Junakappaleet

Ajattelin vihdoinkin koota ensimmäisen slowshow-soittolistan Spotifyn avulla. Eiliset junamatkat Tampereen ja Turun välillä toimivat inspiraationa sekä vanha, pinkki iPod-mini, jota olen hävyttömästi käyttänyt neidin sijoitettua uuteen.

Tampere näytti ehkä vähän vaisun puolensa, kun sunnuntai ja sään epävarmuus koettelivat ihmisten mieliä. Onneksi Särkkis oli kuitenkin auki. Tai no, onneksi ja onneksi.

Junamatka takaisin päin oli väsymyksen ja kauniin kesätaivaan sävyttämä: iltahämärässä ja junailussa on vaan sitä jotain. Kun ikkunapaikalla tapitti taivasta ja antoi radan rytmikkään keinutuksen tuudittaa hämärän rajamaille, kaihomielisen ihmisen, kuten itseni, tarve pohtia syntyjä syviä kulminoitui näihin kappaleisiin. Osa on toki lisätty jälkeenpäin, sillä kaikki kappaleet eivät mieleen muistuneet. Ja kuuntelinhan High Violetin myös matkan aikana läpi. Jos joku muu tekisi junasoittolistan, niin saattaisi odottaa tämänkaltaisia kappaleita:

Kun kyseessä on minä, taivuin enemmän romantisoivan matkatunteen ja kaihon sävyttämiin kappaleisiin, kuten Ryan Adamsiin, Thomas Dybdahliin, Great Lake Swimmersiin jne. Vaikka silloin tällöin huumailenkin ihan chillwavesta asti dubstepiin sun muuhun, vetoaa tähän musailijaan eniten silti yksinkertaiset kitaran ja/tai pianon kuljettamat kappaleet. Tässäkin soittolistassa löytyy niitä ihan riittämiin. On mukana silti myös Shearwateria, The Delta Mirroria ja Foalsiakin. Tässä kappalelista, ja linkki Spotifyyn. Ja sopii tämä muuhunkin kuin junamatkalle, fiilistelee sitä kotonakin ikkunan ääressä, tai ilman.

Junakappaleet

The Deltar Mirror - It Was Dark And I Welcome The Calm

Electric President - Safe And Sound

Feist + Ben Gibbard - Train Song

Midlake - Roscoe

The National - Vanderlyle Crybaby Geeks

Megafaun - Kaufman's Ballad

Ryan Adams - Harder Now That It's Over

Great Lake Swimmers - Stealing Tomorrow

Eddie Vedder - Guaranteed

Tiger Lou - Sam, As In Samantha

Shearwater - Hidden Lake

Sufjan Stevens - For The Widows In Paradise, For The Fatherless In Ypsilanti

Bon Iver - Wisconsin

Gustavo Santaolalla - Deportation/Iguazu

Anna Ternheim - Tribute To Linn

John Grant - I Wanna Go To Marz

Sun Kil Moon - Moorestown

Foals - Alabaster

Ólafur Arnalds - 0040

Thomas Dybdahl - Everybody Knows

Huhtikuu, hyvästi

Ensi kuuta varten katse on toki käännettävä kohti uutta, mutta huhtikuusta on rutistettava vielä viimeiset mehut pois. Ennen kuin itsekin riennän vappuilemaan, laitoin tähän musiikkia neljältä bändiltä: Band of Horses, Great Lake Swimmers, Hurts ja Sun Kil Moon.

Band of Horses tarjoaa taas uutta videota Infinite Armsilta. Olen tainnut jokaisen aiemmankin kappaleen tänne laittaa, niin miksei myös NW Apt. kelpaisi.

NW Apt.

Band Of Horses | MySpace Music Videos

Great Lake Swimmersin videoon oli vaan niin hieno törmätä, että kelpuutin vanhemmankin kappaleen. Tässä Stealing Tomorrow (2009 julkaistu kappale):

Hurts. Aijai. Nykyään jo aika kyseenalainen bändi. Silti, taas kerran, jäävään itseni Hurtsia koskevasta polemiikista ja tarjoan vaan Better Than Loven videota. Ja onhan se viileä.

Lopuksi olisi Sun Kil Moon. Vihdoinkin pääsen postaamaan siitä. Red House Paintersistä tuttu Mark Kozelek tekee musiikkia nimellä Sun Kil Moon, jolta on tulossa levy heinäkuussa. Stereogummilla voi käydä kuuntelemassa uuden kappaleen. (Miksen mä koskaan saa ekslusiiveja?!)

Sun Kil Moon - Australian Winter @ Stereogum

Mutta tässä pari omaa suosikkiraitaa Sun Kil Moonilta. Aiemmat levyt ovat olleet varsin laadukkaita, joten niiltä on helppo irrottaa esim. Moorestown (ykkössuosikki) ja Carry Me Ohio (muuten vaan kiva).

Nämä eivät olleet mitään hirveitä juhlimiskappaleita, mutta niitä voi poimia vanhemmasta "Tanssitaanko?" -postauksesta. Hyvää vappua.

Vuoden paras folk-levy? Entä vuoden paras kokoelma?

muIndie-folk levyä on kenties turhaa rajata kovin tiukasti, sillä kovinkaan moni artisti ei voi kieltää levyllä kuuluvien vaikutteiden laaja-alaisuutta. Musiikkia on yhä vaikeampi kuvailla yhdellä sanalla, tai sisällyttää yhden genren alle. Ajattelin silti jakaa mielestäni vuoden kaksi parasta suoritusta omissa alalajeissaan: vuoden paras folk-levy ja paras kokoelma.

Vuoden parhaita levyjä noin yleensä minusta ei ole listaamaan, sillä jokaisella on omat suosikkinsa - se näkyy myös joka puolella nettiä tehdyissä listauksissa, esim. Animal Collective tuntuu ainakin jakavan mielipiteitä levyllään. Itse olen kuitenkin tyytynyt kertomaan mitä olen itse kuunnellut, lähinnä syksyn aikana, ja sillä linjalla aion pitäytyä.

Nyt kuitenkin tuli sellainen olo, että näistä seuraavista levyistä halusin kertoa. Olen tainnut aiemminkin mainita, että vaikka useat postaukset käsittelevät lo-fi, dream pop tai kovin elektro-painotteista indiemusaa, olen silti enemmän folk-miehiä. Siksi tuntuu luonnolliselta kertoa mielipiteeni vuoden parhaasta folkin omaisesta suorituksesta.

Kuten kuvasta yllä näkyykin vuoden paras folk-levy on lontoolaisen Mumford & Sonsin käsialaa. Sigh No More on bluegrass-vaikutteista folk-rockia, ja sellaisenaan mielestäni parasta tänä vuonna. Mumford & Sonsin musiikki tuo ehdottomasti mieleen The Avett Brothersin, Fleet Foxesin, Great Lake Swimmersin ja muita nykyfolkin "suuruuksia". The Avett Brothersista tulee mieleen banjon osuus kappaleissa, Fleet Foxesista bändin yhteispeli ja Great Lake Swimmersista tietynlainen alakuloisuus, joka leimaa monia kappaleita.

Tiedän, että monet muistuttavat minua folk-kategoriaa selatessa, että entäpä Grizzly Bearin tänä vuonna julkaistu Veckatimest? Se on kuitenkin kovin kehuttu levy, joka vei yhtyeen soundia hieman "helpompaan" suuntaan ja nosti bändin kokonaan uudelle tasolle. En itse päässyt kovinkaan hyvin Grizzly Bearin Yellow House -levyyn sisälle, mutta tämä uudempi vaikutti keväällä edistykseltä, ainakin siinä suhteessa. Mumford & Sons on ehkä perinteisempää folkia, Grizzly Bear vähän kokeellisempaa. Kukin tehköön päätöksensä itse, kumpi on parempi - vai suostuuko vetämään liian tiukkoja linjoja lainkaan kahden erittäin hienon bändin välillä. Itse taidan sittenkin pyörtää päätökseni ja pitäytyä viimeisimpänä mainitussa vaihtoehdossa, ja julistaa Veckatimestin vuoden ensimmäisen puoliskon parhaaksi folk-levyksi ja lokakuussa julkaistun Sigh No Moren jälkimmäisen puoliskon parhaaksi.

Tässä kappaleet punnitsemisen "helpottamiseksi":

Aivan niin, meinasi unohtua vuoden parhaan kokoelman titteli. No, se lankeaa alkuvuodesta julkaistulle Dark Was The Night -kokoelmalle, jota olivat puuhaamassa The Nationalista tutut veljekset Aaron ja Bryce Dressner. Albumi tehtiin Red Hot Organizationin hyväksi, jonka tuotot menevät AIDSin vastaiseen taisteluun. Tuplalevynä julkaistu kokoelma sisältää suorituksia muun muassa Arcade Firelta, Feistilta, Bon Iverilta, The Nationalilta, Grizzly Bearilta sekä hienoja yhteistyönä tehtyjä kappaleita, kuten Antony Hegartyn (Antony and The Johnsonsin solisti) ja Bryce Dressnerin työstämän Bob Dylanin kappaleen I Was Young When I Left Home, joka on yksi soitetuimmista kappaleistani tänä vuonna.

Albumi on ehkä hivenen pitkä ja raskas sekä kappaleiden taso on ajoittain hieman epätasainen, mutta ansaitsee ehdottomasti silti vuoden parhaan kokoelman tittelin ja ehdottomasti hankinnan arvoinen. Leffasoundtrackeistä parhaan kokoelman tittelistä voisivat kilpailla kenties Merirosvoradion (The Boat That Rocked) soundtrack tai 500 Days of Summerin soundtrack, mutta pidän silti pääni, tällä kertaa :)

Tässä muutama kappale Dark Was The Night -kokoelmalta: