Parhaat ulkomaiset albumit 2012: TOP10

Listaus, osa 4. Jos ette oo tinttaamassa, tai kanveesissa jouluostosten jälkeen niin kuin minä olen, niin tässä olis albumilistan eka osa. Ja se olikin kaikkein vaikein laadittava tämänvuotisista listoista (Ulkomaiset albumit). Jos vertaa viime vuoteen, on 2012-lista väkinäisemmin koottu.

Viime vuonna joutui sydän vereslihalla jättämään suosikkeja pois, nyt listasta noin puolet on äärettömän kovia suosikkeja, loput hyviä, jotka eivät ole kuitenkaan suosikoituneet vielä. Kertonee jotain, että tästä tuli täysin erilainen kuin oisin ennakkoon olettanut. Mahdollisimman pian sitten jatkopostaus suomalaisten levyjen osalta tiedossa, sieltä löytyy helmiä!

10. Purity Ring - Shrines

Montrealilaissynailijoiden debyyttialbumi Shrines ei jääne klassikoiden joukkoon, mutta vahvojen singlejulkaisujen siivittämä albumi loistaa parhaimmillaan kirkkaasti, tyypillisellä tämän vuoden soundilla. Hyvin viihdyttävä ja tanssittava levy.

9. Foreign Fields - Anywhere But Where I Am
Noin muuten lista koostuu kenties suht 'isoista' julkaisuista, ainakin mikäli ajatellaan perinteisten indie-labeleiden asemaa. Levyvalintana esitelty Foreign Fields on mukava poikkeus: Wisconsinissa levytetty Anywhere But Where I Am on kokoaan suurempi ja meditatiivinen albumi, joka jättää varjoonsa Justin Vernonin ja S. Careyn kaltaiset hengenheimolaiset.

8. The xx - Coexist

Hieman haaleaksi debyytin rinnalla jäävä, odotusten nakertama Coexist on lopulta todella kova levy. Jonkin muun bändin taivaalla se loistaisi kirkkaammin. Kakkoslevythän ovat perinteisesti vaikeita, mutta The xx suoriutuu ihailtavasti: hittejä ei löydy samaan tahtiin kuin ekalta, mutta kokonaisuus on eheä.

7. Bat for Lashes - The Haunted Man

Natasha Khan saattaa olla kaikkein vaikuttavimpia nyky-singersongwritereista. The Haunted Man ei oo helppo levy, edes Khanin oman tuotannon puitteissa, mutta on tämän tasaisinta tuotantoa ja sitä myöten parasta. Laura ankkuroi levyn punaisen langan mukavasti keskivaiheilla.

6. Beach House - Bloom

Baltimorelais-unelmaa myyvä Beach House palasi, jopa levyllisellä valtavan hienoja biisejä. (Varsinkin) Bloomin vinyylijulkaisu oli aika mannaa. Ainoa ongelma on, etten ole missään vaiheessa tähän rakastunut. Tästä ei tullut mulle SITÄ levyä, toisin kuin Teen Dreamistä. Pirun kova Bloom silti on.

5. DIIV - Oshin
Mun suosikki. DIIV on levyllä loistava ja livenä kova. Oshin tuijottelee muutamassa kohdassa kotvan verran liikaa kenkiinsä päästäkseen top kolmoseen hyvällä omallatunnolla, vaikka levy tekisikin mieli tunkea ylemmäs listalla - vaikka sitten väkisin. Napakkaa kitararockia, noin kaiken kaikkiaan.

4. Chromatics - Kill For Love

Näistä suhteellisen absoluuttisista yleisön suosikeista Chromatics on hurmannut mut salakavalimmin. Kill For Lovella on useita aivan vuoden kovimpia raitoja, joilla laulaja Ruth Radeletin ääni pelaa hyvin yhteen synailun kanssa yhteen - toisaalta itse olisin seulonut biisilistan tiheämmällä kammalla. Muutama biisi 16:sta pois ja tä olis ehkä korkeammalla.

3. Wild Nothing - Nocturne

Jack Tatumin yhtye on takuuvarma menestyjä. Nyt jo parivuotiaan Geminin seuraksi putkahtanut Nocturne vie dreampop/shoegaze -soundia lihavampaan, kokonaisen bändin ilmaisuun. Aiempi ilmavuus on silti läsnä. Ei yhtään huonoa kappaletta, vain täysosumia.

2. John Talabot - fIN

Äh. Harmistus että barcelonalaisen Talabotin pitää jäädä kakkoseksi. fIN on deep housea parhaimmillaan, jossa aaltoillaan tunnelmasta toiseen saumattomasti. Elektroninen anti ei tänä vuonna yksinkertaisesti ole yltänyt fIN-levyn tasolle. Ainutlaatuista biisinrakennusta Talabotilta löytyy.

1. Allah-Las - Allah Las

Jos jokin levy on yllättänyt mut housut nilkoissa tänä vuonna (noin kuvaannollisesti), on se losangelesilaisen Allah-Lasin debyytti. Kestää kulutusta. Suoritusvarmuus lähes 100. Kompaktia kuuskytlukua, kitarointia ja aivan hemmetin tarttuvia biisejä. Älyttömän tasainen, hyvä levy.

Weekend round-up

Record Store Day tuli ja meni eilen, mistä muodostui hyvä tilaisuus 8raidan uusien tilojen tsekkaamiseen. Yliopistonkatu 11b:hen rantautunut turkulainen levykauppa sai vihdoin ansaitsemansa tilat ja sitä kautta myös monipuolisuutta tarjontaan, sillä 8raita tarjoaa nyt myös myyntiin käytettyjä levyjä. Epäilemättä tervetullut uudistus, mikä ei tilan puolesta olisi millään ollut mahdollinen aiemmissa Eerikinkadun tiloissa. Uudella kaupalla on käytössä sekä ylä- että alakerta katutason lisäksi, vaikkakin alakerrassa tilaa ei ihan huisisti ole. Hienolta vaikutti uusi paikka, vaikkei neliöitä edelleenkään ole ylimääräisiä. Fredden mukaan se on silti halvempi ja tilavampi kuin aiempi liiketila, joten onnea 8raidalle.

Itse Record Store Dayn tarjonnasta, tahi muusta, ei mukaan lähtenyt mitään - olin lopulta kuitenkin niin myöhään mestoilla. Cold Specksin EP:tä hypistelin jo, mutta päätin jättää sen jollekin kiinnostuneemmalle. Muutenkin RSD on hieman arpapeliä Suomessa, sillä ei voi koskaan olla varma mitä julkaisuja levy-yhtiöt edes lähettävät esimerkiksi Yhdysvaltojen ulkopuolelle. Esimerkiksi Beach Housen Lazuli / Equal Mind -seiskatuumaisesta olisin ollut valmis tappelemaan aamutuimaan krapulaisen äreänä, mutta sitäpä ei tänne saatu. Bloomin julkaisu onneksi sentään lähenee jo, toukokuun 15. saa taas tuhlata.

Ehdin eilen pitkästä aikaa pällistellä musauutisia, ja pari uutissähkettä saikin toipumisjaffat melkein väärään rööriin, tietenkin hyvässä ja pahassa. Ensinnäkin, mm. Joni Mitchellistä kertovan leffan casting on huhujen mukaan pyörähtänyt huomattavasti eteenpäin, sillä Mitchellin rooliin on ilmeisesti kiinnitetty...wait for it... Taylor Swift! Luit oikein. Jos ei neito muuten oo tuttu, niin ainakin siitä miten Kanye löi luun kurkkuun kesken palkinnon vastaanottamisen VMA:ssa pari vuotta sitten.

Mut tätä uutista peesasi aika mukavasti, helposti, illan paras uutinen: uutta The Tallest Man On Earthiä kuultavaksi. Kristian Matssonin folk-akti julkaisee uuden älbymin kesällä, enkä malta odottaa. Mies on tunnetusti meikäläisen lempiartisteja. Alla kappalelista levyltä ja kansi. Käy tsekkaa kipale ListenBeforeYouBuyn puolella.

1. To Just Grow Away
2. Revelation Blues
3. Leading Me Now
4. 1904
5. Bright Lanterns
6. There's No Leaving Now
7. Wind and Walls
8. Little Brother
9. Criminals
10. On Every Page

Beach House - Myth

Flow'ssa parhaaksi todettu. Näiden levy Teen Dream oli toiseksi lempparein levy 2010. Soundi on yksinkertainen ja lumoava. Tiedätte toki kenestä puhutaan: baltimorelaisesta Beach Housesta. Tsekkaa uusi kappale Myth, joka ilmeisesti edeltää tulevaa albumijulkaisua, Bloom. Ei ole mitään syytä odottaa yhtään heikompaa levyä kuin aikaisemmat ja Myth, jos mikä, sen todistaa. (Päivän suurin uutinen on kuitenkin Paperfangsin siirtyminen Solitin leipiin. Tämä liitto on varmasti kummallekin hedelmällinen. Jäämme odottamaan perheenlisäystä.)

                      

Levyt 2010: 10-1

10. Yeasayer - Odd Blood

Psykedeelisten rytmien ja jamittelun brooklyniläisairut. Alkuvuoden tiukimpia levyjä, josta kuitenkin sulattelun jälkeen huomasi, ettei B-puoli ollut ihan yhtä suvereeni kuin A-puoli. Silti vuoden parhaita tanssahteluun ja fiilistelyyn sopivia levyjä, jolta on irroitettavissa monta tiukkaa sinkkua aina viime vuonna julkaistusta Ambling Alpista lähtien.

9. Foals - Total Life Forever

En usko, että oli montaa, jotka odottivat tällaista Foalsia Antidotesin ja Hummerin jälkeen. Alunperin intoilin tästä jopa niin kovin, että ennakoin sille top 5 -sijoitusta. Bändi tarjoilee omassa skaalassaan laajaa ilmaisua, viehättävää melodiantajua ja Yanniksen häkellyttävää laulua. Ei ole perusteetonta epäillä, että Svenska Grammofonin studioilta Göteborgista on tarttunut paljon mukaan.

8. Laura Marling - I Speak Because I Can

Vasta parikymppisen Marling toinen studioalbumi on äärimmäisen hienoa brittifolkia ja todiste tekijänsä kypsyydestä. Jo ensimmäinen levy tuntui uskomattomalta ollakseen niin nuoren tekemä, mutta tällä levyllä Marling jatkaa kasvuaan. Eikä toki pidä vähätellä tämän levyn ansioiden olevan vain suhteessa tekijänsä ikään: parempaa laulaja-lauluntekijätuotantoa saa hakea. Ehdottomasti lemppareita.

7. Deerhunter - Halcyon Digest

Jotenkin tuntuu, että useampien pitäisi kuunnella tätä levyä. Uskomattoman tuotteliaan Bradford Coxin aivoituksissa voi löytää ja kokea monta musiikkielämystä yhden suuremman viitekehyksen sisällä. Ei välttämättä helpoimpia levyjä, mutta kannattaa antaa Deerhunterin tehdä tehtävänsä.

6. Sufjan Stevens - The Age of Adz

Sufjanin huikea paluu, joka päällisin puolin vaikuttaa täysin uudistuneelta, ja onkin uudistunut, mutta sisältä löytyy yhtä nerokas säveltäjä/sovittaja kuin Illinois'lta. Lauluntekemisen näkökulma vaihtunut hieman henkilökohtaisempaan ja pienempään. Syksyn aikana kasvoi isoksi suosikiksi, jopa Stevensin oman tuotannon sisällä. The Age of Adz jatkaa kasvamistaan.

                                         (Kuva: sufjanstevens.bandcamp.com)

5. Ariel Pink's Haunted Graffiti - Before Today

Vuosikymmenet ja genret vaihtuvat tiuhaan tahtiin tällä retroilumeiningin pikkujättiläisellä. Kuuntelun aikana vaivaa jatkuva fiilis, että olisi tämänkin kuullut ennen jossain, vaan ei ole. Before Today onkin tätä päivää juuri siinä mielessä, että siinä kuuluu kaikki ja ei mikään: niin monen eri asian yhdistäminen yhtenäiseksi levyksi tekee Ariel Pinkille omalaatuisen soundin. Mahtava tekele.

4. The Tallest Man On Earth - Wild Hunt

Kristian Matssonia on hehkutettu täällä niin tiuhaan ja niin hurjasti, etten tiedä miten kaveria enää sanailisin. Äärettömän taitava kitaramies, joka saa kitara + mies -yhdistelmästä enemmän irti kuin melkeinpä ketään muu. Sairaan hyvä keikka pari viikkoa sitten, tämä hieno albumi ja hieno eepee aiemmin julkaistu tänä vuonna. Parhautta.

3. Minä ja Ville Ahonen - s/t

Taannoinen Dynamossa heitetty keikka avasi koko levyn minulle. Tämän vuoden paras suomalainen suoritus. Ahosessa ja koko bändin tekemisessä yhdistyvät jotenkin mahtavalla tavalla se, miten oma näkemys pitää säilyttää luomisprosessissa, mutta silti olla avoin kompromisseille. Tuleva klassikko levy, josta on vaikea löytää heikkouksia. Sanoitukset, laulu, kitarointi, sovitukset: parasta! Sen luulisin kertovan jo jotain, jos jokainen kappale vuorottelee suosikkina.

2. Beach House - Teen Dream

Jo vuoden alussa julistin tämän olevan SE levy vuodelle. Taistelin pitkään itseni kanssa, onko tämä ykkös- vai kakkossuoritus tänä vuonna. Tässä blogissa sanottua: "Teen Dream on mahtava levy. Yksinkertaisesti. Se on hillitty mutta valloittava. Vähäeleinen ja suuri. Unenomainen muttei unelias. Se hipoo täydellisyyttä. Äänimaailma on mieltäylentävä ja silti jotenkin surullinen." En olisi osannu paremmin sitä nyt ilmaistakaan.

1. The National - High Violet

Tätä saattaisi kutsua tylsäksi ja yllätyksettömäksi valinnaksi. Mutta niin se vain on. 2010 on High Violetin vuosi. Lempiasioita tässä levyssä, minusta tuntuu, on se että kaikki fanittavat eri kappaleita. Jos The Suburbsin menestys vuoden lopun listauksissa oli yllättävää, on High Violetin vähän kehnommat sijoitukset tai sijoituksen puuttuminen ollut minusta yhtä yllättävää. Monien keskustelujen ja hehkutusten jälkeen tulin siihen tulokseen, että mikäli Boxeria ja tätä vertaisi, tuskastuisi: mielestäni Boxerilla huiput ja aallonpohjat ovat kyllä erottuvampia kuin High Violetilla, mutta Violet on tasaisempi ja yhtenäisempi. Näin The National-fanina on puolueettomuus turhaa: kun lempibändi tekee erinomaisen ja laadukkaan levyn vanhojen jatkoksi, on selvää, miten käy myös listasijoituksen. Ihmettelyn sijaan pitää olla tyytyväinen, että on olemassa bändi, jolla on näin loistava julkaisuhistoria. Maaliskuussa nähdään Kulttuuritalolla.

(Kuvat: wikipedia).

Still Corners

Still Corners sai aikaan mukavan mielen heti aamutuimaan, jos nyt tuimasta voi puhua tähän aikaan. Eteerisyys ja estetiikka nivoutuvat pop-kappaleiksi tavalla, jolle vetää vertoja vain varhaisen kesäaamun usva.

Niin Beach Houselta kuin Mazzy Stariltakin joitakin asioita yhdistelevän Still Cornersin Endless Summer on uusi kappale, jonka seuraksi julkaistaan tulevina viikkoina muutamia kappaleita, jotka kaikki ovat myös myöhemmin tänä vuonna ilmestyvällä uudella levyllä (via  It'sGettingBoringByTheSea).

History of Love lukeutuu vähän vanhempiin kappaleisiin, mutta sekin toimii. Suosittelen myös vierailua MySpaceen, josta löytyy lisää kivoja kappaleita. Still Corners @ MySpace

 Still Corners - History Of Love by musicmule 

Maanantai

Tänään on tullut kaavittua hyvällä menestyksellä musiikin maailmaa taskuihin. Kävin vihdoin hakemassa fyysisen kappaleen vuoden parasta levyä: High Violet lähti mukaan siis 8raidasta. On kuulemma pelkästään tämän ja huomisen perusteella myydyin levy siinä lafkassa.

Toinen hieno juttu oli se, että kaverini oli vihdoin saanut hankkimamme Leonard Cohen -liput elokuiselle keikalle Boo-yah! Odotus alkakoon - myhäillen. On jo aikakin nähdä yksi kaikkien aikojen lauluntekijöistä ja sanoittajista livenä.

Kolmantena, vähemmän konkreettisena, iloasiana oli The Black Keysin tuoreen Brothers -abumin saapuminen NPR:n ennakkokuuntelupisteeseen. Ja albumi on hyvä! Mitä nyt tosifanien reaktioita on lukenut, niin pienellä varauksella kenties ovat jotkut suhtautuneet siihen, että kyseessä on rauhallisempi kuin aiemmat ja laulujen teemat hipovat enemmän rakkausaiheita (?). Itse en osaa ottaa kantaa, sillä en ennen tätä levyä ollut kovinkaan innokas kuuntelija. Silti, tässä on laadukas paketti bluesahtavaa rockia. Törkeän hyvää meininkiä.

Neljäs asia oli Ruissin uudet kiinnitykset. Sehän jäi vähän suutariksi koko ilmoitus. Slash. Slash? Slash. Sinne niitä rahoja sitten menee. OK. No, tulihan Midlake. No joo, myönnetään, että "ihan kiva" -osaston kiinnitys. Enpä tiedä tosin miten toimii livenä. Taitaa olla Midlake-maratonin aika siis ennen heinäkuuta.

Vaikutan varmasti hieman ikävältä asiakkaalta, kun aina valitan näistä Ruisrockin kiinnittämistä artisteista. Ja niin, voishan tähän yhteyteen jotain asiaakin laittaa. Beach House soitti uuden kappaleen livenä, tässä tyydyttävä live-tallenne White Moon -nimisestä kappaleesta.

Aamun saldo: High Violet ja Flow'n esiintyjät

Huonosti nukutun aamun jälkeen todellinen silmienhieromisepisodi lähti liikkeelle luettuani sähköpostini ja katsottua aamun uutisointia netistä. Poikkeuksena en aio hehkuttaa Flow'n kiinnityksiä heti postauksen alussa vaan säästän sen loppuun. Ensiksi vähän The National -asiaa. Ja onhan postauksen lopussa ihan kappalekin.

Niin, kiitos Villelle vinkkauksesta: The Nationalin tuleva albumi on ensi perjantaista lähtien streamattavana NY Timesin sivuilla, koska nyt High Violet on vuotanut huonolaatuisena nettiin. Tarkkaan ottaen Nationalin pojat veistelivät sähköpostiviestissään seuraavaa:

Hi everyone! 

As you may have heard, there is a low quality leak of our new album, High Violet, spreading across the Internet as we speak. We wanted to let you know the New York Times - http://www.nytimes.com - will be streaming the real thing starting Friday April 23rd. We hope you'll take the time to hear the album at its intended level of quality.

High Violet will be released by 4AD worldwide on May 10th/11th.

Lienee sanomattakin selvää, että odotus perjantaihin on sietämätön. Toisaalta lienee myös selvää, että Slow Show paneutuu levyyn ensitilassa ja toimittaa sanallisen arvion, kunhan töiltään ehtii.

Ja nyt sitten siihen päivän toiseen suuruutiseen. (Joidenkin mielestä päivän ainoaan suuruutiseen).

Beach House, Jónsi, The xx, The Drums, Surfer Blood, Four Tet, The Radio Dept., Girls, M.I.A., Marina and the Diamonds sekä kotimaisista hienot Villa Nah ja Kiki Pau - muun muassa - nähdään kesällä Helsingissä Flow Festivalilla. Onko tässä nyt yhtään mitään järkeä? Mitä ihmettä täällä tapahtuu? Tai oikeastaan tarkkaan ottaen, mitä tapahtuu Suvilahdessa 2010?

Paljon parempaa line-upia ei oikeastaan olisi voinut edes toivoa. Beach House ja Jónsi. Surfer Blood ja The Drums. Girls ja The xx. Voi elämä. Pienenä, ihan pienenä toiveenani oli kuitenkin saada Yeasayer Flow'hun, mutta mutta. Mikäs noissa nimissä on muka vikana?! Suoraan sanoen, nyt ei kovinkaan paljon enää kiinnosta harmitella Ruissin kehnoa suoritusta artistien kiinnittämisessä. Flow toimitti. KIITOS!

Laitetaan nyt edes nimellinen kappale tähän loppuun. The Antlers on nimittäin coveroinut The xx:n VCR kappaleen. Suhteellisen hiljattain vieläpä. Coveri ja alkuperäinen tässä:

Yeasayer: Odd Blood

Alkuvuosi on tuntunut todella kiireiseltä levyjä ajatellen. Paljon on levyjä julkaistu jo, ehkä vähemmän suoraan vuoden parhaiden levyjen listoille meneviä kuin ennakkoon ajatteli, mutta kuitenkin. Beach Housen levyjulkaisu oli itselle se alkuvuoden suurin juttu ja viikon päästä julkaistava Odd Blood Yeasayeriltä on toinen.

Olen itse ollut kyllä todellä mielissäni mm. Laura Veirsin, Four Tetin ja Los Campesinos!:in levyistä, mutta odotukset ovat olleet korkealla erityisesti BH:n ja Yeasayerin kohdalla. Merkkipäiviä kumpikin, ikään kuin. Ja, kuten Beach Housen kohdalla, myös Yeasayerin levy on ennakkoon kuunneltavissa netissä. Jälleen kerran 3voor12 -sivusto tarjoaa levyjä ennakkokuunteluun. Virallinen levyjulkkari sijoittuu vasta viikon päähän (9.2.).

Levy alkaa melkoisella "heitolla", Children, joka vaikuttaa ensin paljon huolimattomalta tai sekavammalta kuin onkaan, kuten oikeastaan koko levykin. Avausbiisi avaa salansa vasta useamman kuuntelun jälkeen outoine vokaaleineen ja tarjoaa loppujen lopuksi osuvan intron koko levylle.

Taas, olen vähän pulassa oman musiikkikorvani ja hitaastilämpenevyyteni kanssa, sillä Odd Bloodissa on sulateltavaa. Yllättävän paljon ehtii nimittäin tapahtua levyn keston aikana. Silti Brooklynistä kotoisin oleva bändi tarjoaa, lupaustensa mukaisesti, suoraviivaista neopsykedelistä pop-kappaletta toisensa perään. Oudot avaruusdiskovibat jatkuvat läpi albumin.

Jo ennen levyn julkaisua kuullut kappaleet Ambling Alp, Madder Red, I Remember ja O.N.E. ovat ehdottomasti levyn parhaimmistoa. Ne ovat kaikki erilaisuudessaan mahtavia niin mukana laulamiseen kuin ns. joraamiseenkin ja sellaisenaan omiaan osoittamaan yhtyeen luomisvoiman laajuuden. Varsinkin Madder Red ja O.N.E. ovat varmasti mukana vuoden parhaita kappaleita pohdittaessa.

Suosittelen Odd Bloodia varten hyviä kuulokkeita, sillä silkasta eri äänien ylivoimasta ei saa todellista kuvaa perusäänentoistolla. Kiinnitin myös huomiota etenkin rumpalin työskentelyyn, jotenkin niin hauskan monipuolisesti eri lyömäsoittimet tekevät yhteistyötä useilla kappaleilla.

Mutta. Yeasayer ei ole tämän vuoden Animal Collective eikä Odd Blood yllä Merriweather Post Pavilionin tasolle. Alun kaunopuheisten ja monipuolisten lupausten jälkeen Yeasayerin taika himmenee kuuntelijan korvista ja sitä tajuaa kuuntelevansa sittenkin ihan ihmisten tekemää musiikkia. Viimeistään Romen jälkeen tajuaa, että nämä ovat ihan hyviä kappaleita ja sopivia levylle, mutta ensimmäisten kappaleiden hohto uupuu.

Toinen mutta saapuu kaksoisagentin omaisesti palauttamaan positiivisuuden arvioon: Odd Blood tulee epäilemättä olemaan vuoden parhaita levyjä, sen uskallan jo nyt luvata. Se ei yllä millään AC:n tasolle eikä Beach Housen tasolle. Eikä tarvitsekaan. Yeasayer on tehnyt rohkean, tanssittavan/notkuttavan, monipuolisen ja ennen kaikkea laadukkaan levyllisen musiikkia, joka tarjoaa todellisen kuuntelijaelämyksen. Kokemus musiikillisesti on niin laadukas ja monipuolinen, että Yeasayer pärjäisi myös instrumentaalibändinä. Tykkään aivan hirmuisesti tästä levystä.

Odotuksiin nähden ehkä hienoinen pettymys, varsinkin erittäin kovan alun jälkeen. Pohdinta tuleekin jatkumaan lähinnä sen merkeissä, olivatko odotukset ennakkoon niin kovat ettei niihin yltäisi kukaan, vai oliko levy oikeasti pettymys. Päättäköön kukin itse.

#Tässä linkki ennakkokuuntelemaan Odd Blood: 3voor12

Indiemusauutiset 2.0

(Olin itse kameran varressa Ruississa 2008)

Henkilökohtaisiin suosikkeihini lukeutuva The National ilmoitti eilen julkaisevansa uuden levynsä toukokuussa! Vihdoin edes jotain tietoa. Viimeksi muistan lukeneeni vuoden vaihteessa bändin levyttäneen useita kappaleita ja rajanneen valikoiman noin 15:een. Uusi LP on vailla nimeä, mutta eiköhän siitäkin saada oma uutisotsikko aikaiseksi muutamien viikkojen sisällä.





Amerikkalainen Midlake on myös albuminjulkaisupuuhissa. Kolmas studiolevy on nyt ennakkokuuntelussa NPR:n sivuilla. Ihmettelin, miten kummassa se voi olla kuuntelussa jo nyt, mutta onhan The Courage of Othersin julkaisupäivä jo ensi viikon alussa. Huhhuh. Kylläpä näitä levyjä pukkaa. En ole tätäkään ehtinyt kuunnella kunnolla läpi. 
# Midlaken The Courage Of Others NPRn sivuilla




Brittielektrobändi Goldfrapp julkaisee maaliskuussa uutta levyä. Jo nyt on kuitenkin kuunneltavissa mm. Spotifyssä makupalaa Head Firstiltä nimeltä Rocket. Ainakin toissapäivänä se oli vielä kuunneltavissa. Nettivideolaareista sitä ei (enää) sitten löytynytkään. Hyvin kasaripitoinen kappale Rocket kuitenkin on.

Olin laittamassa loppuun vielä Beach Housen hienon live-vedon Jimmy Fallonistä viime perjantailta, mutta tekijänoikeudet riistivät senkin ilon. Laitetaan nyt jotain liveä edes BH:lta, on sentään kyseessä sama kappale.

Mitä luvassa vuodelle 2010? Ainakin levyjä.

Vuosi vaihtui itselläni normaaliin tapaan taivaan talikynttilöitä seuraten kotoisen Aura-puron varrella Turun keskustassa. Klo kahdentoista molemmin puolin oltiin sitten juhlimassa eräässä asunnossa. Lupauksia en ole tehnyt aiemmin, enkä tee nytkään, koska toivon omaavani tarpeeksi tahdonvoimaa tehdä mitä aionkin, ilman vuodenvaihdon mukanaan tuomaa taikaa.

Oli siinä silti jotain ns. elämää suurempaa: seisoskella hyisessä ilmassa tuttujen ja tuntemattomien seurassa katsomassa, kun pahasti velkaantunut kunta ampuu rahaa taivaalle vuosikymmenen vaihtuessa. Ei silti, näkökyvyn rajoja koettelevien tulikaarien polttaessa verkkokalvojani minäkin unohdin hetkeksi laman ahdistavuuden ja aikeet rakentaa keskelle kaupunkia yksi parkkihalli lisää osittain veronmaksajien rahoilla.



Ohoh, tulipas avauduttua. Pysytäänpä asioissa joista toivottavasti tiedän jotain. 2010 näyttää julkaistavien albumien suhteen melkoisen mielenkiintoiselta. Uutta levyä pukkaavat mm. Vampire Weekend, Yeasayer, She & Him, Broken Bells, Husky Rescue, Final Fantasy jne.

Tammikuu: Vampire Weekend, OK Go, Final Fantasy, Spoon, Eels, Magnetic Fields, Beach House, Husky Rescue, jne

Helmikuu: Yeasayer, Toro y Moi, Hot Chip, Massive Attack, Fionn  Regan jne

Maaliskuu: She & Him, Jonsi, Broken Bells jne

Tuossa oli vähän arvioitua aikataulua, joilla edellämainitut artistit julkaisevat uutta musiikkia. Lisäksi epämääräisten tai vahvistamattomien aikataulujen mukaan mm. The National, Fleet Foxes, Arcade Fire, MGMT, Interpol ja Cat Power julkaisevat uutta musiikkia 2010. Ilmeisesti Arcade Fire työskentelee parhaillaan Mumford & Sonsin levyn tuottajan häärineen Marcus Dravsin kanssa.
Tavallaan on typerää listata satunnaisia päivämääriä, jolloin muusikot julkaisevat tai jättävät julkaisematta uutta musiikkia, mutta tarkoitus oli vain antaa kuvaa musiikkivuodesta 2010. Toivomme ettei tämä vuosi jää hurjan viime vuoden jalkoihin musiikillisesti.

Eikä missään nimessä ole mitään syytä uskoa, että näin kävisi. Itse odotan jo vahvistetuista julkaisuista eniten Beach Housea ja Broken Bellsiä. Vampire Weekend on ihan kiinnostava ja tavallaan vakuuttava projekti, mutten ole oikein ikinä kummemmin poolopaitojen kutsuun vastannut.


Epämääräisten aikataulujen listassa ovat oikeastaan kaikki yhtä mielenkiintoisia: onnistuuko MGMT säilyttämään kaiken hyörinän keskellä luovuutensa, toipuuko Arcade Fire Neon Biblen ehkä kuitenkin pienoisesta pettymyksestä, onko Julian Plenti -projekti vaikuttanut Interpolin tuotantoon? Tyhmiä kysymyksiä? Kenties, mutta musiikkibisneksessä kaikki on mahdollista. The Nationalin ja Fleet Foxesin uudet levyt taasen ovat jo omiaan tekemään tästä vuodesta loisteliaan.

Palaamme asiaan.

Syksyn suosikkeja, pt 1

Tarkoituksena tässä postauksessa oli alunperin tarjota niin jouluun kuin uuteen vuoteenkin pientä makusteltavaa musiikin saralta, mutta ensin ajattelin kelata taaksepäin ja kerrata kuluneen syksyn pieniä kivuuksia musiikin saralla. Toki tässähän on mitä mainioimmat uuden vuoden pilestystahdit.

The xx

Lontoossa 2005 perustettu pumppu soittaa elokuussa julkaistulla levyllään melko 'pientä' soundia, joka kasvaa lähinnä vuorovaikutuksessa kuuntelijan kanssa. The xxstä on helppo pitää ja bändin 'pieni' soundi on enemmän kuin tarpeeksi. Yhtyeen musiikkia on kuvailtua mm. post-punkiksi tai alternativeksi eikä kummassakaan termissä sinänsä ole mitään vikaa. Marraskuusta lähtien triona viihtynyt bändi lukeutuu varmasti dream-pop käsitteen allekin ja soveltaa varsin hyvin ns. tsillailuun. Jollain tavalla biisit ovat kuiskaavia, lo-fi henkisiä ja hienoisesti 80-lukuun nojaavia. Ei tosta kuvailusta varmasti aukea kovin monelle, mutta omasta mielestäni kyseessä on vuoden parhaita julkaisuja. Kyseinen levy oli mm. Turun parhaassa levykaupassa (!) 8raidassa viime viikon myydyin levy. (8raidasta tulossa vielä oma postaus myöhemmin.)



Beach House

Oon ehkä enemmän folk- ja indierockin kuuntelijoita, mutta jostain syystä syksyllä oli paljon hyviä elektroniseen muotoon nojaavia bändejä. Esim. Beach House ja The xx ovat kummatkin jonkinlaisia dream pop -genreen kuuluvia yhtyeitä. Pidin jo 2008 julkaistusta Devotion-levystä, jonka maukkain musiikkileivos tais olla Gila. Devotion-levy pääsi monelle vuoden 2008 top-listoille jopa ihan kärkisijoille. (Ja nyt kun kuuntelen tätä levyä taas niin ei se loppupeleissä ehkä niin elektronista ole kuin olen antanut ymmärtää.)



Bändin tuorein sinkku Norway on myös sangen maukas. Uusi levy ilmestyy tammikuun lopulla ja tä taitaa olla eka sinkkulohkaisu. Aikaisempien levyjen arvostelumenestysten perusteella uusi, 2010 ilmestyvä, Teen Dream tulee olemaan alkuvuoden kiinnostavimpia, ellei jopa odotetuimpia.



 The Drums

Summertime EP:nsä myötä ainakin blogipalstatilaa kahmineet nykkiläiset tekevät ep:n nimen mukaisesti hyvin kesäistä, huoletonta ja suoraan sanoen KIVAA musiikkia. Bändiä on löyhästi verrattu mm. San Franciscossa majailevaan Girlsiin ja The Pains of Being Pure at Heartiin, mutta yhtye on mielestäni jotenkin omintakeinen. Toivottavasti tämä ei ole yksi niistä bändeistä, joka tulee puun takaa yllättäen kaikki hienolla, "tuoreella" soundilla ja painelee saman tien takaisin unohduksen pusikkoon levytuottajien kesyttämän tylsän soundin myötä. Mm. Let's Go Surfing antaa odottaa paljon:



Palaan toivottavasti pian asiaan syksyn musiikkikokemusten muistelolla, sekä myöhemmin omilla osioilla joulun rauhoittumismusiikista, uuden vuoden juhlatahdeista, Turun yöelämästä indiemusiikin kannalta, Turun levykaupoista (lähinnä 8raidasta :D), Leonard Cohenista ynnä muusta. Jahka aikaa riittää. Huomenna aamulla riisipuuroilujen lomasta saatan ehtiä jonkin postauksen kirjoittaa vielä. Kuulemisiin.
P.S. Vielä maistiainen ihan kivasta biisistä, joka EI suostu poistumaan pääkopasta: The Big Pinkin Dominos.