Näytetään tekstit, joissa on tunniste Black Twig. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Black Twig. Näytä kaikki tekstit

23.12.2012

Parhaat kotimaiset albumit: TOP10

Viimeinen kalenteriluukku aukeaa, sieltä löytyy viimeinen lista tältä vuodelta. Check. Suomalaislevyt olivat tänä vuonna yksinkertaisesti aivan huikeita. Jos ulkomaislistaa oli pakkopullaa, tämä oli runsaudensarvea. Tsetkaa tuosta sivupalkista myös tän vuoden julkaisuja ylipäätään kokoava soittolista. Tästäkin sen saa tsekattua. Toki Spotifyssä siis. Hyvää joulua!

10. Aino Venna - Marlene
Aino Vennam esikoisalbumi löytyi suhteellisen loppuvuodesta, joten tähän levyyn en ole ehkä hyvin päässyt sisään kuin muihin. Silti, Leonard Cohen kaikuu niin vahvana Marlenella, ettei pitämättä voi olla. Asiasanat: folk, Pariisi. Täyttä kultaa.

9. Gracias x JTT - Globe
Räppi alko maistuu mullekin paremmin tänä vuonna kuin ennen. Gracias x JTT on pirun kova yhdistelmä, ja Gracias aikookin kesäksi jo seuraavaa levyä. Toistetaan se nyt vielä kerran: suomalaista englanninkielistä yhtä taitavaa riimittelijää ei tule mieleen viime vuosilta.

8. Albert Swarm - Wake
Mitäpä en olisi rovaniemeläisestä jo hehkuttanut? Tässä on niin monta asiaa kohdallaan. Elektronista, synkkää meininkiä. Ei ehkä helpoiten avautuva, mutta tasainen ja laadukas vakuuttaja. Nimesin jo aiemmin suomalaiseksi Talabotiksi, kieli poskessa. Ei täysin osuva, mutta suuntaa-antava kuvaus.

7. Viitasen Piia - Viitasen Piia
Näin tämän mainion yhtyeen keulakuvineen keikalla Turussa Topi Sahan kanssa. Musta tuntuu et muista naisartisteista on puhutta paljon enemmän kuin Viitasen Piiasta, vaikka aihetta riittäisi tässä folk-taitajassakin rutkasti. Sydämellisiä, kauniita lauluja levyllinen.

6. Antero Lindgren - Mother
Matti Ahopelto ja Risto Joensuu tuottivat Antero Lindgrenin debyyttialbumille hienon äänimaailman. Lopusta vastaa trubaduuri itse. Folkin ja AOR:n välimaastossa liikkuva Mother on hieman epätasainen, mutta silti häkellyttävä albumillinen kertomuksia.

5. Ruger Hauer - Erectus
Kalifornia-Keken biitit, maailman luokan meininki, sanottavaa ja viihdettä. Ei räppiplatalta oikein muuta voi pyytää tahi odottaa. Harmi, ettei riimien taso pysy joka raidalla samalla tasolla, muuten tätä voisi nostaa isoihinkin lauseisiin - asettaa jopa vitriiniin.

4. Black Twig - Paper Trees
Aivan alkuvuodesta julkaistu Paper Trees oli niin epäreilun kova, että kesti pitkään, ennen kuin suostuin hyväksymään jonkun tämän edelle. Paljon puhutaan surinasta tämän levyn kohdalla, kyllästymiseenkin asti, mutta toki sitäkin riittää, aivan ensiluokkaista. Bändistä ja levystä on sellanen fiilis, ettei meteliä pidetä, vaikka aihetta olisi. Huikea levy.

3. Delay Trees - Doze
Suomen parhaisiin bändeihin lukeutuva Delay Trees kokeili sopivasti kakkoslevyllä muutakin kuin tuttua unelmaista poppiaan, mikä osaltaa osoittaa yhtyeen jatkuvan kehityksen. Lopputuloksena on jälleen erinomainen levy. Doze sisältää parhaita Delay Trees -hetkiä koskaan.

2. Sin Cos Tan - Sin Cos Tan
Duon synailussa kuuluu vahvasti Hulkkosen kädenjälki, kuten muissakin tämän projekteissa, mutta jotain on myös erilaista. Paalosmaan Juhon panos jo vokaaleissa on niin vahva, että yhteistyö ylittää, jälleen kerran, osiensa summan. Tässä levyssä ylivertaista on kuitenkin sen tunnelma. Tän pitäis soida ikävän, harmaan, sateisen ja likaisen sci-fi-leffan taustalla.

1. Burning Hearts - Extinctions
Turkulainen Solina kaappaa kaksi kärkisijaa. Burning Heartsin Extinctions on paitsi suomalaislistan ykkönen myös mun mielestä vuoden albumi. Bändi on kadehdittavasti luonut omanlaisensa ja helposti tunnistettavan äänimaailman, jonka saapuminen ulkomaisiinkin kuulokkeisiin entistä paremmin on vain ajan kysymys. Äkkiseltään ei tule yhtä hyvää musiikkivuotta mieleen suomalaisittain, eikä yhtä hyvää suomalaislevyä. Suitsutuksensa ansainnut.

15.5.2012

Luomustudiolla: Big Wave Riders, Black Twig, Eva on the Western Castle Island

Aika kivoja nämä Luomustudion sessiot: ei kikkailua eikä konstailua, vaan bändi ja kamera. Paikalla pistäytynyt tähän mennessä mm. Big Wave Riders vetämässä uuden kesäisen singlensä, Waiting In The Wingsin, Black Twig sekä Eva on the Western Castle Island. Luomustudio järkkää intiimejä akustisia sessioita bändien kanssa ja postailee näitä iloksemme nettiin. Ja mikä parasta, erityisesti bändien kannalta, Luomustudion väkeen voi itse ottaa yhteyttä, mikäli mielii kameran eteen esittämään musiikkiaan. Joonas (at) luomustudio.fi osoitteeseen vaan postia rohkeasti!

Black Twig marssitettiin Vallilan puutaloalueelle akustisten kitaroiden kera tulkitsemaan On The Whiten (hieno veto!), Eva on the Western Castle Island taasen pääsi Hietsulle esittämään uuden, toistaiseksi julkaisemattoman kappaleensa California Shrills. Eva on the Western Castle Island on muuten tutustumisen arvoinen orkesteri, joka koostuu malesialaissolisti Evasta sekä kolmesta suomalaisherrasta, mallikasta indiepoppia tehtailevat!





22.1.2012

Sunnuntaisuomalaiset

Sähköpostin ja muiden lähteiden purku. Näitä hyviä suomalaisartisteja tuntuu aina kertyvän jolloin niistä kirjoittaminen myös jää määrän uhriksi. Luonnollisesti joistakin julkaisuista on jo aikaa, mutta koitetaan nyt korjata virhe, sattumalta äänestyssunnuntaina. Mulla on tapana koittaa vähentää liikennettä samoista aiheista, jos bändistä on ehditty jo monesti postailla. Mutta eri tahojen ansiosta olen ehkä ihan oikeasti ymmärtänyt, etteivät kaikki blogeja lukevat lue samoja palstoja. Siksi täytyy yrittää postailla suoraviivaisemmin, muista riippumatta, innostuksen tullen. Tässä mainitsematta jääneitä innostumisia.

Aiemmin mm. Fox Vulpinista innostuneena tamperelainen Picnic With Lulukin tuli tutuksi. Kuuntelin taannoin kyseistä bändiä sekä Ochre Roomia (myöskin siis tamperelainen) ja ihailin ehkä vähän kateellisena manse-folkia. Juuri EPn julkaissut Picnic With Lulu on ottanut aimo askeleen eteenpäin.



Helsinkiläinen Elisa Husu kasasi ympärilleen folk-kokoonpanon, joka tottelee nimeä Greymouth. Yhden kappaleen, The Boy, perusteella Husun äänessä on erehdyttävästi Feistia ja bändin soitannossa ilmavuutta ja päämäärää. Loistava kappale, joka puhuu puolestaan: bändillä olisi eväitä pitkällekin.



Avasaxa. Tämän bändin noteeraamisesta on jo jonkin aikaa, mutta sen julkaisema EP (@Spotify) sisältää niin hienoa post-rockia ja elektroa, että mainitsematta jättäminen olisi kohtuutonta. Loistavan tamperelaisbändin On Volcanon Lassi vaikuttaa myös Avasaxassa. Pidän sivuprojektin ilmaisusta miltei enemmän kuin On Volcanon tuotoksista. Huikea bändi ja huikea EP, joka on kestänyt kuuntelua moitteetta. P.S. Sovituksen vaikuttava monologi on Carnivàle -sarjasta.



Suomen indie-kentän tärkeimpiin bändeihin lukeutuvan Delay Treesin Rami on jo pariinkin kertaan ilmoitellut makuuhuoneprojektinsa, 23:23, äänityksistä. Kesti lämmetä, sori Rami. Nämä ovat yksinkertaisuudessaan ja karkeudessaan varsinaisia lo-fi -helmiä. Toivottavasti saadaan ihan studioon asti tämä projekti, odotan innolla lisäkappaleita.


- - - - - - - - - - - - - -

Nyt levylautasella: Black Twig - Paper Trees. Suomalaissunnuntain kunniaksi pitää vähän hehkutella jälleen. Sanoin jo viime vuonna, että olisipa tämän voinut sisällyttää 2011 levylistalle: olisi löytynyt korkealta. Jos ostat yhden suomalaislevyn tänä vuonna, olkoon se tämä.

Juuri kun luultiin, ettei viime vuotta voinut ylittää suomalaisen musiikin kannalta. Jos  '12 jatkuu yhtä kovana, ei liene mitään syytä miksei siitä tulisi vieläkin kovatasoisempi kuin viime vuodesta.

14.6.2011

Soliti + Astrid Swanin Pavement-cover

Nick Triani saa uuden levy-yhtiönsä vauhdilla käyntiin, kun uutinen otettiin eilen yksissä tuumin hyvillä mielin vastaan. Äskettäin perustetulle Soliti -nimiselle lafkalleen Triani on jo ennättänyt kiinnittää omiin suosikkeihin lukeutuvan Big Wave Ridersin (no vihdoin!), turkulaisen The New Tigersin, kansallisen indiesuosikin Cats on Firen, Astrid Swanin sekä Black Twigin.

                                            (Kuva: soliti.tumblr.com)

Black Twig iskee ilmeisesti kesällä studioon, mutta Astrid Swan saa ensimmäisen julkaisuvuoron Pavement-covereita sisältävällä levyllään Hits (Pavement for Girls). Siltä laitettiin juuri äsken jakoon ensimmäinen maistiainen, nimeltään Box Elder. Pavementiin sangen vähän tutustuneena tuo coveri kelpaa aikamoisen hyvin, pitänee paneutua myös alkuperäiseen esittäjään paremmin.

Niin kuin Jyri mainitsi eilen, tällä lafkalla on potentiaalia olla "se suomalainen label". Jäämme odottamaan lisäjulkaisuja.

  Astrid Swan- Box Elder by Soliti