Alusta asti tämä on ollut älyttömän viihdyttävä ja monipuolinen tanssittaja. Psykepoppia parhaimmillaan - en ymmärrä miten joku pystyy olemaan paikallaan tahi laulamatta epätoivoisesti mukana kun O.N.E. soi.
Useimmat näistä kappaleista on ollut selviöitä alusta asti. Tämä ei, vaikka levy olikin mieleen heti. Siihen nähden, miten paljon mua ärsytti tämä ensin, on se minulle kasvanut lapsenvaivoistaan. Kertsi velttoudessaan uskomattoman tarttuva.
Jeesus mitkä palkeet. Tässä kappaleessa on ollut niin paljon voimaa ja kiihkoa, että toisinaan on hirvittänyt. Harmi, että pääsee oikeuksiinsa vasta kunnon äänentoistolla. Oikeasti hienoimpia juttuja tänä vuonna - myöskin tosi 2010 soundia.
Päivänselvää oli, että jokin High Violetilta listalle päätyisi - kysymys kuuluikin "mikä". Jopa tavallista häiriintyneemmin etenevä kappale Sufjan taustalaulajanaan tuo melankoliakuvioihin ryhtiä. Jälleen kerran uskomattoman hieno kasvu kappaleen loppua kohti, kun Berninger lähes huutaa "you're voice is swallowing my soul, soul, soul, soul".
Tässä vaiheessa lienee viimeistään käynyt ilmi, kuinka suosikkeja nämä valinnat oikeastaan ovat. En tiedä miten Sufjan onnistui siinä, mutta tällä kappaleella(kin) ja tällä muodolla mies onnistuu koskettamaan. On ehkä vähän vaikeaakin ajatella Stevensiä ennen Age of Adzia.
Melkeinpä mikä tahansa kappale olisi kelvannut. Tässä yhdistyy tosin erityisin hyvin mainio lauluntekijän lahja, suoruudessaan koskettavat sanoitukset, Ahosen haamuilevan tarttuva lauluääni sekä hieno bändisovitus. Olen iloinen, että tämä päätyi kärkiviisikkoon.
Jonkinmoinen oma löytö palkitsi kuuntelijan: ipod- ja last.fm-tilastojen perusteella pelkästään paikka oli varma. Pariinkin otteeseen bändistä postanneena tämän brittibändin julkaisut ovat olleet harvoja ja tiedon tihkuminen epämääräistä - varsinkin kun samannimisiä bändejä on muutamia. Kappaleena hieno hybridi, perkussionistille erityiskiitos. Tuntemattomin TOP-listan bändeistä. Toivottavasti kuulemme lisää hienoutta.
Harmikseni ensimmäinen maininta hienosta turkulaisbändistä täällä blogin puolella. Mutta tietäkää, että kerrankin sanaa 'eeppinen' ei käytetä turhaan. Sjöroos etenee rohkeasti laulullaan aiemmin kartoittamattomille korkeuksille ja kouraisee sielun pohjia myöten muistuttaen ikiaikaisesta kaipauksesta. Junat lähtevät eikä Ratapihankatu ole enää entisensä. Hyvä Magenta, hyvä Jori ja hyvä Turku.
En ole kuuna päivänä nauttinut näin paljon reilun minuutin kappaleen aikana. Ei mitään ylimääräistä, pelkkää ASIAA ja asiallisuutta reilu 80 sekuntia. On aivan sama mitä bändistä puhutaan tai miten se mahdollisesti floppaa sitten joskus. Mä oon alusta asti ollut ihan messissä. Tämä on vaan vuoden paras rock-biisi.
Kun hahmottelin tätä listaa, eksyi ykköseksi sattumalta tämä Mike Hadreaksen kappale. Sinne päädyttyään se tuntui kuitenkin täysin loogiselta valinnalta eikä sitä tarvitse katua. Joillekin tä saatta olla tylsä ykkösvalinnaksi, mutta mulle ainoa mahdollinen juuri nyt. Taisin alussa mainita, että lauluntekijä onnistuu parhaimmillaan katsomaan muiden tarinoita sisältä käsin: Mr. Peterson kertoo koskettavan tarinan hieman koruttomalta kuulostavan pianon taustoittamana. Tätä se parhaimmillaan on: piano ja surulliset mutta kauniit sanoitukset. "He made a tape of Joy Division / he told there was a part of him missing".
________________________________________________
Seuraavaksi nähdään sitten TOP 20 levyjen parissa.
