Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bear in Heaven. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bear in Heaven. Näytä kaikki tekstit

15.5.2012

Bear In Heaven - Sinful Nature [video]

Oikeastaan halusin vaan päästä jakamaan hienon biisin hienolta bändiltä: Bear In Heavenin Sinful Nature. Oikeastaan tä kappale on ihan parhaita I Love You, It's Cool -levyltä, jonka pariin täytyy muuten ensitilassa palata. Video on Yoonha Parkin käsialaa ja se heijasteleekin täysin sitä kuvaa jonka Bear In Heaven välittää musiikillaan. Park taasen on ohjannut Washed Outille, Small Blackille ja ties keille muille videoita, joten ysäripsykedelinen Bear In Heaven -visuaalisuus on ammattilaisen käsialaa.

15.1.2012

Karhumagiaa

Viikolla karhumieliset musiikinystävät saivat iloa. Itse lukeudun näihin. Mutta havaitsin taas kerran roikkuvani turhan tiukasti menneisyydessä - se naamioi itsensä nostalgiaksi ja estää joskus musiikista nauttimisen.

                                                                (Kuva täältä)

Lähtökohtaisesti ilakoin urakalla kun ensin sain Solar Bearsiä kuultavaksi, niin kuin kaikki muutkin, kappaleen verran, jossa tosin pientä varauksellisuutta aiheutti Keep Shelly In Athensin laulajan mukana olo. Eipä aikaakaan, en ollut ehtinyt edes vielä tuosta innostuksesta toipua, saapui Bear In Heaveniltä uusi kappale. Pidin kummankin aiemmasta levystä aika valtaisasti, joten nihkeilyksihän nämä uudet kappaleet menivät. Aliarvostetut Beast Rest Forth Mouth (2009) Bear In Heaveniltä sekä She Was Coloured In (2010) Solar Bearsiltä ovat olleet jonkinmoisia salasuosikkeja jostain kumman syystä pidemmän aikaa. Typerää sanoa, mutta lempilapsien syrjäyttäminen on vaikeaa.

Nyt tiedän toki, että irlantilaisen Solar Bearsin uusi single Alpha People tuloaan tekevältä Supermigration -levyltä...


...sekä brooklyniläisen Bear In Heavenin The Reflection of You tulevalta I Love You, It's Cool -levyltä ovat kumpikin suorastaan loisteliaita kappaleita sisältäen joko menevämpää tai viipyilevämpää synailua. Kummankin levyä kelpaa odotella.

8.1.2010

Brooklyn ja bändit

Mun piti kirjoittaa iltaan ihan nopeesti postaus parista elektrobändistä, jotka kutkutti allekirjoittanutta, kun tajusin et niitä bändejä yhdistää se, että ne on kaikki Brooklynistä (NY). Kyseessä ovat MEN, Bear in Heaven ja hieman kyseenalainen Boy Crisis.

MEN on elektro-häsmäkkä bändi, joka kuvailee itseään (vapaasti käännettynä) yhtye- ja taide /
performanssikollektiiviksi. Kaksi bändin nykyisistä jäsenistä kuuluu myös Le Tigreen. Esimerkiksi Simultaneously-kappale hypnoottisine bongo-rummutuksineen ja vähintään yhtä hypnoottisine kitaroineen on hieno biisi. Vahvistamattoman nettikirjoituksen mukaan bändi olisi levyntekopuuhista paussilla heittämässä pari keikkaa.

Kyllä bändin EPkin kelpaa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana bändistä voidaan mainita, että nimestä huolimatta sen sydäntä lähellä ovat sosiaali- ja seksuaalipoliittiset agendat sekä vasuri-ideologia. Esimerkiksi erään lähteen mukaan Simultaneously käsittelee AIDSia, syöpää ja sairauksia. Tiedä häntä. Hieno kappale se ainakin on.

MEN: myspace.com/men




Bear in Heaven sen sijaan on jotain kokeellista psykedelia elektro indie rockia, tjsp. Tähän porukkaan olen erityisesti mieltynyt viime päivien aikana. Levy, Beast Rest Forth Mouth (mukavasti soljui kielen päällä), on synkkä ja kompakti paketti, joka kasvaa kasvamistaan kuuntelukertojen myötä. Ensimmäisellä kerralla sivuutin, mutta nyt olen löytänyt uudet syvyydet. Nyt kun tätä kuuntelee taas, niin yrittäisin laittaa bändiä ehkä vähän myös post-rockin alle.

Bear in Heaven: myspace.com/bearinheaven
Ja täältä sitten lataamaan ilmaiseksi pari biisiä: Last.fm



 Boy Crisis pääsi mukaan tähän oikeastaan vain, koska sekin on tietääkseni Brooklynista ja tekee elektro-poppia. Niin kauan kuin tästä bändistä on kohistu, on sitä yhtä kauan myös miinoitettu. En aio ottaa kantaa suuntaan enkä toiseen, sillä en oikein itsekään tiedä mitä ajatella: jotkut pitävät MGMTn manttelinperijöinä, toiset taas ovat hieman eri mieltä.

[T]he absolute worst band in the world right now. Seriously.
 Amy Phillips, Pitchfork, lokakuun lopulla 2008.

Oli miten oli, tässä bändin biisi.
Boy Crisis: myspace.com/boycrisis