Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korallreven. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korallreven. Näytä kaikki tekstit

21.9.2012

Kaikki uudet tuulet kohdallaan

Delay Treesiä ja Neøviä (ent. Neufvoin) yhdistää paitsi se että ne ovat jo pitkään olleet kotoisella pop/rock -tutkalla ja vähintään asiaan vihkiytyneiden soittimissa, myös että jossain määrin kumpainenkin syleilee muutosta. Delay Trees oli ällistyttävän, jopa harmillisen, pitkään vailla levy-yhtiötä, mikä lopulta kääntyi parhain päin kun Soliti poimi suomalaisindielle tärkeän bändin suojaansa. Kuopiolaislähtöinen Neøvkin vietti pienimuotoista hiljaiseloa, kunnes julkisti lyhyen ajan sisään niin uuden, edellä mainitun, nimensä kuin sopparin levylafka Fullsteamille.

Nyt syksyllä koittaa siis kaksi tärkeää julkaisua: uutukainen, Delay Treesin toinen levy Doze (joka on tähänastisessa ennakkokuuntelussa pitänyt pintansa sitkeästi, ainakin täällä, tasaisen vahvana albumina) sekä Neøvin uuden tulemisen myötä julkaistava debyyttialbumi Orange Morning. Musiikin ystävien kaikkialla olisi pitänyt parin viime päivän aikana kokea ruhtinaallisia aallonharjoja joilta putoamista ei olisi edes ehtinyt ajatella kun seuraava jo vie korkeuksiin.

Delay Trees muistuttaa HML-kappaleellaan tuttuun tyyliin miten kauniita, haikeita tribuutteja kirjoitetaan (tällä kertaa Hämeenlinnasta). Vaikka Pausen myötä paljastettu uusi, tai ainakin päivitetty, musiikillinen suunta oli monelle tervetullut, huokasi moni sydän salaa kun HML kumarsi näin uskollisesti ja hienosti totutumpaan soundiin. Aivan erinomainen, ja suosikki, kappale. Parhaan suomalaisen unelmapoppia sointuihinsa vuolevan bändin titteli säilynee melko kivuttomasti Delay Treesin harteilla uudenkin levyn myötä.


Neøv paljasti eilen uuden singlensä tulevalta debyytiltään. Windvane ilmestyi eilen soundcloudiin Fullsteamin lataamana ja komensi seurakseen vielä Korallrevenin remixiä. En aivan kirjaimellisesti hieraissut silmiäni, mutta ylimääräinen hapenottohetki piti ottaa, kumpikin asia oli yhtä yllätyksellinen kuin hieno. Windvanessa kuuluu, monelle ilmiselvästi, Mew, eikä siitä pidä olla yhtään pahoillaan. Minulle Polar Song on ollut sellainen kappale, jonka jokainen bändi voi vain toivoa kirjoittaneensa - niin hienosti se kasvaa. Uuden nimen alaisuudessa bändi kuljettaa kuitenkin musiikkiaan uuteen suuntaan, josta Windvane on mun korviin erinomainen osoitus.


Lokakuinen Doze on ja tulee olemaan monen mieleen, mikä tulee toivottavasti esille myös bändin näkyvyydessä. Eikä tarvitse ennustella marraskuista Orange Morningin kohtaloa yhtään huonommaksi. Mutta nyt, tsekatkaa kappaleet. Nauttikaa suomalaisesta.

30.10.2011

Paluu sunnuntaikappaleisiin

Miksiköhän multa jäi nämä sunnuntaiset, useamman kappaleen kokoavat postaukset muutamaksi kuukaudeksi kokonaan pois? Hmm, jos pitäisi ikään kuin velvollisuutena tarjota joka sunnuntaiksi yhtä laadukasta tavaraa kuin tänä sunnuntaina, olisi se turhan paljon taakka sen alkuperäiseen tarkoitukseen nähden. Näihin on niin helppo koota paljon laatua, mielenkiintoa ja nousua. Siksi tämä sunnuntai on paluu näihin postauksiin - ja se alkuperäistä parempi jatko-osa.

Aloitetaan Magic Cityllä, joka Chicagosta ponnistavana rock-yhtyeenä tarjoaa soundillaan mielenkiintoa ainakin Real Estaten faneille. Hyvinkin lempeästi ja miellyttävästi alkava kappale kääntyy kiehtovaksi sekoitukseksi kitara-aaltojen noiseristiaallokkoa ja hempeää naislaulajan ääntä. Kokonaisuutena männävuodet kuuluvat juuri sopivasti soundissa. Debyytti-EP ilmestyy marraskuussa.



Sitten oikeastaan jo yli puoli vuotta kiusannut Rachel Sermanni, joka ei ole löytänyt itseään postauksista - joku lienee ohitellut syyttä suotta jonossa toistuvasti. Mieltymys brittinaisten kepeään folkiin ei tunnu hilliintyvän oikein millään, sillä samaa linjaa á la Emmy The Great ja Laura Marling, esimerkiksi, jatkaa Rachel Sermanni. Skotlantilainen, parikymppinen folk-neito, on täyttänyt kappaleensa mitä ilahduttavimmalla tunnelmalla. Tammikuuksi on lupailtu debyytti-EP:tä.



Oikeastaan tästä leedsiläisestä ei kauheasti tiedetä, mutta soundissa on äärimmäisesti mielenkiintoa. Paljon on keikkoja ainakin luvassa Alt-J:lle (tai ∆), on lämpännyt mm. Real Estatea. Tuo deltaa muistuttava kuvio tulee kaiketi joidenkin näppiksissä kun painaa alt + j, mutta itselläni se ei toiminut. En tiedä kummalla nimellä artisti haluaa itsensä tunnettavan. Kappaleissa kaikuu folk, trip-hop sekä liuta muita vaikutteita, joiden keitos kiinnostaa valtavasti. Mitäköhän tästä kaverista/bändistä vielä tulee.




Viimeisenä Korallreven, jota ei pitäisi joutua edes esittelemään. Huikeita ruotsalaisia, taas kerran. Sa Sa Samoa, uutuuskappale, oli tarjolla juuri kun olin saanut postauksen The Nationalin uutukaisesta valmiiksi. Siksi se päätyi tänne. Bändin unenomainen, koukuttava, baleaarinen tunnelma ilmestyy albumin muodossa 15. marraskuussa. Sa Sa Samoalla on vokaaleissa Julianna Barwick. Täydellisyyttä. Aiemmin duo on tehnyt yhteistyötä mm. Victoria Bergsmanin (Taken By Trees) kanssa. Korallrevenin levyltä on lupa odottaa huikeuksia.




4.11.2010

Juuri nyt kuuntelussa

Aihevalinnassa, toisin sanoen bändivalinnassa, on ollut hieman vaikeuksia. Uutta musiikkia ja uusia bändejä tulee päivittäin vastaan. Vaikka pitäisi niistä monestakin, alan miettiä mistä tai kenestä viitsisin postailla, ja kun sille linjalle lähden, jää kirjoittelu yleensä väliin. Mikä on tietysti harmi jo senkin kannalta, että musiikki on kivaa jaettuna.

Tällä kertaa en oo vaan osannut päättää kenestä kirjoittelisin. Ja toisaalta oon alkanut vähän vierastaa sellasia postauksia, jotka kokoavat useamman bändin saman otsakkeen alla. Silti, en osannut luopua yhdestäkään näistä kappaleista. Niistä jokainen on ollut fyysisessä tehosoitossa viime aikoina.

Ensin jo pari viikkoa soinut Chad Valley, jonka Ensoniq Funk -kappaleesta en ole millään päässyt yli. Ääretöntä korvakarkkia, joka saa sateenkaaret ja auringonsäteet vilkkumaan silmissä.



Toisaalta tämä Korallrevenin Honey Mine, jolla kuullaan Taken by the Trees -nimellä esiintyvää Victoria Bergsmania. Lopputuloksena ylivertaista ruotsalaisuutta.



Lopuksi kaikkein vaativin ja kenties hienoin kappale, Bretonin RDI. Fucking Dance -blogissa arvuuteltiin, onko tämä nyt postmathpunkpopia. Mä en ainakaan kaipaa yhtään lisägenrejä. No, Breton vaikuttaa aika kovalta porukalta, joka kaiketi harrastaa videoinstallaatioita musiikin lisäksi. Kuulenko tässä dubstepiä?

  RDI by bretonlabs
______

Ja juu. Oon tietty poppaillu I Blame Cocon levyä ja rokkaillu Broken Recordsia. Nyt siis nekin levylautasella. Ja Spotifyssä. Tässä joka tuutista musiikkia postaukseen.