaan mitä Iron & Winelle tapahtui. Tosin on siitä tykättykin.

EI.
White Lies - Ritual
Lia Ices - Grown Unknown
Iron & Wine - Kiss Each Other Clean
__

Nämä tyhjät nyt sit on sellasia, et ekaks saattoin syttyillä, mut sit on mei'än yhteinen liekki sam'nut. Calvi olisi tehnyt mieli laittaa "ei"-listaan, mutta annan mahiksen vielä. Niin kuin kenties muillekin. Violet Cries on noista lemppis.

TYHJIÄ.
Anna Calvi - Anna Calvi
Esben and the Witch - Violet Cries
Bright Eyes - The People's Key
Mogwai - Hardcore Will Never Die, But You Will
__

Nämä aion kuunnella lähiaikoina läpi tarkkaan. En ole siis kuunnellut vielä kokonaan. Tosin esim. turkulaisen The Friendin debyytti pitäis ja ois kiva jostain saaha kuunteluun. Vinkvink! Tähän porukkaan ois mahtunut muitakin, mutta nuo nyt kiinnostivat kirjoitushetkellä eniten - siis jo ilmestyneistä.

POISSA.
Tapes 'n Tapes - Outside
LCMDF - Love Nature
The Friend - Athletic Girls

Tuntuupa turhalta postaukselta. No mutmut, se piti saada jotenkin ulos. Pitäis yrittää olla kuuntelematta näin kertakäyttöisesti levyjä, ja tietty musaa ylipäänsä. Noh, ainakin Harveyn levyssä riittää syventymistä. Sen pariin siis.

The Voluntary Butler Scheme

Tämmöst läheteltii. The Voluntary Butler Schemen Chevreul EP on tässä postauksessa myös kuunneltavissa bandcampin kautta, mutta itse lähestyminen oli To The Height Of A Frisbee ansiosta onnistunut.

                                                    (Kuva: thevoluntarybutlerscheme.bandcamp.com)

Äärimmäisen kiva indiepoppistelu on Rob Jonesin käsialaa. Makuuhuonetuottaja ja yhden miehen bändi, Jones, levyttää VBS-nimen alla. Eepeessä on myös pilipalihetkensä, mutta ainakin yllä mainittu kappale on hedelmäinen herkku. Alta löytyykin sitten kaikki: To The Height Of A Frisbee videoineen, Dan Le Sacin aikasta oivallinen, elektroileva remix sekä koko EP.

  To the Height of a Frisbee (Dan Le Sac remix) by Voluntary Butler Scheme

Tom Williams // Hannah Peel

Sunnuntaipostausten musiikin pitää mun mielessä olla jotenkin tietynlaisia. Tällä kertaa valinta oli hyvissä ajoin koitunut Tom Williamsin osaksi. Tom Williams & The Boat -niminen orkesteri nimittäin julkaisee levyn, Too Slow, helmikuun 21. päivä - jonka olen sattumoisin saanut ennakkotarkasteluun ja ihan pitämiseen asti tykästynyt. Lontoon-matkaajilta heitetty suositus Hannah Peelistä kuitenkin pakotti jakamaan podiumin kahden kesken.

Postauksen jin & jang on lähes naurettavan kohdallaan, kun kyseessä on Williamsin paikoin raivoisakin paatos ja toisaalta Peelin heleä, lähes oppikirjamaisesti brittinaisfolkin lainalaisuuksia noudattava musisointi, vaikka Peel onkin irlantilainen. Toisaalta Tom Williams & The Boatia on luonnehdittu anti-folkiksi, joten kaiketi sitenkin vastakkainasettelu on valmis.

Tom Williams & The Boat yllätti minut. Kuvailun, promokuvien ja habituksen perusteella sitä luulee saaneensa kutakuinkin tarkan kuvan bändistä, mutta se osoittautui paljon mielenkiintoisemmaksi. Kuten mainitsin, Williamsin ulosannissa on toisinaan jotain raakaa, itse kappaleissa särmää ja sovituksissa mielenkiintoisuuksia.

Myös sanoitukset ja tarinankerronta osuvat oikeaan saumaan Williamsin debyytillä. Itse musiikki on jotain folkin ja rehdin rokkistelun väliltä. Vaikkei deby toki mitenkään liikaa superlatiiveja osakseen kerää - Williams on bändeineen vajonnut omiin sudenkuoppiinsakin - on Too Slow silti ehdottomasti mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen lisäys brittiskeneen.

_ _ _

Hannah Peel taasen on jo debyyttinsä julkaissut: The Broken Wave ja tammikuun lopulla. Ja ah miten hyvin se toimii omassa alalajissaan. Juuri siksi, ettei Peel poikkea kovin kauas hyväksi havaitulta polulta, on The Broken Wave ehjä ja kaunis kokonaisuus. Useimmilla kappaleilla Peelin ääntä saattelee vain piano tai kitara.

Peelin levyä kuunnellessa saattaa kyynisyys vallata mielen ja huomata pohtivansa miten tämä erottuu edukseen muista, lukuisista vastaavan yrittäjistä. Vastaus ei toki ole itsestäänselvä, mutta Peelin laulunkirjoitus on niin kivasti vaikkapa Veirsin Lauran ja hieman eteerisemmän folkin välimaastossa, että siitä on helppo nauttia. Niin Williams kuin Peelkin saavat suositukset. Tässä kuultava The Almond Tree on kenties 'helpoin' levyltä. Toinen video on CryptSessionsin live, ja ihan äärimmäisen hieno sellainen.

James Blake - A Case of You (Joni Mitchell cover)

Näin eräässä blogissa parhaan luonnehdinnan James Blakesta mitä voisi kuvitella. Monty Pythonia mukaillen lause meni jotakuinkin näin: "He's not the Messiah, he's a very talented young man". Reaktiot Blakea kohtaan, P4kia myöten, ovat olleet nimenomaan messiaanisia, vaikka jälkimmäinen noista lauseista luonnehtii riittävän osuvasti miestä ympäröivää pyöritystä.

                                                           (Kuva: BBC)

On äärimmäisen vaikeaa olla eri mieltä Blaken lahjakkuudesta, kun Joni Mitchellin A Case of Youstakin putoaa tällainen coveri. Kaikkein kiintoisinta on kuitenkin nähdä eri kuppikunnat, jotka ovat jo muodostuneet kun Blakesta väitellään. Jos hypetät Blakea, olet idiootti, koska tämä on yliarvostettu. Jos et hypetä, olet idiootti, koska et vaan tajuu miten loistava Blake on. Uuden levyn kuunneltuani taidan sijoittua nimenomaan välimaastoon.

Sekä Blake että Mitchell ovat olleet liian pienessä osassa tässä blogissa, mutta sepä korjaantui BBC Radio Onen Live Loungen myötä samoin tein. Eilen paluukappaleensa julkistanut The Strokes nielaisi blogosfäärin siinä määrin, ettei moista ole nähty ja samalla sivulliseksi uhriksi joutui näin hieno kappale.

  James Blake - A Case of You by Pretty Much Amazing

Toki pitää myöntää, että järkeilyssä on pientä ristiriitaa, kun Blakea suitsutetaan nimenomaan (uraauurtavasta?) minimalistisesta otteesta lauluntekemiseen, ja minä postaan hänestä vasta kun käsittelyssä on peruspianocoveri Joni Mitchellistä. Meh. Mutta tässä kuitenkin se alkuperäinen veisu, joka on kyllä ihan älyttömän hyvä. Siihenkin verrattuna Blake suoriutuu loistavasti. Näitä lisää kiitos.

Treehouse

Tuossa vajaa viikko sitten Treehouse -niminen helsinkiläisfolkbändi otti yhteyttä. Muutenkin on ollut tosi kiva seurailla viime viikkojen ajan postiin kertyneiden suomalaisbändien yhteydenottoja, joita on tullut yllättävänkin paljon. Koitan taas niitä purkaa tässä parhaimpani mukaan. Mutta nytkin olen ollut jo viikon sijaisena vanhassa lukiossa, joten ennakoitu Treehouse-postauskin tuli vuoroon vasta nyt. Sijaisuus on muuten ollut mitä mukavin morotellessa vanhoja opettajia - ympyrä sulkeutui aika hassulla tavalla.

Treehousen lähettämässä kappaleessakin palataan pilke silkäkulmassa kouluun. Back In School tuo mieleen letkeän kesäiset kevätpäivät ja luo mielikuvan huckleberrymäisestä lintsaajasta onki olalla.

  Treehouse - Back In School by treehousebanjo

Tällä hetkellä Treehouse äänittää kappaleita tulevaa levyään varten ja siltä on ulkona myös tämä hieno video, By The Lake. Tämä kappale on hitusen parempi, laiskanpulskea herkistely. Tosi kivaa. Jei.

Okkervil River - Mermaid

Kriitikoiden kiittelemä, novellin mukaan itsensä nimennyt, Jagjaguwarille levyttävä indie rock bändi Okkervil River palaa tänä vuonna levyn muodossa, jonka nimeksi ristittiin I Am Very Far (10.5.). Tilanne on äitynyt varsin mielenkiintoiseksi jo siksi, että viime vuonna julkaistiin Shearwaterin levy - bändi jossa Okkervil River -jäsenet Jonathan Meiburg ja Will Sheff vaikuttivat. Tätä nykyä Meiburg ei enää kuulu Okkervilin kokoonpanoon eikä Sheff sen kummemmin Shearwaterin. Toisaalta myös Okkervil River bäkkäsi Roky Ericksonia tämän levyllä ja Sheff jopa tuotti sen. Bändidraamaa, -ko/kö?

Tänään julkaistaan Okkervil Riverin Mermaid single. Valssissa kulkeva Mermaid on OR:n historian tuntien kenties epätavallinen ja synkkä, jopa balladinomainen suoritus. Ja varsin pidettävä tapaus, jos saan lisätä - joskin se loppupuolella muuttuu tavanomaisempaa kohti. Todella kiva ja kaunis kappale silti.



Seiskan B-puolena Walked Out On A Line. Hieno sekin.

"Yea, we're kind of a Big Deal"

Brittiduo Big Deal on nöräilyherkistelymusan Sleigh Bells, paitsi päinvastaisella intensiteetillä. Kaikki elementit ovat kohdallaan: nainen, mies, kitara. Siinä missä Sleigh Bells on oivallista musiikkia sekoiluun ja amalgaamipaikkojen pitävyyden testaamiseen, on Big Deal pikkaisen möksöttävä, sisäänpäinkääntynyt ja PAREMPI versio Slow Clubista.

Slow Club kieltämättä ensimmäisenä mielessä kummittelee bändiä kuunnellessa, mutta toisaalta myös toinen label mate, Summer Camp, voi käydä mielessä. Kaikki kolme, Big Deal mukaanlukien, ovat Moshi Moshin leivissä. Ensi single Homework on jo saanut julkaisun...

...ja sen B-puolena kukkii yllättävä coveri, nimittäin Big Starin Thirteen, jonka myös muuan Elliott Smith on kuuluisasti loihtinut Thumbsucker-leffan soundtrackille. Vaikka Elliott Smithin versio on itselle se tutuin, ei Big Dealin lähes lakoninen näkemys ole lainkaan hassumpi. Thirteen-kappaleen on kuitenkin versioinut mm. Håkan Hellström, Garbage, Wilco jne.

  Big Deal - 13 by Tender Age

Tässä aika kiva live-versio Smithin näkemyksestä:

Young Galaxy - We Have Everything [video]

Reilu pari kuukautta sitten aamuteen seuraksi löytyi kanadalaismusisoijien kappale Peripheral Visionaries, mutta myös tämän vuoden levyodotuksen yhteydessä mainitsin Young Galaxyn jokerivalintana. Huomenna koittaa Shapeshifting -levyn jenkkijulkaisu, mutta Euroopassa saadaankin ilmeisesti odotella jopa huhtikuulle asti. Uusi levy on kuuleman mukaan selkeä tyylinmuutos aiempaan nähden. Koska joudumme odottelemaan noin ylipäätään Eurooppa-julkaisua, voit suunnata tänne kuuntelemaan levyn.

Parhaimmistoa levyltä on Peripheral Visionaries lisäksi kappale nimeltä We Have Everything, jolle löytyy nyt myös poikkeuksellisen mukava animaatiovideokin.

Niin ja ihan noin ylipäätään lienee mielenkiintoista tietää, että Shapeshiftingin on tuottanut göteborgilaistekijä Dan Lissvik, joka ymmärtääkseni työsti Young Galaxyn materiaalia hyvin perusteellisesti. Täytyy kaivaa jostain levy itselle ennen tuota huhtikuuta. Tuo linkki ei kyllä tule riittämään siihen asti.

Det Vackra Livet - Viljan

Labrador on hieno lafka, jonka valikoimiin kuuluu monen monta suosikkia kuten Radio Dept., Club 8, Acid House Kings, The Mary Onettes osv. Uusin lisäys Labradorille on bändi nimeltä Det Vackra Livet, joka ei kyllä heikennä tuota listaa yhtään - päinvastoin ovat odotukset varsin korkealla yhden kappaleen perusteella.

                                          (Kuva: detvackralivet.com)

Bändin tausta selittää aika paljon: kyseessä on nimittäin Ekströmin veljespari Philip ja Henrik. Ja jos nimet kuulostavat tutuilta, siihen on syy, sillä Ektrömin pooijjjaaat vaikuttavat myös oleellisena osana The Mary Onettes -bändiä. Det Vackra Livetin elektro pop on kuitenkin varsin eri asia, kuten edellispäivänä julkaistusta ensisinglestä huomaa.

Aluksi se kuulostaa hieman ruotsalaiselta versiolta Villa Nah'sta Håkan Hellströmillä, kunnes se bändin oma kasarivaikutteinen ruotsalainen syke puskee pintaan. Todella hieno ensimmäinen kappale, Viljan on kuunneltavana tässä. Deby-LP julkaisun pitäisi osua tälle vuodelle, joten seuraillaanpa! Ja bändihän on näemmä lämppäämässä jo Glasseria Tukholmassa. Niceee.

  Det Vackra Livet - Viljan by Surfing on Steam

Britpop

Hullo!

Tänään on Anglican, eli TY:n englannin ainejärjestön, perinteinen Britpop -ilta Dynamossa. Joka vuosi englanninopiskelijat, ja muut brittimieliset, kokoontuvat juhlimaan helmikuisena torstaina anglikaanisia veljiämme - ja etenkin Brittein saarten ylivertaista musiikkitarjontaa - mallasjuoman kera. Perinteisesti nämä iltamat ovat tarjonneet ikimuistoisimpia opiskelijabileitä. Oasis, Pulp, Blur ja muut brittipopin kaanoniin kuuluvat bändit ovat aina suurinta makiaa, jota yleisö tahtoo lissää. Tänä vuonna saattaa olla viimeinen osallistumiseni kyseisiin kekkereihin, joten läsnäolo on vähintäänkin pakollista.

                                                (Kuva: anglica.org)

Pikkuhiljaa täytyy itsekin ruveta tekemään lähtöä, mutta sitä ennen aikeena oli loihtia soittolista brittipop -aloitteluun tai muuten vain huumailuun. Soittis muodosti lähtökohtaisesti pari ongelmaa: ensinnäkin sen, etten ole aivan niin perehtynyt britpopbändeihin, kuten esimerkiksi Miia, ja toiseksi, että nuo yltiösuosikit ovat ihan kivoja, mutta kaipaan aina vähän jotain muutakin illan aikana - mikä taas sitten rikkoo hieman 'Britpopia' vastaan sanan tarkimmassa määritelmässä.

Noh, aloin tämän soittiksen tekemisen klassikkobändeistä, kunnes huomasin, ettei siitä vain tule mitään, jos haluan sisällyttää VAIN brittipopiksi luokitellut kappaleet ja bändit. Teinpä siis vähän oman mielen mukaan. Nyt soittis on siis osittain britpop ja osittain uudempaa (kunhan se täytti kaksi kriteeriä: kyseessä on brittibändi ja se tekee edes osittain kitaramusiikiksi luokiteltavaa). 'Uusiin' lukeutuivat mm. Everything Everything, Erland and the Carnival, Stornoway ja niin edelleen.

Joten tässä ois soittis tarjolla - etenkin mikäli olet Turussa nyt ja poppeihin menossa. Mitä en välttis usko, sillä tänään alkaa Suomen Idols. JUST.

# Britpop-soittolista

High Highs

Dream popille, oivallisesti tehtynä ja esittettynä, vetää harva asia vertoja. Siksi tämän päivän bändin esittelystä on vaikea ottaa kunniaa - se kun kuuluu perheen toiseelle musiikkifiilistelijälle, Amelle. Kiitos suosituksesta.

Tämä newyorkilaistunut australialaisduo punoo kappaleisiinsa tunnelman, joka on hienovarainen kuin seitinohut päiväkänni. High Highsin folkihtava dream pop on äärimmäisen kaunista: se on jotenkin miellyttävän rohkaisevaa onnistumalla samalla kuulostamaan herkältä. Etenkin Flowers Bloom on huikea suoritus ja esimerkillinen aiempaan kuvailuun nähden.

Silti aiempi Open Season onnistuu kuulostamaan erilaiselta, mutta tunnusmerkilliseltä bändin tekeleeltä. Muista myös tsekata Wild Nothingin Live In Dreamsistä tehty koveri. Jihah! High Highs meni juuri siihen kaikkein tarkimmin silmällä pidettävien listaan.

Creep - Days [video]

Postaus on hyvin The xx -painoitteinen. Ei sinänsä bändiin keskittynyt, mutta sen parin jäsenen sivumusailuihin, ja siksi myös melkoinen loikka eilisestä 'Foxesista.

                                                 (Kuva: last.fm)

Creep on brooklyniläisduo, jonka Lauren Dillard ja Lauren Flax muodostavat. Soundi taasen on trendikkään synkkää synailua - hieman Salemin tapaan kenties. Days -niminen ensisingle julkaistiin toki viime vuoden loppupuolella, mutta muutaman päivän sisään se on saanut myös videon.

Ja mikä mielenkiintoisinta ja mikä pelastaa Creepin syna/rumpu -meiningit geneerisyyden noidilta, on The xx:n Remy Madley Croftin laulu. Huikean hyvin kappaleeseen sopivat voksut saavat ihan ikävöimään The xx:n aikaan saamaa ihastusta pari vuotta sitten. Mutta niin, tässä Creep, joka on jo tosiaan ollut seurailun kohteena tovin, mutta päässyt unohtumaan.

Tietysti on syytä muistuttaa, kuka The xx:stä on kerännyt viime kuukausina kaiken huomion: Jamie Smith. Tuskastuttavan hyvillä remixeillään sekä Gil Scott-Heronin kanssa yhteistyöstä mainetta kerännyt Jamie Smith julkaisee helmikuussa levyn. Ja kenenkäs muun kuin Heronin kanssa. Vanhan herran ja "Jamie xx:n" yhteistyön ensihedelmä oli oikea anthem, NY Is Killing Me. Nyt kuultavana on hieman downtempompi ja rauhallisempi My Cloud, jolla Heron esittelee jo hieman lauluäänensä laajuutta.

  Gil Scott-Heron - My Cloud (Jamie XX Remix) by The Up-Turn

Ja niin, miesten yhteistyölevy We're New Here julkaistaan 21. päivä kuluvaa kuuta. Muistellaan vielä miten hieno NY Is Killing Me onkaan. On se vaan ihan törkeen kova!