Näytetään tekstit, joissa on tunniste dubstep. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dubstep. Näytä kaikki tekstit

21.5.2013

Phaeleh - Whistling in the Dark

Musiikkikaupunki Bristolista ponnistavalla Phaelehilla (laus. "fella") on iloisia uutisia kevyemmän dubstepin ystäville. Harvakseltaan omia biisejä julkaiseva mies laittaa tiskiin vailla sen suurempaa hypeä huikean Whistling in the Darkin, joka on ensimmäinen sinkkulohkaisu heinäkuun ensimmäisenä julkaistavalta Tides-albumilta. 

Musiikin teoriaa opiskelleen Phaelehin soundi on aina eronnut valtavirtaan nopeasti nousseesta räminädubstepista. Ok, ei tämä ns. tyttödubstepkään nyt ihan siltä alkuperäiseltä dubstepiltä kuulosta, mutta on sitä ehkäpä asteen henkisesti lähempänä rytmiikkansa ja syvien bassolinjojensa puolesta. Phaelehin vahvuus on aina ollut todella hunajaisissa melodioissa ja vokaaleissa, eikä Snow Ghostsista tutun Augustus Ghostin laulama uusi sinkkukaan putoa kauas aiempien julkaisujen hengestä. Videokin on lisäksi todella hieno.

Jos Whistling in the Darkin melankolinen tunnelma ei istu kauniiden kesäpäivien tunnelmaan, niin suosittelen ehdottomasti tsekkaamaan debyyttialbumi Fallen Lightin, The Cold in You EP:n tai Afterglow-sinkun. Sielunmaiseman pitää olla melko synkkä, jos näin hunajaiset biisit eivät kosketa millään tasolla. Kiinnostuneille tiedoksi, että Phaeleh esiintyy Tampereen Yo-talolla 2.8.

25.2.2011

Viikonlopun ratoksi Metronomy ja Nedry

Taidan olla kappalelähtöisempi innostuja nykyään kuin haluan myöntääkään. Brittimusa jyllää tässä blogissa aika suvereenisti noin ylipäätään - ja niin myös tänään. Kahdelta bändiltä uutuuskappaleet. Metronomystä ei ole tainnut innostusta aiemmin riittää postaukseksi asti; Nedry taasen oli osa sunnuntaisoittolistapostausta yli vuosi sitten, jossa muuten huumailin myös muuan Yuck-nimisen bändin myspacedemoista - sittemmin Yuck on saanut kasvavissa määrin suitsutusta osakseen, viimeisimpänä mm. P4kin arvostelussa deby sai huippuhyvän arvion.

Mutta Metronomy julkaisi kuukausi sitten She Wants -kappaleen, josta oli vähän vaikea intoilla. The Look on eri maata ja äärimmäisen tarttuva. Boheemia elektropoppia yhtyeen huhtikuussa ilmestyvältä albumilta The English Riviera.


Nedryyn taitaa olla parempi kosketuspinta. Tuossa vuodentakaisessa postauksessa aprikoin, josko Nedrystä olisi lopullisesti popularisoimaan dubstep. Ei aivan, sillä Condors -levy jäi aika vähälle huomiolle. Uusi Dusk Till Dawn -kappale on suurenmoisen viehättävä ja helppo lähestyttävä. Tosin vaikea tätä dubstepiksi on kutsua. Sen takia varmaan itse kutsuvat itseään postdubstep-trioksi. Tsekkaa myös viime vuoden debyytti Condors Spotifyssä.




___________

Pieni keikkainnostus loppuun vielä - joka ei tässä vaiheessa kenties enää ole uutinen. Laurilta kuulin ensimmäisenä, että tässä blogissa paljon palstatilaa syksyn aikana ominut The Vaccines räjäyttää toukokuussa niin Helsingin kuin Tampereenkin. Wrecking Bar (Ra Ra Ra) oli jopa viime vuoden toiseksi lempparein kappale. En jotenkin jaksa edes harmitella enää, miksi Turku aina skipataan. Sen sijaan mietin kumpaan kaupunkiin suuntaan keikalle. Keikat 5. ja 6.5.

25.1.2011

Turku-soundit: Loft Apartment

Alunperin postausten sarjaksi tarkoitettu, turkulaisista artisteista ajoittain muistutteleva Turku-soundit vaipui unholaan ensimmäisen, Markus Perttulaa käsitelleen postauksen jälkeen. Tämä johtui sekä saamattomuudesta sekä siitä, että turkulaisia potentiaalisia artisteja joko on kovin vähän, tai ainakin ne antavat kuulua itsestään kovin vähän. Siten toivoisinkin tässä samalla taas, että tämä kovin toiveikkaasti aloitettu postaussarjan tynkä saisi jatkoa laadukkaista, löytymistä odottavista artisteista. Jotenkin laittakaapas kappaleita tulemaan.

Siinä missä Markuksen ura on jo ottanut pieniä askelia eteenpäin, en tiedä voiko tämän päivän Loft Apartmentista sanoa samaa. En tiedä, koska en tiedä artistista mitään. Tai no juuri mitään. Pikainen stalkkaus, tai siis tiedonetsintäreissu, paljasti sentään, että meillä on oikein yksi yhteinen FB-kaveri. Hurjaa. Myspaceä tai muuta kotisivuntyyppistä ei löytynyt.

Epäilemättä (makuu)huonetuottajaksi tätä kaveria voisi luonnehtia, sen kertoo jo nimikin. Erittäin osuvan aliaksen takaa löytyy Aaro Vahtera, joka tehtailee dubstep/chillwave/altsu pop -henkisiä kappaleita, joiden soundeissa kuuluu kenties kotikutoisuus, mutta myös esimerkiksi James Blaken, Active Childin ja muiden esiintuomat äänimaailmat.



Erittäin mukavaa kuulla turkulaista (todennäköisesti) makuuhuonemusisoijaa, joka kuulostaa yllättävänkin mainiolta. Luonnehdinnan häilyvyys johtuu tietysti kappaleista, sillä siinä missä Kolipri on puhdas pianosävellys, löytyy muista rutkasti eri elementtejä ja sitä mukaa, kun ajattelee kuulevansa jonkun artistin vaikutteita, ei niitä tunnu osaavan nimetä.


24.12.2010

Breton - December

Listaaminen on kivaa, vaikka näin päättämättömälle ihmiselle tosi vaikeeta. Listausten aikaan on muutenkin hyvä koittaa päästä sisälle uusiin musiikkiblogeihin katsomalla, miten paljon lista vastaa omaa makua. Tai sitten katsoa, pitikö blogin antama kuva yhtä listan kanssa. Listojen aika on kuitenkin vähäksi aikaa tässä blogissa ohi, jotta puunmaku suusta kaikkoaisi edes hetkeksi. Sitäpaitsi, uusien juttujen hypistely alkaa kasautua, joten niitäkin pitää purkaa.

En aikonut edes postailla enää pyhinä, mutta niin vain näitä innostumisia löytyy. Breton on brittiläinen bändi/videokollektiivi, josta olen aiemminkin huumaillut. Tämä on ehdottomasti bändi, josta tulemme kuulemaan paljon. Vaikka sen kappaleiden habitus saattaakin olla musiikillinen vastine kädet puuskassa olevalle ihmiselle, on sillä lähestyttäviä, jopa popkaavaisia, kappaleitakin. Osuvaan ajankohtaan videon saanut December on yksi näistä kappaleista, joiden kehonkieli on avoimempaa. Käsittääkseni video on poikien omaa käsialaa - eikä sekään hassumpi.



Jotta tämä kehonkielivertaus vietäisiin naurettavasti loppuun asti, tässä vielä saman bändin kappale RDI, josta postailin aiemmin ja joka on niitä vaikeampia kappaleita. RDI on se vaikeastilähestyttävän, yrmeän ja ylimielisen näköinen kaveri, jota et osaa lähestyä millään, mutta kun vahingossa tutustut, on se sitäkin antoisampi ystävyys. Mä oikeasti uskon, että vaikeastilähestyttävät ihmiset on usein paljon mielenkiintoisempia, kunhan avautuvat - käytännössä olen tämän huomannut usein. Ei sillä et avoimemmissa ihmisissä toisaalta mitään vikaa olis. Jepjep. Se kappale ->

_______________________________________________________________

JA. Jotta teidänkin joulu sais yhtä kreisin/psykedeelisen vaihteen, tsekatkaa tämä kappale. "Santa Claus on a helicoptaaaa!" Siis täh.

5.7.2010

Kid Adrift - Oxytocin

Elektroilua. Kid Adriftin synkähköä biittiä tarjoillaan tänään. Oxytocin EP ilmestyy viikon päästä maanantaina ja samannimiselle kappaleelle on ohjattu kelpo videokin.



Skottiartisti Iain Campbellin projekti on jo kasvanut bändiksi asti. Pienen maailmanvalloituksen briteissä 'piireissä' jo tehnyt Kid Adrift esittelee Static -kappaleella hieman erilaista puolta itsestään (myöskin EP:ltä löytyvä kappale). Dubstep -meininkiäkin löytyy tästä.

 Kid Adrift - Static by WorkItMedia

Löytyypä Kid Adriftiltä vielä toimiva Wolf Gang -remixailukin: