GEMS - Sinking Stone

Dream pop ja aiemmasta tuttujen artistien follow-up postaukset on nyt selkeesti ajankohtaisia mulla. Washingtonilaisen (D.C.) GEMSin uudessa kappaleessa Sinking Stone on paljolti sitä samaa unelmaisuutta, joka niin monen soundissa on tuttua, aivan kuin genrekuningas Beach Housella. Silti, kun kuulin kyseisen kappaleen ensimmäistä kertaa, tiesin ettei sen esittäjä voinut olla mikään muu kuin GEMS. Soundi istuu tähänastiseen suureen kuvioon siis valtavan hyvin. Sinking Stone on paitsi siis johdonmukaista soundia, myös hyvä kappale.

Ensimmäinen kontakti tähän bändiin oli viime vuoden puolella, ja bändin itsensä valistamana, joten nykykunnollaan yhä suureempiin saappaisiin astuva GEMS saa pitää erityisasemansa tässä blogissa, tällaisilla kappaleilla. Kuuleman mukaan yhtye vetää hyvin myös livenä, joten jos satutte USAn itärannikolle viikon sisään, tsekatkaa keikkapaikat bändin nettisivuilta ja palatkaa tänne kehumaan, miten siistiä oli.

Nousussa: Glass Gang

Toisinaan elämän on annettava lävähtää naamalle; esim. tällä viikolla kuullut Astronomyy ja Dan Croll ovat hyviä, mutta siloitellun, iloisen tai jopa hempeän musan jälkeen rumpukoneen ja sähkökitaran liitto kirpaisee kuin jäinen syyssade loman jälkeisenä aamuna. Elämässä on oltava vastoinkäymisiä ja haasteita. Niistä nauttii - ja iloistakin enemmän kun (/jos) haasteet on selätetty.

Brooklynista tulee kolmijäseninen Glass Gang, jonka säröiset surinat, hiphop-biitit ja The xx:ää mukailevat soundit paitsi kiehtovat, saavat koko paletin kuulostamaan melankolisimmalta unelmapopilta - shoegazehtavasti. Etenkin yhtyeeltä ensimmäisenä kuultu Waves nojaa hienovaraisesti nyt jo stadion-kokoluokkaan noussutta, äsken mainittua bändiä kohti. Se on silti rakeinen tapaus.

Uusi kappale, Time, on mystisempi: ne vähäisetkin yhtymäkohdat xx:ään ovat tiessään, kun yhtye synkistelee entistäkin enemmän ja kääntyy syvemmin kohti itseään. Hapokkuudessa löytyy, kun vokaalisuoritukset minimoidaan surinanveroisiksi. Kovin paljon itse triosta ei ole tiedossa, mutta Glass Gang on sen verran kiinnostava konsepti ja kokoonpano - raakileenakin - että se on ehdottomasti nousussa. Kumpikin postauksessa kuultava kappale on muuten ilahduttavasti myös ilmainen lataus, jes!

Pure Bathing Culture - Dream The Dare

Portland, tuo musiikin ja pyöräilyn ihmemaa. Hieno kaupunki, jota saamme nyt myös kiittää Vetiverin sivuprojektina alkaneen duon, Pure Bathing Culturen, majoittamisesta ja inspiroimisesta. Tämä duo on esitellyt kaksi loistavaa kappaletta uudelta levyltä,  Moon Tides (19.8.), joista viimeisimmäin äskettäin. Jopa kaltaiseni, äitini ilmaisua käyttääkseni, puurokorva kykenee havaitsemaan ilmeiset, ihanat vaikutteet Fleetwood Macin suunnalta. Mistä tosin ei oikein voi olla ihmeissään, etenkään, kun käytte tsekkaamassa Pure Bathing Culturen tehtaileman, erittäin hyvän Dreams -coverin bandcampistä.

Tähän asti kuullut kappaleet, Pendulum ja uusi Dream The Dare ovat fleetwoodia, dreampopia ja unelmaa. Hemmetin hyvää tavaraa kaiken kaikkiaan. Onneksi Moon Tides ilmestyy pian, jotta kuullaan mihin Pure Bathing Culturen rahkeista loppujen lopuksi on.

Trails and Ways - Como Te Vas

Kalifornialaisbändi Trails and Waysin uusi single edeltää Trilingual EP:tä (11.6.). Como Te Vas on kenties juuri sitä bändin nimeämää bossanovaa dream pop -muodossa ja aivan sairaan tarttuva jälleen.

Jollain muulla bändillä eri kielillä levyttäminen saattaisi vaikuttaa satunnaiselta mielijohteelta, mutta tähän asti englanniksi kappaleita tehneen bändin agendaan sopivat myös espanjankieliset kappaleet: Trails and Waysin päivityksissä ihmetellään usein esimerkiksi siirtolaisasioita Yhdysvalloissa - eikä monikulttuurisuuden puolesta puhuminen tietenkään jää rivien väliin. Mutta kuunnelkaapa!

Lanterns on the Lake - Another Tale From Another English Town

Another Tale From Another English Town on ensimmäinen irroitus newcastlelaisbändi Lanterns on the Laken kakkoslevyltä, joka ilmestyy loppukesästä. Yhtyeen kenties kauneimman kappaleen videosta vastaa James Alexander Grieves. Ja Bella Union julkaisee tätä unelmoivaa folk-tunnelmointia.

Solisti Hazel Wilden mukaan sanoitusten sanomaan liittyy vahvasti viime vuosien taloudellisesti vaikeat ajat, jotka ovat koskettaneet yhtyeen ystäväpiiriäkin riipaisevasti. Kappaleen nimi kertoo toki jo paljon: miten paljon painaa yksi niistä lukuisista kohtaloista, tarinoista, lukuisissa kaupungeissa. Eri asia on saako laman heittelemä kohtalo tästä lohtua, mutta hieno kappale hienoine videoineen on kyseessä.

P.S. Ei kannata unohtaa tsekata muidenkin kuin munkin kiittelemää Lanterns On The Laken debyyttialbumia: Gracious Tide, Take Me Home.

Boardwalk - I'm To Blame

LA-bändi Boardwalk valmistautuu julkaisemaan debyyttialbuminsa kesällä. Stones Throw Recordsin nappaama yhtye kasvoi duosta runsaammaksi Edward Sharpe & The Magnetic Zeros -bändissä vaikuttaneen Mark Noseworthyn liityttyä yhtyeeseen.

Ensisingle I'm To Blamen soundissa kuuluu Baltimoren suuruuden, Beach Housen, tavaramerkkinä soima ilmavuus ja heleys. Myös Still Cornersin ja legendaarisen Mazzy Starin vaikutteet tuovat mukanaan tilan tuntua, kiireettömyyttä ja voipunutta kesäiltaa - näin ainakin oma korvani kertoo. Viimeistään utuverhon silmille ujuttaa Amber Quinteron vokaalisuoritus. Tsekkaa alta upea kappale.

Alkuvuoden kotimaiset: NEØV - Orange Morning

Fullsteamin julkaisema Orange Morning (8.2.), suomalaisen Neøv -yhtyeen debyyttialbumi, yllättää yhtenä alkuvuoden kotimaisista albumijulkaisuista. Ennusmerkit single-julkaisujen muodossa olivat totta kai lupaavia osoituksia bändin soundista ja näkemyksestä, mutta kun Orange Morningin yhtenäisyys, suunta ja äänimaailma paiskasivat kättä, ne jättivät hölmistyneeksi.

Yhtään Neufvoinin raunioille pystytettyä yhtyettä aliarvioimatta, en olisi osannut odottaa Anssi ja Samuli Neuvosen luotsaavan bändiä näin laadukkaaseen laukkaan. Aina albumin nimestä lähtien kelmeä, oranssi aamu lipuu kuulijan korvakäytäviä pitkin tajuntaan kyllästäen lopulta koko huoneen väsyneellä valollaan.

Temaattisesti siis debyyttialbumi uppoaa ns. kympillä. Eipä toisaalta ole äänimaailmassa tahi soitannassa soimaamista. Toki shoegazea ja dreampopia käytetään toisinaan leväperäisesti luonnehdinnassa, mutta Neøvin hallitsemana unenomaisuus on kuin harso, jonka läpi tarkastella maailmaa - kuin noettu lasi jonka takaa ihastella auringon palaamista pimmennyksen jälkeen.

Oli kappaleista tarjolla sitten levyn avaava Faces Against The Orange Rain tai vuoden parhaisiin lukeutuva Mellow, on auttamaton tosiasia, että tämän levyn kuuntelu on kauttaaltaan nautinto. Windvanella bändi astelee kuopilaisen Mew'n kengissä,  toisaalta 1999:llä hieman Magenta Skycoden sielunmaisemissa - kumpikaan ei tietenkään ole synti, päinvastoin, vaan asettanee osaltaan ilmaisulle vertailupohjaa.

Rubikin Artturi Tairan ja Sampsa Väätäisen ansiot tuotantopuolella on syytä myös muistaa. Erinomainen albumi, kuuntele täällä.

Parhaat hetket: Daydream City, Mellow, 1999

Pinnan alla kuplivat: Faces Against The Orange Rain, Morning Fire, Whale Hymn

GEMS - Pegasus [video]

Lindsay Pittsin ja Clifford Johnin muodostama GEMS on täällä taas. Tällä kertaa ihastuttavan beachhousesti alkava Pegasus -kappale on esittelyssä. Washingtonilais-duon dream pop on raukeaa ja ihanaa. Tsekkaa alta myös iPhonella kuvattu video Pegasukselle. (Suosittelen myös aiempien kappaleiden kuuntelemista - ovat erinomaisia).

Sikäli ainakin lupaava bändi kyseessä, että se suuntaa myös SXSWiin (kuten käytännössä jokainen jenkkibändi), mutta GEMSin showcase-keikka on kahden erinomaisen blogin yhteistuumaus. Kyseessä on nimittäin Disco Naïvetén ja Crack in the Roadin Dark Paradise. Kiinnostais sekin. (Btw, multakin kysyttiin et minkälaisella panostuksella / tapahtumalla mun blogi on messissä SXSW:ssä. Meinasin tikahtua nauruun.)

GEMS - All I Ever

Sain taannoin GEMSin Lindsay Pittsiltä postia ja niin kuin monen muunkin kohdalla, ehdin nopeasti tsekata mistä on kyse ja jatkaa arjen parissa. Oli hyvä, että kiire rajoitti tässä tapauksessa postaustahtia. Olisi jäänyt tästä Washington D.C.:ssä nykyisin majailevasta bändistä kirjoittamatta. Muutama kuuntelukerta ja sulattelu tekivät hyvää. 

Lindsay Pitts ja Clifford John ovat paitsi pariskunta myös GEMS-yhtye. Ja bändin toinen single All I Ever omaksuu heleän, kerrostuneen ja kauniisti aaltoilevan soundin ja kuulostaa samalla mahtavalta. Yhdysvaltoja kiertänyt kaksikko kertoo tallentaneen uusimman singlensä tyhjässä rantarakennuksessa North Carolinassa. Aiempi single Void Moon on yhtälailla useamman kuuntelun arvoinen. Alta kuunteluun:

Sun Airway - Close [video]

Sun Airway oli mulle aiemmin tuttu ainoastaan Oh, Naoko -kappaleen sekä nopean ekan levyn tsekkaamisen verran. Reilu viikko sitten nämä philadelphilaiset julkaisivat toisen albuminsa, Soft Fall (laatulafka Dead Oceans julkaisee), joka tarkemmin ajatellen onkin nyt suosittelun kohteena. Viime postauksessakin suosittelin levyä videon kautta, ristiriitaista kenties. Tsekatkaa ihmeessä yllättävän tasapainoinen Soft Fall, joka soundin sekoituksista huolimatta pysyy tosi kivasti kasassa. Ainoa asia jonka kanssa oli sulattelemista kuunteluiden aikana, oli laulaja/monitoimitsija Jon Barthmusin äänen sävy. Ei välttämättä putoa ihan mulle levyllisen kestoa, mut musa kelpaa.

Levyn äänimaailma on hyvin monipuolinen, minkä vuoksi kuvailu jääkin vähemmälle. Sun Airway kiertää parhaillaan M83:n kanssa, mistä löytyykin ehkä läheisin hengenheimolainen, joskaan Sun Airwayn elektroninen ilmaisu jousisovituksineen ei tavoittele edes samoja suuruuksia kuin kiertuekaveri. M83:n lisäksi mieleen tulee brittituttu Clock Opera. Tsekkaa alta video Close -kappaleelle, sekä yllä nähdyn albumin kansitaiteen teosta kertova video. Harvinaisen osuva kansi levyn soundimaailmaa ajatellen. Close ei missään nimessä ole levyn paras kappale, siksi sun pitääkin tsekata koko Soft Fall, jos tuostakin pistetään vielä roimasti paremmaksi.

Taken By Trees - Large [video]

Los Angelesissa vaeltelee Victoria Bergsman, ainakin musiikkivideolla. Vähän hazyssä videossa seikkailevan Bergsman tekee pääasiassa musiikkia Taken By Trees -nimikkeen alla - siis silloin kun ei hengaile lippis päässä ja kuulokkeet korvissa kaduilla, tai käy lahjoittamassa vokaaliosaamistaan vaikkapa Korallrevenin mainioihin raitoihin.

Taken By Treesiltä on hiljakkoin pulahtanut uusi levykin, Other Worlds, josta en kyllä saa tarpeekseni juuri nyt. Se keinuu ihanan vaivattomasti eteenpäin ja esittelee Bergsmanin toismaailmallista, utuista soundia kiitettävissä määrin. Yleensä en jaksa verkkaisen iltapäivän musiikkitaltiointeja ihan levyllistä kuunnella, mutta Other Worlds kuulostaa mun korviin todella mainiolta. Tsekkaa ainakin aiempi single Dreams (joka siis on tietenkin huippu) ja juuri siis videon saanu Large (Ariel Rechtshaidin ohjaama). Älkäätten unohtako levyäkään. Spotifyssä. TÄÄLLÄ. Mainiot, parhaat ruotsalaiset!

jj - Beautiful Life // 2:54 - You're Early (Wild Beasts remix)

Jeesjees, olen palannut. En sit ehtinyt tehdä itselleni tyypillistä pohjustuspäivitystä ennen kuin lähdin reissuun; vietin, katsokaas, vajaan viikon Lontoossa ja Oxfordissa, kyseessä oli ensimmäinen työn puolesta tekemäni matka. Oli aivan älyttömän hauska reissu, joskin sellainen ylimääräinen vastuu, valvonta ja järkkääminen tekivät matkustuksesta ehkä vähemmän kevyttä. Mutta itse lukiolaisten kanssa havaitsin omaavani, edelleen ilmeisesti, samanlaisen huumorintajun - pitäisikö huolestua?

Noh, Lontoo on mun mieleen edelleenkin, tietyllä tavalla haikeaksi se vetää mut tosin. Olin eka kertaa musikaalissa, Lion King oli oikeasti pirun hieno tuotanto enkä odottanut pitäväni siitä, mutta sanattomaksi veti. Ja oli muuten ehkä älyttömin tuuri säiden kanssa: vaikka hipiäni onkin suht kalpea, en edes minä odottanut palavani maaliskuun puolella.

Näin sentään Noel Fieldingin HMV:ssä hopeabuutsit jalassa, ihan taviksena tallustelemassa. Oxford oli uusi, mutta erittäin miellyttävä kokemus, siinä on paljon sellaista pikkukaupungin taikaa, vaikka siellä asuukin 150 000 ihmistä ja maailman perinteikkäimpiin lukeutuva yliopisto sijaitsee siellä.

*Kuvat: vaha-Samuel, kevät-Pimm's, kamerahuumailut Portobello Roadilla, ja Oxford-panorama.

Tämä postaus on nyt vähän kaikkea, koska uusi unelmainen jj:n kappale, Beautiful Life, on niin hemmetin makoisa. Pitkästä aikaa tämä ruotsalaisihmestys onnistuu säväyttämään. Jotenkin se myös sopii mun matkan jälkeiseen mielialaan. Secretly Canadian ja Sincerely Yours julkaisevat uuden singlen toukokuussa.

Mutta, ei tässä vielä kaikki. Tämän blogin suoranaisiin darlingeihin lukeutuva Wild Beasts vakuutti niin hurjasti taannoisella remixillään, että sekin oli saatava tänään mukaan. Brittibändi 2:54:ta remixaava WB saa hämyisen tunnelman helposti aikaan, ja kun Hayden Thorpen vokaalit yhdistyvät oikeastaan mihin tahansa, olen myyty.

Beach House - Myth

Flow'ssa parhaaksi todettu. Näiden levy Teen Dream oli toiseksi lempparein levy 2010. Soundi on yksinkertainen ja lumoava. Tiedätte toki kenestä puhutaan: baltimorelaisesta Beach Housesta. Tsekkaa uusi kappale Myth, joka ilmeisesti edeltää tulevaa albumijulkaisua, Bloom. Ei ole mitään syytä odottaa yhtään heikompaa levyä kuin aikaisemmat ja Myth, jos mikä, sen todistaa. (Päivän suurin uutinen on kuitenkin Paperfangsin siirtyminen Solitin leipiin. Tämä liitto on varmasti kummallekin hedelmällinen. Jäämme odottamaan perheenlisäystä.)

                      

Still Corners - Endless Summer [video]

Mikä tahansa syy kelpaa, jotta saa jakaa Still Cornersin eteeristä unelmapoppia. Pari vuotta sitten kesällä etenkin Endless Summer kappale tuntui jatkavan kesäyöt ikuisuuksiin asti. Ihastelin tuolloin brittiläisen bändin kykyä kuulostaa niin Mazzy Starilta kuin Beach Houseltakin. Vaikka sittemmin ilmestyneeltä kokopitkältä jäikin harmistukseksi pois Don't Fall In Love, oli ilo huomata Endless Summerin päätyneen viimevuotiselle, SubPopin julkaisemalle, Creatures of an Hourille. Alla kappaleen video:

- - - - - - - - - - - - - -

# Kannattaa muuten lukaista Rumbasta Jean Ramsayn tarinaa viime perjantaisesta John McGregor -keikasta. Käpylän Park Hotellissa esiintynyt McGregor saa osakseen tuntuvasti hehkutusta, mikä tuntuu fanista mukavalta kuin myös tieto että uutta suomenkielistä materiaalia on tulossa Fiskarsin folk-maestrolta.

Magic Wands - Space

Sattumat käyvät käsi kädessä - usein kun vähiten niiden pariutuvan odottaa. Siitä ei ole kovinkaan kauan aikaa, kun etsin vanhoista postauksistani jotain tietoa ja vastaan tuli bändi nimeltä Magic Wands, jonka jatkojulkaisua odotin kärsimättömästi kaksi vuotta sitten. En ymmärtänyt enää miksi joltain bändiltä saattoi olla odoteltavaa kun se kuitenkin oli sittemmin jättänyt ne lunastamatta, päästämättä ääntäkään.

Eilen kuitenkin jo kuopatuksi luulemani bändi osoittautui vain kupatuksi ja ilmestyi veretseisauttavan ryhtiliikkeen tehneenä eetteriin. Jopa 2009 julkaistun EPn intokiintopisteisiin lukeutunut Black Magic velttoudessaan häviää uuden kappaleen, Spacen, tenholle. Space on nimittäin Magic Wandsilta laatutekele, jonka tiukka rakkausraina + biitti -yhdistelmä antaa osviittaa jopa aika hyvästä levystä. Tai ainakin toivotaan niin.. Losangelesilaisen duon debyyttialbumi Aloha Moon julkaistaan huhtikuun 24. päivä. 

Lanterns On The Lake

Dreampop ei parane tästä sitten millään. Koen pitäväni stressiä ehkä korkeintaan välillisenä, pakollisena pahana, eikä se pääse vaikuttamaan mielialaani yleensä niin paljon kuin sen pitäisi. Toisinaan taas miljoonan asian mieli hakee intuitiivisesti rauhoittumista juuri tällaisesta musiikista. Tekeminen ei tekemällä lopu, eikä toisaalta musiikkia kuuntelemalla, mutta ainakin kun kappale pakottaa keskittymään itseensä ja raukeuttaa raajat, on tunnelma onnistunut keventämään minutkin.

                                                (Kuva: facebook.com/pages/Lanterns-On-The-Lake)

Bella Union julkaisee syyskuun puolivälin jälkeen tämän newcastlelaisbändin esikoisen Gracious Tide, Take Me Home. Bella Unionilla on muuten kovimpia artistirostereita briteissä, listoilta kun löytyy Lanterns On The Laken lisäksi mm. Fleet Foxes, I Break Horses, Vetiver, The Low Anthem, Jonathan Wilson ja Veronica Falls (josta toivottavasti tulossa postaus vihdoin piakkoin). Näihin artisteihin ja melkein 400 muuhun voit tutustua SlowShow '11 -soittiksessa, joka päivittyy alati Spotifyssä.

Lanterns on the Lake nivoo tunnelmaa niin rentouttavaan päiväuneen, että 'ihana' ei kuvaa riittävän hyvin tämän bändin musiikkia. Dreampop ei kuitenkaan ole täysin osuva termi verrokkibändien perusteella, mutta musiikkia se kuvaa aivan nappiin. Anna Lanternsille aikaa täyttää tila ja ota mukava asento. Vapautuneisuus on tavoitteena. Erinomaisen suositeltavaa musiikkisisältöä.

Keep Tryingin videossa musiikin alkamiseen kestää n. 40 sek. Huippukipale.







  Keep On Trying by Lanterns on the Lake

  You're Almost There by Lanterns on the Lake

  Sapsorrow by Lanterns on the Lake

  Lungs Quicken by Lanterns on the Lake

Sunnuntai toi kappaleet

Tyhjentelen taas postilaatikkoa - kaikkea kivaa sinnekin kertyy. Nyt on kertynyt jo vähän pidemmältä ajalta. Niistä ja muista löydöistä seuraa siis muutama lyhyt esittely kivoista artisteista kappaleiden kera. Noin muuten oon yrittänyt tutustua mm. Google +:n saloihin, joskaan vielä en oo vakuuttunut.

Ja toisaalta turhautunut Turun Botéllon-uutisointiin; alkujaan espanjalaisen pikniktapahtuman vertaaminen Sodomaan on jo melkoinen ylilyönti. Saati lukemattomat poliisien haastattelut siitä, mitä JOS jotain kuitenkin tapahtuu ja miten se on sitten kauheinta ikinä. Mistä nämä toimittajat saavat palkkansa? Kuulin juuri Kupittaanpuistolla asuvalta, ettei puisto ole "hävityksen kauhistus".

Well, anyhoo, ne artistit. Astrid Swan julkaisi toisen makupalan Hits (Pavement for girls) -levyltään. Shady Lane on aivan yhtä kova kuin Box Elder, ellei jopa kovempi. Laatu jatkuu koko albumin verran, monta kuuntelukertaa takana ja uusia hienouksia löytyy jatkuvasti.

  Astrid Swan - Shady Lane by Soliti

Wooden Shjips, San Franciscosta, puskee uuden levyn elokuussa ulos, nimeltä West. Lazy Bones on soinu päässä hullun tarttuvasti koko viikon. Psykedeelistä rokkailua, just niin kuin pitää. Loistava kipale.

  Wooden Shjips - Lazy Bones by The 405

Sarah Jarosz tekee americana-folkille hyvää: akustista, heleää tunnelmointia countryperinteessä löytyy myös Spotifystä (Follow Me Down on uusi levy). Esimerkiksi Laura Veirsin faneille tämä kelvannee varsin hyvin. On soinut täällä yllättävänkin tiheään. Run Away on levyn avauskappale.

Dream poppaileva Puro Instinct päätyi kappaleellaan feattaamaan Ariel Pinkiä. Lopputulos huokuu jotenkin Arielin soundia ja läsnäoloa, mutta onnistuu olemaan utuisen ihana ihan omalla painollaan. Puro Instinctin takaa löytyy 24- ja 16-vuotiaat sisarukset Piper ja Skylar Kaplan. Headbangers in Ecstacy debyytti ilmestyy myös syksyn alkupuolella. Stilyagi on ainakin loistokappale!

High Highs

Dream popille, oivallisesti tehtynä ja esittettynä, vetää harva asia vertoja. Siksi tämän päivän bändin esittelystä on vaikea ottaa kunniaa - se kun kuuluu perheen toiseelle musiikkifiilistelijälle, Amelle. Kiitos suosituksesta.

Tämä newyorkilaistunut australialaisduo punoo kappaleisiinsa tunnelman, joka on hienovarainen kuin seitinohut päiväkänni. High Highsin folkihtava dream pop on äärimmäisen kaunista: se on jotenkin miellyttävän rohkaisevaa onnistumalla samalla kuulostamaan herkältä. Etenkin Flowers Bloom on huikea suoritus ja esimerkillinen aiempaan kuvailuun nähden.

Silti aiempi Open Season onnistuu kuulostamaan erilaiselta, mutta tunnusmerkilliseltä bändin tekeleeltä. Muista myös tsekata Wild Nothingin Live In Dreamsistä tehty koveri. Jihah! High Highs meni juuri siihen kaikkein tarkimmin silmällä pidettävien listaan.

Treefight For Sunlight

Ajattelin kokeilla välillä vähän eri lähtökohtaa. Luulisin, että useimpia kiinnostaa kuitenkin se musiikki eikä tämä kirjoittelu. Yllä kuultiin aivan erinomaiselta tanskalaisbändiltä nimeltä Treefight For Sunlight kaksi yllättävän loistavaa esimerkkiä siitä, miksi Tanskan musaskene on mitä on. Tämä bändi tarjoaa pehmeää, pirteää ja kiehtovaa kitarapoppia, joka saa kaihoisaksi sitä parasta kesää ikinä kohtaan - ajatuskin kesästä tässä säässä saa myös sen aikaiseksi.

Treefight For Sunlightin levy on käsittääkseni julkaistu jo viime vuonna, mutta väliäkö tuolla - tanskalaisparhaus kelpaa milloin vain. Olisi vain pitänyt viimeistään tsekata näin mainio bändi jo silloin, kun se signattiin Bella Unionille. Ylläolevista kappaleista varsinkin hykerryttävän sympaattinen What Became Of You And I? videoineen saa kuulijansa kanssalaulamaan sekä tälle hieman katkeransuloisen hymyn suupieliin. 

Tällainen positiivisviritteinen dream pop on erityisen onnistunutta, kun se väistelee korniudet ja turhat sokerikuorrutteet ja onnistuu silti kuulostamaan vilpittömän, öh, kivalta. Treefight For Sunlightilta se onnistuu. Kannattaa tsekkailla jos et sitä jo ole tehnyt.

Levy kesästä ja nuoruudesta

Kuten pragmaattinen otsikointi jälleen viestii, kyse on kesäisen kivasta nuoruuden kiteyttävästä levystä. Jonka ostin tässä taannoin. Kesä ainakin on tarpeen, vaikkakin sitten sävelten muodossa, nyt kun illatkin pimenevät rivakammin.

M83:n Saturdays = Youth on päivän platta. Nimikin jo kertoo missä mennään. M83 tuli tutuksi aikoinaan kaverin suosituksen myötä, mutta saatan joskus olla huono suositusten kanssa ja kestää iäisyys napata kiinni siitä. Vaikka mulla olis se konkreettinen levy lainassakin. Silloin jostain syystä vielä epätodennäköisemmin annan sille sen ansaitseman huomion. Joskus kauan sitten M83 oli sellainen artisti.

Toki Anthony Gonzalezin proggis on sinällään tuttu ja aiempaakin - kuulemma varsin mainiota - tuotantoa tuli kuunneltua myös, mutta Saturdays = Youth oli hittejä lukuun ottamatta jäänyt harmillisen vieraaksi. Hankin sen kuitenkin (taas kerran) 8raidan alesta käypään hintaan kohtalaisen sokkona.

Oikeasti keskittyneenä tätä levyä nyt useamman viikon kuunnelleena voin mainostaa sitä varauksetta ihanan lapsekkaasti nuoruuden meiningit kiteyttävänä levynä. Äärimmäisen onnistunut alehankinta. Huippulevy!

Vaikka Kim & Jessie ja Graveyard Girl ovat tältä niitä biisejä, on Skin of the Night jotenkin äärimmäisen kiva kappale.

Puhumattakaan tietty We Own the Skystä.


_________________

Nyt levylautasella pyörii ambient/slowcore tunnelmointia. Her Name Is Calla - The Quiet Lamb. Jos rauhallinen, siis todella rauhallinen, hetki on tarpeen, suosittelen tämän kuuntelua.