Näytetään tekstit, joissa on tunniste Regina Spektor. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Regina Spektor. Näytä kaikki tekstit

12.7.2010

Festarin jälkeen

Uskomaton paahtuminen, alhaiset odotukset ja ennen kaikkea riskitön bändien kiinnittäminen saattoivat vähän huomaamatta painaa mieltä juhlavuotis-Ruissia odotellessa. Kaikki kuitenkin kääntyi parhain päin.


Eilisen aikana pää tuntui pehmenevän auringon ja alkoholijuomien yhteisvaikutuksesta. Ruissi on siitä mukava, että sinne voi huoletta pyörähtää pyörällä näin. Ainakin turkulaisena. Pyörä parkkiin, pieni aloittelu porttien tuntumassa ja jonkinlaiseksi villiksi kortiksi nostettu Vesa-Matti Loirin keikka teltassa: nämä asiat summaavat aika hyvin meidän ensimmäiset tuntimme. Lukitsimme pyörämme yhteen, jaoimme siiderit ja naurut. Joskus elämä vaan on niin kivaa.


Oli Veskusta mitä mieltä tahansa, eilisen kiistaton kuningas ja todellinen artiste oli tämä koko kansan suosikki. Tuntuu oudolta hehkuttaa Veskun keikkaa eilisen yhtenä parhaimmista, mutta sitä se oli. Liikuttumisen ja hurmion ääripäissä heilunut keikka oli alusta asti yleisön ja taiteilijan välinen rakkaustarina. Suhteellisen vähän Loirin uudempaa, akustista ja tunnelmallista tulkintaa kuunnelleena koin yllätyksen: siinä missä levyillä hienovaraisiksi country-folk kappaleiksi kääntyneet suomipop-kipaleet muuttuivat Loirin mahtavan äänen ja bändin käsissä livenä suurenmoisiksi aarioiksi. Varsinkin mahtipontiseksi kertsissä kasvanut Olkinainen, toisen suuren suomalaisen mieliin palauttanut Rakkauden ammattilainen ja kujeilevan leikkisä Meitä odotellaan mullan alla toimivat älyttömän hyvin. Silminnähden liikuttunut Loiri tuntui arvostavan rock-festivaalin yleisön vastaanottoa. Saattaa mennä ylihehkutukseksi, mutta olen todella otettu, että olin osa tuota keikkaa. Iso peukku. (Ainoa asia, joka jäi mielissämme puuttumaan, oli Spotify-suosikki Hyvää puuta. Taisi sitä kaivata joku muukin, kun herra niin kuuluvasti asian ilmaisi keikan aikana.)


Pikaisen festivaalialuekatsauksen ja juomatauon jälkeen Ame ja minä marssimme varttia lähtölaukausta ennen Bellesebuilemaan. Niinkin myöhään pääsi vielä melko eteen nauttimaan skottibändin musiikista. Mä oon siitä vähän tylsimys, että haluun tietää bändin tuotantoa, ennen kuin menen keikalle. Tällä keikalla korkeintaan kolmanneksen kappaleista tunnistaneena oli ilo huomata, ettei tietämättömyys välttis haitannut. Belle & Sebastian tarjosi hienon keikan, mutta jäi mietityttämään, saiko bändi keikallaan muitakin intoihin, kuin suurfanit?



Belle & Sebastianista hyvillä mielin lähtenyt siinä vaiheessa duomme tsekkasi valitettavan pikaisesti Midlaken ja Regina Spektorin. Midlake jäi omalta osin lähinnä mielenkiintoisen asteelle, mutta muutamien suusta on kuultu jo ylistystä sillekin keikalle. (Näkyipä siellä Anna Puukin. Ja blogituttuja) Spektorin seurasta saimme nauttia valitettavan vähän, sillä Florence oli nähtävä kokonaan.





Jos oli Vesku kuningas, oli kalpea ja tulitukkainen Florence kuningatar. Eräs seurueemme vieressä pönöttänyt mieshenkilö arvosteli keikan sekunnissa seuraavasti "aika apaattist' mut iha ok". Haha. Tottakai mä olin kuullut juttua Florencen älyttömän hienoista keikoista, mut en silti ikinä odottanut eilisen kaltaista tykitystä. Sillä neidillä riittää palkeita. Keikan aikana alkoi tuntua, että levy tuntuu lähinnä kahlinneen Florencen raakaa ja puhdasta voimaa. Ja kun Florence sympaattisena pyysi hyppimään, me hypimme. Rumpalina, kapellimestarina ja laulajana esiintyneen Florencen eleissä oli voimaa ja herkkyyttä samaan aikaan. Kappaleet toimivat erittäin hyvin livenä. Paremmin kuin levyllä. Levy ei ole ihan hirveästi toiminut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, mutta tuolla pamahti. Kenties Ruissin paras keikka. You've Got The Love. Todella.




Ja ai niin. Keikan aikana Lammi kysyi multa (piruillen) "mitä sä aiot kirjoittaa tästä keikasta sun blogiis?!". Vastasin tähän tulevaa itseäni lainaten että "keikalla parasta oli tyttöystäväni pikkusisko". Yleisön joukossa Lammi suoriutui aivan parhaiten. Hän ja siskonsa Ame taisivat saada jopa meidät muut suurempaan liekkiin. "Verhot auki", totesi tämä festarineiti vetäessään otsatukkansa sivuille.
-------
Nyt levylautasella:
Bombay Bicycle Club - Flaws
Tired Pony - The Place We Ran From

27.4.2010

Regina Spektor - No Surprises

Ruisrockiinkin (JEE!) saapuva Regina Spektor on tehnyt äärimmäisen toimivan coverin Radioheadin No Surprises -kappaleesta.



Kappale julkaistiin tänään iTunesissa (ainakin USAssa). Reginan Facebook-sivun mukaan singlen tuotot menevät hyväntekeväisyyteen: Doctors Without Borders -järjestön hyväksi erityisesti Haitin ja Chilen maanjäristysten uhrien auttamiseksi. Kuunnellaanpa vielä hieno live alkuperäisestä:

30.3.2010

Sub Poppia: Dum Dum Girls ja Avi Buffalo

Sub Pop on tietysti amerikkalainen levy-yhtiö, joka tuli alunperin tunnetuksi Nirvanan, Mudhoneyn ja muiden grungeilmiön myötä maineeseen nousseiden bändien signauksella. Mutta se oli joskus kasikytluvun lopulla (?).

Sittemmin Sub Pop on julkaissut The Shinsin, The Postal Servicen, Beach Housen ja Iron & Winen kaltaisia hienouksia. Viime viikolla mainitsin parikin lafkan kiinnitystä / julkaisua, nimittäin Ben Sollee & Daniel Martin Mooren projektin sekä Happy Birthdayn.

Poistin muuten The Postal Servicen mainion Give Upin 8raidan alesta viikonloppuna. Jei!



Tänään Sub Pop julkaisee garage / lo-fi / 60-lukuvaikutteisen Dum Dum Girlsin debyyttilevyn I Will Be.

Alunperin yhden naisen garage-projektina alkanut Dum Dum Girls on laajentunut ihan bändiksi asti ja pukkaa nyt ulos ihan kokopitkää lättyä siis.

Ensimmäisenä levyltä julkaistiin single Jail La La, joka onkin levyn parasta antia.


I Will Ben kesto on niukasti alle puoli tuntia, mikä on täsmälleen kesto, jonka bändin poljennossa pysyy uteliaana ja viihdytettynä. Näitä lofi / garage -tyttöbändejä nyt on jonkin verran, mutta DDG:ssä viehättää jotenkin poljennon rehellisyys.

I Will Be on tiukka paketti rouheita, rantakivaan sopivia kappaleita - eikä niin kovin kaukana esim. Best Coastista, Vivian Girlsistä, Shangri Lasista, tai The Pipettesistä. Jos kaikki tämä laitettaisiin samaan pakettiin, viihtyisitkö?


Dum Dum Girls puudutti aluksi hieman, en kuitenkaan ole garagemeiningin suurin ystävä. Sitten huomasin jotenkin, että levy vaan jaksaa kiinnostaa, vaikka bändin eväät eivät biisien kulkiessa muutu mihinkään: hauskoja stemmoja, Pipettes-henkiset tahdit ja rouhivat kitarat.

Jos siis kaipaat puoleksi tunniksi kivaa lo-fi hauskaa, I Will Be on sinun levysi. Toistaiseksi, pidän kuitenkin Best Coastista enemmän.


Avi Buffalo on toinen nimi, johon törmäsin Sub Popin uutuuksissa. Itseasiassa myös Last.fm suositteli bändiä, vaikken suoraan sanoen ymmärrä, minkä tilastojen perusteella.

Mutta olen iloinen, että näin kävi. Avi Buffalo -bändin debyyttilevy julkaistaan 27. huhtikuuta. What's in it for -kappale kuulostaa jopa hieman The Shinsiltä:


Myös Remember Last Time on rennon letkeä kappale:

P.S. Ruisrock päivitti taas esiintyjälistojaan. (Hitto, en vain osaa pysyä aiheessa!) Niin, Regina Spektor siis saapuu myös Ruissaloon sunnuntaipäiväksi ilahduttamaan kuulijakuntaa. Todella jees buukkaus, mutta edelleen, se jättipotti puuttuu.

En tiedä miten jaksan koko ajan odottaa jotain huippukaappausta. Mutta hei, c'mon! Juhlavuosi! Miksen mä siis musiikin suurkuluttajana ole enemmän innoissani? Regina Spektor on kuitenkin hieno lisä sunnuntaille.


P.P.S. Arcade Firellä olisi myös kalenterissa tilaa Turun visiitille heinäkuussa ;) Ja bändi on niillä tienoilla Euroopassa. En ikinä usko, että niitä onnistuttaisiin saamaan mukaan, mutta saa kai sitä hassuja kuvitelmia olla.