Aiemmin tänä vuonna Permalight -levynsä julkaissut Rogue Wave pyrähti KCRW -asemalla heittämässä kohtuullisen tyylikkään Depeche Mode -versioinnin. Shake the Disease -kappaleen koveroinut Rogue Wave jatkaa maukkaiden uudelleenlämppäysten sarjaa. Tässä sekä koveri että alkuperäinen:
P.S. Yhdestä kappaleesta on pitänyt jo pidemmän aikaa kirjoitella, mutta sehän on tietty jäänyt. EP:nkin aiemmin tänä vuonna julkaissut Keepaway on nimittäin kutkutellut AnCo -henkisyydellään allekirjoittanutta. Henkisyys ei kuitenkaan ole häiritsevää, sillä ainakin Yellow Wings -kappaleella homma toimii:
Mates of State on sikäki tuttu tuntemattomuudessaan, että koneellani on ollut käytännössä vuosia biisi tai pari, mutten ole kuitenkaan tutustunut bändiin oikeastaan yhtään. Tuo kappale oli muuten The Re-Arranger:
Mates of State on amerikkalainen indie pop -duo, joka muodostaa jatkumon eilisen postaukseen kovinkin loogisesti, sillä kyseinen duo on myös aviopari, kuten The Forest and the Trees. No, Mates of State ilmoitti eilen, että se tulee julkaisemaan ensi kesänä koverilevyn, nimeltään Crushes (The Covers Mixtape). Se sisältää mm. GirlsinLaura -kappaleen Mates of State -version, joka on mainio suoritus. Perässä vertailun vuoksi vielä se alkuperäinen:
Tässä tulevan levyn kappalelista. Sulkeissa on kappaleen alkuperäisen esittäjän nimi. Mukana on kuitenkin The Mars Voltaa, Fleetwood Macia jne.
1. Laura (Girls)
2. Son et Lumiere (The Mars Volta)
3. Sleep the Clock Around (Belle & Sebastian)
4. Technicolor Girls (Death Cab for Cutie)
5. Long Way Home (Tom Waits
6. Love Letter (Nick Cave)
7. Second Hand News (Fleetwood Mac)
8. 17 Pink Sugar Elephants (Vashti Bunyan)
9. Roller Coaster Ride (Dear Nora)
10. True Love Will Find You in the End (Daniel Johnston)
Tässä vielä mahdollisuus (sähköpostiosoitetta vastaan) ladata tuo Mates of Staten versio Laurasta:
Niin, tänään voidaan mainita ikään kuin kuriositeettinä kovaa nousua tekevä Golden Ages.
Jotkut bändit ja asiat ovat sellaisia, että vaatii useamman yhteyden, jossa ne mainitaan, jotta itsekin vaivautuu ottamaan asiasta selvää. Stereogummin valittua Golden Agesin'Band to watch' -kategoriaansa, tuli se pisara joka katkaisi kamelin selän ja vaivauduin itsekin kuuntelemaan vähän herrän tuotoksia.
Golden Agesin yhteydessä puhutaan paljon Animal Collectivesta, eikä olekaan huutava vääryys nämä samassa lauseessa. Tässä yhden miehen bändin, Golden Agesin, kappale Everything Will Be Alright:
Erityisen huomionarvoista on Surfer BloodinTwin Peaks -kappaleesta tehty remix, jossa Golden Ages näyttää todella osaamistaan. Aivan loistava lätty. Harmi, ettei nyt löydy sitä mistään tähän liitettäväksi. Siispä on kiinnostuneilla reissu MySpaceen tai sitten lataamaan se ilmaiseksi täältä.
Alkuvuosi on tuntunut todella kiireiseltä levyjä ajatellen. Paljon on levyjä julkaistu jo, ehkä vähemmän suoraan vuoden parhaiden levyjen listoille meneviä kuin ennakkoon ajatteli, mutta kuitenkin. Beach Housen levyjulkaisu oli itselle se alkuvuoden suurin juttu ja viikon päästä julkaistava Odd BloodYeasayeriltä on toinen.
Olen itse ollut kyllä todellä mielissäni mm. Laura Veirsin, Four Tetin ja Los Campesinos!:in levyistä, mutta odotukset ovat olleet korkealla erityisesti BH:n ja Yeasayerin kohdalla. Merkkipäiviä kumpikin, ikään kuin. Ja, kuten Beach Housen kohdalla, myös Yeasayerin levy on ennakkoon kuunneltavissa netissä. Jälleen kerran 3voor12 -sivusto tarjoaa levyjä ennakkokuunteluun. Virallinen levyjulkkari sijoittuu vasta viikon päähän (9.2.).
Levy alkaa melkoisella "heitolla", Children, joka vaikuttaa ensin paljon huolimattomalta tai sekavammalta kuin onkaan, kuten oikeastaan koko levykin. Avausbiisi avaa salansa vasta useamman kuuntelun jälkeen outoine vokaaleineen ja tarjoaa loppujen lopuksi osuvan intron koko levylle.
Taas, olen vähän pulassa oman musiikkikorvani ja hitaastilämpenevyyteni kanssa, sillä Odd Bloodissa on sulateltavaa. Yllättävän paljon ehtii nimittäin tapahtua levyn keston aikana. Silti Brooklynistä kotoisin oleva bändi tarjoaa, lupaustensa mukaisesti, suoraviivaista neopsykedelistä pop-kappaletta toisensa perään. Oudot avaruusdiskovibat jatkuvat läpi albumin.
Jo ennen levyn julkaisua kuullut kappaleet Ambling Alp, Madder Red, I Remember ja O.N.E. ovat ehdottomasti levyn parhaimmistoa. Ne ovat kaikki erilaisuudessaan mahtavia niin mukana laulamiseen kuin ns. joraamiseenkin ja sellaisenaan omiaan osoittamaan yhtyeen luomisvoiman laajuuden. Varsinkin Madder Red ja O.N.E. ovat varmasti mukana vuoden parhaita kappaleita pohdittaessa.
Suosittelen Odd Bloodia varten hyviä kuulokkeita, sillä silkasta eri äänien ylivoimasta ei saa todellista kuvaa perusäänentoistolla. Kiinnitin myös huomiota etenkin rumpalin työskentelyyn, jotenkin niin hauskan monipuolisesti eri lyömäsoittimet tekevät yhteistyötä useilla kappaleilla.
Mutta. Yeasayer ei ole tämän vuoden Animal Collective eikä Odd Blood yllä Merriweather Post Pavilionin tasolle. Alun kaunopuheisten ja monipuolisten lupausten jälkeen Yeasayerin taika himmenee kuuntelijan korvista ja sitä tajuaa kuuntelevansa sittenkin ihan ihmisten tekemää musiikkia. Viimeistään Romen jälkeen tajuaa, että nämä ovat ihan hyviä kappaleita ja sopivia levylle, mutta ensimmäisten kappaleiden hohto uupuu.
Toinen mutta saapuu kaksoisagentin omaisesti palauttamaan positiivisuuden arvioon: Odd Blood tulee epäilemättä olemaan vuoden parhaita levyjä, sen uskallan jo nyt luvata. Se ei yllä millään AC:n tasolle eikä Beach Housen tasolle. Eikä tarvitsekaan. Yeasayer on tehnyt rohkean, tanssittavan/notkuttavan, monipuolisen ja ennen kaikkea laadukkaan levyllisen musiikkia, joka tarjoaa todellisen kuuntelijaelämyksen. Kokemus musiikillisesti on niin laadukas ja monipuolinen, että Yeasayer pärjäisi myös instrumentaalibändinä. Tykkään aivan hirmuisesti tästä levystä.
Odotuksiin nähden ehkä hienoinen pettymys, varsinkin erittäin kovan alun jälkeen. Pohdinta tuleekin jatkumaan lähinnä sen merkeissä, olivatko odotukset ennakkoon niin kovat ettei niihin yltäisi kukaan, vai oliko levy oikeasti pettymys. Päättäköön kukin itse.
Tässä on bändi, joka on sivuutettu aivan liikaa: niin vuoden parhaat -listoilta kuin soittolistoiltakin. Hyviä arvosteluja saanut Two Dancers nimittäin sisältää paljon vokaalihassuttelua ja unenomaista tanssibiittiä. Luulisi kelpaavan kun oikein Last.fm suositteli. Jokin aika sitten vaivauduin kirjautumaan sisään ja eikös se mokoma sivusto suositellut tätä pumppua. Kappaleilla lauletaan vähän dialogin omaisesti, kun äänen korkeudet vaihtuvat ikään kuin vastauksena aiemmalle äänessä olleelle. Välillä laulajan ääni kuulostaa jopa vähän Antony Hegartylta.
Yeasayer
Bändin kappale Ambling Alp helmikuussa ilmestyvältä levyltä Odd Blood sai minut ainakin muistelemaan, millaista se aiempi Yeasayer olikaan levyllä All Hour Cymbals (2007). Yhtye oli itse kuvaillut soundinsa menneen yksinkertaisempaan suuntaan, mutta edellämainitusta singlestä sitä yksinkertaisuutta ei ole kenties niin helppo huomata. Uutta levyä odotellessa on sangen mieluisaa palata All Hour Cymbalsin pariin, sillä sekin on oikein kelpo levy, jolta löytyy kuitenkin seuraavanlainen helmi:
Animal Collective
Lähes julkaisemisestaan saakka Animal Collectiven levy Merriweather Post Pavilionon roikkunut kärjessä tai kärjen tuntumassa yhdessä Dirty Projectorsin Bitte Orcan kanssa. Levyllään bändi toki osoitti olevansa vakavasti otettava ja kunnianhimoinen kokoonpano, mutta itselleni levy ei aivan vuoden parhaaksi lukeudu. Animal Collective on vuoden loppua kohti jälleen ajankohtainen Fall Be Kind EP:n julkaisun myötä. Eikä tätä EP:tä pidä sivuuttaa, sillä kovin hienoja ralleja AC:lla tuntuu riittävän:
Vielä loppuun hieman naurettavalta kuulostava maininta: Twilight OST
Ymmärrän, että muutamia hekoilututtaa, mutta oikeasti tällä soundtrackillä on ihan tekijämiehiä ja -naisia musisoimassa: Thom Yorke, Bon Iver, Grizzly Bear, Sea Wolf, Lykke Li jne. En ole nähnyt kyseisiä elokuvia enkä tunne koko saagaa sen kummemmin, mutta nämä leffamusat ovat aika rautaisia. Aiemmallakin soundtrackillä taisi olla Iron & Wineä ja sen sellaista. Pelkästään periaatteesta tätä kokoelmaa/leffasarjaa ei kannata vastustaa, sen verran hienoja kappaleita levyllä loppujen lopuksi on.
Varsinkin Bon Iverin ja St. Vincentin yhteistyössä levylle työstämä kappale, Rosyln, on mielestäni ehtaa Bon Iveria ja suosikkibiisejäni (ja soitetuimpia) kuluneelta syksyltä. Kyseinen kappale sai Justin Vernonin Bon Iverille epämääräiseksi ajaksi määrittämän tauon tuntumaan vieläkin ikävämmältä. For Emma, Forever Ago ja Blood Bank sisältävät kuitenkin niin hienoja biisejä, että parempaa saa hakea.
