Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fest-O-Rama. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fest-O-Rama. Näytä kaikki tekstit

22.3.2011

Friendly Fires - Live Those Days Tonight

Tämä jos mikä on ihan liian siistiä ohitettavaksi. Friendly Fires, brittiläinen rytmikkään tanssittavan musiikin bändi, julkaisee uuden levyn toukokuun puolessa välissä. Levyn nimi on Pala. Ensimmäinen siltä irroitettu single on Live Those Days Tonight ja se on kerrassaan valloittava. HirmuKIVA kappale.


Miltei päädyin jo harmittelemaan, miten kaikki blogit tietävät tälle päivälle vain kaksi mahdollista postausaihetta: uuden Fleet Foxes -kappaleen tai uuden Cults -kappaleen. Kummatkin olivat toki äärimmäisen mieluisia tapauksia. Zane Lowen soitettua radio-ohjelmassaan uutta Friendly Firesiä taitaa moinen harmittelu olla turhaa, sillä todennäköisyydet ovat astronomiset sille, että Friendly Firesin uutuus saa saman kohtelun kuin nuo kaksi muuta uutuutta.

- - - - - - - - - - - -

Pieni maininta vielä viikonlopun Fest-O-Ramasta Turussa. Vaikka päänsärky pakottikin ennenaikaisesti vetäytymään, oli pakko olla tyytyväinen. Bändejä tuli tarkastettua ihan kiitettävästi, mm. Yakuzi Pato ja muut olivat viihdyttäviä. Mutta. Erityinen ilo oli saada todistaa Big Wave Riders livenä. On siis pakko hehkuttaa taas kerran.

Kappaleet toimivat äärimmäisen hyvin livenä, ja kun kavereiden soitantakin oli mainiota, totesin sen lempikeikakseni F'O'R:ssa. Tätä suomalaisyhtyettä ympäröi kyllä hype, mutta tuon keikan perusteella isompaa on luvassa - ansaittua isompaa vientiä. Kannattaa tutustua tähän yhtyeeseen vielä, kun se Suomen kamaralla viihtyy. P.S. Olisin mennyt paiskaamaan kavereiden kättä ihan bloginkin nimissä, mutta olin kai liian fanipoikailija-ujo.

7.3.2011

Keikkakalenteri: Turku

Ajattelin olla jotenkin hyödyksi blogin puitteissa: kerta se on kaiketi ensimmäinenkin. Alkuvuosi on nimittäin ollut tulvillaan mielenkiintoisia keikkauutisia - vaikka tosiaan The Vaccines Turun jättääkin väliin. Hienojen artistien keikkoja putkahtaa kalentereihin kuin niitä surullisenkuuluisia sieniä sateella. Ja kutsuja satelee koko ajan lisää. Siksipä laadin jonkinlaisen yhteenvedon kulttuuripääkaupunki-Turun keikkatarjonnasta lähiviikoille - se on makoisa.

Ainakin tamperelais- ja helsinkiläisystävämme saattavat ihmetellä tätä listausta, mutta minäpä selitän: tämä ei ole arkipäivää länsirannikolla. On tämä silti kovin mukavaa.

9.3. Aloittakaamme jo ylihuomisesta, jolloin Dynamon lavalle nousee Neufvoin. Harmillinen keskiviikko saattaa olla hankala aika, mutta koittakaamme päästä paikalle.

11.3. Perjantaina taasen ystävämme yhdistyvät, kun Turun ehdottomasti kiinnostavimman kahvila-baarin Bossaliinan Secret Sessionsissä esiintyy ystävämme Markus Perttula.

12.3. Heti seuraavana päivänä Bar Kukassa esiintyy valtavan positiivisen kaiun debyyttilevylleen saanut melankolian folk-airut, espoolainen Mirel Wagner. Tämä on ehdottomasti tsekattava. Jos haluaa vaihtoehdon, saattaa joitakin kiinnostaa LCMDF:n keikka Klubilla. (Nämä ovat toki vaihtoehtoja lauantai-illan ratoksi vain niille, jotka eivät Kultsalla seuraa Cut Copyn keikkaa).


17.3. Ensi viikon torstai on myös tuplabuukkausten päivä, kun Dynamossa poppistelee venäläinen Tesla Boy, ja Klubilla vietetään samanaikaisesti mainiolta (joskin kyseenalaiselta) kuulostavaa Tampere on okei! -iltaa Riston ja Jukka Ässän kera. Järki kehottaa jotenkin hyödyntämään sen, että Tesla Boy on ekakertaa Suomessa, mutta Tampere-iltama kiehtoo myös. Tesla Boy on kasarivaikutteista poppia ja lukeman mukaan aika kova livenä.


19.3. Tämä lauantai lienee keikkojen kannalta kiperin. Kerrankin olisi lauantai-iltana vapaata ja tuplabuukkaus synkistää illan. Klubilla on Fest-O-Rama, josta löytyy kenelle tahansa kanssahenkiselle immeiselle mieluinen kattaus, kun lavalle astelee Jennie Abrahamson, French Films ja Big Wave Riders, muun muassa. No entäs Dynamossa sitten? Dynkyn post-rokkailee selälleen On Volcano ja Jeniferever. Ja jompi kumpi olisi pirskeistä jätettävä väliin - ei kuulosta kohtuulliselta.


27.3. Siitä lähtien, kun Ruisrockissa missasin, on toiveissa ollut Prince of Assyrian klubikeikka Turkuun. Kuun viimeisenä sunnuntaina Klubi tarjoaa tämän. Liput 15€, mutta lienee kukkaronkeventämisen arvoista.

8.4. Salaliiton makua suomalaistalenttien keikkajärjestelyissä: Eleanoora Rosenholm Dynamossa ja samana iltana Rubik Klubilla. Perjantai on huippupäivä jo muutenkin.


14.4. Amerikkalainen pitkähkön linjan seattlelaissinger-songwriter Damien Jurado löytyy Dynamosta. Tuntuu aivan uskomattomalta, mistä Dynkky kaivaa näitä artistikiinnityksiä, mutta emme valita, vaan vaellamme uskollis'na keikalle. Tätä en suostu jättämään väliin.


15.4. Peräkkäisinä päivinä herkkujaan tarjoava Dynamo päästää omalle keikalleen valloilleen yhden suomalaisen indietaivaan kirkkaimmista tähdistä, French Filmsin. Jos jää Fest-O-Ramassa väliin, pitää korjata vahinko huhtikuussa.