Alkaa käydä kuumimmillaan tämä bloggaajien ja muiden musamaanikkojen lempihomma, eli listaaminen. Mun listojen sarja alkaa kohtalaisen perinteisellä EP-kärjellä tälle vuodelle. EP-listaa oli vaikeampi tehdä kuin viime vuonna, koska tarjonta ei vain millään yltänyt samalle tasolle, mutta hienoja juttuja joukkoon mahtuu. Tässä siis mun lempi- / eniten kuuntelemani EP:t 2012. (Julkaisujen nimessä linkki kuunteluun.)
Kalifornilaissisarusten rnb/folk on kuin tyttöbändimpi First Aid Kit. Bändin suosio repeilee liitoksissaan, mutta HAIM on onnistunut jo tuomaan tyttöbändit takaisin. Tästä on jopa ok tykätä. Dan Lissvikin remix tuo mukavan mausteen.
Brittibändin ep taisi olla jenkkijulkaisu suurilta osin viimevuotisista kappaleista, mutta kokoaa bändin osaamista yksiin kansiin tähänastiselta matkalta - ja komeasti. Mahtuu ja kelpaa listalle. Talking Heads -soundin varjosta on noussut nelikko, joka tekee kypsää ja pirteää kitarapoppia.
Suomalainen elektropop-kolmikko siirtyi yllättäen ja iloisesti Solitin leipiin. Tänä vuonna julkaistu AAVVAV-kasetti on tasapainoinen kokoelma suloisen melankolisia siivuja arkipäivästä ja rakkaudesta, nostalgiakehyksin.
Monen ihmetyksen aiheena lienee ollut paitsi bändin lyhyt ikä sen pettämätön kyky ammentaa americana-perinteestä. Näillä manchesteriläisillä on paitsi draamantajua myös vaikutteet kunnossa. Elbow'n lämmittelijöinä alkutaipaleellaan esiintynyt yhtye on lempilöytöjä tälle vuodelle.
Itselleni kovin rakkaan The Antlersin julkaisut ovat käsittämättömän laadukkaita. Undersea on paitsi julkaisun nimi myös paras sana kuvaamaan sen tunnelmaa. EP jatkaa osittain ainakin siitä mihin viime kokopitkä jäi ja vaivuttaa kuulijan eteeriseen horrokseen. Bändi tekee sitä mitä se tekee parhaiten.
Voi surku. Nyt koittaa sitten se hetki, kun pitää lopettaa listojen tekeminen. Vaikka hermojaraastavan vaikeaa, se on usein terapeuttista. Siitä saa myös yleensä aika hyvän kuvan musabloggaajan musiikkimausta. Uskallan jo sanoa, että niistä levyistä, joita olen kuunnellut tänä vuonna, nämä kymmenen edustavat parhaimmistoa. Hyvää joulua niille, ketkä eivät vielä ole karanneet keskusyksiköidensä ääreltä! Muille sitten Hyvää uutta vuotta!
Mitäs tästä levystä olisi vielä sanomatta tai hehkuttamatta? No ainakin se, että toki kyseessä on hyvää rokkailua, mutta on yllättävää millaisen bändin- ja levynnimen, sekä albumin kannen, takaa tulee lopulta aika klassista Amerikan maanteidenvalloitus -musiikkia. Vetoaa sisäiseen faijaasi.
Suomalaisten indiebändien kuningatar osoitti pystyvänsä oman tekemisen kriittiseen tarkasteluun. Jälleen kerran. Uudistamalla omaa ilmettä pitäen kiinni vahvuuksistaan tuloksena oli Soita Mulle, yksi viime aikojen parhaista pop-levyistä.
Lempikappale nyt: Harjun Takaa
8. Bill Callahan - Apocalypse
Smogissa vaikuttaneelta Callahanilta mielenkiintoinen kokoelma toismaailmallisia lauluja, joista jonkinmoisen absurdiuden ja kiehtovuuden kliimaksin saavuttaa jammailukappale America!. Aito, americana-trubaduuri, jonka kappaleet yllättävät ja ovat täynnä miehen karismaa.
Vuoden pakkohankinta kenelle tahansa. Levyn alkupuolisko on melkeinpä kovimpia kaikista vuoden albumeista, mutta jälkimmäinen ei jaksa ihan samassa hurjassa tahdissa. Nousi ihan suurimpien suosikkien joukkoon tuntemattomuudesta. Folk ja indie rock eivät ole tänä vuonna juuri parempaa yhdistelyä saaneet osakseen.
Pitkään tän vuoden lempilevyjä, mutta sitten tulivat Annat ja ketut ja pedot sun muut. Kestänyt mukana äärettömän hyvin ja on ansioiltaan paljon muutakin kuin uudelleenlämmitettyä kasariestetiikkaa. Todella vahva soundi ja tunnelma levyllä, joka olisi ansainnut paremman sijoituksen - harmikseen oli vain muitakin koviksia.
Hospicen jälkeen en suoraan sanoen uskaltanut odottaa mitään. Saatiin upea levy, erilaista ilmaisua viime levystä sekä varmistus, että kahden levynsä perusteella The Antlers on jo nyt tärkeimpiä nykybändejä - ainakin kotikentällään - jolta voidaan odottaa laatua ja suuruutta jatkossakin.
Bändin ja levyn viehätysvoima näillä avuilla on jotain aivan käsittämätöntä. Kappaleita voisi syyttää samanlaisiksi helposti, mutta Daysin pyöriessä huolettomasti levylautasella on vaikea olla negatiivinen. Täydellistä musaa kesään ja syksyn alkuun, jossa huoleton kitarointi on prioriteetti.
Sanottua: "Anna Järvinen on ruotsinsuomalainen, lahden molemminpuolinen ylpeyden aihe. Kypsynyt ote kasvaa kappaleissa ja jopa Annan äänessä levyn edetessä. Bluesihtavassa haikeudessaan Anna själv tredje on... täydellistä kevätiltojen maailmanrakastamismusiikkia...[ja]...Epäilemättä kehut täytyy ulottaa myös Järvisen taustajoukoille, sillä Anna själv tredjellä kuuluu mielestäni taustabändin osaajien ääretön taito. Aina ihanan symppiksestä suomisanailuavauskipaleesta Uppåt Framåt På Finska kakkoskappale Lilla Annaan, Vals För Annaan ja Ångrar Ingetiin levy huokuu kerroksia ja ilmavuutta."
Eniten kuuntelemani levy tänä vuonna. Laskin mukaan myös "muun tuotannon" sillä se nostaa Wild Beastsin aika armottoman kovaksi bändiksi. "Muuhun" lukeutuu b-puolia, jotka on jätetty levyltä pois, kappaleita kuten Catherine Wheel, Smother ja Thankless Thing. Loistava bändi ja loistava levy. Lempikohta levyllä: "Our love, Frankenstein in nature and design.....When our bodies become electrified, together we bring this creature alive".
Kirjoittelin vuoden parhaasta levystä pientä arviota vastaavasti: "HB hakee tartuntapintaa aikuisfolkista ja seiskytluvulta ja on siksi debyä aikuisempi, kypsempi. Toisella täyspitkällään 'Foxes on pitäytynyt pitkälti omassa soundissaan, kypsyttäen sitä tammitynnyrissä ja tuloksena on tasaisempaa jälkeä kuin ensimmäisellä. Ja kuten muutkin tammitynnyreissä kypsyvät asiat, on Helplessness Blues rikas ja nauttijansa palkitseva." En osaa nyt paremmin sanailla.
Lista jatkuu. Myöhemmin kuin olin ajatellut, mutta jatkuu kuitenkin. Vihdoinkin pääsee itse asiaan, parhaista parhaimpiin, hedelmälihaan käsiksi. Siitä mihin jäimme jatketaan. Kärkiviisitoistainen tiedossa.
15. The War On Drugs - Brothers
Miten voi kuulostaa näin paljon Pomolta ja Dylanilta ja vielä päästä pälkähästä moisen soundin kanssa? En tiedä. Se on vielä selvittämättä. Luulen toisaalta että nuo kuvailut karkottavat yhtä paljon kuulijoita kuin vetävät puoleensa. Suotta. Ilman The War On Drugsia vuosi olisi ollut musiikillisesti tylsempi.
EI. PETÄ. KOSKAAN. Win Win -leffaan tehty tunnari on yhtä hyvä kuin kaikki muutkin The Nationalin tekeleet. Kesken kiertueen, tuosta vain julkaistu, näin huikeaa tuotantoa. Järjetöntä mutta fanin kannalta palkitsevaa.
Aika jännä, miten Other Lives jäi sattumalta kappalelistalla verrokkiensa väliin. Tamer Animals oli vuoden suurin Mestarit -henkinen altavastaajatarina levymuodossa. Jos pystyy yhdistelemään kahdelta, nykyään jopa ikoniselta, indiebändiltä ja lisäämään soundiin sitä omaa määrittelemätöntä, ei voi menestyä huonosti. Mahtavan kuuloinen piano tässä.
Seattlelaisbändi palasi parempana ja kokonaisempana kuin koskaan. Sim Sala Bim muodostui alusta asti mulle mukaan jääväksi suosikiksi, kenties siksi että se kiteyttää Fleet Foxesin massoihin vetoavan suurimman avun: sing-a-long folk. Tätä on muka (yrittää) lurautella mukana.
Indierockballadianthem kasvoi älyttömiin mittoihin Ruisrockin teltassa. En unohda sitä keikkaa kyllä ikinä. Kadunkulmissa norkoileville huppariteineille sanoitettu tsipale on pitkän linjan bändiltä jopa parhaimmistoa. Kriitikot tykkää. Mäkin tykkään, hyvin paljon.
Musta tuntuu etten ole loppuvuonna oikein muita artisteja kuunnellutkaan kuin Real Estatea. It's Realin kautta ihastuin tämänvuotiseen levyyn, Green Aislesin kautta rakastuin. Näen niin ruskan ja lehdet asfaltissa tätä kappaletta kuunnellessa. Kesä on loppu, nyyh, mutta onneksi on Real Estate.
EP-listallakin pärjännyt Elena Tonra kosketti tällä kappaleella ensikuuntelusta lähtien ja sai jäämään pariinsa, kenties pysyvästi. Katkeran epätoivoiset sanoitukset ja pieni freesi näkökulma brittifolkiin toivat top kymppi -paikan.
Tämän artistin levy ei ehkä ollut ihan yhtä hyvä kuin mies parhaimmillaan on, mutta kumman ylenkatsotuksi tuotanto silti jäi tänä vuonna. Hanging On yhdistelee Active Childin ominaisuuksia etevimmillään: akustiselle pohjalle valettua chill-out chillwavea. Todella jees.
In ya face haterzz. Anthem 1&2 ei liene vieras tässä vaiheessa oikein kenellekään. Siinai oli mm. yksi näistä mielipiteen jakavista bändeistä tänä vuonna. Tämä kappale oli sen ytimessä. Oon edelleen sitä mieltä että tämä on vuoden parhaimpia, yksinkertaisuudessaan suureellinen, majesteetillinen ja LOISTAVA. Lemppareita.
Myöhäissyttyjänä tähän kappaleeseen mukaan, turhautuminen Spotify-rajoituksille, intensiivinen nettietsintä kuuntelumahdollisuuksista, soundcloudin loppuunnyhjäämistä. Elektronisia unelmia. Parhautta. En todellakaan tiedä miten Jori Hulkkonen tekee tämän kerta toisensa jälkeen.
Yksi tämän vuoden (ja ylipäätään) lempibändeistä. Burst Apartilla myös näitä huippuja riitti, mutta No Widows esittelee minulle sitä parasta Antlersiä, joka on omissa sfääreissään tunnelmaltaan mutta joka ei kuitenkaan jää yhtään kappalekaavojensa viehättävyydessä jälkeen. (Alla Daytrotterin sessioista live).
Toinen tämän vuoden (ja ylipäätään) lempibändeistä. Albatross oli ensisingle uudelta levyltä ja toi bändin ilmaisuun pehmeyttä, leveyttä ja syvyyttä. Harvemmin kappale kuulostaa aluksi näin epäkiinnostalta, mutta jatkokuunteluilla paljastuu näin laadukkaaksi ja tarttuvaksi. Hayden Thorpe lienee jo muodostunut lempivokalistiksikin.
3. Metronomy - The Look
Mun listoissa on näköjään aina tilaa tällaisille kappaleille: ne eivät aina ole vakavimminotettavissa olevia drone-junttauksia kellaristudioista. Ne jättävät viihteelle, nautinnolle ja hymylle. The Look on ensiluokkainen kappale, sillä se tarjoaa kaikkia näitä - laadukkaasti. Videokin ihan sairaan makee.
2. Michael Kiwanuka - I'm Getting Ready
Ensijainen kysymys Kiwanukan kohdalla ei ollut kuinka korkean sijan tämä saavuttaa kappalelistalla vaan se mikä kappale listalle päätyy. Koska EP-listalla oli ensimmäinen, kappalevalinta kohdistui toiseen eepeehen. Varmasti yksi eniten laulamista/hyräilemistäni/pilaamistani kappaleista tänä vuonna. Kuunnelkaa mestaria sorvinsa ääressä.
Nyt kun kissat valmistautuvat valloittamaan ensi vuotta, on todettava vuoden 2011 olleen tiikeireden vuosi.Alunperin hätäisesti ykköseksi heitetty olikin intuition täysosuma. Kiistatta yksi eniten kuuntelemistani kappaleista ja se on paljon miltei kahdeksanminuuttiselta kappaleelta fuzz-euforiaa. Vähän harmittaa Velvet Jamin sivuuttaminen listalta, mutta jos jokin kappale siihen oli oikeutettu, niin Pocketful of Sand. Tämän vuoden paras turkulainen, suomalainen, öh, paras kappale tämän kuuntelijan korvissa ylipäätään tänä vuonna. Huikeeta!
Nyt kun tuo kappalelista sitten tuli valmiiksi, olen siihen aika tyytyväinen. Siitä tuli aikalailla itseni näköinen, vaikka toisena päivän lista olisi erilainen. Jatkamme vielä tällä viikolla albumilistauksen merkeissä. Stay tuned.
Hahhihehhoh. Voi että. Kumpikaan versioista ei ole uusi, joten huoli pois.
Sufjan Stevens coveroimassa Joni Mitchelliä, ja lopputulos on niiiiiiiiin Sufjania että ihan hykerryttää. Free Man in Paris on Mitchelliltä versioitu kappale ja määää tykkään a) Sufjanista ja b) Jonista, joten loppuhykertymä on taattu. (Tästä muistutteli parikin päivää sitten jo erinomainen Cover Me -sivusto)
The Antlers taasen coveroimassa The xx:ää. Lopputulema tässäkin melko ennakoitava ja siten myös laadukas. Äksäksääkin on niin valtavasti versioitu, että ilahduttavan veltosti ja ilottomasti suorituva The Antlers tekee tervetulleen työn VCR:n parissa. Löytyy ilmeisesti tulevalta Antlers -eepeeltä, (together), myös.
Ja jotta saadaan postaukseen aina yhtä tarpeellinen vääntömomentti, laitetaan versiot vastakkain.
Onkohan yhtään muuta levyä, jota odotetaan tänä vuonna yhtä suurella mielenkiinnolla kuin The Antlersin uutta Burst Apartia? No, ainakaan lyhyellä välillä en osaa nimetä toista levyä.
SXSW:ssä bändi taisi tuota uutukaista jo soitellakin. Tätä ennen en ole kappaleen kappaletta uudelta kuullut. Parentheses on uuden levyn ensimmäinen maistiainen ja aika erikoinen sellainen. Ei ihan Kettering tai Sylvia - ja hyvä niin. Tykkäilen nimittäin kyllä. Hospice oli niin jäätävän pysäyttävä / hitaastilämpeävä / erinomainen, etten taida osata olla mitenkään päin uutta odotellessa.
Norja-aiheisiin saatan palata myöhemmin; lyhyesti kommentoituna Oslo oli ihan hiton siisti mesta. Poissaollessa festariuutiset / juorut ovat kiihtyneet: Ruissi kiinnitti Paramoren ja Flow'sta huhuillaan kovasti. Flow'n last.fm-tapahtumaa ovat päivittäneet kovin ahkerasti ilmeisen nokkelat ihmiset ja kotiintullessa se näyttikin mielenkiintoiselta.
Twitter huhuili Ariel Pinkin saapumisesta Suvilahteen tänä vuonna, mutta Destroyerin saapuminen oli isompi huhu, joka löytyi tosiaan last.fm:stä - kummatkin toki äärimmäisen mieluisia. Ariel Pinkin levy oli viime vuoden suosikkeja, Destroyerin tämän. Aiemminhan Joy Orbisonin oli huhuttu liittyvän line upiin.
'Uusien' bändien esittelyyn lähdetään usein vähän kiertotien kautta: 'uusi' esitellään 'tuttujen' avulla ja niihin verraten. Varsin käyttökelpoinen tapa, mutta myös riskialtis: mitäs sitten jos lukija ei tunnekaan kyseisiä bändejä tai, vielä pahempaa, ei pidä niistä?
The Delta Mirrorin debyyttialbumi Machines That Listen on edellä mainitusta syystä "aika jännä" osa musiikkimosaiikkiani, jota myös soittolistaksi kutsutaan. Bändistä on nimittäin vaahdottu muutamaan otteeseen nimenomaan The Antlersin ja Big Pinkin merkeissä. En edes tiedä, miksi tartuin levyyn, vaikka sitä verrattiin kahteen viime vuoden huippubändiin, joista en edes ollut kovin innoissani. Otsikostakin on jo selvää, että taru päättyi onnellisesti: kannattihan se kuuntelu.
Machines That Listen koostuu valtaosin elektromeiningistä, jossa vilisee post-rocksoundeja. Interpolin Paul Banksiltä ajoittain kuulostava laulaja on oma kaikuinen, paikoin kuiskaava elementti musiikissa, joka yllättää koskettavuudellaan.
Bändin levyn erikoinen teema muistuttaa myös The Antlersin Hospice -levystä, sillä Machines That Listenin yhdeksän kappaletta on kirjoitettu sairaalan eri huoneista ja niiden tapahtumista. Aika raskasta, mutta lopulta yllättävän koskettavaa:
Kuinka The Delta Mirror sitten lopulta kesti vertailut alussa mainittuihin bändeihin? Sen verran hyvin, että Machines That Listeniä on suositeltava The Antlersin JA Big Pinkin faneille. Siis niille jotka pitävät kummastakin. Muiden kannattaa koittaa onneaan, vaikkei taika ihan koko levyä kestäkään.
Huonosti nukutun aamun jälkeen todellinen silmienhieromisepisodi lähti liikkeelle luettuani sähköpostini ja katsottua aamun uutisointia netistä. Poikkeuksena en aio hehkuttaa Flow'n kiinnityksiä heti postauksen alussa vaan säästän sen loppuun. Ensiksi vähän The National -asiaa. Ja onhan postauksen lopussa ihan kappalekin.
Niin, kiitos Villelle vinkkauksesta: The Nationalin tuleva albumi on ensi perjantaista lähtien streamattavana NY Timesin sivuilla, koska nyt High Violet on vuotanut huonolaatuisena nettiin. Tarkkaan ottaen Nationalin pojat veistelivät sähköpostiviestissään seuraavaa:
Hi everyone!
As you may have heard, there is a low quality leak of our new album, High Violet, spreading across the Internet as we speak. We wanted to let you know the New York Times - http://www.nytimes.com - will be streaming the real thing starting Friday April 23rd. We hope you'll take the time to hear the album at its intended level of quality.
High Violet will be released by 4AD worldwide on May 10th/11th.
Lienee sanomattakin selvää, että odotus perjantaihin on sietämätön. Toisaalta lienee myös selvää, että Slow Show paneutuu levyyn ensitilassa ja toimittaa sanallisen arvion, kunhan töiltään ehtii.
Ja nyt sitten siihen päivän toiseen suuruutiseen. (Joidenkin mielestä päivän ainoaan suuruutiseen).
Paljon parempaa line-upia ei oikeastaan olisi voinut edes toivoa. Beach House ja Jónsi. Surfer Blood ja The Drums. Girls ja The xx. Voi elämä. Pienenä, ihan pienenä toiveenani oli kuitenkin saada Yeasayer Flow'hun, mutta mutta. Mikäs noissa nimissä on muka vikana?! Suoraan sanoen, nyt ei kovinkaan paljon enää kiinnosta harmitella Ruissin kehnoa suoritusta artistien kiinnittämisessä. Flow toimitti. KIITOS!
Laitetaan nyt edes nimellinen kappale tähän loppuun. The Antlers on nimittäin coveroinut The xx:n VCR kappaleen. Suhteellisen hiljattain vieläpä. Coveri ja alkuperäinen tässä:
