Indieiltamien torstai oli musiikillinen runsaudensarvi

Palaan hieman viiveellä viime torstain Indieiltamiin. Ehdittiin katsoa kokonaan The Reed Fags, Topi Saha ja Samae Koskinen. Suomen Karvapääkuninkaat 1968:n keikka jäi pirstaleiseksi, kun koko aikataulu viivästyi ja ylhäällä Samae Korvalääkkeineen viilasi viimeisiä soundcheckin nyansseja. Tero Petri jäi kokonaan väliin.

(©Aki-Pekka Sinikoski)

Indieiltamat järjestettiin ties kuinka monetta kertaa jo Klubilla, mikä kertoo enemmän turkulaisten keikkapaikkojen vähyydestä kuin kyseisen soittojuomalan ansioista. Ulos suunnatessa Klubi ei ole ollut pitkään aikaan edes vaihtoehto. Kolmeen kerrokseen jaettu turkulaisbaari ei toimi tilansa puolesta oikein millään tasolla - eikä varsinkaan Ilta-nimisen keskikerroksen ambienssi houkuttele viihtymään. Onkin totisesti ojennettava kiitosta hankalaan keskikerrokseen tunnelmaa loihtineiden bändien antaumusta.

Iltamat aloittanut The Reed Fags oli energinen, kuten odottaa saattoi. Nuorten varssuomalaisten herrojen ote keikkaan oli niin rento, ettei bändiä tuntunut suuremmin edes haittaavan yleisön verraten pieni koko, mikä oli tärkeää yleisönkin kannalta. Itse keikka oli myös oikein viihdyttävä. Kun RF seuraavaksi suuntaa studioon, toivon sen vielä teroittavan ilmaisuaan, vaikka sitten kotimaisten hengenheimolaisten suuntaan.

Topi Saha hyppäsi kehiin miltei lennosta. Samalla kahden miehen kokoonpanolla (Saha + Matias Tyni) kuin Ilmiössä liikkeellä ollut artisti soitti huikean, joskin aivan liian lyhyen keikan. Siitä lähtien kun ensi kerran kuulin Verta ja lihaa -levyä, olen ollut suunnaton fani, joten ei ole yllätys että Saha vakuutti taas. Kolme Veljee -levyyn aiemmin hieman skeptisemmin suhtautuneena olin varsin positiivisesti yllättynyt miten hyvin sen kappaleet toimivat riisutumpina versioina.

Kuru, Ukkosen tyttö sekä erityisesti kansansävelmä Velisurmaaja saivat pidättelemään henkeä. Ilmiössä videolle taltioitu Eric Peltoniemen Punainen, "minnesotalainen työväenlaulu", oli käsittämätön kappale livenä ja on sittemmin soinut ahkeraan täällä sekä saanut harmittelemaan, miksei sitä löydy julkaisuna.

Suomen Karvapääkuninkaat jäi kenties aikataulun jalkoihin meidän osalta (mikä harmittaa aika paljon), sillä en aikonut missata ensimmäistä Samae-keikkaani minuutin minuuttia. Mitä Karvapäitä kuulin, oli meininki kohdallaan. Biiseistä erityisesti Muuri ja Niin kuin saduissa (?) olivat omia suosikkejani.

Samae Koskisen Korvalääke veti toiseksi viimeisen keikkansa tuolla kokoonpanolla, mikä näkyi aika vahvasti bändin otteessa. Varsinkin Samae itse oli melkoinen karusellin pyörittäjä. Siis en ole kuunnellut Koskista kovinkaan paljon - etenkin uusin levy oli ennen keikkaa melkoinen mysteeri. Mutta itse show oli yksi lemppareista pitkään aikaan, jopa ikinä: koko illasta jäi sydämellinen hymy kasvoille ja lämmin fiilis. Sympaattinen artisti, erittäin kova showmies ja taitava taustapumppu.

Lempihetki illan aikana oli, kun Samae esitteli muuta bändiä ja lohkaisi kehnon/huipun vitsin (jota en nyt muista) ja basson varressa ahkeroinut Veli Kauppinen katkesi siltä seisomalta hallitsemattomaan naurun remakkaan, joka katkesi vasta seuraavan kappaleen ensi sointujen jälkeen. Indieiltamat tarjosi 12,5€:n (11€ + "käsittelykulut" - kyllä kannatti hankkia ennakkoon, vrt. norm. hinta 13€) summalla valtavan hienon illan. Ensi vuonna uudestaan!

Tänään: Indie-iltamat Turun Klubilla

Olin eilen Donnalla kattoo Graciasta. Tai no Donnan ulkopuolella, mut kuitenkin. Veti tosi hyvin, vaikka jokilaiva keskiviikkoiltana olekaan ehkä omin keikkapaikka räppärille. Itselle Graciaksen keikka oli pieni yllätys, mut hemmetin hieno äijä tuo Deogracias Maomi.

Tänään mä meen Klubille Indie-iltamiin. Eilen olis tosiaan ollut Pää Kii ja Räjäyttäjät jne. Mut tänään on mulle hyvä päivä. Heh. Köh. I'll get me coat.

Klubilla tänään tosiaan siis Samae Koskisen Korvalääke. Samae pääsi jotenkin livahtamaan ohi Ruisrockissakin, jossa keikka oli ilmeisesti ollut hyvä, joten on mukava päästä vihdoin näkemään tämäkin artisti livenä.

Topi Sahan oon nähnyt aiemmin, mut lisäkerrat kelpaavat aina. Lisäksi Tero-Petri ja Korvaamattomat, Suomen Karvapääkuninkaat 1968 sekä The Reed Fags esiintyvät illalla. Vaikka lauantai-iltakin houkuttelis aika paljon nimillään, musta tämän torstain line-up on kovin. Tsekatkaa tuosta alta koko Indie-iltamien line-up (iltamat juhlii 20-v. synttäreitään!) ja kuunnelkaapa Karvapääkuninkaiden ja The Reed Fagsin kappaleet. Liput Tiketistä, tänään 11€/13€, ovet klo 21, The Reed Fags aloittaa 21.30, luultavimmin.

Crystal Castlesin kaste Kansanpuistossa, tänään!

Mennään vähän tumbriksi. Saattaa hajota kasetti miedosti tänään Ruissalon Kansanpuistossa, (jos)/kun Baptism rikkoo äänentoiston ja Alice Glass sekoilee. Muuten kiinnostaa Ruger, 'Boots ja Nimipäivät.

Caviare Days - lämppärinä Debaserilla

Ruotsalaisbändi Caviare Days on jo kasvanut ulos lämmittelijän roolistaan. Debyyttialbumi on julkaistu, ja yhteistyötä löytyy Mando Diaon sekä Violensin tyyppien kanssa. Mutta Debaserilla Allah-Lasin esitaistelijana se valloitti pienen lavan suurbändin elkein.

Kirjoitin mallaspäissäni muutamia mielleyhtymiä ylös keikan aikana. Keikkahan siis alkoi niin, että kitaristi-rumpali-kosketinsoittaja -kolmikko veti ensimmäisen biisin instrumentaalina, kunnes lavalla paukkasivat kaksi naissolistia, jolloin show todella alkoi.

Muutaman sanan muistiinpanojen mukaan lämmittelijä, Caviare Days, oli huikean kova - sekä kitaristi että rumpali saivat erityiskiitosta taituruudestaan. Varsinkin kitarasoundi oli äärettömän hieno. Myös rumpalilla oli syli täynnä käsiä (sekä valtavan pitkää tukkaa). Syna/urkusoundi taasen toi mieleen The Doorsin, joissain kappaleissa yleismeininki taasen Wolfmotherin.

Bändin habitus, antaumus sekä palo toisaalta viittasivat jossain määrin The Soundsiin. Pidän pienimuotoisena ihmeenä, jos Caviare Days ei ole kokoluokkaansa moninkertaisesti suurempi bändi muutaman vuoden sisään. Tässä uusin Abbaa ja psykedeliaa kaikuva kappale bändiltä, sekä muutama vanhempi.

Keikalla: Allah-Las @ Debaser Slussen

Ville nappas meikäläisen mukaan ja käytiin kattoo Allah-Lasin keikka Tukholmassa. En ollu ennen käyny Debaser Slussenilla, mikä käy vastedes entistä hankalammaksi, mikäli paikallisten puheet keikkapaikan sulkemisesta pitävät paikkaansa.

Allah-Las oli livenä aika huikea. Debaserin yleisökin osasi biisit ja lauloi mukana kiitettävästi, esim. Sandyssä: "Time after time girl, aa-aaaa". Bändi oli houkutellut paikalle lopulta aika monenlaista porukkaan mutta soundin nostalgisuus myös selkeästi vanhempaa partaa.

Itse keikkaa lienee turha analysoida kummemmin: se oli hemmetin hyvä, joimme oluita ja juttelimme bändin kanssa. Eka moikattiin solisti-Milesia, mutta pari ruotsalaista opportunistia feidas meidät sivummalle. Päädyttiin kuitenkin samaan pöytään Pedrumin, bändin kitaristin kanssa, joka oli erittäin rennolla fiiliksellä liikkeellä.

Tuolla alimmassa kuvassa näkyy, miten tarkkaavaisesti valvon Pedrumin toimintaa mun puhelimen kanssa: hän nimittäin kirjoitti ystävällisesti ylös bändisuosituksia, jotka voisin täälläkin jakaa. Ajatteli varmaan etten muuten muista niitä. Noin muuten juteltiin siitä mm. miten bändin nimeen on suhtauduttu - kaikki eivät kuulemma ihan kovin hyvin. Jaaaa..päädyin selittämään kitarasankarille vähän Suomen ja Venäjän historiasta, lyhyehkösti enkä toivottavasti ihan kovin ison facepalmin arvoisesti. Pedrum taasen kehaisi bändin taannoista Kreikan-visiittiä.

Parin päivän reissulla pistäydyttiin tsekkaamassa myös Helmut Newtonin näyttely Fotografiskassa (jos ehditte, menkää ihmeessä, aivan mahtava), pyörimässä levykaupoissa sekä etsimässä oletettavasti yksi Pohjoismaiden parhaista purilaispaikoista. Flippin Burgers löytyy Kungholms stranden 157:sta - etsikää käsiinne, takaan että tämä autenttinen burger-kokemus on sen arvoista.

Ja niin kuin näkyy, insta-henkisten kuvien lisäksi käteen jäi aika mahtikas t-paita. Lämppäribändistä en tähän postaukseen enää tunge tavaraa, sillä se ansaitsee myös oman postauksensa, johon palaan tuonnempana, lähipäivinä tms. P.S. Allah-Lasin poikien toinen albumi on jotakuinkin suunnitteilla, levytys tosin ei ole alkanut edes vielä. Jos joltakin meni ohi mistä Allah-Las on tuttu, se päätyi viime vuoden parhaat ulkomaiset levyt listalla ykköseksi.

Alkuvuoden kotimaiset: Sans Parade - s/t

Debyyttialbuminsa viime kuussa julkaissut turkulainen Sans Parade on tänään keikalla Turun Klubilla, kera Samae Koskisen ja Eva On The Western Castle Islandin. Sans Paraden debyytti on ollut vaikea tapaus, se on sanottava. Demoista lähtien bändillä on kuitenkin ollut yltäkylläinen potentiaalivaranto, jolle Solina Records onneksi tajusi antaa mahdollisuuden.

Jos hetkeksikin erehdyn kuuntelemaan tätä albumia 'taustamusiikkina', sinne se unohtuu eikä palaa muistuttamaan itsestään. Musiikinystävät huomattelevatkin kotona jo, että kuunteluhetki pitää pyhittää ja ympäristö rauhoittaa. Jepjep, tietenkin se on ainoa oikea vaihde tämän levyn kuunteluun -käytännössä ei vaan mene noin, varsinkin kun suuri osa musiikista soi / toimitetaan koneen kautta nykyään.

Kappaleet tuntuivat aluksi valuvan kuin hiekka sormien välistä. Sans Paraden kamaripop osoittautui dramaattisuudessaan haastavaksi, kunnes tajusin laittaa volyymiä. Hiljaisella äänenvoimakkuudella kappale toisensa perään liittyi harmaaseen, tasapaksuun virtaan, jossa tarttumapintaa sai hakea. Nyttemmin virran vietävänä huomaa yksityiskohdat, vaihtuvat vuodenajat, sinisen taivaan ja matkaa taittavat matkustajat paremmin.

Tuntuukin ainoastaan kohtuulliselta ja oikealta, että Markus Perttulan vaikuttava ääni on vihdoin saanut seurakseen ansaitsemansa orkestraation. Suureellinen sävellystyö ja Perttulan lauluääni täydentävät toisiaan kuin oivalliselle ruualle hyvin valittu viini. Levyn eheys kertoo lisäksi tekijöiden vakaumuksesta - kompromisseja tai myönnytyksiä on turha hakea.

Sans Parade on kaiken kaikkiaan suoriutunut itselleen luomistaan odotuksista kiitettävästi: The Last Song Is A Love Songin hittipotentiaalin maineella sana bändistä kiri, jolloin debyyttialbumistakin alettiin kuiskia imartelevin korulausein. Levyn kelpaisi olla lyhyempikin: 12 viisi-kuusiminuuttista kappaletta tällaisella orkesterilla alkaa olla paljon, olisin muutaman jättänyt itse pois. Siitäkin huolimatta tämä on hienosti kasattu debyytti, jolla esiintyy ainutlaatuinen bändi, ainutlaatuisella soundilla suomalaisessa musamaailmassa tällä hetkellä.

Parhaat hetket: The End of the World 1964, In a Coastal Town, A Ballet in the Sea

Pinnan alla kuplivat: On December 13th, The Last Song is a Love Song, A Liking Song

Banks - Before I Ever Met You // Ruisrock 2013 ekat kiinnitykset

Moi, helmikuuta! Tykkään jauhaa, esim. festarikiinnityksistä. Laitoin tähän Ruisrock-puinnin seuraksi losangelesilaisen Banksin, laulaja-lauluntekijän. Innoittajinaan Fiona Apple ja Lauryn Hill Banksia seurataan kovin odotuksin. Ainakin uudella Before I Ever Met Youlla on sielua á la Tanita Tikaram. Sanoituksetkin ovat kohdallaan, mistä tykkään kovasti.

Ruisrockin tiedoitustilaisuuskin olisi ollut tänään, mutta unohdin ilmoittautua enkä tiedä oisinko ees ehtinyt paikan päälle. Netitse toisaalta julkistuksia ja uutta ulkoasua kelpaakin katsella: Robot Creative Agency ja Napa Illustrations ovat luoneet turkulaisfestarille aiempaan linjaan sopivat mutta ennen kaikkea jouhevasti toimivat uudet sivut.

Artistijulkistuksiin tutustuessa ensireaktio on usein käytännönläheinen - päiväjakoa obsessoiva. Helpoksi ei ole tänäkään vuonna tehty aikataulua. Perjantaille on saatu monena vuonna toivottu Band of Horses ja Editors näistä hieman suuremmista bändeistä. Toivottavasti Band of Horses onnistuu hengenheimolaisiaan, Fleet Foxesia, paremmin. Jessie Ware lienee osittain tullut kaupanpäällisenä, mutta saattaa olla tsekkauksen arvoinen akti. Toisaalta Pää Kii ja Karri Koira ovat oivia poimintoja, sillä kumpikin on saanut niin kriitikkojen huomion kuin kuluttajan kukkaron. Karrihan järjesti samana iltana kaksi keikkaa Klubilla taannoin.

Lauantailla löytyy osittain aika hyvää profilointia, vaikkeivät HIM ja ruotsalainen Icona Pop (mitä pitäisin kokolailla turhakekiinnityksenä) Ruger Hauerin ja Notkean Rotan seuraksi sovikaan. Ruger luo varmasti hienon meiningin vaikkapa telttalavalle. Pertti Kurikan Nimipäivät ja Crystal Castles ovat Ruissin yleensä kiireisimpään päivään vaikeita missattavia.

Sunnuntai tekeekin lippuostosta vaikean. 'Paluuta' tekevä J. Karjalainen on jo Mennyt mies -kappaleella houkutteleva kolmipäiväiseen kärsimykseen Ruissalon auringon alla. The Sounds kuitenkin ärsyttää, vaikka ymmärrän sen tuovan suojatyöpaikkaansa euroja kohtuullisesti varmasti hintaansa nähden. Silti, luulisi bändin itsensäkin kyllästyneen, saati meidän Ruisrock-kävijöiden.

Hämmentävä Teflon Brothers olisi voinut sopia lauantaille Rugerin seuraksi, kuten myös Sin Cos Tan, mutta (twitteristä lukeman mukaan) lupaavaa albumia ulos puskeva Haloo Helsinki! sekä Satellite Stories saavat yrittää parhaansa väsyneen festarikansan sytyttämisessä.

Silti, onnistuneita artistikiinnityksiä tai ei, Ruisrock-koneiston pitää suoltaa vielä kiinnostavampia esiintyjiä: 120€ hintaan ei riitä kolmelle päivälle rahalle vastinetta. Tsekkaa uudet sivut ja loput artistikiinnitykset aikatauluineen täältä.

Lindstrøm & Todd Terje - Lanzarote

Norjalaisyhteistyö ei voine tuottaa hedelmällisempää tuottajakaksikkoa kuin Lindstrøm ja Todd Terje. Lanzarote -kappale julkaistiin jo alkuviikosta, mutta on aiheellinen jaettava - ikään kuin etiäisenä illan meiningistä Dynamossa (soitetaan siis Dynkyn yläkerrassa about kasista puol kahteentoista tänään). Tämä oli siis Tredjehörnan dj-kaksikon toisen osapuolen, Akin, poiminta illaksi, mistä kuulin myyntipuheella että "vokaalit [on tallennettu] kerralla purkkiin". Harvinaisen totta.

Tässä siis Lindstrømin ja Todd Terjen yhteistyön esikoinen, Lanzarote - lievästi koominen, mutta ah-niin-toimiva eurodisko-henkinen tune. Kaksikolla on ilmeisesti aikeissa myös kiertää yhdessä.

Soliti Roadshow tänään Dynamossa (alakerta):

Cats on Fire (22.30), The New Tigers (21.30) + DJ Nick Triani

Yläkerrassa semiyksityiset läksiäiset kasista noin kymppiin, jonka jälkeen ovet avautuvat suurelle yleisölle, ja me siis puikoissa siitä vielä puolitoista tuntia. Nähään Dynessä!

The Tallest Man on Earth - Lost My Shape (David Bazan cover)

David Bazanin tuotanto ei ole mulle ihan kamalan tuttua, jotkin yksittäiset kappaleet vain. Ainakaan tämä Kristian Matssonin versioima Lost My Shape ei ole tullut aiemmin vastaan. The Tallest Man on Earth on ihmeellinen, erinomainen filtteri suodattamaan hieman yksipuolisia mutta kaikenkattavia versioita muiden kappaleista. KEXP:llä Seattlessa pistäytynyt ruotsalainen kitaran wunderkind tarttui siis Bazanin kappaleeseen komeasti oman materiaalinsa lomassa.

Parikymmenminuuttisen verran viipynyt, vaatimattomahkosti tekemisiään selitellyt Matsson soitti coverin lisäksi Wind and Wallsin, 1904:n sekä Leading Me Now'n. Ikävästi nämä livetallenteet muistuttavat siitä, miten huisia olisi itse olla miehen keikalla, taas. Tuliskos se Suomeen jos oikein kovasti nyyhkyttäis? Tsekkaa coveri, sekä alempana vielä koko 20-minuuttinen tallenne haastatteluineen.

Ruisrock palkitsi jälleen

Turun Ruissalossa järjestettävä festivaali sai kokeneenkin kävijän hersymään ilosta jälleen kerran. Satoi tai paistoi, mikään ei onnistunut horjuttamaan loistavaa tunnelmaa. Meillä oli erinomaisen kirjava porukka kasassa, ettei mikään muu kuin parhaus ollut vaihtoehto.

Festivaalin onnistujiin lukeutui ehdottomasti lauantain sää, joka oli aurinkoisin ja lämpimin pitkään aikaan, vaikka luvattiinkin salamia taivaalle (kiitos, Aki, sanaleikistä) ja saavillisia vettä niskaan. Regina oli ihan ok Aurinkolavalla ja mainio aloitus mun festareille. Keikan aluksi kohtasin Amen (hyvin festivaalihenkisen) imuroin pitsan feissiin ja tapasin pitkästä aikaa vanhan hollantilaisystävän. Tämä oli Suomessa käymässä pitkästä aikaa, tapaamassa ystäviä, isäntäperhettään vaihdon ajalta, verestämässä suomen kielen taitojaan (jotka ovat muuten huikeat) sekä rokkaamassa ensimmäisillä festareillaan ikinä. Hollandeesillä oli kolmen päivän lippu ja kuulemma ihan älyttömän hauskaa festareilla, lempparikeikka oli kuulemma sunnuntainen Eppu Normaali.

Hyvin, hyvin harmaantasaisesta The Cardigansista ei sen enempiä, se oli pettymys, mutta Santigold oli yksi lemppareitani viikonlopun aikana. Santigold oli kuin M.I.A. ja Lykke Li yhdessä mutta toimiva ja hyvä. Huoratron sitten päättikin lauantain ja vaikken yhtään kappaletta muistakaan saati kuuntelisi niitä kotona oli keikka tunnelmaltaan aivan uskomattoman kova.

(Huoratron ja festarikävijät vauhdissa!)

Sunnuntaina ne odotetut sateet sitten tulivat. Se teki maastosta melkoista mutapuuroa, mikä kyllä omaa tunnelmaa haitannut yhtään, päinvastoin. En ole koskaan ollut noin liejuisessa Ruisrockissa, mutta olihan se omalla tavallaan kiehtovan glastonburymäistä. Ehdin juuri ja juuri tsekkaamaan Bloc Partyn, joka oli viimeksi julkaissut levyn 2008 ja sekin oli mielestäni surkea.

Odotin aika huonoa keikkaa ja olin vakuuttunut, että Bloc Party sortuisi samanlaiseen ylimielisyyteen kuin niin moni bändi, joka ei omanarvontunnoissaan 'alennu' soittamaan suurimpia hittejään, mutta toisin kävi. Kele oli symppis ja bändi veti hyvin, kuultiin jopa So Here We Are, joka on oma vähemmän huomiota saanut suosikki). I Still Rememberiä jäin kaipaamaan kyllä. Ja taisi bändi itsekin viihtyä, sillä se jakoi tämän kuvan hiljattain.

Metronomy oli muuten suhteellisen tylsä, mutta THE LOOK! Se oli vain niin huikea ja yleisön syttyminen vesialtaiden täyttämässä teltassa suurimpia liekityksiä sunnuntaina. Snoopia diggailtiin Midhillin katetulta ruokailualueelta (Hans Välimäki, olin aika pettynyt sapuskasi tasoon), ja sen jälkeen suuntasimme Two Door Cinema Clubin yksipuolisen ja sieluttoman joskin bilekansaa viihdyttävän partyindien pariin. Se oli kuitenkin päätösaktiksi ihan kelpo.

(Bloc Party ja Kele villitsevät)

(Teltan lätäkkö kasvoi Metronomyn aika lammeksi)

(Hyvä päivä punaisille tennareille)

(Noin kolme sekuntia ennen kuin tähän lätäkköön keräili naisihminen)

(Two Door Cinema Club vauhdissa)

(Näithän sinäkin Rudi Völlerin näköisen sankarin Ruisrockissa? Kyseessä on erittäin hyvä ystäväni. En ole koskaan nähnyt 'taviksen' saavan noin paljon huomiota, serkkukäsiä, kaverikuvia ja satunnaisia jututtajia osakseen. Mahtavaa.)

Heti ruissilauantaiaamulla kuuntelin muuten Bloc Partyn uutukaissinglen, Octopusin. Vaikkei se sytytä klassikkojen veroisesti, on selkeästi askel taas oikeaan suuntaan. Pidän tästä joka kuuntelulla enemmän. Syksyllä ilmestyvä uusi levy Four on Ruisrockissä freesillä ja vakuuttavalla ilmeellä liikkeellä olleelta bändiltä odotettu.

Survival guide: Ruisrock

Aiempien vuosien Ruisrockia sivuavien postausten perusteella lievä närkästyminen keskinkertaisista artistikiinnityksistä on vaihtunut ylitsepääsemättömään johtopäätökseen festivaalin vetovoimasta. Nykyiselläänkin se onnistuu kävijämäärissään - miltei artisteista riippumatta (kunhan suomalaiset vanhat tutut ja The Sounds ovat paikalla). "Öh, The Sounds ei päässy tulee." - "O_O".

Se onkin yksi parhaita puolia tämän vuoden artistisadossa, ettei niitä "pakollisia" ole kenties yhtä paljon kuin edellisvuosina. Noh, aikomus ei ole jatkaa aiempien postausten linjalla, vaan laatia oma, vaatimaton lista vinkkejä, ajatuksia, huomioita ja muisteloa Ruisrock-kävijöille omien käyntien perusteella. Jotkin ovat kenties hyödyllisempiä ensi kertaa ja/tai maakunnan ulkopuolelta matkustaville. Varsinainen info löytyy edelleen parhaiten toki Ruisrockin omilta sivuilta melko tyhjentävästi. Tämä onkin sitä "MUU"-osiota.

Aikataulu:

- Ei ole festaririippuvainen huomio, mutta kuitenkin. On kahta koulukuntaa: niitä, jotka tekevät oman aikataulun jottei mikään jää väliin ja niitä, jotka välttelevät tätä viimeiseen asti, jottei oleellinen ja tilanteessa eläminen mene sivu suun. Mä teen kahdenlaisia huomioita, must-see esiintymiset, joita on maksimissaan muutama sekä kiva nähdä muttei pakko -osaston. Tällöin päivissä pysyy jonkinlainen punainen lanka eikä aika mene auringon alla hourailuun ja ajelehtimiseen.

- Tänä vuonna aion vaeltaa aiempaa enemmän intuition avulla. Mieleenpainuvimmat keikat ovat löytyneet yllättävän usein harhailemalla keikalle, jonne ei muuten menisi.

Poiminnat:

- Pulp

- Gran Turismon läpi soittava The Cardigans möyhii bändin suuruuden eläneen mielessä houkuttelevasti.

- Sunnuntai-iltana Two Door Cinema Clubin ja The Mars Voltan väliltä valitseminen.

- Älkäätten unohtako anniskelualueelta löytyvää Louna-lavaa, jonne tänä vuonna kapuavat mm. Black Twig, Burning Hearts, Antero Lindgren ja Gracias - noin muutamia mainitakseni.

- Ystävien suositukset: Mika suositteli - toistuvasti - Rival Sonsia, joka rouhii perjantaina kuudelta ja kuulostaa Wolfmother- ja Led Zeppelin-diggailijasta sopivalta rokkailulta festariavaukseen.

Ystävät:

- Korvaamattomia, mutta kaikkia munia ei kannata laittaa samaan koriin, ainakaan mikäli tuntisitte juuri em. Mikan. Selänkääntäminen on karkein oma maali jonka Mikan suhteen voi tehdä.

- Tapaat uusia tai törmäät vanhoihin. Jos joukkosi on täysin sama päivän päättyessä kun sen alkaessa, lottoa.

- Älä murehdi kavereiden kadottamista liikaa, jos ei kyseessä ole logistinen tai asumiseen liittyvä ongelma. Etsimiseen tuhrautuu usein monen bändin verran aikaa ja tämä 'kadonnut' löytyy juuri sieltä mistä lähdit.

Ruuhkautuminen:

- Puhelin. Linjat. Ovat. Tukossa. Puhelun soittaminen usein tuuripeliä. (Ks. myös kohta kaverin kadottamiseen liittyen).

- Alueelle saapumiseen kannattaa varata runsaasti aikaa.

Matkanteko:

- Pyöräily on mun valinta joustavuutensa vuoksi. Pyöräparkki kustantaa 3€. Loppuillasta pitää olla tarkkana, kapeat tiet ovat ruuhkaisia ja pyöräilijät, noh, eivät parhaimmillaan.
- Tiedä että paikallisbussi tuo sinut Ruissalon sillalle, josta on tuntuvasti matkaa vielä alueelle.

- Ulkopaikkakuntalaisille kävelymatka alueelle on miltei dealbreaker, joten valmistaudu henkisesti.

- Useille Ruisrockin vakiokävijöille tämä kävelymatka on festivaalin suola. Toki yöllä parikilometrinen saattaa saada Via Dolorosan kaltaisia piirteitä, mutta päivällä se parantaa festivaalikokemusta entisestään.

- Muutama vuosi sitten kavereitani lähti kävelemään jokirannasta kertakäyttögrillien ja olutvarastojen kera aamupäivällä. Perillä he olivat illalla, hyvin ravittuina ja mieleltään joviaaleina.

- Älä kiiruhda alueelle. Istuskele aitojen ulkopuolella hyvästä seurasta, auringosta, juomasta ja tunnelmasta nauttien.

- Tähän on kaksi syytä: edelleen, festivaalin parasta antia ovat ihmisvirrat kansanpuistoon ja oman festariryhmittymän hengennostatus. Toiseksi, lipulla pääsee vain kerran alueelle, joten kun sinne astuu, paluuta ei ole kuin kerran.

Muuta:
- Oma vessapaperirulla saattaa olla hyödyksi.
- ruisrock.fi päivittyy kuvien osalta suht nopeasti. Seuraavana aamuna saattaa löytääkin jo kuvansa saitilta.

Listasta tuli nyt kenties hieman liian pitkä, mutta muistakaa, että oikeaa tapaa festareille ei tietenkään ole, mutta Ruissaloon suunnatessa päämäärä ei aina ole tärkeintä vaan matkanteko.

Luomustudiolla: Big Wave Riders, Black Twig, Eva on the Western Castle Island

Aika kivoja nämä Luomustudion sessiot: ei kikkailua eikä konstailua, vaan bändi ja kamera. Paikalla pistäytynyt tähän mennessä mm. Big Wave Riders vetämässä uuden kesäisen singlensä, Waiting In The Wingsin, Black Twig sekä Eva on the Western Castle Island. Luomustudio järkkää intiimejä akustisia sessioita bändien kanssa ja postailee näitä iloksemme nettiin. Ja mikä parasta, erityisesti bändien kannalta, Luomustudion väkeen voi itse ottaa yhteyttä, mikäli mielii kameran eteen esittämään musiikkiaan. Joonas (at) luomustudio.fi osoitteeseen vaan postia rohkeasti!

Black Twig marssitettiin Vallilan puutaloalueelle akustisten kitaroiden kera tulkitsemaan On The Whiten (hieno veto!), Eva on the Western Castle Island taasen pääsi Hietsulle esittämään uuden, toistaiseksi julkaisemattoman kappaleensa California Shrills. Eva on the Western Castle Island on muuten tutustumisen arvoinen orkesteri, joka koostuu malesialaissolisti Evasta sekä kolmesta suomalaisherrasta, mallikasta indiepoppia tehtailevat!

Tänään Dynamossa: Limonadi Elohopea

Otsikko kertonee kaiken olennaisimman, harvinaista herkkua tarjolla tänään Turussa, ilmaiseksi. Mm. Poko Recordsille 90-luvulla levyttänyt turkulaisbändi Limonadi Elohopea soittaa tänään harvinaisen keikan kaiken kansan Dynamossa. Yhtye on jäänyt jo aikaa sitten telakalle, mutta palaa poikkeuksellisesti Tero-Petri Suovasen 40-vuotisjuhlien kunniaksi yhteen illaksi. Tero-Petrin sooloilut taitavat nykyään olla jo paremmin muistissa kun tämän entisen bändin tekemiset.

Mutta lopulta on kyseessä niinkin poikkeuksellinen tapahtuma, että rumpuihin on näillä näkymin palaamassa alkuperäisjäsen, Jussi, jota voin ylpeänä nimittää serkuksi. Ylipäätään on edelleen pienoinen mysteeri suomalaisessa musiikkimaailmassa, miten LE jäi kuitenkin vaille lopullista breikkaamista: se soitti toki DBTL:ssä, Ruississa ja Provinssissa, vieraili Jyrkissä, tehtaili ansiokkaasti musiikkivideoita, julkaisi useamman levyn jne. Ehdottomasti kyseessä on kuitenkin unohtunut helmi, jonka kiharaiset sanoitukset avautuvat tänä päivänä ehkä hieman paremmin kuin 90-luvun puolivälin ala-astelaiselle. Meidän porukat osti tietty faneina jok'ikisen levyn mitä pojilta tuli, ja klassikkojahan ne on, aina Trukilla Yli Vaikeuksien -debyyttiä myöten.

Ilmaisen keikkansa Limonadi aloittaa 22.30. Pyrin itse pääsemään paikalle. Alla yksi suosikeista, Mene Laurin Luo sekä Jyrkissä vedetty live Laavaa.

Burning Hearts @ Dynamo

Päädyttiin sitten perjantai-illalla tsekkaamaan yksi kiinnostavimmista suomalaisista bändeistä: Burning Hearts. Oikeastaan bändin materiaali on ollut kauttaaltaan vakuuttavaa, Aboa Sleepingistä ja Night Animal -sinkkujulkaisusta lähtien aina hiljattain ilmestyneeseen Extinctionsiin. 22.30 oli merkitty alkamisajaksi, mutta meidän myöhästelijöiden - ja kuulemma muidenkin - onneksi bändi aloitti tyylikkäästi myöhässä.

Uusi levy on toki saanut palstatilaa ja tähtiä monen muunkin suomalaisen edestä, mutta oli silti yllätys että Burning Heartsin levyjulkkarit vetivät Dynamon täyteen: paikalla tietysti myös Turun yö- ja musiikkielämästä tuttuja naamoja paljon, kuten Jori Hulkkonen sekä Nighsatanin ja The New Tigersin tyyppejä.

Täytyy myöntää, että mulla oli omat epäilyni että miten levylle erinomaisesti tallentunut harras ja ihana tunnelma siirtyisi liveen, mutta onneksi epäilyt osoittautuivat turhiksi. Dynamon pikkuruiselle lavalle asteli  kokoaan suurempi ja sympaattinen bändi, jonka esiintyminen oli hillityn hurmaavaa, biisien liveasu huippuunviritetty ja yleisö valloitettu. Luonnollisesti Into The Wilderness ja encoreen säästetty Burn Burn Burn keräsivät suurimmat suosionosoitukset. Etenkin jälkimmäinen kasvoi suureksi kappaleeksi livenä. Noin muuten oli aika pirun vakuuttavaa, miten tasaisen laadukasta muu levyn materiaali on.

Yksi valitus tosin: ei kuultu vanhoja kappaleita. (No hei, se oli levynjulkkarikeikka). Korvasin sitä puutetta ostamalla sitten Night Animal -seiskan ja Aboa Sleepingin cd:nä. Extinctions jäi ostamatta, koska 12" ei mahtunut laukkuun. Nyt voi sanoa nähneensä erinomaisen paikallisbändin ennen kuin maailma vei sen lopullisesti mennessään. Kudos to you, Burning Hearts.

Menovinkki Turkuun perjantaille: levyale, jefu ja keikka

Moro tyypit!

Tänään olisi hieno aktiivipäivä tarjolla Turkuun. Illalla tietysti pääpaino, mutta päivällekin löytyy tekemistä. Aamu- tai välipalan, tai muun kahvitteluhetken löytää vasta-avanneesta Brooklyn Dinerista Humalistonkadulta. Amerikkalaistyylisen dinerin valikoima on yhtä herkkua.

Myös lempiliikkeiden tarjonta on ylitsevuotavaa: Bob's Vintageen on valunut uutuuksia nahkalaukuista muuhun hypistelyn arvoiseen, kun taas levykauppa 8raita tarjoaa kaikki ceedeet -15% alennuksella ja paljon on myös vinyyliä alennettu.

Kun levylöydöt on tehty, löydä itsesi myös illalla oikeista paikoista. Sokos Hotel Caribialla polkaistaan korkeakoulujenkkifutiskausi käyntiin TUAS Tornadoesin (Turku AMK) ja ÅA 09'ersin (Åbo Akademi) välillä. Liput 5€, tapahtumaa alkaen klo 18. Suosittelen. Näissä korkeakoulumatseissa on ihan oma tunnelmansa, erittäin viihdyttävää amerikkalaista jalkapalloa, lehterit yleensä suht täynnä ja - niin kuin eräs Tornadoesin pelaaja jaksaa mainostaa - anniskeluoikeudet.

Pelistä ehdit illan päätapahtumaan Klubille sopivasti. Aiemminkin mainostettu suomalaisen indiesensaation Husky Rescuen paluu koittaa iltasella Turun Klubilla. Lämmittäjinä runsaiden aplodien arvoiset turkulaiset Cassie sekä The New Tigers. Ovet auki klo 20. Ennen bändejä, vähän niiden välissäkin ja jälkeen me tarjotaan Akin kanssa tunnareita. Tredjehörnän DJ's vastaa siis levyjen pyörityksestä

Alla uusin, menevä Husky Rescue -tune, Deep Forest Green.

Other Lives - For 12 (4eyes session)

Innostuin tässä taannoin äänikirjaideasta. Sitten innostuin podcasteistä ja viime viikot oonkin herättänyt varmaan huolta ja hilpeyttä muissa bussimatkaajissa aamuin ja illoin. Oon nimittäin kuunnellut Ricky Gervais' Guide To.. -podcastejä, joissa Ricky Gervais, Stephen Merchant ja Karl Pilkington pohtivat asioita kuten philosophy, law & order jne. Ihan huikeita, on ollut tosi kova työ olla nauramatta ääneen aamuharmaassa bussissa.

Mutjoo. Other Lives on mun yks lempinostoja tältä vuodelta ja päätynee hyville sijoille niin lempilevyjä kuin kappaleitakin listatessa. Alunperin postasin bändistä täällä. Other Lives esiteltiin mulle mm. Fleet Foxes ja The National -sivumainintoinaan, ja vaikkei soundi täysin noihin kahteen kiteydykään, on kyseessä erittäin kova bändi. Se kävi vetämässä yhden parhaista kappaleistaan, For 12:n, 4eyes -nimisen sivuston livesessioissa ihan pirun komealla soundilla.

Samoissa liveliemissä on aiemmin keitetty mm. Summer Camp, EMA, The War On Drugs, Unknown Mortal Orchestra, sekä toinen omilla listoilla takuuvarma menestyjä Real Estate. Näitäkään poikia ei voi rakastaa tarpeeksi.

Pari sanaa keikoista ja pari biisiä

Florencen uutta materiaalia pureskellessa eilen tajusin, että keikkatilanteet ovat usein make or break -tyyppisiä tilanteita, joissa kuuntelutottumukset saavat kyytiä. Hyväkin levy saattaa saada ruostereunuksen, jos live ei toimi. Näin siis mulla.

Onhan studiotaltioidun levyn kääntäminen live-tilanteisiin lopulta aika iso osa artistin työtä. Näkemykset onnistuneesta keikasta eroavat tietysti: kenelle studiosoundin (lähes) virheetön toisto on 'onnistuminen', kenelle kappaleiden rikastuttaminen, tulkinta, uudelleen sovittaminen, jne.

Florence vakuutti vasta livenä Ruississa. Muse oli aikanaan samantekevä kaavamainen suorittaja, joskin taidokas sellainen. Flow'ssa oli ristiriitaisia tuntemuksia: heikohkosti levyllä toimiva Mayer Hawthorne oli super; Janelle Monáekin suoriutui livenä kiinnostavammin kuin levyllään, vaikkei epäsuhta ollut yhtä suuri kuin minun mielessäni Mayerillä. Toisaalta livenä reputtaneet Woon, Röyksopp ja muut saivat inhoreaktiot omia studiotuotoksiaankin kohtaan.

Päädyin näihin aatoksiin osittain myös miettiessäni levyvuoden 2011 tapauksia. Destroyerin Kaputt juolahti  yhtenä mieleen, joskin vain muistuttaakseen ettei se ole pyörähtänyt kertaakaan Flow'n jälkeen. Siellä näin Dan Bejarin ja kumppanit livenä.

Koitin kai jonkin aikaa uskotella itselleni, ettei keikka ollut pieni pettymys (mitä se kyllä lopulta taisi olla, inhottaa myöntää). Odotin Destroyeria paljon - se oli syy perjantaivierailuun Flow'hun. Vielä vähemmän on pyörähtänyt Jamie Woon, sen soittamista en ole edes harkinnut.

Pettymykset ja onnistumiset heijastavat tietty myös odotusten kovuutta tai puuttumista. Pitäis varmaan lopettaa keikoilla käynti, ettei 'pilaa' itselleen levyjä. Pitäis varmaan odottaa, kunnes karisman saa idioottivarmasti tallennettua levyn uurteisiin. Njääh, ei se käy. Varovasti Kaputtia lähestyessä se tuntui taas enemmän omalta kuin pitkään aikaan. Tarvitsimme vain aikaa erossa.

- - - - - - - - - - - - - -

Still Cornersin uusi Into The Trees sekä Friendsin I'm His Girl. Ei, eivät liity keikkapostaukseen sinänsä mitenkään. Mutta hyviä ovat!

  Still Corners - Into the Trees by subpop

  Friends - I'm His Girl by LuckyNumberMusic

Mun Flow-raportti

Festivaaliraportteja ropisee taivaan täydeltä. Omakin mahtuu mukaan vielä ihan kivasti, ihmeteltävää kuitenkin riittää. Laitetaanpa viikonloppu pakettiin. Keikosta sen verran, että...

...näillä sun olisi pitänyt olla

Janelle Monáe

Mayer Hawthorne & The County

Tensnake

Midlake

Kanye West

...näillä mun olisi pitänyt olla

Joy Orbison

Hercules & Love Affair

James Blake

...näille eksymistä kaduin

Röyksopp

Jamie Woon

Iron & Wine

Empire of the Sun

...nämä oli ilo nähdä

Ariel Pink's Haunted Graffiti

Destroyer

Rubik

Huh. Tulipa noita keikkoja sitten kuitenkin tsekattua. Monesta tuutista olet varmasti kuullut, mutta itse en odottaisi sanovani tätä: Janelle Monáe oli viikonlopun parasta antia. Ns. once in a lifetime -keikka. Mayer Hawthorne oli myös loistava. Aiemmin kaveri on ollut tuttu lähinnä Tomin hehkutuksista.

Lauantain keikoilta odotin ehdottomasti vähiten, omia suosikkeja kun löytyi kehnonlaisesta, mutta siitä muodostuikin tämän talouden lempipäivä. Kuljimme vastoin ennakkosuunnitelmia, vastoin vaistoja. Se uhkapeli kannatti: Mayer, Tensnake ja Janelle muodostivat niin pyhän kolminaisuuden lauantai-iltaamme, ettei voinut tehdä muuta kuin kumartaa kaikille tasapuolisesti.

Perjantaisen Joy Orbison oli kuulemma aivan huikean hyvä Voimalassa. Sen missaaminen kismittää. Kuten myös monet pikkusormensa ympärille kietoneen Hercules & Love Affairin missaus. Perjantaina koettiin toinen viikonlopun mahalaskuista: Röyksoppin keikka. Onneksi en odottanut heiltä juuri mitään - oli se silti kaameaa miten vanhat, rakkaat hititkin onnistuttiin pilaamaan niin kohtuuttomalla tavalla.

Sunnuntaina oli tietysti yksi megalomanian herttua ylitse muiden: K. West. Musiikillisesti ei ehkä kummoinen, mutta autotunettaja lietsoi itsensä ja lavashow'nsa aikamoisen isoksi ja vanhat hitit miellyttivät yllättävän paljon. Suosikkeina mieleen jäivät Through the Wire, Flashing Lights ja Jesus Walks. Ihan loppuun asti emme ehtineet katsoa, mutta saimme riittävästi.

Sunnuntaina kohtasimme viikonlopun toisen mahalaskun: Jamie Woonin. En tiedä oliko muilla samaa ongelmaa herran kanssa, mutta ainakin seurueestamme löytyneet kolme kovaa fania pettyivät kaikki: jopa sen Night Airin kohdalla. Liekö alun viivästynyt soundcheck, ujohko Woon vai puutteellinen miksaus syynä, muttei Woon onnistunut luomaan levyn tunnelmaa tahi äänensä herkkyyttä kuin aivan hetkittäin. Valitettava pettymys.

James Blake jäikin sitten paria kappaletta lukuunottamatta väliin, kun Turusta käsin saapunut seurue palasi ajoissa kohti velvollisuuksien länsirannikkoa. Harmi, kovin tuota hehkuttavat. Ja hyvältä ne pari biisiä kuulostivat, tosi hyvältä!

Esiintymislavoista: uusi Nokia Blue Tent oli ehdoton menestys. Nopeasti luonnettaan muuttanut venue oli kaivattu lisä. Black Tentissä koettiin myös useampi hyvä hetki. Selkein floppi olikin main stage. Varsinkin Röyksoppin kohdalla Black Tentistä kantautunut basari pilasi ikävästi keikkaa koko seurueelta. Eikä main stagea onnistunut oikeasti kukaan hyödyntämään vakuuttavasti, lukuun ottamatta Yeezyä ja Midlake, joista jälkimmäistä ei onnistu mikään näemmä pilaamaan.

Valokuvat: niitä ei ole tähän laittaa, koska kuvasin vain yhden filmirullan viikonlopun aikana. Edistystä tähän jatkuvaan kuvatulvaan.

Ihmiset: ihan huippuja ja mukavia. Tosin muutamaa öykkäri aina mahtuu mukaan, mutta pääasiassa hyvin mukavia, tuntemattomia ja tuttuja. Röyksoppin keikalla kuulemma ihan aitoja festariääliöitä nähty. Vihdoin Suvilahdessa!

Lokaatio: Edelleen niin ainutlaatuisen vaikuttava, että on ihan harmi todeta Flow'n kasvaneen jo aikoja sitten alueen mittojen yli. Ruuhkat ja jonot olivat varmasti ikävintä monelle - vai mitä sanovat bajamajoihin jonottaneet? Mikä ratkaisuksi?

Tiedotus: Ala-arvoista. Kanyen keikan aikaistamista huudettiin joka tuutista, mutta Lykke Lin peruutuksesta emme kuulleet kuin kavereilta. Paljon petrattavaa tässä suhteessa.

Juonnot: Njassa oli tapansa mukaan kuivakan hauska, Tea Khalifa taasen ärsyttävin ihminen missään ikinä koskaan. Lempihetki koettiin, kun Kanyeta piti odotella, ja lavalle iskenyt juontava huusi että "Te jaksatte kyllä odottaa Kanye Westiä, vai mitä?!" ja yleisö vastasi kollektiivisellä "EI!!!:llä". Eikä siinä vielä kaikki. Juontaja koitti vielä lämmittää yleisöä huudattamalla Kan-Ye-Westiä, johon lähti tasan kolme ja puoli ihmistä mukaan. The People have spoken.

Kiitos taas Flow. Paljon ihania hetkiä, musiikin parissa ja ilman. Hinnat hirveitä, tiedotus melkein yhtä hirveää. Silti taas repullinen hienoja kokemuksia mukana. Priceless.

Jälkipyykki: Mr November ja Guy Garvey

Festariviikonloppu Ruissalossa oli hyvin perinteinen, keikat kovia ja ihmiset juhlatuulella. Kolmen päivän lipun haltijat tässä taloudessa tosin huomasivat olevansa varsin poikki, kun sunnuntai-ilta koitti. Vieläkin täytyy ihmetellä, miten polkupyörällä on mahdollista selvitä jyrkkien ja mutkaisten - metsän keskellä kulkevien - hiekkateiden armoilta täysin ehjänä kotiin, etenkin kun muutama kymmenentuhatta koittaa tehdä saman.

Ihmisiä ei saanut kiinni, sattuma sanelee vieläkin suurinta osaa kohtaamisista, ja se toi tielle tällä kertaa mm. Jethro Rostedtin lisäksi myös ilokseni Jyrin, Annan sekä Klubin ulkopuolella Thomaksen. Asiallista väkeä. Saa tulla muutenkin moikkaamaan.

Täydelliset keikkahetkemme koimme The Nationalin keikalla, joka yllättäen pystyikin Kultsan keikankin jälkeen vakuuttamaan vaikealla Rantalavalla. Kuten todettua, Matt Berninger oli poikkeuksellisesti melko selvin päin, jutteli mukavia mm. eräästä vastarannalla sijaitsevasta huvilasta. Mr Novemberin tullessa taas olin ehkä eniten huumassa ikinä. P.S. Mä olin NÄIN lähellä Mattia, tosin piti juosta perään, eikä pienissä olleen kuvaajan kamerassa olleet säädöt ihan kohdallaan juoksevaa Berningeria varten.

                                                                  (Kuva (c)).

Elbow oli myös täydellisyyttä. Laulaja Guy Garveyn lavapersoona oli yllättäen todella mukaansatempaava eikä tätä keikkaa käynyt vastustaminen. Varsin pienellä Elbow-oppimäärällä Ruissiin lähdettyämme koimme lauantain pelastuksen. Teltassa tunnelma oli harras ja se teki meistä faneja.

Pääesiintyjiksi perjantaille ja lauantaille valikoidut The Prodigy ja PMMP toimittivat asiansa juuri niin hyvin kuin olisi voinut toivoa. En oo tainnut tajuta, että PMMP:kin on oikeasti noin iso bändi. Vastaavanlaisia vyöryjä noille keikoille en ole nähnyt aikoihin, kenties The Flaming Lipsin keikka 2007 veti omalla kohdallani vertoja näille.

Sunnuntainen Manu Chao taas oli varsin farssi köyhällä punkkikompilla ryydittämillä versioillaan suosikkikappaleista. Tosin tämänkin keikan rakkaus ja ihmiset löysivät.

Pieniksi pettymyksiksi jäivät Anna Calvi sekä eniten odottamani Fleet Foxes. Moni tuttu, ihan kohdeyleisöä vieläpä, jätti Calvin keikan kesken. Tällä kertaa biisimateriaali ei selkeästi riittänyt pidemmälle.

Fleettarit taasen eivät varsinaisesti olleet pettymys, mutta jotain puuttui. Liekö tekemistä sillä, että Pecknold vaikuttaa aika ujolta kaverilta itse eivätkä muut bändin jäsenet tuntuneet olleen kovinkaan fiiliksissä esiintymisestä tai yleisöstä. Myös keikan volyymi oli kovemmalla kuin olisin toivonut tai odottanut - tuskin sitä odotti moista metelishow'ta folkbändiltä. Mutta silti oli hienoa nähdä suosikkeja livenä.

Ylipäätään käteen jäi ilo siitä, että kotifestari on näinkin voimissaan. En vain voi kuvailla sitä fiilistä, joka tulee reilunpuoleisen pyörämatkan aikana, kun into kasvaa ja Ruissalo lähenee. Itse festarialue saattaa tuntua luoksepääsemättömältä toisinaan, mutta pitää muistaa, ettei toista moista ole.

Keikkakalenteri: Turku

Ajattelin olla jotenkin hyödyksi blogin puitteissa: kerta se on kaiketi ensimmäinenkin. Alkuvuosi on nimittäin ollut tulvillaan mielenkiintoisia keikkauutisia - vaikka tosiaan The Vaccines Turun jättääkin väliin. Hienojen artistien keikkoja putkahtaa kalentereihin kuin niitä surullisenkuuluisia sieniä sateella. Ja kutsuja satelee koko ajan lisää. Siksipä laadin jonkinlaisen yhteenvedon kulttuuripääkaupunki-Turun keikkatarjonnasta lähiviikoille - se on makoisa.

Ainakin tamperelais- ja helsinkiläisystävämme saattavat ihmetellä tätä listausta, mutta minäpä selitän: tämä ei ole arkipäivää länsirannikolla. On tämä silti kovin mukavaa.

9.3. Aloittakaamme jo ylihuomisesta, jolloin Dynamon lavalle nousee Neufvoin. Harmillinen keskiviikko saattaa olla hankala aika, mutta koittakaamme päästä paikalle.

11.3. Perjantaina taasen ystävämme yhdistyvät, kun Turun ehdottomasti kiinnostavimman kahvila-baarin Bossaliinan Secret Sessionsissä esiintyy ystävämme Markus Perttula.

12.3. Heti seuraavana päivänä Bar Kukassa esiintyy valtavan positiivisen kaiun debyyttilevylleen saanut melankolian folk-airut, espoolainen Mirel Wagner. Tämä on ehdottomasti tsekattava. Jos haluaa vaihtoehdon, saattaa joitakin kiinnostaa LCMDF:n keikka Klubilla. (Nämä ovat toki vaihtoehtoja lauantai-illan ratoksi vain niille, jotka eivät Kultsalla seuraa Cut Copyn keikkaa).

17.3. Ensi viikon torstai on myös tuplabuukkausten päivä, kun Dynamossa poppistelee venäläinen Tesla Boy, ja Klubilla vietetään samanaikaisesti mainiolta (joskin kyseenalaiselta) kuulostavaa Tampere on okei! -iltaa Riston ja Jukka Ässän kera. Järki kehottaa jotenkin hyödyntämään sen, että Tesla Boy on ekakertaa Suomessa, mutta Tampere-iltama kiehtoo myös. Tesla Boy on kasarivaikutteista poppia ja lukeman mukaan aika kova livenä.

19.3. Tämä lauantai lienee keikkojen kannalta kiperin. Kerrankin olisi lauantai-iltana vapaata ja tuplabuukkaus synkistää illan. Klubilla on Fest-O-Rama, josta löytyy kenelle tahansa kanssahenkiselle immeiselle mieluinen kattaus, kun lavalle astelee Jennie Abrahamson, French Films ja Big Wave Riders, muun muassa. No entäs Dynamossa sitten? Dynkyn post-rokkailee selälleen On Volcano ja Jeniferever. Ja jompi kumpi olisi pirskeistä jätettävä väliin - ei kuulosta kohtuulliselta.

27.3. Siitä lähtien, kun Ruisrockissa missasin, on toiveissa ollut Prince of Assyrian klubikeikka Turkuun. Kuun viimeisenä sunnuntaina Klubi tarjoaa tämän. Liput 15€, mutta lienee kukkaronkeventämisen arvoista.

8.4. Salaliiton makua suomalaistalenttien keikkajärjestelyissä: Eleanoora Rosenholm Dynamossa ja samana iltana Rubik Klubilla. Perjantai on huippupäivä jo muutenkin.

  Eleanoora Rosenholm: Valo kaasumeren hämärässä by Fonal Records

14.4. Amerikkalainen pitkähkön linjan seattlelaissinger-songwriter Damien Jurado löytyy Dynamosta. Tuntuu aivan uskomattomalta, mistä Dynkky kaivaa näitä artistikiinnityksiä, mutta emme valita, vaan vaellamme uskollis'na keikalle. Tätä en suostu jättämään väliin.

15.4. Peräkkäisinä päivinä herkkujaan tarjoava Dynamo päästää omalle keikalleen valloilleen yhden suomalaisen indietaivaan kirkkaimmista tähdistä, French Filmsin. Jos jää Fest-O-Ramassa väliin, pitää korjata vahinko huhtikuussa.