Gold Panda - An Iceberg Hurled Northward Through Clouds; ja muita jorinoita

Tämä miekkonen on onnistunut vakuuttavasti: englantilainen elektronisen musiikin monitoimija Derwin Panda on kerännyt valtaisan kannattajajoukon ja silti pitänyt musiikkinsa kosiskeluasteen aika vähäisenä. Eikä kosiskelussa toisaalta ylipäätään mitään vikaa ole.

Alkuvuodesta postailin mm. Gold Pandan huikeasta Marriage EP:stä, joka on jäänyt valitettavan vähäiselle kuuntelulle sen tasoon nähden. Äärimmäisen hieno lätty. Nyt Gold Panda julkaisi uuden kappaleen nimeltä An Iceberg Hurled Northward Through Clouds, joka niin syntaktisesti kuin semanttisestikin raskaasta nimestään huolimatta on simppeli ja kepeä hermojen rauhoittaja kelloineen.

Huikeasta suosiosta kertoo se, että kappale on kerännyt eilisen julkaisun jälkeen jo miltei 16 000 soittokertaa. Kun ensimmäisen kerran kuulin Gold Pandaa, en ihan täysin olisi luottanut sen keräävän näin suuren kannattajakunnan. Ei silti, jos joku niin GP:n estetiikan taju sen antaitsee.

Kuuntele uusi An Iceberg Hurled Northward Through Clouds sekä aiempi Marriage EP. Uusi kappale avaa Gold Pandan kuratoiman DJ Kicks -sarjan kokoelmalevyn. 

 An Iceberg Hurled Northward Through Clouds by Gold Panda

  Gold Panda: Marriage EP by Gold Panda

- - - - - - - - - - - - - -

Noin muuten...

#...oltiin Amen kanssa torstaina Stand Up Turku -tapahtuman avanneessa illassa Klubilla. Esiintymässä mm. Anders Helenius, Pekka Jalava, Niko Kivelä ja Ismo Leikola. Oltiin aika yllättyneitä, miten suvereeni Ismo Leikola lopulta oli. Viime vuodet Leikola on ollut jonkinmoinen THE MAN suomalaisessa stand upissa, joten en itse ainakaan odottanut mieheltä juuri mitään. Vaan Ismohan oli aika huikea. Paras illan aikana, vaikka Jalavan Pekkakin löysi yleisönsä.

Aika hienoa stand up -illassa oli myös se, että kaikki esitykset viitottiin. Viittomakielen opiskelijat (?) pääsivät vähän tahtomattaankin osaksi komiikkaa. Vähän iltaa tosin pilasi takana jopa välispiikeille kiekunut hovinauraja. Huumoribändäri olisi voinut jättää nauramatta sellaisille jutuille, jotka koomikko itsekin tarkoitti tavallisiksi lauseiksi ja yllättyi niiden saamasta (yhden ihmisen) naurusta.

#...törsäsin ikisuosikkilevyn vinyyliformaattiin, ehkä liikaa. Sigur Rósin Agaetis Byrjun on oma suosikkini islantilaisten tuotannosta sekä se, johon vuosituhannen vaihteessa itse ihastuin Raision kirjaston musiikkiosaston suosiollisella avustuksella. Kotona ensimmäisten pyörähdysten aikana en hintaa ajatellut. Se toimi, joka tavalla, hinnasta viis.

#...jaoin twitterissäkin jo maanantaiaamuna tiedon, että Ryan Adamsin uuden albumin nettistreami löytyy NPR:n sivuilta. Itse koitan kerrankin välttää ennakkokuuntelut ja ostaa levyn suurin piirtein sokkona. Huhut kertoivat jo aiemmin kovimmasta Adams -levystä pitkään aikaan. En malta odottaa.

#...koitan tasapainoilla aika monen toimen välillä. Valmistuminen on niin lähellä, mutta uuden työn kiireiden vuoksi myös valittetavan kaukana. Ylipäätään en osaa sanoa, miten usein ehdin blogia päivittää, mutta toki aina silloin kun kokeiden korjaus yms. sekä sosiaalinen elämä antavat periksi. Kahden ja puolen viikon kuluttua tosin ylitän Atlantin ensimmäisen kerran Luoteis-Amerikkaa kohti. Siitäkin kenties myöhemmin lisää.

Kirjaston musiikkiosastolla

Meillä ei ollut kotona tietokonetta, kun olin nuori. Enkä toisaalta mikään äärimmäisen innokas datailijakaan ollut, vaikka internetin syövereihin olisi mahdollisuus ollutkin syöksyä. Uusien bändien ns. löytäminen tai niihin tutustuminen oli täten kiven alla.

Kun olin osittain toipunut varsin fyysisestä konemusiikkiharrastuksesta, alkoi veri vetää yhä enemmän kitaramusiikin perään ja sitä tyhjiötä, jota MTV ei pystynyt täyttämään, muodostui kahden asian pyhä liitto, jolla musiikkikiinnostus sattumalta ponnahti takaisin kanveesista. Toinen näistä asioista oli sinänsä kohtalaisen tuottelias tapa kyttäillä leffojen/tv-sarjojen lopputekstejä ja bongailla sieltä leffassa soineiden hyvien kappaleiden nimiä. Näin törmäsin ensimmäisen kerran hienoon yhtyeeseen nimeltä Counting Crows ja kappaleeseen Colorblind, joka vieläkin on aika herkkis. (Näin sivuhuomiona voisi mainita, että leffa, josta tuo kappale löytyi, oli Cruel Intentions. Noh, päämäärä pyhittää keinot.)

Suurin musiikki-innoittaja oli tuolloin kuitenkin kirjaston musiikkiosasto, joka pienehkössä kaupungissa toimi kuin ajatus. Hankintaehdotukset toteutettiin lähes poikkeuksetta - harvinaisuuksienkin kohdalla. Toisaalta muiden tekemät hankinnat ja kirjaston työntekijöiden tekemät "nostot" esille olivat myös usein osuvia. Yksi harvinaisista bändeistä, jotka löysin itse ennen kuin ne 'tapahtuivat', oli Sigur Rós, jonka poimin hyllystä mukaan korttia vinguttaen lähinnä mielenkiintoisen nimen vuoksi. Olin myyty välittömästi. Levy oli Agaetis Byrjun, joka vieläkin lukeutuu suosikkeihin. Toisaalta Mew oli aikanaan kirjastosetien nosto, vaikka se olikin muutaman kappaleen verran tuttu, alkoi pitkä suhteemme vasta siitä.

Näin muistin varassa tämä oli hieman kinkkistä, mutta kasasin soittolistan noiden kirjastovuosien nostalgia-arvon vuoksi. Kaikki soittolistan bändit aina ranskahousesta The Cardigansiin ja Manicsiin eivät välttämättä ole varsinaisesti kirjastolöytöjä - useimmat toki. Ne kuvaavat aika hyvin tuolloista musiikkimakua, joka ei ehkä ollut niitä monipuolisimpia, joskaan se ei ole sitä vieläkään. #Kirjasto-soittolista Spotifyssä

Muutama vuosi Turkuun muuttamisen jälkeen yritin toisintaa menestyksekästä kirjastokaivelua ja useita levyjä tarttuikin mukaan, mutta se ei vain tuntunut enää samalta. Nostalgian vastapainoksi postauksen loppuun voi heittää jälleen vinkin hyvästä ilmais-EP:stä. Painted Palms -nimisen bändin Canopy EP on mukavaa experimental popia. Yhtyeen musiikissa on hieman yhtymäkohtia AnCoon, mutta erityisesti laulaja kuulostaa aivan Noah Lennoxilta.

Go

Jónsin (Jon Þor Birgisson) suhteen pieni höntyily sallittakoon, vaikka Go -niminen levy ilmestyy mieheltä vasta 5. huhtikuuta.

Kaikkien ennakkokuuntelijoiden hyvä ystävä National Public Radion Exclusive First Listen toi nimittäin tänään kuunteluastialle Jónsin uutukaisen.

Jón Birgissonia ei tietenkään voi mainita ilman Sigur Rósia. On melkeinpä vaativimmat lähtökohdat miehen soolouralle. Sigur Ròsin laaja ja laadukas (lukuunottamatta viimeisintä tuotosta) tuotanto takaa Jónsille korkean riman.

Ennakkoon ajattelin, että herran on vaikea välttää Sigur Rós -vertailua, mutta kun Go Do -kappale pyörähti levylautasella ensi kerran unohdin melkeinpä kaiken muun. Ja lukeudun kuitenkin itsekin suhteellisen fanaattiseen SR -fanijoukkoon.

Boy Lilikoi ja Tornado jatkoivat tätä mainiota tunnetta. Ja sitten kun pääsi koko levyn makuun, ensimmäiset tunnelmat toivat pakollisen Sigur Rós analogian: elementtejä islantilaisbändistä oli kuultavissa siellä täällä, mutta soundia oli viety popimpaan, positiivisempaan ja menevämpään.

Samalla, kun ensimmäiset ajatukset Jónsin bändimeiningeistä putkahtivat mieleen, kävi selväksi että kyseessä ovat kaksi täysin eri asiaa. Ja ma tykkään. Kummastakin.

Go on aivan kuin naapuruston juhlat, johon kaikki on kutsuttu ja kaikilla on kivaa. Kuulostaa melkeinpä liian sokeriselta, mutta siitä ei ole kyse. Tornado on loistava kappale:

Jónsi on onnistunut väistämään bändihistorian taakan ja tekemään oikeasti mielenkiintoisen ja kivan levyn. Ja ihan oikeasti: tätä on turha verrata mihinkään Sigur Rósin tuotoksiin.

Edes laulaminen englanniksi ei häirinnyt. Ei tietenkään, koska suurimman osan ajasta miehen laulusta ei kuitenkaan saa selvää.

Grow Til Tall jatkaa hienoja lauluja levyltä:

Kovin paljon negatiivista sanottavaa levystä ei juuri nyt löydy. Kuitenkin, jos Gon puolikkaita kuuntelisi erillään, ei jälkimmäinen puolisko olisi aivan yhtä laadukas kuin ensimmäinen.

Sen sanottuani jatkan myhäilyä ja viihtymistä levyn parissa. Enkä keskity etsimään puutteita. Tässä Animal Arithmetic:

Vielä loppuun uudestaan jo kerran postaamani MGMT-coveri Jónsilta (jota ei tosin levyltä löydy): Time To Pretend...



...ja muistutus, että jos ostaa levyn ihan limited editionina, saa mukana 'elokuvan' Jónsista esittämässä Gon kappaleita uudenvuoden päivänä. Tästäkin postailin jo aiemmin, mutta laitetaan se traileri vielä uudestaan. Go Quiet -nimisen elokuvan takana Sean Deblois, joka vastasi Heimasta.

Christmas, Don't Be Late!

Ja niin, on aika joulun. Sufjan Stevenskin joulumielellä.

Aattelin vähän tarjota ideoita, et millä tavalla indiemusiikin parissa voi viettää joulunsa. Tai mitä muuta jouluna VOI kuunnella, kuin esimerkiksi Rajatonta tai Bing Crosbya - eikä tietysti sillä että niissä olisi mitään vikaa.

Mutta, monet indiebänditkin levyttävät omia versioitaan tunnetuista joulukappaleista, esim. Bright Eyes


Rosie Thomas

Tai tekevät kokonaan omia joulukappaleita levyllisen, kuten Rosie Thomas: A Very Rosie Christmas. Levy julkaistiin viime vuoden marraskuussa ja soveltuu mielestäni erityisen hyvin henkilölle, jolle sekä indietyyppinen musiikki ja joulu ovat kummatkin sydäntä lähellä. (Käytän usein käsitettä indierock /-musiikki varmasti hyvinkin laveasti ja leväperäisesti, mutta se on käypä yläkäsite useille artisteille, jotka viihtyvät juuri minun levyhyllyssäni :D)



No, kuitenkin, Rosie Thomas on singer-songwriter perinteen jatkajia ja tehnyt yhteistyötä mm. Damien Juradon ja Sufjan Stevensin kanssa. 2006 julkaistu These Friends of Mine sisälsi yhteistyötä nimenomaan Sufjan Stevensin kanssa ja hän taisi jopa tuottaa Rosien levyn. Mun mielestä Rosie Thomas on virkistävä lisä folk/singer-songwriter meininkeihin. Sanoitukset ja kitarannäppäilyt on usein hyvin herkkiä ja jotenkin vilpittömiä ja ne pääsee todella lähelle.




Sufjan-triviaa
Pienenä triviana on mainittava vielä Sufjan Stevensistä, että mies tuntui muutama vuosi sitten ehtivän joka paikkaan, vaikkei omaa, uutta levyä olekaan fanien (itseni mukaanlukien) pettymykseksi kuulunutkaan pitkään aikaan. Hän soitti pianoa The Nationalin Boxer-levyllä Racing Like A Pro ja Ada -kappaleilla.
Hmm, taidan jo nyt mainita edellämainitusta bändistä liian usein.




Òlafur Arnalds
Jouluaiheeseen palatakseni, tarjoan vielä vaihtoehdon ihmisille, jotka kaipaavat jouluna rauhallista musiikkia, mutteivät välttämättä juuri joulumusiikkia. Òlafur Arnaldsia kelpaa esitellä muiden islantilaisartistien kuten Sigur Rósin, Múmin, Björkin ja Amiinan rinnalla. Etenkin Eulogy for Evolution on pianon ja jousisoittimien kaunista yhteispeliä, mutta myös Found Songs (2009) on osoitus miehen taidoista säveltää modernia klassista musiikkia pieteetillä ja saada kappaleet sopimaan sellaisten korviin, jotka eivät klassisesta musiikista innostu. Vaikka soittaisi ja säveltäisi klassista musiikkia ei tarkoita sitä, ettei olisi ns. mukana menossa. Arnaldsin myspace-sivuilla kerrotaankin Found Songsin julkaisun ja luomisen olleen omaperäinen prosessi:

In April 2009, Iceland’s neo-classical export Ólafur Arnalds created the 7-song series 'Found Songs' – recording a song a day for 7 days and instantly making each track available via Twitter. With artwork contributions from fans via Flickr, this modern release awakens memories of a tradition that seemed lost in the digital age we live in.

Muutenkin Òlafur kertoo motivaatiostaan saada klassista musiikkia ihmisten ulottuville:

The classical scene is kind of closed to people who haven't been studying music all their lives. I would like to bring my classical influence to the people who don't usually listen to this kind of music…open people's minds.

 Sen kummemmitta selittelyittä annan Òlafur Arnaldsin jatkaa musiikillaan tästä.



 Raein-kappaleen myötä kivaa joulua.