Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lissie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lissie. Näytä kaikki tekstit

27.6.2010

Juhannuksen jälkeen

Juhannuksen kertauksen voin jättää siihen, että juomia ja ruokia oli, hyviä sellaisia. Myös mökki, ranta, sauna, vihta ja hyvä seura olivat kaikki läsnä. "Pää alas!" -huudon saattelemana kaikki saivat osansa vihdasta. Bis bas -juomapeli osoitti taas suuruutensa tekemällä laskemisesta uskomattoman vaikeaa humalaiselle. Toisaalta myös maaseutukatsaus Lemussa (kaikista maailman paikoista) pyörällä kera matkakumppanin mainioimman sai ilon aikaiseksi. Ei sentään leikitty Helsinki 78-82:ta ja kruisailtu.

Juhannussoittolistankin tein, ja sen piti päätyä tänne, olla ensimmäinen laatuaan. Mut se vähän jäi sitten lopulta. Mutta. Juhannuksena sai kuitenkin ison annoksen musiikkia, muiden valintoja tosin. Kuultiinpa niin Black Kidsiä, Empire of the Sunia kuin vahva annos suomi-räppiäkin, mikä ei ihan oo mun juttu. Onneksi pojilta löytyi myös rytmiä ja riimejä omasta takaa. Lahjoja tai ei, se oli hienoa.

Kun täällä Show'ssa jäivät nämä juhannusmusat jakamatta, jaan omia juhannuksen jälkeisiä kuunteluja. Ekana Lissie, joka jäi Kelen julkaisun jalkoihin omassa Spotify-tilissäni. Lissien Catching A Tiger sopii kuin nenä päähän esim. Marinan, Ellie Gouldingin ja miksei myös Sparkin faneille. Hyvinkin tasainen ja kiva popjulkaisu.



Allo Darlin' taasen putoilee lo-fi -surffailijoista pitäville. The Polaroid Songilla tutuksi tullut yhtye julkaisi taannoin debyyttialbuminsa. Dreamingissä on niin paljon kivaa ja se toimiiiii.



Perfume Genius ansaitsee The Antlersin, The Delta Mirrorin sekä kenties myös Sufjan Stevensin fanien huomion. EDIT: ei, kyllä tämä ansaitsee ihan kaikkien huomion. Learning -niminen levy on lyhyt, tunnelmallinen tapaus. Sanoituksissaan elämäänsä käsittelevä Mike Hadreas säveltää pianolle kappaleita, joihin pitää keskittyä. Aavistuksen Sufjanilta kuulostava lauluääni ja The Antlersin kaltaiset omaelämäsävellykset uppoavat kuuntelijaan, jos niille antaa mahdollisuuden.

20.6.2010

Kele - The Boxer

Huomenna julkaistaan Jónsin soolon ohella yksi vuoden odotetuimmista levyistä. Kele Okereken, Bloc Partyn nokkamiehen, soolodebyytti The Boxer näkee päivänvalon ja odottaa vertailua aiempiin bändituotoksiin. Kele ei voi, kuten ei Jónsikaan, välttyä vertailuista bändin kanssa tehtyihin levyihin. Tilanteet ovat herroilla muutenkin samankaltaiset: hyviä levyjä takana vaikkei viimeisin kummankaan bändiltä ollut parasta antia.

Muita ensi viikon julkaisuja ovat mm. Starsin The Five Ghosts, The Rootsin How I Got Over ja Lissien Catching A Tiger.


Bloc Partyn Silent Alarm osui oikeaan aikaan oikeassa paikassa oikeaan nuottiin. Sen haamua ei vieläkään ole onnistunut karistamaan - ei Kele eikä Bloc Party. Intimacy taasen tuntui sekavalta, vaikeasti lähestyttävältä ja suoraan sanoen heikolta, verrattuna aiempiin levyihin.

3voor12 -sivuston ennakkokuuntelussa jo joitakin päiviä ollut The Boxer ei kuulunut suunnitelmiini oikeastaan missään vaiheessa. Intimacy oli itselleni niin kova pettymys, että pelkäsin Kelen sooloilun vain syventävän kuilua itseni ja Bloc Partyn (ja Kelen välillä). Ensimmäinen single Tenderoni oli kuitenkin kaikkea muuta kuin pettymys: se oli vahva ja tanssittava - ja toimiva - kappale:



Jahkailun jälkeen albumi oli kuitenkin kuunneltu. Bänditouhuissaan elektronisen ilmaisun lisääntyessä Kele luottaa sooloilussaan nimenomaan elektroniikkaan ja lopputulos lähentelee muutamassa kohtaa silkkaa teknoa. Indie rockia levyltä on turha odottaa. Silti lähimpänä sitä oleva Unholy Thoughts on Tenderonin ohella levyn parhaita kappaleita.



Tyylilajit silti sikseen. Mitä oli jäänyt käteen kuuntelun jälkeen?

The Boxer ei ole paras levy, millä Kele on ollut mukana. Ei millään. Haittaako se mitään? Ei. Laadultaan soololevy sijoittuu jonnekin ihan ok osastolle, jonnekin Silent Alarmin ja Intimacyn väliin. Muutama kappale on selkeästi läpäissyt Kelen seulan liian helposti - toisaalta muutama kappale on tarttuva kuin kärpäspaperi.

Mitä johtopäätöksiä voi vetää?

Että Kelellä on ehdottomasti annettavaa. The Boxerin voi nähdä Bloc Party -nokkamiehen venttiilinä, jossa hän on päässyt purkamaan musiikillisia ambitioitaan. Se on paikoin jopa oikein hyvä levy, mutta silti hieman hajanainen. Mutta vain hieman. Juuri sen verran, että seuraava (?) Kelen levy saattaa olla jopa aika timanttinen. Tässä vielä hieno Rise: