City and Colour

Vähän ihmetyttää mitä City and Colourille on tapahtunut. Bring Me Your Love (2008) ja Sometimes (2005) löytyvät hyllystä, ja niihin liittyykin kovasti nostalgiaa. Uudelta levyltä on ollut kaksi kappaletta kuultavana jo jonkin aikaa, mutta nihkeän kiusallinen olo niistä on lähinnä itselle tullut. Mitä City and Colourille on tapahtunut? Fragile Bird ja Northern Wind uudelta Little Hell (7.6.) -levyltä.

Ehdin jo epäillä et mulle olis tapahtunut jotain, mutta näissä vanhoissa on kuitenkin yhä taikaa. Siis City and Colouriin tutustumattomille monikerin takaa löytyy Dallas Green (nokkelaa, eh?), Alexisonfiren kitaristi.

Tutustuin tämän miehen akustisempaan puoleen ensi kerran muuan Markus Perttulan suosituksesta, jännää. Silloin asuin vielä yksin Vasaramäessä ja kaikkea muuta yhtä kiinnostavaa. Vähän nyyhkyisen siirappisia jotkut sävellykset ovat, mutta kelpo ääni Dallasilla on eikä kitaroinnissa vikaa lain. Comin' Home, Waiting... ja muut vanhat kappaleet taasen ovat mitä parhainta antia. Tsaijai. Kyllä näitä kelpaa muistella.

Koverin kaveri. Hah ja heh.

Kovereitahan on joka lähtöön ja varsinkin Dylania, Cohenia ja Youngia on koveroitu loputtomiin saakka. Aina silti tulee yllätyksiä vastaan: en esim. tiennyt että Beach Boysin Surfin' USA on Chuck Berry -koveri.
Huh, imagine that. Mm. 2000-luvulla BBC:n Radio One -ohjelmassa moni artisti on käynyt näyttämässä uudelleenlämmittäjän taitojaan epätasaisin tuloksin.
No, eilen katselin selailin vähän iTunesia, että mitäs kappaleita sinne on kätkettykään ja hupsis tupsis:  huomasin et olin tehnyt soittolistan joskus aikoja sitten, jossa oli sekä alkuperäinen että koveri. Siellä oli aika mielenkiintoisia kappaleita, jotka aattelin nyt sit listata tänne. Tässä nyt on vaan joitakin, tietenkin, koska muuten tä postaus ois venyny tätäkin hirviötä suuremmaksi. (Saa kertoa mitä mieltä itse on kustakin koverista. Tai ehdottaa jotain mainioita.)


Gnarls Barkley vs. Ray LaMontagne CRAZY





Hot Chip vs. Lissy Trullie READY FOR THE FLOOR



Fleetwood Mac vs. Vampire Weekend EVERYWHERE




Neil Young vs. City and Colour COWGIRL IN THE SAND





Joy Division vs. José Gonzaléz LOVE WILL TEAR US APART



Massive Attack vs. José González TEARDROP




Neil Young vs. St. Etienne ONLY LOVE CAN BREAK YOUR HEART



Kate Bush vs. Placebo RUNNING UP THAT HILL




Elliott Smith vs. Madeleine Peyroux BETWEEN THE BARS






Nick Drake vs. The Mars Volta THINGS BEHIND THE SUN




Alphaville vs. Youth Group FOREVER YOUNG




Ja lopuksi vielä pari klassista ikuisuuskysymystä:

Jeff Buckley HALLELUJAH (Leonard Cohen)


Itselleni tässä tapauksessa ei ole mitään ongelmaa Cohen-fanaatikkona myöntää, että Buckley vie potin kotiin. Cohen itsekin on tainnut mainita pitävänsä Jeff Buckleyn versiota parempana. Olenhan tosin Buckley-fanikin joten win-win -tilanne taisi olla. Rufus Wainwrightin sun muiden versiot ei kuitenkaan maistu juuri miltään.

Ryan Adams WONDERWALL (Oasis)

Tässä tilanne on taas ihan toinen. Ei näistä pysty päättämään.
Loppukevennykseksi vielä todellinen KOVERI!


Ben Folds Five BITCHES AIN'T SHIT (Dr DRE)

Tämä kirjoittelu kasvoi ihan käsistä: nälkä kasvaa syödessä. No, mutta musta tuntuu et noita alkuperäisiä ei kauheen kepeillä kovereillä voiteta, mutta noilla kovereilla on paljon annettavaa.