Parhaat ulkomaiset albumit 2012: TOP10

Listaus, osa 4. Jos ette oo tinttaamassa, tai kanveesissa jouluostosten jälkeen niin kuin minä olen, niin tässä olis albumilistan eka osa. Ja se olikin kaikkein vaikein laadittava tämänvuotisista listoista (Ulkomaiset albumit). Jos vertaa viime vuoteen, on 2012-lista väkinäisemmin koottu.

Viime vuonna joutui sydän vereslihalla jättämään suosikkeja pois, nyt listasta noin puolet on äärettömän kovia suosikkeja, loput hyviä, jotka eivät ole kuitenkaan suosikoituneet vielä. Kertonee jotain, että tästä tuli täysin erilainen kuin oisin ennakkoon olettanut. Mahdollisimman pian sitten jatkopostaus suomalaisten levyjen osalta tiedossa, sieltä löytyy helmiä!

10. Purity Ring - Shrines

Montrealilaissynailijoiden debyyttialbumi Shrines ei jääne klassikoiden joukkoon, mutta vahvojen singlejulkaisujen siivittämä albumi loistaa parhaimmillaan kirkkaasti, tyypillisellä tämän vuoden soundilla. Hyvin viihdyttävä ja tanssittava levy.

9. Foreign Fields - Anywhere But Where I Am
Noin muuten lista koostuu kenties suht 'isoista' julkaisuista, ainakin mikäli ajatellaan perinteisten indie-labeleiden asemaa. Levyvalintana esitelty Foreign Fields on mukava poikkeus: Wisconsinissa levytetty Anywhere But Where I Am on kokoaan suurempi ja meditatiivinen albumi, joka jättää varjoonsa Justin Vernonin ja S. Careyn kaltaiset hengenheimolaiset.

8. The xx - Coexist

Hieman haaleaksi debyytin rinnalla jäävä, odotusten nakertama Coexist on lopulta todella kova levy. Jonkin muun bändin taivaalla se loistaisi kirkkaammin. Kakkoslevythän ovat perinteisesti vaikeita, mutta The xx suoriutuu ihailtavasti: hittejä ei löydy samaan tahtiin kuin ekalta, mutta kokonaisuus on eheä.

7. Bat for Lashes - The Haunted Man

Natasha Khan saattaa olla kaikkein vaikuttavimpia nyky-singersongwritereista. The Haunted Man ei oo helppo levy, edes Khanin oman tuotannon puitteissa, mutta on tämän tasaisinta tuotantoa ja sitä myöten parasta. Laura ankkuroi levyn punaisen langan mukavasti keskivaiheilla.

6. Beach House - Bloom

Baltimorelais-unelmaa myyvä Beach House palasi, jopa levyllisellä valtavan hienoja biisejä. (Varsinkin) Bloomin vinyylijulkaisu oli aika mannaa. Ainoa ongelma on, etten ole missään vaiheessa tähän rakastunut. Tästä ei tullut mulle SITÄ levyä, toisin kuin Teen Dreamistä. Pirun kova Bloom silti on.

5. DIIV - Oshin
Mun suosikki. DIIV on levyllä loistava ja livenä kova. Oshin tuijottelee muutamassa kohdassa kotvan verran liikaa kenkiinsä päästäkseen top kolmoseen hyvällä omallatunnolla, vaikka levy tekisikin mieli tunkea ylemmäs listalla - vaikka sitten väkisin. Napakkaa kitararockia, noin kaiken kaikkiaan.

4. Chromatics - Kill For Love

Näistä suhteellisen absoluuttisista yleisön suosikeista Chromatics on hurmannut mut salakavalimmin. Kill For Lovella on useita aivan vuoden kovimpia raitoja, joilla laulaja Ruth Radeletin ääni pelaa hyvin yhteen synailun kanssa yhteen - toisaalta itse olisin seulonut biisilistan tiheämmällä kammalla. Muutama biisi 16:sta pois ja tä olis ehkä korkeammalla.

3. Wild Nothing - Nocturne

Jack Tatumin yhtye on takuuvarma menestyjä. Nyt jo parivuotiaan Geminin seuraksi putkahtanut Nocturne vie dreampop/shoegaze -soundia lihavampaan, kokonaisen bändin ilmaisuun. Aiempi ilmavuus on silti läsnä. Ei yhtään huonoa kappaletta, vain täysosumia.

2. John Talabot - fIN

Äh. Harmistus että barcelonalaisen Talabotin pitää jäädä kakkoseksi. fIN on deep housea parhaimmillaan, jossa aaltoillaan tunnelmasta toiseen saumattomasti. Elektroninen anti ei tänä vuonna yksinkertaisesti ole yltänyt fIN-levyn tasolle. Ainutlaatuista biisinrakennusta Talabotilta löytyy.

1. Allah-Las - Allah Las

Jos jokin levy on yllättänyt mut housut nilkoissa tänä vuonna (noin kuvaannollisesti), on se losangelesilaisen Allah-Lasin debyytti. Kestää kulutusta. Suoritusvarmuus lähes 100. Kompaktia kuuskytlukua, kitarointia ja aivan hemmetin tarttuvia biisejä. Älyttömän tasainen, hyvä levy.

Wild Nothing - Nowhere

Elämä on yhtä indiejuhlaa.

Vuonna 2010 sulostuttanut Wild Nothing palaa tänä vuonna uudella levyllä. Siltä ensimmäinen kuultu kappale, Nowhere on Jack Tatumin ensimmäinen 'kunnon' studiossa levyttämä kappale (näin tietää Pitchfork kertoa). On muuten huikean miellyttävä ja kaunis kappale, joskin vähän erilaista kuin Geminillä tai Golden Hazella, sinänsä letkeämpää. Mukana Twin Sisterin Andrea Estella. Taattua Wild Nothing -laatua.

High Highs

Dream popille, oivallisesti tehtynä ja esittettynä, vetää harva asia vertoja. Siksi tämän päivän bändin esittelystä on vaikea ottaa kunniaa - se kun kuuluu perheen toiseelle musiikkifiilistelijälle, Amelle. Kiitos suosituksesta.

Tämä newyorkilaistunut australialaisduo punoo kappaleisiinsa tunnelman, joka on hienovarainen kuin seitinohut päiväkänni. High Highsin folkihtava dream pop on äärimmäisen kaunista: se on jotenkin miellyttävän rohkaisevaa onnistumalla samalla kuulostamaan herkältä. Etenkin Flowers Bloom on huikea suoritus ja esimerkillinen aiempaan kuvailuun nähden.

Silti aiempi Open Season onnistuu kuulostamaan erilaiselta, mutta tunnusmerkilliseltä bändin tekeleeltä. Muista myös tsekata Wild Nothingin Live In Dreamsistä tehty koveri. Jihah! High Highs meni juuri siihen kaikkein tarkimmin silmällä pidettävien listaan.

Levyt 2010: 20-11

Nyt sitä lupailtua levylistailua sitten kahdessa osassa. Tässä ekassa kympissä on enemmän vain suosikkeja ja mielenkiintoisuuksia ja se toka (kärki)kymppi on sitten niitä parhaimpia. Linkit Spotifyyn mikäli levyt siellä ovat.

20. Glasser - Ring

Kenties vähän myöhäissyttyjänä tähän levyyn. Ehdottomasti kiintoisaa äänimaailmaa, joka suorastaan säteilee Björkista Lykke Lihin skandinaavista muotoilua. Mutta kuten monet tämän vuoden levyt, ei jaksa kiinnostaa aivan loppuun asti. Guardian kutsui tätä Cameron Mesirow'n projektia "elektro Joni Mitchelliksi".

19. S. Carey - All We Grow

Vaikka alustavasti mielenkiintoisinta Careyn levyssä oli se, että hän soittaa rumpuja Bon Iverin kokoonpanossa, oli All We Grow sellainen teos, johon palasin tämän vuoden aikana toistuvasti. Paljon samaa kuin Sufjan Stevensissä (ja Bon Iverissä), mutta silti sitä omaa huokui maanläheisistä sävellyksistä riittävästi.

18. Wild Nothing - Gemini

Lievästä yksitoikkoisuudestaan huolimatta pehmeitä hyvän mielen soundeja oli vain niin paljon, että listasijoituksen epääminen olisi ollut rikos. Jack Tatum oli tällä levyllään ehdottomasti yksi vuoden yllättäjistä. Epäröin vieläkin tämän ostoa, siksi myös listasijoitus on häilyvä.

17. Owen Pallett - Heartland

Odotin Heartlandin lopullista avautumista pitkään, mikä tapahtuikin, mutta vain osittain. Flow'ssa erinomaisen keikan vetänyt Pallett tekee kieroutuneita pikkumusikaalisävellyksiä taidokkaasti ja värittää ne omintakeisella äänellään. Kiehtova levy vaikeasti lähestyttävyydessään.

16. Topi Saha - Verta ja Lihaa

Parhaimmillaan taidokkaasti uutta ja vanhaa folk-perinnettä yhdistelevä Saha leikkii taidokkaasti taustatarinoillaan. Pidän siitä, miten Saha antautuu tarinankerrontaan nöyrästi pelkäämättä kliseiden hyödyntämistä omaksi edukseen. Yksi vuoden kuunnelluimpia. Kakkoslevyltä odotetaankin sitten enemmän.

15. Interpol - s/t

Kylmä, kolkko, mitäänsanomaton - huono. Tai niin ainakin ensin luulin. Sitten löysin aaltopituuden. Vaikkei tämä kenties olekaan yhtä hyvä kuin Antics, on tämä silti kakkoslemppari Interpolin levyistä. Myöskin vuoden yllättäjiä ja kuunnelluimpia. Harmi, ettei tämäkään jaksanut ihan loppuun asti vakuuttaa: mikäli tahti olisi jälkimmäisellä puoliskolla ollut yhtä tiukkaa kuin ensimmäisellä, olisimme keskustelleet uudestaan tästä levystä kärkiviisikossa.

14. Arcade Fire - The Suburbs

Henkilökohtaisesti ristiriitojen levy. Olen ollut se, joka on porukoissa puolustellut tätä hieman, mutta olen itsekin sitä mieltä, että The Suburbs on inan liian pitkä. Pidän tätä myös erinomaisena levynä erinomaiselta yhyeeltä, mutten millään muotoa näkisi tätä tämän vuoden top 3:ssa, kuten monilla listoilla. Temaattisesti myös täysosuma.

13. The Morning Benders - Big Echo

Vuoden alkupuoliskolta asti mukana jaksanut Grizzly Bearin Chris Taylorin tuottama hieno kakkoslätty. Monipuolinen kokoelma indiepop jameja.

12. Perfume Genius - Learning

Surullisten kohtaloiden ja tarinoiden kaatopaikka, jota tahdittaa vähintään yhtä surullinen kyseenalaisessa vireessä oleva piano. Vaikka tarinat ovat raskaita, mikäli niitä keskittyy kuulemaan, on olo tavallaan tyytyväinen: ikään kuin siksi, että ne tarinat ovat tulleet kerrotuiksi.

11. Magenta Skycode - Relief

Mitä tästä muka voi enää sanoa? Hieno suunnanmuutos viime levyn jälkeen, joka aineellistuu samanaikaisesti suurena ja pienenä, valtavan lämpimänä ja maailmojasyleilevänä soundina. Joka vakuuttaa. Vuoden toiseksi paras suomalainen.

Odotusta ja levyjä

Mitään aihetta, punaista lankaa ei ole. Blogatessa tulee helposti vain kirjoitettua päivän aiheesta/bändistä ja suuremmat linjat, koskien esimerkiksi omaa musiikinkuuntelua/kulutusta jää vähemmälle huomiolle. Katse tuppaa olemaan hieman kapea, kun hehkutan vain joitakin silloin herkkubändejä. Meikkiksen musameininki on tietenkin huomattavasti laajempaa. Nyt vois ennen illan matsia vähän jotain kurkistella kulissien taa. EDIT: Tuo 'ennen' taisi vähän jäädä.

Silloin, kun en oo turhautunut sorminäppärättömyyteeni kitaran parissa ja soitettavien kappaleiden puutteeseen, oon kuunnellu / huumaillu näitä. Siis viime viikkojen / kuukausien aikana. Siis (osa 2): ja nämä on sellaisia, joista en oo täällä välttämättä ilakoinut, mutta muuten kyllä. (Aika hiton monta kenoviivaa saa näinkin lyhyeeseen tekstiin!/) P.S. Sain idean postaukseen Ääniä-Jussilta, ajattelinpa nähkääs listata vielä vähän odotuksia.. (Sori Jussi lainailusta :D). Listailu on muutenkin kivaa, joskin aina yhtä hankalaa.

Ariel Pink's Haunted Graffiti. Before Today on ehdottomasti vuoden kovimpia. Retro-poppia. Vuosikymmenet ja genret vaihtuu niin tiuhaan, että musiikinhistoriikkiakin selaisi vähemmän häkeltyneenä. Silti oma ääni kuuluu vahvana. Parhautta. Tän olisi pitänyt lähteä mukaan 8raidasta tänään, emminpä, eikä sitten lähtenyt.

Wild Nothingin äärettömän mainio Gemini = kesä ohTEN. Miksei täällä oo hehkutettu?! Tämänkin ostaisin, jos kauppoja tarjottaisiin.

Suhtaudun yleensä tarpeettoman skeptisesti Olavin kaltaisiin suomalaisartisteihin, sillä Preeria oli yllättävän mukavaa yritystä. Mitäköhän Uusivirralta vielä nähdään?

Viimevuotisista julkaisuista oon pyöritellyt mm. Megafaunin Gather, Form & Flytä sekä Jesca Hoopin Kismetiä (LP ja EP). Kummatkin sellaista mukavaa kitarointia ja folkia. Näiden parissa kelpaa vaikka askarrella tai nauttia nuotioillanvietoista.

Mitäs täällä sitten odotetaan? Mitä levyjä, toim. huom.

No isoista julkaisuista tietysti Arcade Fire, Interpol, Fleet Foxes ja Brandon Flowers. Giganttisista julkaisuista Coldplayn ja Radioheadin uudet, mikäli tänä vuonna vielä ulos omansa rykäisevät. Toisaalta oli myös mielenkiintoista lukea, että Leonard Cohen aikoo julkaista ensi vuonna levyä. Niceeee (Fast Show'n hengessä).

Vähän vähemmän isoista kiinnostaa Magic Kids, joka sai oman postauksen tässä vähän aikaa sitten. Magic Wands kiinnostaa myös, vaikkei heistä mitään kuulukaan. Sivustolla tosin lukee "album coming soon". Someone Still Loves You Boris Yeltsin, The Concretes, viime vuonna hehkuttamani nyt jo vakkarinimi Best Coast, Ray LaMontagne, Panda Bear, Antony and the Johnsons kiinnostavat myös valtavasti. Antonyn tekemiset ovat aina hirmujänniä. Tossa nyt lyhyt lista, joka painottuu kesään ja alkusyksyyn ja on varsin puutteellinen.

Jotta olisi aina mukana myös jotain uutta, kuunnelkaa Tennistä. On aika hyvää.

P.S. Harmittaa vieläkin, että meni Ganglians ohi Dynamossa. Olis ollu tässä taannoin siellä. Mut ite olin yhteen asti töissä, ei paljon lähdetty sit.