Major Lazerilta on tulossa uusi levy, jonka myötä osuvasti nimetty uusi kappale (ja ilmainen lataus) Get Free saapui päivänvaloon. Mukana raidalla altsu-uskottavuuden kuninkaallisiin lukeutuvan Dirty Projectorsin Amber. Diplon ja Switchin yhteisprojekti Major Lazer on multa mennyt suurimmaksi osaksi ohi; nimi, meininki ja kuvitus ovat jotensakin tuttuja, mutta musiikista en ole kertakuuntelulta intoillut tätä ennen.
Tsekkaa alta ja lataa linkistä sähköpostiosoitetta vastaan kappale, joka vaikutti järisyttävän blogistaniaa, mutta toisin kuin ärsyttävän puhkihehkutetuilla yhteistyötuotoksilla yleensä, Get Free onnistui mukavuudenhaluisella tasapainoilullaan. Juuri sopivasti taiteilua ja rentoilua Jamaikan rytmeissä, koko kansan laas-eri.
Mulla on tänään paljon asiaa. Aloitetaanpa. Tammikuussa huhuilin uudesta supergroupista, jonka jäsenistöön kuuluisi nimimiehiä niin Keanestä, The Killersistä, The Long Wintersistä ja Mumford & Sonsista.
Tuon uuden alt-countrya soittavan kokoonpanon nimi oli Mt. Desolation. Muistan myös miettineeni silloin, josko koko 'tieto' bändistä jäisi huhun asteelle.
(Kuva Mt. Desolationin kotisivuilta)
No, eipä jäänyt. Eilen Mt. Desolation nimittäin julkaisi maistiaista kotisivuillaan ilmaiseksi. Olihan se sitten tarkastettava. Tuloksena oli herkähkö, verkkainen pop-tuotos Snow Patrolin, Keanen ja muiden vastaavien brittibändien linjalla. Tässä siis State Of Our Affairs, joka löytyy myös yhtyeen myspacestä.
Vähintäänkin yhtä mieluisaa, kuin kuulla Mt. Desolationin tuotosta, oli lukea siitä, että käheä-ääninen, sielukas Ray LaMontagne julkaisee uuden levyn elokuun 17. päivä. Tällä kertaa LaMontagne julkaisee levynsä, God Willin' & The Creek Don't Rise, taustayhtyeensä The Pariah Dogsin kera.
Aiemmat Gossip In The Grain, Till The Sun Turns Black ja Trouble ovat kaikki mahtavia levyjä ja löytyvät linkkien takaa Spotifystä. Harmi, ettei mitään uutta ole vielä laittaa tähän. Makustellaan siis parin lempi-Ray-kappaleen kera. Trouble ja Empty.
Mä taidan olla pikkasen hulluna covereihin. Ainakin kun ne on tehty hyvin. Tai oikeastaan edes kelvollisesti. Huonoja covereita sen sijaan en voi sietää. Dirty Projectors ja Bob Dylan samassa lauseessa, silloin saattaisi odottaa ihan hullua tulosta.
Lopulta kuitenkin Dirty Projectorsin coveri Bob Dylanin I Dreamed I Saw St. Augustinesta on yllättävän uskollinen alkuperäiselle.
