Ra Ra Riot ja leffailua

Nyt kun uutta Deerhunteria on hehkutettu kaikkialla (no onhan se hyvä!) niin vois siirtää katseen Ra Ra Riotiin. Syracuselaisrokkarit nimittäin julkaisevat uuden albumin The Orchard elokuun lopulla. Nyt Ra Ra Riotilta (ihan lemppari bändinimi muuten) kuullaan uusi kappale, Boy. Vampire Weekend kuuluu soundissa mun mielestä hieman, mutta kuunnelkaa tuota basson näpäyttelyä, on se vaan hauskankuuloista. Ja onhan tä hyvä kappale, hei!

Ekan kerran, kun kesällä 2007 kuulin bändistä, oli ihmettelyn kohteena Dying Is Fine. Silloin Ra Ra Riot oli vasta yliopistobändi ottamassa ensi askeleitaan, mutta toivoin jotenkin kuitenkin, että bändi ns. löydettäisiin.

Alunperinhän piti blogitella myös leffailuista. Jotenkin on vaan jääny tekemäti, kun muilta löytyy parempia syväanalyysejä siitäkin. Mut aattelin nyt vähän kertailla, et mihin on tullut erehdyttyä.

Hot Tub Time Machinesta joskus höpöttelin ja kävinhän sen katsomassa, harmikseni. Ensinnäkin omassa alalajissaan se hävisi The Hangoverille 6-0, 6-0, 6-0, erä ja ottelu. Joten edes omassa lajissaan se ei ole hyvä. Se harmistutti leffankävijän niin pahasti, että aloin epäillä koko homman mielekkyyttä. Välttäkää, paitsi krapulapäivinä, jolloin väsymys saattaa naurattaa.

No, uskaltauduin kuitenkin Harry Browniin. Loistavan Michael Cainen tähdittämä brittileffa yllätti raakuudellaan. Olisi mielenkiintoista nähdä, millä perusteella K-15 leima on tullut, eikä K-18. Tästä oli moni kanssani yhtä mieltä, joten yliherkkiksen kanssa ette ole puheissa. Vaikka Harry Brown oli kostoleffana periaatteessa ihan hyvä, olisi jonkinlainen yritys edes yhteiskuntakommentointiin päin ollut tarpeen. Siis siinä mielessä, että olisi pohdittu syitä, miksi ongelmat kasautuvat tiettyihin sosioekonomisiin ryhmiin. Nyt olo jäi tyhjäksi, kun se sivuutettiin. Aika koville arvoille elokuva perustuu.

Knight & Day yllätti myös. Sillä se oli aika kiva. Kun ei odottanut liikoja, sai vajaan parin tunnin edestä viihdettä, naurua ja viihtymistä. Jopa Tom Cruisesta pystyi pitämään tässä elokuvassa. Ja onhan se näkynyt myös elokuvateattereissa. Aika perushöttöähän tuo leffa, mutta siinä seurassa se pärjää hyvin. Kepeään iltaan sopii vallan mainiosti, vaikkapa deittileffaksi.

Mutta tänään sitten räjähtää (toivottavasti). Inception klo 18.30. Boo-yah! Koska koko elokuvakesä on ollut suhteellisen roskainen, oon ladannut tähän elokuvaan käytännössä puolen vuoden odotuksen, joten vähän pelottaa, koska eihän se millään voi yltää moisiin odotuksiin. Eihän?

High Violet ilmestyy toukokuussa

Postaan tästä nyt ties kuinka monennen kerran, kun sitä tietoa tihkuu pieni pala kerrallaan, mutta The Nationalin uusi levy on löytänyt nimensä ja ilmestymispäivänsä. VIHDOIN.

The Nationalin levyn nimi on siis High Violet ja ilmestyy Briteissä 10.5. ja muualla oletettavasti 11.5. Täältä voi tsekata pätkää ja kuvaa levytysprosessista, jos on oikein huumassa, kuten minä: highviolet.com.

Ja, jos ei oo ollut ihan uutispimennossa, on saattanut huomata Mumford & Sonsin tehneen aikasta mainion Vampire Weekend -koverin Cousinsista. Videota ei aiemmin ollut saatavilla niin laitan sen tähän kyytipojaksi.

P.S. Kiitos Katosblog, Kiki Paun White Mountain on kova!

Koverin kaveri. Hah ja heh.

Kovereitahan on joka lähtöön ja varsinkin Dylania, Cohenia ja Youngia on koveroitu loputtomiin saakka. Aina silti tulee yllätyksiä vastaan: en esim. tiennyt että Beach Boysin Surfin' USA on Chuck Berry -koveri.
Huh, imagine that. Mm. 2000-luvulla BBC:n Radio One -ohjelmassa moni artisti on käynyt näyttämässä uudelleenlämmittäjän taitojaan epätasaisin tuloksin.
No, eilen katselin selailin vähän iTunesia, että mitäs kappaleita sinne on kätkettykään ja hupsis tupsis:  huomasin et olin tehnyt soittolistan joskus aikoja sitten, jossa oli sekä alkuperäinen että koveri. Siellä oli aika mielenkiintoisia kappaleita, jotka aattelin nyt sit listata tänne. Tässä nyt on vaan joitakin, tietenkin, koska muuten tä postaus ois venyny tätäkin hirviötä suuremmaksi. (Saa kertoa mitä mieltä itse on kustakin koverista. Tai ehdottaa jotain mainioita.)


Gnarls Barkley vs. Ray LaMontagne CRAZY





Hot Chip vs. Lissy Trullie READY FOR THE FLOOR



Fleetwood Mac vs. Vampire Weekend EVERYWHERE




Neil Young vs. City and Colour COWGIRL IN THE SAND





Joy Division vs. José Gonzaléz LOVE WILL TEAR US APART



Massive Attack vs. José González TEARDROP




Neil Young vs. St. Etienne ONLY LOVE CAN BREAK YOUR HEART



Kate Bush vs. Placebo RUNNING UP THAT HILL




Elliott Smith vs. Madeleine Peyroux BETWEEN THE BARS






Nick Drake vs. The Mars Volta THINGS BEHIND THE SUN




Alphaville vs. Youth Group FOREVER YOUNG




Ja lopuksi vielä pari klassista ikuisuuskysymystä:

Jeff Buckley HALLELUJAH (Leonard Cohen)


Itselleni tässä tapauksessa ei ole mitään ongelmaa Cohen-fanaatikkona myöntää, että Buckley vie potin kotiin. Cohen itsekin on tainnut mainita pitävänsä Jeff Buckleyn versiota parempana. Olenhan tosin Buckley-fanikin joten win-win -tilanne taisi olla. Rufus Wainwrightin sun muiden versiot ei kuitenkaan maistu juuri miltään.

Ryan Adams WONDERWALL (Oasis)

Tässä tilanne on taas ihan toinen. Ei näistä pysty päättämään.
Loppukevennykseksi vielä todellinen KOVERI!


Ben Folds Five BITCHES AIN'T SHIT (Dr DRE)

Tämä kirjoittelu kasvoi ihan käsistä: nälkä kasvaa syödessä. No, mutta musta tuntuu et noita alkuperäisiä ei kauheen kepeillä kovereillä voiteta, mutta noilla kovereilla on paljon annettavaa.

Surfer Blood & Local Natives

Alkuvuoden ensimmäiseen "kunnon" postaukseen mahtuu kaksi bändiä, joiden kasvavaa huomiota en itsekään saattanut sivuuttaa.

Ensimmäinen kilpailijamme on Surfer Blood ja näistä kahdesta ehkä se, joka vetoaa jollakin tavalla itseeni. Bändiltä tulee tässä kuussa levy, mutta siltä on jo useita kappaleita kuultavana. Surfer Bloodin viehätys perustuu hyvin pitkälle samoihin huolettoman kesäpäivän soundeihin kuin esim. The Drumsin. Näitä kesä/surffailubändejä nyt tuntuu riittävän. Se ei silti tietenkään ole millään lailla meiltä tai Surfer Bloodilta pois. Mm. sinkkuna jo julkaistu Swim (To Reach the End) on ainakin kelpo osoitus bändin taidoista; parin viikon päästä Astro Coast -albumi julkaistaan ja bändin tähän asti saama huomio saanee jatkoa.

Local Nativesilta levy sen sijaan on jo ulkona. Gorilla Manor -levyn vaikutteet ovat melko selkeästi kuultavissa: ainakin Fleet Foxes ja Vampire Weekend ovat viihtyneet bändin levysoittimella. Vaikutteet kuuluvat ehkä turhankin selkeästi, sillä omaperäisyys ja tietty oma mauste eivät kuulu kappaleilla yhtä lujina. Ilmeisesti bändin pojat asuvat kaikki samassa talossa - saa nähdä kuinka kauan sopu kestää, oli levyn/bändin menestys mikä tahansa :)

Näistä kahdesta bändistä pidän enemmän Surfer Bloodista mutta jotenkin odotan että Local Natives saa palstatilaa hivenen enemmän, sillä usein tällaiset "joka pussista parhaat ainekset" -temppua yrittävät bändit ottavat omansa pois ainakin hypetyksessä.






Vielä lopuksi jotain silmällä pidettävää kreisibailaajille: yhtye on nimeltään Fear of Tigers. Brittiläisen tuottajan Benjamin Berryn alter-ego-projektia kannattaa pitää silmällä myös 2010, vaikka levy tulikin jo 2009. Näillä näkymin Fear of Tigers tulee Suomeen 4.4.2010. Mies on tehnyt remixejä jo Sound of Arrowsille, Pnaulle ja Does It Offend You Yeah'lle, joten ihan turha mies kyseessä ei voi olla.

Mitä luvassa vuodelle 2010? Ainakin levyjä.

Vuosi vaihtui itselläni normaaliin tapaan taivaan talikynttilöitä seuraten kotoisen Aura-puron varrella Turun keskustassa. Klo kahdentoista molemmin puolin oltiin sitten juhlimassa eräässä asunnossa. Lupauksia en ole tehnyt aiemmin, enkä tee nytkään, koska toivon omaavani tarpeeksi tahdonvoimaa tehdä mitä aionkin, ilman vuodenvaihdon mukanaan tuomaa taikaa.

Oli siinä silti jotain ns. elämää suurempaa: seisoskella hyisessä ilmassa tuttujen ja tuntemattomien seurassa katsomassa, kun pahasti velkaantunut kunta ampuu rahaa taivaalle vuosikymmenen vaihtuessa. Ei silti, näkökyvyn rajoja koettelevien tulikaarien polttaessa verkkokalvojani minäkin unohdin hetkeksi laman ahdistavuuden ja aikeet rakentaa keskelle kaupunkia yksi parkkihalli lisää osittain veronmaksajien rahoilla.



Ohoh, tulipas avauduttua. Pysytäänpä asioissa joista toivottavasti tiedän jotain. 2010 näyttää julkaistavien albumien suhteen melkoisen mielenkiintoiselta. Uutta levyä pukkaavat mm. Vampire Weekend, Yeasayer, She & Him, Broken Bells, Husky Rescue, Final Fantasy jne.

Tammikuu: Vampire Weekend, OK Go, Final Fantasy, Spoon, Eels, Magnetic Fields, Beach House, Husky Rescue, jne

Helmikuu: Yeasayer, Toro y Moi, Hot Chip, Massive Attack, Fionn  Regan jne

Maaliskuu: She & Him, Jonsi, Broken Bells jne

Tuossa oli vähän arvioitua aikataulua, joilla edellämainitut artistit julkaisevat uutta musiikkia. Lisäksi epämääräisten tai vahvistamattomien aikataulujen mukaan mm. The National, Fleet Foxes, Arcade Fire, MGMT, Interpol ja Cat Power julkaisevat uutta musiikkia 2010. Ilmeisesti Arcade Fire työskentelee parhaillaan Mumford & Sonsin levyn tuottajan häärineen Marcus Dravsin kanssa.
Tavallaan on typerää listata satunnaisia päivämääriä, jolloin muusikot julkaisevat tai jättävät julkaisematta uutta musiikkia, mutta tarkoitus oli vain antaa kuvaa musiikkivuodesta 2010. Toivomme ettei tämä vuosi jää hurjan viime vuoden jalkoihin musiikillisesti.

Eikä missään nimessä ole mitään syytä uskoa, että näin kävisi. Itse odotan jo vahvistetuista julkaisuista eniten Beach Housea ja Broken Bellsiä. Vampire Weekend on ihan kiinnostava ja tavallaan vakuuttava projekti, mutten ole oikein ikinä kummemmin poolopaitojen kutsuun vastannut.


Epämääräisten aikataulujen listassa ovat oikeastaan kaikki yhtä mielenkiintoisia: onnistuuko MGMT säilyttämään kaiken hyörinän keskellä luovuutensa, toipuuko Arcade Fire Neon Biblen ehkä kuitenkin pienoisesta pettymyksestä, onko Julian Plenti -projekti vaikuttanut Interpolin tuotantoon? Tyhmiä kysymyksiä? Kenties, mutta musiikkibisneksessä kaikki on mahdollista. The Nationalin ja Fleet Foxesin uudet levyt taasen ovat jo omiaan tekemään tästä vuodesta loisteliaan.

Palaamme asiaan.