Indieiltamien torstai oli musiikillinen runsaudensarvi

Palaan hieman viiveellä viime torstain Indieiltamiin. Ehdittiin katsoa kokonaan The Reed Fags, Topi Saha ja Samae Koskinen. Suomen Karvapääkuninkaat 1968:n keikka jäi pirstaleiseksi, kun koko aikataulu viivästyi ja ylhäällä Samae Korvalääkkeineen viilasi viimeisiä soundcheckin nyansseja. Tero Petri jäi kokonaan väliin.

(©Aki-Pekka Sinikoski)

Indieiltamat järjestettiin ties kuinka monetta kertaa jo Klubilla, mikä kertoo enemmän turkulaisten keikkapaikkojen vähyydestä kuin kyseisen soittojuomalan ansioista. Ulos suunnatessa Klubi ei ole ollut pitkään aikaan edes vaihtoehto. Kolmeen kerrokseen jaettu turkulaisbaari ei toimi tilansa puolesta oikein millään tasolla - eikä varsinkaan Ilta-nimisen keskikerroksen ambienssi houkuttele viihtymään. Onkin totisesti ojennettava kiitosta hankalaan keskikerrokseen tunnelmaa loihtineiden bändien antaumusta.

Iltamat aloittanut The Reed Fags oli energinen, kuten odottaa saattoi. Nuorten varssuomalaisten herrojen ote keikkaan oli niin rento, ettei bändiä tuntunut suuremmin edes haittaavan yleisön verraten pieni koko, mikä oli tärkeää yleisönkin kannalta. Itse keikka oli myös oikein viihdyttävä. Kun RF seuraavaksi suuntaa studioon, toivon sen vielä teroittavan ilmaisuaan, vaikka sitten kotimaisten hengenheimolaisten suuntaan.

Topi Saha hyppäsi kehiin miltei lennosta. Samalla kahden miehen kokoonpanolla (Saha + Matias Tyni) kuin Ilmiössä liikkeellä ollut artisti soitti huikean, joskin aivan liian lyhyen keikan. Siitä lähtien kun ensi kerran kuulin Verta ja lihaa -levyä, olen ollut suunnaton fani, joten ei ole yllätys että Saha vakuutti taas. Kolme Veljee -levyyn aiemmin hieman skeptisemmin suhtautuneena olin varsin positiivisesti yllättynyt miten hyvin sen kappaleet toimivat riisutumpina versioina.

Kuru, Ukkosen tyttö sekä erityisesti kansansävelmä Velisurmaaja saivat pidättelemään henkeä. Ilmiössä videolle taltioitu Eric Peltoniemen Punainen, "minnesotalainen työväenlaulu", oli käsittämätön kappale livenä ja on sittemmin soinut ahkeraan täällä sekä saanut harmittelemaan, miksei sitä löydy julkaisuna.

Suomen Karvapääkuninkaat jäi kenties aikataulun jalkoihin meidän osalta (mikä harmittaa aika paljon), sillä en aikonut missata ensimmäistä Samae-keikkaani minuutin minuuttia. Mitä Karvapäitä kuulin, oli meininki kohdallaan. Biiseistä erityisesti Muuri ja Niin kuin saduissa (?) olivat omia suosikkejani.

Samae Koskisen Korvalääke veti toiseksi viimeisen keikkansa tuolla kokoonpanolla, mikä näkyi aika vahvasti bändin otteessa. Varsinkin Samae itse oli melkoinen karusellin pyörittäjä. Siis en ole kuunnellut Koskista kovinkaan paljon - etenkin uusin levy oli ennen keikkaa melkoinen mysteeri. Mutta itse show oli yksi lemppareista pitkään aikaan, jopa ikinä: koko illasta jäi sydämellinen hymy kasvoille ja lämmin fiilis. Sympaattinen artisti, erittäin kova showmies ja taitava taustapumppu.

Lempihetki illan aikana oli, kun Samae esitteli muuta bändiä ja lohkaisi kehnon/huipun vitsin (jota en nyt muista) ja basson varressa ahkeroinut Veli Kauppinen katkesi siltä seisomalta hallitsemattomaan naurun remakkaan, joka katkesi vasta seuraavan kappaleen ensi sointujen jälkeen. Indieiltamat tarjosi 12,5€:n (11€ + "käsittelykulut" - kyllä kannatti hankkia ennakkoon, vrt. norm. hinta 13€) summalla valtavan hienon illan. Ensi vuonna uudestaan!

Tänään: Indie-iltamat Turun Klubilla

Olin eilen Donnalla kattoo Graciasta. Tai no Donnan ulkopuolella, mut kuitenkin. Veti tosi hyvin, vaikka jokilaiva keskiviikkoiltana olekaan ehkä omin keikkapaikka räppärille. Itselle Graciaksen keikka oli pieni yllätys, mut hemmetin hieno äijä tuo Deogracias Maomi.

Tänään mä meen Klubille Indie-iltamiin. Eilen olis tosiaan ollut Pää Kii ja Räjäyttäjät jne. Mut tänään on mulle hyvä päivä. Heh. Köh. I'll get me coat.

Klubilla tänään tosiaan siis Samae Koskisen Korvalääke. Samae pääsi jotenkin livahtamaan ohi Ruisrockissakin, jossa keikka oli ilmeisesti ollut hyvä, joten on mukava päästä vihdoin näkemään tämäkin artisti livenä.

Topi Sahan oon nähnyt aiemmin, mut lisäkerrat kelpaavat aina. Lisäksi Tero-Petri ja Korvaamattomat, Suomen Karvapääkuninkaat 1968 sekä The Reed Fags esiintyvät illalla. Vaikka lauantai-iltakin houkuttelis aika paljon nimillään, musta tämän torstain line-up on kovin. Tsekatkaa tuosta alta koko Indie-iltamien line-up (iltamat juhlii 20-v. synttäreitään!) ja kuunnelkaapa Karvapääkuninkaiden ja The Reed Fagsin kappaleet. Liput Tiketistä, tänään 11€/13€, ovet klo 21, The Reed Fags aloittaa 21.30, luultavimmin.

Pimeys - Pimeys

Musablogien kyvyttömyys pitkäjänteisyyteen herättää usein närää: kun on 'kiire' ehtiä olemaan seuraavaa aaltoa edellä, edellinen postaus ja sen aihe ehtii vanhentua ja muuttua siten näennäisen mielenkiinnottomaksi. Saatan toisaalta toisinaan tykästyä turhankin kiinteästi joihinkin, niihin lemppareihin, ja raportoida joka liikkeestä.

Pimeys -yhtyeen jatkosta raportoi enemmän kuin mielissään. Viime keväänä esittelin bändin silloisen kesähittinsä Elämä kiinnostaa myötä. Uusi kappale, Pimeys, ei hälvennä tuolloin pohdiskelemaani ensivaikutelmaa, jonka bändistä saa. Suomirockin uutta tulemista. Egotrippi mielessä. Jukkaässät, samaet ja muut.

Akikin totesi juuri, että "kuulostaapa hyvältä suomen kieli tässä". Todella. Jos jäi viime keväänä väliin, tsekatkaa tästä. Äärimmäisen kaunis kappale. Keväinen debyyttialbumi lupaa paljon jo tällä singlellä, kun Studio Kekkosen Julius Mauranenkin on värvätty levyä miksaamaan.

Noin muuten Suomi-musiikista: Topi Sahan toinen albumi ennakossa Radio Novalla, täällä, ja Samae Koskisen uusi albumi taasen Nyt.fissä, täällä. Suomi-soundeista kenties hieman etäämmälle elektronisia biisejä tarjoili eilen neitsyt-postauksessaan blogin uusi kirjoittaja, Aki. Tsekatkaa sekin täällä.

Tänään Musiikkikahvila Soinnussa: Topi Saha + Viitasen Piia

Tänään Turkuun aikoville on tiedossa veloituksetta vienoa folkia. Entisen Rokkibaarin tiloihin nyt jo mukavasti asettunut Musiikkikahvila Sointu (Linnankatu 27) on jäänyt valitettavan pitkään paitsioon, vaikka sillä paikalla se on jo yrittänyt monipuolistaa keikkapaikkojen tarjontaa miltei (?) vuoden. Mitä nyt kuvia katselin, niin komeasti ovat Soinnun ihmiset rempanneet jo miltei mätänevän Rokkibaarin tilat uuteen uskoon. Kuka ties, ehkä siinä on potentiaalia kantikseksikin, kun kerran bussilinja 1 ystävällisesti vetelimmätkin kuljettaa paikan päälle.

Vihdoin mun ja Topi Sahan tiet kohtaavat, joskaan ei ehkä niin kirjaimellisesti kuin saattaisi luulla, mutta siis! Topi Saha tänään keikalla Soinnussa, veloituksetta, ja kaupan päälle irtoaa vielä erittäin lupaava Viitasen Piia. Kummallakin artistilla on aika mielenkiintoiset viime kuulumiset, Viitasen Piia yhtyeineen kun on julkaisemassa marraskuun alussa debyyttilevyään, jonka kuuleman mukaan saattaisi jopa voida ostaa näillä lokakuisilla keikoilla. Topi taasen osallistuu Syksyn säveleen! Että sellaista.

Eli: jos  folk-sielunmaisemasi kaipaa kahden suomalaisen artistin verran kauneutta, suuntaa tänään ilmaiseksi toteamaan miten hyvin Topi ja Piia yhtyeineen osaavat asiansa. Toivon Sahalta ensimmäisen levyn parhaimmistoa, sekä uuden levyn materiaalin olevan vähintään yhtä vakuuttavaa. Viitasen Piia kuulostaa muutaman kappaleen perusteella todella hyvältä - keikalla tämän soisi vakuuttavan levyn ostoon. Nähdään Soinnussa 21.30.

Topi Saha - Se Joka Karkuun Pääs

Pari vuotta sitten julkaistu Verta ja lihaa, Topi Sahan debyytti, oli kotimaiselle folk-diggailijalle suht harvinaista herkkua. Se kun koostui laadukkaista, vaikutteita tihkuvista singer-songwriter -perinnettä juhlivista kappaleista, joissa draaman kaari ja itseironia kulkivat sopivissa mittasuhteissa. Warner Musicille poimittu Saha julkaisee syksyksi jatkoa debyytilleen.

The Voicen 'Ensireaktio'-osiossa jo kuultu Se Joka Karkuun Pääs on klassista Sahaa, joskin vaikutteiden pääpaino on kääntynyt kotimaan sinivalkoisiin multiin. Uudessa kappaleessa on sopivasti Topia itseään, mutta  ensilevyn soundin poikamainen kujeilu ja riehakkuus on osin korvautunut seesteisellä laulunkirjoitusella á la John McGregor (ja tämän bändi Kaspar), mistä ei voi olla harmissaan. Halutessaan voi kuulla toki Joose Keskitaloa ja muitakin kotimaisia suuruuksia.

24-vuotiaan kotimaisen folk-aatelisen äänenvärissä on syvyyttä ikävuosien tuolta puolen mutta toisaalta pilkettä silmässä jo unohdetun mustavalkofilmien Suomen maalaistarinoista. Jos loppulevyn laulutehtailu vetää vertoja etiäiselle, saattaa kyseessä olla debyytin ylittävä suoritus.

Levyt 2010: 20-11

Nyt sitä lupailtua levylistailua sitten kahdessa osassa. Tässä ekassa kympissä on enemmän vain suosikkeja ja mielenkiintoisuuksia ja se toka (kärki)kymppi on sitten niitä parhaimpia. Linkit Spotifyyn mikäli levyt siellä ovat.

20. Glasser - Ring

Kenties vähän myöhäissyttyjänä tähän levyyn. Ehdottomasti kiintoisaa äänimaailmaa, joka suorastaan säteilee Björkista Lykke Lihin skandinaavista muotoilua. Mutta kuten monet tämän vuoden levyt, ei jaksa kiinnostaa aivan loppuun asti. Guardian kutsui tätä Cameron Mesirow'n projektia "elektro Joni Mitchelliksi".

19. S. Carey - All We Grow

Vaikka alustavasti mielenkiintoisinta Careyn levyssä oli se, että hän soittaa rumpuja Bon Iverin kokoonpanossa, oli All We Grow sellainen teos, johon palasin tämän vuoden aikana toistuvasti. Paljon samaa kuin Sufjan Stevensissä (ja Bon Iverissä), mutta silti sitä omaa huokui maanläheisistä sävellyksistä riittävästi.

18. Wild Nothing - Gemini

Lievästä yksitoikkoisuudestaan huolimatta pehmeitä hyvän mielen soundeja oli vain niin paljon, että listasijoituksen epääminen olisi ollut rikos. Jack Tatum oli tällä levyllään ehdottomasti yksi vuoden yllättäjistä. Epäröin vieläkin tämän ostoa, siksi myös listasijoitus on häilyvä.

17. Owen Pallett - Heartland

Odotin Heartlandin lopullista avautumista pitkään, mikä tapahtuikin, mutta vain osittain. Flow'ssa erinomaisen keikan vetänyt Pallett tekee kieroutuneita pikkumusikaalisävellyksiä taidokkaasti ja värittää ne omintakeisella äänellään. Kiehtova levy vaikeasti lähestyttävyydessään.

16. Topi Saha - Verta ja Lihaa

Parhaimmillaan taidokkaasti uutta ja vanhaa folk-perinnettä yhdistelevä Saha leikkii taidokkaasti taustatarinoillaan. Pidän siitä, miten Saha antautuu tarinankerrontaan nöyrästi pelkäämättä kliseiden hyödyntämistä omaksi edukseen. Yksi vuoden kuunnelluimpia. Kakkoslevyltä odotetaankin sitten enemmän.

15. Interpol - s/t

Kylmä, kolkko, mitäänsanomaton - huono. Tai niin ainakin ensin luulin. Sitten löysin aaltopituuden. Vaikkei tämä kenties olekaan yhtä hyvä kuin Antics, on tämä silti kakkoslemppari Interpolin levyistä. Myöskin vuoden yllättäjiä ja kuunnelluimpia. Harmi, ettei tämäkään jaksanut ihan loppuun asti vakuuttaa: mikäli tahti olisi jälkimmäisellä puoliskolla ollut yhtä tiukkaa kuin ensimmäisellä, olisimme keskustelleet uudestaan tästä levystä kärkiviisikossa.

14. Arcade Fire - The Suburbs

Henkilökohtaisesti ristiriitojen levy. Olen ollut se, joka on porukoissa puolustellut tätä hieman, mutta olen itsekin sitä mieltä, että The Suburbs on inan liian pitkä. Pidän tätä myös erinomaisena levynä erinomaiselta yhyeeltä, mutten millään muotoa näkisi tätä tämän vuoden top 3:ssa, kuten monilla listoilla. Temaattisesti myös täysosuma.

13. The Morning Benders - Big Echo

Vuoden alkupuoliskolta asti mukana jaksanut Grizzly Bearin Chris Taylorin tuottama hieno kakkoslätty. Monipuolinen kokoelma indiepop jameja.

12. Perfume Genius - Learning

Surullisten kohtaloiden ja tarinoiden kaatopaikka, jota tahdittaa vähintään yhtä surullinen kyseenalaisessa vireessä oleva piano. Vaikka tarinat ovat raskaita, mikäli niitä keskittyy kuulemaan, on olo tavallaan tyytyväinen: ikään kuin siksi, että ne tarinat ovat tulleet kerrotuiksi.

11. Magenta Skycode - Relief

Mitä tästä muka voi enää sanoa? Hieno suunnanmuutos viime levyn jälkeen, joka aineellistuu samanaikaisesti suurena ja pienenä, valtavan lämpimänä ja maailmojasyleilevänä soundina. Joka vakuuttaa. Vuoden toiseksi paras suomalainen.

Parhaat kappaleet 2010: 20-11

Kahdenkymmenen kappaleen otanta kahdessa osassa. Valinnat ovat häilyviä ja alttiita muutokselle. Let us begin.

20. Laura Marling - What He Wrote

Parhaimmillaan artisti saattaa venyttää kertojapersoonansa muiden kokonaisuuksiin ja esittää ne kuin sisältäkatsottuna. Marlingin inspiraatio tämän kappaleen sanoituksiin löytyi sodanaikaisesta kirjeenvaihdosta. Kypsää tarinankerrontaa saattelee ylimääräisyyksiä välttelevä akustinen kitara Marlingin käsissä.

19. Fever Ray - Mercy Street

Listan ainoa koveri. Huolimatta siitä, että Peter Gabrielin alkuperäistä ei ole rukattu täysin uusiin ulottuvuuksiin, pidän päivityksestä ja napakasta otteesta jolla Fever Ray on lähestynyt tätä kappaletta suunnattomasti.

18. Gauntlet Hair - I Was Thinking...

Blogijulkaisusta huolimatta tämä ensisingle coloradolaisbändiltä kesti kuin kestikin vuoden loppuun saakka yhtä tiukkana kuin ensikuuntelulla. Kotikutoisuudestaan huolimatta yhä yllättävä ja viihdyttävä kappale. Musta tämä on jopa enemmän 2010-soundia kuin esim. Sleigh Bells.

17. The Tallest Man On Earth - Burden Of Tomorrow

Ei liene yllätys. Korvia myöten (pun intended) Wild Huntiin ihastuneena useampikin kappale olisi voinut päätyä kappalelistalle, mutta tämä on suosikki. Ja sattumoisin mielestäni eniten Zimmermanin Robertia kaikuva. Hurjan hieno folk-kipale.

16. Caribou - Odessa

Flow'ssa livevetonsa myötä yllättänyt Caribou oli yksi ainoista, joiden listalle päätyminen oli selvää pitkän aikaa. Psykedeelinen tanssimusa kiteytyy Odessan avaraan äänimaailmaan.

15. Topi Saha - Sokea

Näitä valintoja ei tohdi ajatella liikaa - ne pitää tehdä tunteella. Sokean klassiset ainekset saavat yhdessä aikaan herkän ja kauniin kappaleen. Edes pieni naiviuden hiven ei haittaa, vaan pikemmin tekee koko kappaleesta (ja artistista) lähestyttävämmän, vilpittömämmän ja pidettävämmän.

(Kappaletta linkitettäväksi ei löydy, joten myspace kutsuu. Tai ostakaa levy, se on hyvä.)

14. Arcade Fire - We Used To Wait

Terävimpänä kärkenä levyn lähiötarinoihin tämä kappale esittelee uudistuneen AF:n, joka on kääntänyt indie rockinsa katseen suurista kuvioista pienten piirien suurellisuuteen. Ne on ne pikkuasiat.

13. The Naked and Famous - Young Blood

Kun jouduin tämän kappaleen elektrohurmoksen valtaan elokuun alussa, en osannut todellakaan aavistaa, että myös BBC noteeraisi bändin ensi vuoden läpimurtokaavailuissaan. Silkkaa tunnetta, tanssia ja hurmosta. Loistava tanssikipale!

12. Owen Pallett - E Is For Estranged

Ah, Owen. Mä pidän Owenista eniten pianon ääressä, niin kuin tässä loistavassa kappaleessa. Tämä etenee niin hienosti: kun alun nyansseja hellivistä tunteista päästään yli, alkaa loppua kohti hienosti kasvava osuus joka taaseen palaa pieneen epätoivoon lopussa. Pallettia parhaimmillaan + yksi ehdottomista lemppareista.

11. Interpol - Always Malaise (The Man I Am)

Synkkääsynkkää. Mutta iloinen asia on se, että Interpol kykeni jälleen tekemään tämänkaltaisia kappaleita. Alkunihkeilyn jälkeen uusi levy, ja erityisesti tämä kappale, avautuivat velloen ylle kuin sankka savu.

To be continued...

Tänään: Minä ja Ville Ahonen

Ehkä sitä harmistusta, jonka Anna von Hauswolffin keikan peruuntuminen aiheutti, voisi korvata tänään Turun Dynamon valtaava Minä ja Ville Ahonen.

                                                     (Kuva: Hanna Käyhkö)

Täksi perjantaiksi oli yritetty buukkailla myös, nyt jo henkilökohtaiseksi suosikiksi noussutta, Topi Sahaa  Bar Kukaan. Oli aika pettymys huomata jokin aika sitten Sahalla jo olevan Lepakkomies-keikka samaan aikaan Helsingissä. Toivottavasti Saha eksyy Turkuun. Sillä vaikka Minä ja Ville Ahosen debyytti keräsi leijonanosan mediahuomiosta, on Topi Sahan Verta ja lihaa soinut ahkerasti täällä. Kannattaa tsekata Topi Sahan haastattelu tän päivän Hesarista.

Mutta päivänsankari on tänään siis Minä ja Ville Ahonen, jonka debyytti on todella kova ja ansiosta huomiota saanut, vaikka tosiaan Topsukka kovempaa upposikin. Keikan alkuajaksi on merkattu klo 22 ja Nopat lämppää. Liput 4€. Jos maksullinen keikka ei innosta, esiintyy Ahonen klo 17 ilmaiskeikalla Levykauppa Äxässä.

Vaikka lämppääjä Nopat on lähinnä muutaman myspace-vierailun ja nimen verran tuttu, ei sekään kuulosta yhtään hassummalta. Täytyy varmaan Noppien mainiolta kuulostava EP poistaa levykaupasta. Koko keikkaa kohden on aika kovat odotukset, sekä Ahosta että Noppia. Nähdään Dynkyssä!

Topi Saha: Ei-No Recordsin folk-uutuus

Suomalainen folk ei ole helppo laji. Vai onko? Topi Saha saa sen ainakin kuulostamaan varsin helpolta.

                                                   (Kuva: myspace/topisaha)

Reilu parikymppinen, helsinkiläistynyt Saha julkaisi tällä viikolla debyyttinsä Verta ja lihaa Ei-No Recordsille. Vahvasti Dylanilta vaikutteita saanut kitaramies kuulostaa ajoittain myös John McGregorilta ja tarjoaa kovan vastuksen viime viikolla levynsä julkaisseelle Minä ja Ville Ahoselle. Ei-No Recordsin infon mukaan debyytti on "Tony Fredlundin valvovan silmän alla nauhoitettu" sekä "kooste niistä kymmenistä lauluista, jotka Saha siirsi kelalle noin vuoden aikana Alppikadun Sakastissa".

Tällaisia kavereita toivoisin lisää. Näin John McGregorin, Dylanin, ja lukuisten muiden folk-nimien fanina ei ole mitenkään vaikeaa vakuuttua Sahan debyytistä. Dylanin suuntaan taitaa löytyä levyltä pieni nyökkäys, ainakin kappaleen nimessä: Hämeentie 61. Kaihoisa vire kantaa koko levyn, joka kuulostaakin uskomattoman vahvalta suoritukselta debyytiksi. En usko kuulleeni vahvempaa kitara ja mies -yhdistelmää Suomesta pitkään aikaan. Saattaa olla, että Topi Saha löytää tiensä Turkuun keikalle lähiaikoina (ei täysin perätön huhu). Silmät auki siis.

Valitettavasti tähän ei ole liittää muuta kuin live-tallenne, mutta myspace palvelee tapansa mukaan ja tarjolla on myös linkki Yle Areenaan tsekkaamaan hieno taltiointi M1-studiosta Topi Sahan kera. Sinne siis tästä.