Mikä tahansa syy kelpaa, jotta saa jakaa Still Cornersin eteeristä unelmapoppia. Pari vuotta sitten kesällä etenkin Endless Summer kappale tuntui jatkavan kesäyöt ikuisuuksiin asti. Ihastelin tuolloin brittiläisen bändin kykyä kuulostaa niin Mazzy Starilta kuin Beach Houseltakin. Vaikka sittemmin ilmestyneeltä kokopitkältä jäikin harmistukseksi pois Don't Fall In Love, oli ilo huomata Endless Summerin päätyneen viimevuotiselle, SubPopin julkaisemalle, Creatures of an Hourille. Alla kappaleen video:
- - - - - - - - - - - - - -
# Kannattaa muuten lukaista Rumbasta Jean Ramsayn tarinaa viime perjantaisesta John McGregor -keikasta. Käpylän Park Hotellissa esiintynyt McGregor saa osakseen tuntuvasti hehkutusta, mikä tuntuu fanista mukavalta kuin myös tieto että uutta suomenkielistä materiaalia on tulossa Fiskarsin folk-maestrolta.
Florencen uutta materiaalia pureskellessa eilen tajusin, että keikkatilanteet ovat usein make or break -tyyppisiä tilanteita, joissa kuuntelutottumukset saavat kyytiä. Hyväkin levy saattaa saada ruostereunuksen, jos live ei toimi. Näin siis mulla.
Onhan studiotaltioidun levyn kääntäminen live-tilanteisiin lopulta aika iso osa artistin työtä. Näkemykset onnistuneesta keikasta eroavat tietysti: kenelle studiosoundin (lähes) virheetön toisto on 'onnistuminen', kenelle kappaleiden rikastuttaminen, tulkinta, uudelleen sovittaminen, jne.
Florence vakuutti vasta livenä Ruississa. Muse oli aikanaan samantekevä kaavamainen suorittaja, joskin taidokas sellainen. Flow'ssa oli ristiriitaisia tuntemuksia: heikohkosti levyllä toimiva Mayer Hawthorne oli super; Janelle Monáekin suoriutui livenä kiinnostavammin kuin levyllään, vaikkei epäsuhta ollut yhtä suuri kuin minun mielessäni Mayerillä. Toisaalta livenä reputtaneet Woon, Röyksopp ja muut saivat inhoreaktiot omia studiotuotoksiaankin kohtaan.
Päädyin näihin aatoksiin osittain myös miettiessäni levyvuoden 2011 tapauksia. DestroyerinKaputt juolahti yhtenä mieleen, joskin vain muistuttaakseen ettei se ole pyörähtänyt kertaakaan Flow'n jälkeen. Siellä näin Dan Bejarin ja kumppanit livenä.
Koitin kai jonkin aikaa uskotella itselleni, ettei keikka ollut pieni pettymys (mitä se kyllä lopulta taisi olla, inhottaa myöntää). Odotin Destroyeria paljon - se oli syy perjantaivierailuun Flow'hun. Vielä vähemmän on pyörähtänyt Jamie Woon, sen soittamista en ole edes harkinnut.
Pettymykset ja onnistumiset heijastavat tietty myös odotusten kovuutta tai puuttumista. Pitäis varmaan lopettaa keikoilla käynti, ettei 'pilaa' itselleen levyjä. Pitäis varmaan odottaa, kunnes karisman saa idioottivarmasti tallennettua levyn uurteisiin. Njääh, ei se käy. Varovasti Kaputtia lähestyessä se tuntui taas enemmän omalta kuin pitkään aikaan. Tarvitsimme vain aikaa erossa.
- - - - - - - - - - - - - -
Still Cornersin uusi Into The Trees sekä FriendsinI'm His Girl. Ei, eivät liity keikkapostaukseen sinänsä mitenkään. Mutta hyviä ovat!
Mun juhannus olikin lopulta sitten aika nopeesti ohi ja siihen kuului onneksi kiitettävissä määrin myös lepoa - ja aika vähän tätä musahinuttamista. Pian taas töihin sitten jea. Kappalevalintojen jälkeen pieni kokoava maininta myös viime aikoina nähdyistä leffoista.
Bombay Bicycle Club - Shuffle. BBC on pyörinyt silmissä jo ennen kuin musiikki-innostus horjahti sen ratkaisevan liikkeen eteenpäin. Alku-uran eepeiden iloinen indierokkailu vaihtui hienoon folkkailuun viime levyllä. Nyt ilme uudella kappaleella on taas hieman eri, se jopa muistuttaa hieman Rubikia alun pianokuvion takia. Varsin kiva kappale. Uusi levy A Different Kind of Fix julkaistaan elo-syyskuun vaihteessa.
Clap Your Hands Say Yeah - Same Mistake. Amerikkalaisrokkarit ovat jopa yllättäen aika pitkän linjan miehiä, tai ainakin tuntuu siltä, kun tältä porukalta ei ole uutta kuulunut aikoihin. Tämä uutukainen on niin klassisen pirteä tapaus, että sitä huomaa jo ensikuuntelulla rallattelevansa mukana ja kappaleen loppuvan liiankin nopsaan Uusi albumi Hysterical ilmestyy syyskuussa. Tämäkin hieno kappale.
Joywave - Ridge. Elektroa tarttuvassa paketissa. Uusi Tympanogram -blogin julkaisema sinkku on kuin kasaripoliisisarjasta mutta tanssittavassa muodossa. Joywave nähtävästi kasvaa joka julkaisulla - ja Rochester rokkaa.
Still Corners - Cuckoo. Tässä on ihana bändi ihanaäänisella naislaulajalla. Täälläkin jo nähty ja kuultu Still Corners sai kuvailun Beach Housen ja Mazzy Starin osasia yhdistelevänä bändinä, mutta tunnelma on useimmissa kappaleissa hienovaraisempi kuin esimerkiksi Beach Housella. Debyyttialbumi Creatures of an Hour julkaistaan lokakuussa. Mahtia!
Jyeajea. Leffoista piti joskus alunperin olla enemmänkin juttua, kun se olisi ollut niin vaivatonta, mutta lopulta tajusin et leffakritiikit ei oo mun juttu - eikä niihin presseihin vaan jaksa valua. Silti, viime viikkojen leffavalikoimasta oon nähnyt umpisurkeat Kauhean kankkusen jatko-osan ja Pirates of the Caribbeanin neljännen, joihin ei rahapussiaan kannata tyhjentää.
Mukiinmenevistä voisi mainita ehkä Liam Neesonin ja January Jonesin tähdittämän Unknowin, joka ei tarjonnut oikeastaan mitään ihmeellistä, mutta oli ihan kelvollinen jos ei muuta ole tarjolla. Simon Peggin Paul taasen oli hienoinen pettymys, mutta miehen aiemmille sekoiluille lämmenneille varmasti ihan mukiinmenevä. X-Men: First Class oli jotenkin mieleen - yllättävää mutta hienoa oli, miten Michael Fassbender Erik Lehnsherrinä jätti James McAvoyn Charles Xavierin täysin varjoonsa.
Jo leffassa olleista katsottiin eilen Vuosi Elämästä (Another Year). Täytyy sanoa, että Mike Leigh'n elokuva kolahti todella kovaa. Yksi parhaista mitä olen vähään aikaan nähnyt. Teattereissa edelleen pyörivistä nousee kaksi ylitse muiden: Melancholia ja Klovni. Kaksi tämän vuoden parasta elokuvaa - vaikka tuo onkin sanottava varauksella.
Melancholia on tietysti von Trierin viimeisin taidonnäyte, josta en uskonut pitäväni. Se on saanut paikoin ristiriitaisen vastaanoton, mutta suosittelen ehdottomasti. Parasta mitä teatterilevityksessä on tällä hetkellä.
Klovni taasen on saanut melko kehnoja arvioita, mutta se ei ole toistaiseksi jättänyt yhtäkään tuttua - tai vierasta - kylmäksi. Tanskalaiskomediassa koetellaan rajoja ja ne ylitetään, hulvattomin seurauksin. Jos roisi ja rankka huumori ei putoa, suosittelen jättämään väliin. Tämä komedia osui juuri niihin nuotteihin, joihin Kankkusen olisi pitänyt osua. Kertonee kulttuurieroista, jos tämä oli Tanskassa K11, Suomessa K15. Kankkusen jatko-osakin selvisi suomessa K13 -tarralla. Suomessa sensuroitiin Klovnin kakkosjuliste, Tanskassa ei edes ensisijaista jullaria, joka löytyy täältä.
En ole vähään aikaan kuullut kenenkään nauravan yhtä tuskaisesti ja lujaa elokuvissa kuin Klovnin näytöksissä.
Still Corners sai aikaan mukavan mielen heti aamutuimaan, jos nyt tuimasta voi puhua tähän aikaan. Eteerisyys ja estetiikka nivoutuvat pop-kappaleiksi tavalla, jolle vetää vertoja vain varhaisen kesäaamun usva.
Niin Beach Houselta kuin Mazzy Stariltakin joitakin asioita yhdistelevän Still Cornersin Endless Summer on uusi kappale, jonka seuraksi julkaistaan tulevina viikkoina muutamia kappaleita, jotka kaikki ovat myös myöhemmin tänä vuonna ilmestyvällä uudella levyllä (via It'sGettingBoringByTheSea).
History of Love lukeutuu vähän vanhempiin kappaleisiin, mutta sekin toimii. Suosittelen myös vierailua MySpaceen, josta löytyy lisää kivoja kappaleita. Still Corners @ MySpace
