Florence + The Machinen uusi albumi Ceremonials ilmestyy 31. lokakuuta. Sykähdyttävän sysäyksen florenssitykkäilylle teki ehdottomasti Ruisrock-live toissavuonna. Ennen sitä, levyltä kuultuna aikaansaatu reaktio oli lähinnä mjää. Nämä uuden levyn kaksi kappaletta sen sijaan ovat kosketuksissa paremmin kotikuunteluun. Liekö biisintekotaidot yksinkertaisesti harpanneet eteenpäin - tai sitten nämä vaan toimivat kotona paremmin.
Between Two Lungsia vastaan minulla ei varsinaisesti ole mitään, mutta siitä kiinnostaisi ehdottoman paljon enemmän esimerkiksi live-julkaisu. What The Water Gave Me oli jo kiinnostavampi sävellystyö BTL:n aikaiseen tuotantoon verrattuna, mutta Shake It Out voittaa sen näiden kahden vertailussa helposti.
The Big Pinkin uusi tuleminen uudella kappaleella, Stay Gold, ei näin aluksi ainakaan toimi ihan samalla tavalla. Jos ihan lonkalta vertailee esimerkiksi Velvetiin, tämä uusi kappale hukkuu jonnekin harmauden ristiaallokkoon ja muistuttaa, ei soundiltaan, mutta 'onnistumiseltaan' White Liesia, jonka toinen levy sukelsi täysin. Annetaan kuitenkin mahis:
'Uusien' bändien esittelyyn lähdetään usein vähän kiertotien kautta: 'uusi' esitellään 'tuttujen' avulla ja niihin verraten. Varsin käyttökelpoinen tapa, mutta myös riskialtis: mitäs sitten jos lukija ei tunnekaan kyseisiä bändejä tai, vielä pahempaa, ei pidä niistä?
The Delta Mirrorin debyyttialbumi Machines That Listen on edellä mainitusta syystä "aika jännä" osa musiikkimosaiikkiani, jota myös soittolistaksi kutsutaan. Bändistä on nimittäin vaahdottu muutamaan otteeseen nimenomaan The Antlersin ja Big Pinkin merkeissä. En edes tiedä, miksi tartuin levyyn, vaikka sitä verrattiin kahteen viime vuoden huippubändiin, joista en edes ollut kovin innoissani. Otsikostakin on jo selvää, että taru päättyi onnellisesti: kannattihan se kuuntelu.
Machines That Listen koostuu valtaosin elektromeiningistä, jossa vilisee post-rocksoundeja. Interpolin Paul Banksiltä ajoittain kuulostava laulaja on oma kaikuinen, paikoin kuiskaava elementti musiikissa, joka yllättää koskettavuudellaan.
Bändin levyn erikoinen teema muistuttaa myös The Antlersin Hospice -levystä, sillä Machines That Listenin yhdeksän kappaletta on kirjoitettu sairaalan eri huoneista ja niiden tapahtumista. Aika raskasta, mutta lopulta yllättävän koskettavaa:
Kuinka The Delta Mirror sitten lopulta kesti vertailut alussa mainittuihin bändeihin? Sen verran hyvin, että Machines That Listeniä on suositeltava The Antlersin JA Big Pinkin faneille. Siis niille jotka pitävät kummastakin. Muiden kannattaa koittaa onneaan, vaikkei taika ihan koko levyä kestäkään.
Tarkoituksena tässä postauksessa oli alunperin tarjota niin jouluun kuin uuteen vuoteenkin pientä makusteltavaa musiikin saralta, mutta ensin ajattelin kelata taaksepäin ja kerrata kuluneen syksyn pieniä kivuuksia musiikin saralla. Toki tässähän on mitä mainioimmat uuden vuoden pilestystahdit.
The xx
Lontoossa 2005 perustettu pumppu soittaa elokuussa julkaistulla levyllään melko 'pientä' soundia, joka kasvaa lähinnä vuorovaikutuksessa kuuntelijan kanssa. The xxstä on helppo pitää ja bändin 'pieni' soundi on enemmän kuin tarpeeksi. Yhtyeen musiikkia on kuvailtua mm. post-punkiksi tai alternativeksi eikä kummassakaan termissä sinänsä ole mitään vikaa. Marraskuusta lähtien triona viihtynyt bändi lukeutuu varmasti dream-pop käsitteen allekin ja soveltaa varsin hyvin ns. tsillailuun. Jollain tavalla biisit ovat kuiskaavia, lo-fi henkisiä ja hienoisesti 80-lukuun nojaavia. Ei tosta kuvailusta varmasti aukea kovin monelle, mutta omasta mielestäni kyseessä on vuoden parhaita julkaisuja. Kyseinen levy oli mm. Turun parhaassa levykaupassa (!) 8raidassa viime viikon myydyin levy. (8raidasta tulossa vielä oma postaus myöhemmin.)
Beach House
Oon ehkä enemmän folk- ja indierockin kuuntelijoita, mutta jostain syystä syksyllä oli paljon hyviä elektroniseen muotoon nojaavia bändejä. Esim. Beach House ja The xx ovat kummatkin jonkinlaisia dream pop -genreen kuuluvia yhtyeitä. Pidin jo 2008 julkaistusta Devotion-levystä, jonka maukkain musiikkileivos tais olla Gila. Devotion-levy pääsi monelle vuoden 2008 top-listoille jopa ihan kärkisijoille. (Ja nyt kun kuuntelen tätä levyä taas niin ei se loppupeleissä ehkä niin elektronista ole kuin olen antanut ymmärtää.)
Bändin tuorein sinkku Norway on myös sangen maukas. Uusi levy ilmestyy tammikuun lopulla ja tä taitaa olla eka sinkkulohkaisu. Aikaisempien levyjen arvostelumenestysten perusteella uusi, 2010 ilmestyvä, Teen Dream tulee olemaan alkuvuoden kiinnostavimpia, ellei jopa odotetuimpia.
The Drums
Summertime EP:nsä myötä ainakin blogipalstatilaa kahmineet nykkiläiset tekevät ep:n nimen mukaisesti hyvin kesäistä, huoletonta ja suoraan sanoen KIVAA musiikkia. Bändiä on löyhästi verrattu mm. San Franciscossa majailevaan Girlsiin ja The Pains of Being Pure at Heartiin, mutta yhtye on mielestäni jotenkin omintakeinen. Toivottavasti tämä ei ole yksi niistä bändeistä, joka tulee puun takaa yllättäen kaikki hienolla, "tuoreella" soundilla ja painelee saman tien takaisin unohduksen pusikkoon levytuottajien kesyttämän tylsän soundin myötä. Mm. Let's Go Surfing antaa odottaa paljon:
Palaan toivottavasti pian asiaan syksyn musiikkikokemusten muistelolla, sekä myöhemmin omilla osioilla joulun rauhoittumismusiikista, uuden vuoden juhlatahdeista, Turun yöelämästä indiemusiikin kannalta, Turun levykaupoista (lähinnä 8raidasta :D), Leonard Cohenista ynnä muusta. Jahka aikaa riittää. Huomenna aamulla riisipuuroilujen lomasta saatan ehtiä jonkin postauksen kirjoittaa vielä. Kuulemisiin.
P.S. Vielä maistiainen ihan kivasta biisistä, joka EI suostu poistumaan pääkopasta: The Big Pinkin Dominos.
