Turkulaiset ystävämme Sans Paradesta tarjoavat joulun kunniaksi kaksi ilmaista kappaletta jakoon: OnDecember13th ja Illusion. Varsinkin jälkimmäinen toi alkupuoliskon jälkeen mieleen JeffBuckleyn kakkoslevyn, Sketches for My Sweetheart the Drunkin, äänimaailman. Totuuden jäljillä siis ollaan.
Mua on vähän huolettanut bändin puolesta tuo tulevan levyn ilmestyminen. Ekat lohkaisut ovat olleet huikean vahvoja - etenkin The Last Song Is A Love Song. Nyttemmin taidan nukkua yöni Sans Paraden osalta vähän rauhallisemmin ja odotella helmikuuta saapuvaksi. Pirun kovaa tavaraa nämä uutuudet.
Tässä on sopivasti surullista altsujoulufiilistelyä. Ryan Adamsin Hey Parker, It's Christmas on aina ollut mun suosikkeja jouluteemaisista lauluista. Sillä aikaa, kun valmistelen albumilistauksen eka puoliskoa tulevaksi, Adamsin parissa vierähtää hetki. Ja toinen pidempi hetki, jos olet joulumielinen, Eardrumspopin joulusoittolistalla Spotifyssä. TÄÄLLÄ. Mukana mm. Cocteau Twins, Le Futur Pompiste, The Magnetic Fields, Josh Rouse, Slow Club jnejne.
Meh. Olin oikeastaan aika yllättynyt, miten helppoa, mukavaa ja rentouttavaa oli olla tietokoneetta muutaman päivän ajan. Tietokoneella hengailu, näennäisesti kepeydestään huolimatta on aika raskasta pidemmän päälle. Muutama päivä pelkkää rentoilua ruoan ja sen sellaisen äärellä tuli niin tarpeeseen, että paluu arkeen ja töihin tuntuu taas kerran aika nuhaiselta - joillakin konkreettisemmin kuin toisilla. Heh.
Internet-ympäristön tuossa ajassa jakama informaatio tuntui aluksi vähän tuskaiselta kirittävältä, mutta esimerkiksi Facebookin noinn potenssiin npäivitystä eivät liikuttaneet päiväjärjestystäni mitenkään. Muutos aiempaan oli niukka, mutta oleellisinta oli sen tajuaminen, ettei ole vähänkään tarpeellista tietää miten monella eri tavalla facebook-"kaverit" ovat toivottaneet joulua. Jonkinlaisen henkisen vakauden saavuttamiseksi tietokoneajan vähentäminen voisi olla paikallaan. Kaipaan esimerkiksi huvikseen lukemista aikasta paljon, kaikki kirjat kun tuntuvat olevan niin tiukasti opintoihin liittyviä, että lukemalla muuta lähinnä kerjää ikävyyksiä. Jouluna kerjäsin ikävyyksiä mm. Leonard Cohen -elämäkerran kanssa, joka on näin intohimoiselle fanille aika tarpeellista luettavaa.
Uuden musan aiheuttamat kiksit tekevät nettilättömyydestä kuitenkin tuskaista. Tänäänkin luin myöhässä niin tulevista julkaisuista, ilmaisjoululahjoista ja sen sellaisista. Kuitenkin tuntui, että joulun jälkeiseen postaukseen pitää löytyä mielenkiintoisempiakin asioita, kuin jj:n mixtape. Ja löytyikin, itselleni hieman vieraampia bändejä kaksin kappalein. Starlings ja The Collectable Few. Britanniasta kumpainenkin.
Starlingsin hiljattain julkaistu (20.12.) single Weight in Gold tuntui aluksi niin juustoisen häpeilemättömältä elektro popilta, että sitä ihan mietti kehtaako tästä edes tykätä. Miksikäs ei! Ajattele kasarielektroa á la Duran Duran ja Talk Talk sekä aallolla ratsastamista ja saatat saada kuvan Starlingsistä. Ensi vuonna julkaistavan debyytin tuottaa Beyond the Wizard's Sleevestä tuttu Richard Norris. Boo-yah. Saatanpa tästä kiinnostuakin.
Näin postausta kirjoittamassa huomasin, että NME olikin jo valinnut sheffieldiläisen Starlingsin 2011 Ones to Watch -listalleen. No, enpä NME:tä seuraa, niin eipä tuo haittaakaan. Weight of Goldista löytyy muuten sitten myös mm. Starkeyn remix.
The Collectable Few on ihan melkein yhtä menevää new wavea / indie rockia, ainakin tammikuun lopulla julkaistavalla singlellään Headstrong. Länsilontoota tallustavan bändin sukulaisbändinä voisi nähdä Mystery Jetsin. Tsekkaa Spotifystä bändin EP Half The Night, jolta tämä uusi sinkku ei tosin löydy.
Listaaminen on kivaa, vaikka näin päättämättömälle ihmiselle tosi vaikeeta. Listausten aikaan on muutenkin hyvä koittaa päästä sisälle uusiin musiikkiblogeihin katsomalla, miten paljon lista vastaa omaa makua. Tai sitten katsoa, pitikö blogin antama kuva yhtä listan kanssa. Listojen aika on kuitenkin vähäksi aikaa tässä blogissa ohi, jotta puunmaku suusta kaikkoaisi edes hetkeksi. Sitäpaitsi, uusien juttujen hypistely alkaa kasautua, joten niitäkin pitää purkaa.
En aikonut edes postailla enää pyhinä, mutta niin vain näitä innostumisia löytyy. Breton on brittiläinen bändi/videokollektiivi, josta olen aiemminkin huumaillut. Tämä on ehdottomasti bändi, josta tulemme kuulemaan paljon. Vaikka sen kappaleiden habitus saattaakin olla musiikillinen vastine kädet puuskassa olevalle ihmiselle, on sillä lähestyttäviä, jopa popkaavaisia, kappaleitakin. Osuvaan ajankohtaan videon saanut December on yksi näistä kappaleista, joiden kehonkieli on avoimempaa. Käsittääkseni video on poikien omaa käsialaa - eikä sekään hassumpi.
Jotta tämä kehonkielivertaus vietäisiin naurettavasti loppuun asti, tässä vielä saman bändin kappale RDI, josta postailin aiemmin ja joka on niitä vaikeampia kappaleita. RDI on se vaikeastilähestyttävän, yrmeän ja ylimielisen näköinen kaveri, jota et osaa lähestyä millään, mutta kun vahingossa tutustut, on se sitäkin antoisampi ystävyys. Mä oikeasti uskon, että vaikeastilähestyttävät ihmiset on usein paljon mielenkiintoisempia, kunhan avautuvat - käytännössä olen tämän huomannut usein. Ei sillä et avoimemmissa ihmisissä toisaalta mitään vikaa olis. Jepjep. Se kappale ->
Ja niin, on aika joulun. Sufjan Stevenskin joulumielellä.
Aattelin vähän tarjota ideoita, et millä tavalla indiemusiikin parissa voi viettää joulunsa. Tai mitä muuta jouluna VOI kuunnella, kuin esimerkiksi Rajatonta tai Bing Crosbya - eikä tietysti sillä että niissä olisi mitään vikaa.
Mutta, monet indiebänditkin levyttävät omia versioitaan tunnetuista joulukappaleista, esim. Bright Eyes
Rosie Thomas
Tai tekevät kokonaan omia joulukappaleita levyllisen, kuten Rosie Thomas: A Very Rosie Christmas. Levy julkaistiin viime vuoden marraskuussa ja soveltuu mielestäni erityisen hyvin henkilölle, jolle sekä indietyyppinen musiikki ja joulu ovat kummatkin sydäntä lähellä. (Käytän usein käsitettä indierock /-musiikki varmasti hyvinkin laveasti ja leväperäisesti, mutta se on käypä yläkäsite useille artisteille, jotka viihtyvät juuri minun levyhyllyssäni :D)
No, kuitenkin, Rosie Thomas on singer-songwriter perinteen jatkajia ja tehnyt yhteistyötä mm. Damien Juradon ja Sufjan Stevensin kanssa. 2006 julkaistu These Friends of Mine sisälsi yhteistyötä nimenomaan Sufjan Stevensin kanssa ja hän taisi jopa tuottaa Rosien levyn. Mun mielestä Rosie Thomas on virkistävä lisä folk/singer-songwriter meininkeihin. Sanoitukset ja kitarannäppäilyt on usein hyvin herkkiä ja jotenkin vilpittömiä ja ne pääsee todella lähelle.
Sufjan-triviaa
Pienenä triviana on mainittava vielä Sufjan Stevensistä, että mies tuntui muutama vuosi sitten ehtivän joka paikkaan, vaikkei omaa, uutta levyä olekaan fanien (itseni mukaanlukien) pettymykseksi kuulunutkaan pitkään aikaan. Hän soitti pianoa The Nationalin Boxer-levyllä Racing Like A Pro ja Ada -kappaleilla.
Hmm, taidan jo nyt mainita edellämainitusta bändistä liian usein.
Òlafur Arnalds Jouluaiheeseen palatakseni, tarjoan vielä vaihtoehdon ihmisille, jotka kaipaavat jouluna rauhallista musiikkia, mutteivät välttämättä juuri joulumusiikkia. Òlafur Arnaldsia kelpaa esitellä muiden islantilaisartistien kuten Sigur Rósin, Múmin, Björkin ja Amiinan rinnalla. Etenkin Eulogy for Evolution on pianon ja jousisoittimien kaunista yhteispeliä, mutta myös Found Songs (2009) on osoitus miehen taidoista säveltää modernia klassista musiikkia pieteetillä ja saada kappaleet sopimaan sellaisten korviin, jotka eivät klassisesta musiikista innostu. Vaikka soittaisi ja säveltäisi klassista musiikkia ei tarkoita sitä, ettei olisi ns. mukana menossa. Arnaldsin myspace-sivuilla kerrotaankin Found Songsin julkaisun ja luomisen olleen omaperäinen prosessi:
In April 2009, Iceland’s neo-classical export Ólafur Arnalds created the 7-song series 'Found Songs' – recording a song a day for 7 days and instantly making each track available via Twitter. With artwork contributions from fans via Flickr, this modern release awakens memories of a tradition that seemed lost in the digital age we live in.
Muutenkin Òlafur kertoo motivaatiostaan saada klassista musiikkia ihmisten ulottuville:
The classical scene is kind of closed to people who haven't been studying music all their lives. I would like to bring my classical influence to the people who don't usually listen to this kind of music…open people's minds.
Sen kummemmitta selittelyittä annan Òlafur Arnaldsin jatkaa musiikillaan tästä.
