Juuri nyt kuuntelussa

Aihevalinnassa, toisin sanoen bändivalinnassa, on ollut hieman vaikeuksia. Uutta musiikkia ja uusia bändejä tulee päivittäin vastaan. Vaikka pitäisi niistä monestakin, alan miettiä mistä tai kenestä viitsisin postailla, ja kun sille linjalle lähden, jää kirjoittelu yleensä väliin. Mikä on tietysti harmi jo senkin kannalta, että musiikki on kivaa jaettuna.

Tällä kertaa en oo vaan osannut päättää kenestä kirjoittelisin. Ja toisaalta oon alkanut vähän vierastaa sellasia postauksia, jotka kokoavat useamman bändin saman otsakkeen alla. Silti, en osannut luopua yhdestäkään näistä kappaleista. Niistä jokainen on ollut fyysisessä tehosoitossa viime aikoina.

Ensin jo pari viikkoa soinut Chad Valley, jonka Ensoniq Funk -kappaleesta en ole millään päässyt yli. Ääretöntä korvakarkkia, joka saa sateenkaaret ja auringonsäteet vilkkumaan silmissä.

Toisaalta tämä Korallrevenin Honey Mine, jolla kuullaan Taken by the Trees -nimellä esiintyvää Victoria Bergsmania. Lopputuloksena ylivertaista ruotsalaisuutta.

Lopuksi kaikkein vaativin ja kenties hienoin kappale, Bretonin RDI. Fucking Dance -blogissa arvuuteltiin, onko tämä nyt postmathpunkpopia. Mä en ainakaan kaipaa yhtään lisägenrejä. No, Breton vaikuttaa aika kovalta porukalta, joka kaiketi harrastaa videoinstallaatioita musiikin lisäksi. Kuulenko tässä dubstepiä?

  RDI by bretonlabs
______

Ja juu. Oon tietty poppaillu I Blame Cocon levyä ja rokkaillu Broken Recordsia. Nyt siis nekin levylautasella. Ja Spotifyssä. Tässä joka tuutista musiikkia postaukseen.

I Blame Coco

Saattaa olla, että tässä vaiheessa I Blame Cocosta kirjoittaminen on jo kenties passé, mutta täytyy myöntää, etten ennen tätä aamua ollut kuunnellut yhtään Cocon kappaletta kokonaan. Mä en tiedä, miten nä ulkomusiikilliset asiat toimii ihmispäässä, mutta I Blame Coco -nimen takana esiintyvän Eliot "Coco" Sumnerin alkuperä riitti jotensakin karkottamaan kiinnostuksen.

Miksi ensimmäinen asia, joka artistista pitää tietää, on se, että hän on Gordon "Sting" Sumnerin tytär? (Samalla tuo lause taisi olla ristiriidassa itsensä kanssa, kun se tuon tiedon tarjosi). Kuten näkyy, onhan moinen asia vaikea sivuuttaa. On myönnettävä, että Cocon alkuperä näkyy ja kuuluu.

Ensimmäinen kappale, jonka tänä aamuna nyt siis kuuntelin, on In Spirit Golden. Äärimmäisen tarttuva kertsi, mielenkiintoinen lauluääni ja tanssittava meininki. Ja pieni kyseenalaistaminen, saanko edes pitää tästä.

Kenties Ellie Gouldingin kanssa kisaavalta I Blame Cocolta oli kuultava lisää. Mm. Robynin ja Fyfe Dangerfieldin kanssa yhteistyötä tehnyt IBC tarjosi kappaleillaan, jos ei muuta niin ainakin, tanssittavaa. Kaikki mitä kuuntelin Cocolta eli Quicker, Ceasar ja Only Love Can Break Your Heart (Neil Young -coveri) olivat hyviä pop-kappaleita. Yhtymäkohtia löytyi paitsi Ellie Gouldingiin, myös yhteistyökumppani Robyniin. I Blame Cocon The Constant -levyn ilmestyminen reilu kuukauden päästä on tsekattava.

Eikä siksi, että kyse on Stingin tyttärestä.