Turku-soundit: Maglevs

(c) Milla-Maria Joki

Turkulaisten soundeissa jatketaan Maglevsilla, josta piti postailla jo vuodenvaihteessa (!) bändin esiteltyä Bicycle Dream -nimisen kappaleen. Jostain syystä muuten täysin toimivassa kappaleessa häiritsi synasoundi - mikä eväsi postauksen. Toisaalta jos aloittelevia bändejä haluaa tukea, tällaisten syiden ei pitäisi häiritä postaamista.

Maglevsin kohdalla otetaan vahinko takaisin: se julkaisi kolmikappaleisen uuden EP:nsä vihdoin soundcloudissakin, vaikka itse olenkin mukavasti päässyt sen tyyppimään ennakkoon. Tämä laiskasti eteenpäin tunnelmoiva EP on muuten myös ilmainen lataus. Kyselin tuossa myös Maglevsin Kasperilta keikkojen perään ja yhtyeellä onkin tarkoitus myöhemmin syksyllä suunnata keikkalavoille.

EP:n avaa hienosti rakentuva Van Rijn, jonka soundi on erittäin miellyttävä. Maglevsin indiepopissa tuntuu jo nyt synaileva pohjavire kiitettävästi. Oma suosikki Morning of the Blind sopii edeltäjänsä pariksi kuin nakutettu (tykkään tuosta päämelodiasta ihan älyttömästi, kosketinsoittajalle chapeau).

Yhtyeessä on paljon samaa kuin Streak & The Ravenin (myös kotimainen bändi) viimeisimmällä levyllä, joskin Maglevs tuo soundipalettinsa esiin paremmin jopa. Siinä äänimaailmassa piisaakin sitten tuttuja. Kun otetaan vielä eepeen päätösbiisi I'm Not Coming With You, virtaa vuorovedoin britpop, eräänlainen lounge-musan Ariel Pink sekä itseensä kepeästi suhtautuva ja hyvinvointivaltioon kyllästynyt pohjoismainen indiepop – Joydivision light. Maglevs on erinomainen lisä Turun bändi-kartalle. Alta EP kuunteluun:

Lunch Beat Turun Dynamossa 28.8.

Maailman valloittanut Lunch Beat-konsepti saapuu vihdoin Turkuun. Tukholmalaislähtöisen lounasdiskon idea on varsin yksinkertainen - normaalin lounaan sijaan kokoonnutaan tanssimaan tunniksi, ja palataan työpöydän ääreen energiaa täynnä. Alkoholia tapahtumassa ei tarjoilla, mutta lipun hinta sisältää PURE:n superfood smoothien, joka sopii myös kasvisruokavaliota noudattaville. 

Musiikista vastaavat dj:t Turun Keisari (Jussi Soro) ja allekirjoittanut Teppo Winnipeg-aliaksen takaa. Tunnin setti keskellä päivää on dj:n näkökulmasta haastava, sillä täytebiiseihin tai hienovaraiseen setinrakentamiseen ei ole varaa. Osallistujat olisi saatava tanssilattialle heti ensibiiteistä lähtien, joten ainakin deepimmät mongolialaiset kurkkulaulantavinyyliasetaatit jäävät tällä kertaa kotiin. Musiikkilinja tulee kunnioittamaan Dynamon viikonloppuiltojen meininkiä elektronisen tanssimusiikin jäädessä taka-alalle. Tuntiin on tarkoitus mahduttaa ainakin moderneja urbaaneita rytmejä, indie diskoa sekä muutama tunnetumpikin hitti. 

Ennakkoliput ovat ostettavissa kuuden euron hintaan täältä. Lippuja saa ostettua toki myös ovelta. Paljastetaan tässä lopussa vielä biisi, jonka olen itse aina halunnut kuulla Dynamon dansgolvilla, ja joka mitä todennäköisimmin siellä myös soi ensi keskiviikkona. 

Levyvalinta: Markus Perttula - Tuhon Sydän

Turkulaisen laulaja-lauluntekijän Markus Perttulan debyyttialbumi Tuhon Sydän julkaistiin juuri Kaakao Recordsille. Nykyisin Perttula tunnetaan ehkä parhaiten Sans Paraden laulajana, mutta nimenomaan soolo-breikkiä moni on odottanut jo vuosia, sillä mahtavan äänen omaavan artistin potentiaali on ollut tiedossa yhtä pitkään.

Tuhon Sydän on ollut täälläkin jo tovin kuuntelussa, mutta suurilta osin on kestänyt vastata yhteen kysymykseen: kohtaavatko odotukset ja potentiaali toteutuksen Perttulan levyllä? Perttula mainitsee dikotomian sitovan vahvasti levyn tematiikkaa yhteen, joten kenties sikäli on osuvaa sanoa, että kyllä ja ei.

(© Anssi Jokiranta)

Paikoin kuuluu selvästi, että masteroijan viittaa on soviteltu eri henkilöille - aikataulusyistä, mutta silti - ja että levy on tehnyt tuloaan jo pidemmän aikaa. Tuhon Sydäntä riivaa myös pituus: 12 kappaleen joukosta olisi voinut pudottaa muutamankin kappaleen. Esim. Lupauksen läsnäolo levyllä huutaa perustelua. Yhtenäisyys ja suunta kärsivät "välikappaleiden" myötä.

Se kritiikistä. Kaverin levystä on hankalaa ja ikävää antaa negatiivista palautetta - varsinkin kun tiedän miten vaikeasti Markus on tehnyt tuloaan, miten monta tyhjää lupausta levy-yhtiöiltä on jäänyt kaivamaan. Toisaalta, rehellisyys on kenties vähintä, mitä luovalle ihmisille voi antaa. Toivotaan että Markus moikkaa vielä turuilla ja toreilla!

Lankakerä on edelleen paras kappale, jonka Perttula on tehnyt. Tämä onkin asettanut itsensä hankalaan asemaan, sillä esimerkiksi levyn avaavat Myrsky, Vain Sudet Seuranaan sekä levyn loppupuoliskon Ainoa Tie ja Hävinneitä ovat kaikki kappaleita, joista pidän valtavasti. Ne toimivat paitsi itsenäisinä tekeleinä myös kantavat Tuhon Sydämen teemaa, mutta yksittäisinä kappaleina ne eivät vedä vertoja Lankakerälle. Silti, etenkin Hävinneitä on oma suosikkini levyltä.

Folk-rock on toimiva suunta, jonne soundia on osaltaan viety. Akustisvoittoisena Perttula on aina ollut vahva, mutta moni kappale on herännyt uuteen elämään rokimpana tai bändisovituksina. Varsinkin Magdalena Valkeus selloineen tuo mukavasti lihaa soundiin.

Vaikkei Tuhon Sydämellä vallitse dikotomia Perttulan toiveiden mukaisesti, on tämä onnistunut tekemään levyn, jolta löytyy runsaasti niin indiempää kuin radiosoittopotentiaalia. Suomalaisessa folk-rockissa uudet, kyvykkäät yrittäjät ovat niin harvassa, että tämäntasoisen debyyttialbumin puskeminen ulos vastoinkäymisistä huolimatta on hatunnoston paikka.

Tuntuu että nyt, kun Perttula on saanut ensimmäisen levyllisen kappaleita ulos, voi toisen albumin tekemiseen lähteä puhtaalta pöydältä, vailla paineita, teroitetulla biisikynällä. Poistakaa mainio Tuhon Sydän iTunesista täältä. Lähitulevaisuudessa sen pitäisi ilmestyä mm. Spotifyyn. Seuraavaksi Markuksen voi nähdä livenä huomenna Turussa Klubilla levynjulkaisukeikalla Viitasen Piian ja Tilhet, Pajut ja Muut ja (EDIT:) YLIhuomenna Nosturin alakerrassa Helsingissä.

Indieiltamien torstai oli musiikillinen runsaudensarvi

Palaan hieman viiveellä viime torstain Indieiltamiin. Ehdittiin katsoa kokonaan The Reed Fags, Topi Saha ja Samae Koskinen. Suomen Karvapääkuninkaat 1968:n keikka jäi pirstaleiseksi, kun koko aikataulu viivästyi ja ylhäällä Samae Korvalääkkeineen viilasi viimeisiä soundcheckin nyansseja. Tero Petri jäi kokonaan väliin.

(©Aki-Pekka Sinikoski)

Indieiltamat järjestettiin ties kuinka monetta kertaa jo Klubilla, mikä kertoo enemmän turkulaisten keikkapaikkojen vähyydestä kuin kyseisen soittojuomalan ansioista. Ulos suunnatessa Klubi ei ole ollut pitkään aikaan edes vaihtoehto. Kolmeen kerrokseen jaettu turkulaisbaari ei toimi tilansa puolesta oikein millään tasolla - eikä varsinkaan Ilta-nimisen keskikerroksen ambienssi houkuttele viihtymään. Onkin totisesti ojennettava kiitosta hankalaan keskikerrokseen tunnelmaa loihtineiden bändien antaumusta.

Iltamat aloittanut The Reed Fags oli energinen, kuten odottaa saattoi. Nuorten varssuomalaisten herrojen ote keikkaan oli niin rento, ettei bändiä tuntunut suuremmin edes haittaavan yleisön verraten pieni koko, mikä oli tärkeää yleisönkin kannalta. Itse keikka oli myös oikein viihdyttävä. Kun RF seuraavaksi suuntaa studioon, toivon sen vielä teroittavan ilmaisuaan, vaikka sitten kotimaisten hengenheimolaisten suuntaan.

Topi Saha hyppäsi kehiin miltei lennosta. Samalla kahden miehen kokoonpanolla (Saha + Matias Tyni) kuin Ilmiössä liikkeellä ollut artisti soitti huikean, joskin aivan liian lyhyen keikan. Siitä lähtien kun ensi kerran kuulin Verta ja lihaa -levyä, olen ollut suunnaton fani, joten ei ole yllätys että Saha vakuutti taas. Kolme Veljee -levyyn aiemmin hieman skeptisemmin suhtautuneena olin varsin positiivisesti yllättynyt miten hyvin sen kappaleet toimivat riisutumpina versioina.

Kuru, Ukkosen tyttö sekä erityisesti kansansävelmä Velisurmaaja saivat pidättelemään henkeä. Ilmiössä videolle taltioitu Eric Peltoniemen Punainen, "minnesotalainen työväenlaulu", oli käsittämätön kappale livenä ja on sittemmin soinut ahkeraan täällä sekä saanut harmittelemaan, miksei sitä löydy julkaisuna.

Suomen Karvapääkuninkaat jäi kenties aikataulun jalkoihin meidän osalta (mikä harmittaa aika paljon), sillä en aikonut missata ensimmäistä Samae-keikkaani minuutin minuuttia. Mitä Karvapäitä kuulin, oli meininki kohdallaan. Biiseistä erityisesti Muuri ja Niin kuin saduissa (?) olivat omia suosikkejani.

Samae Koskisen Korvalääke veti toiseksi viimeisen keikkansa tuolla kokoonpanolla, mikä näkyi aika vahvasti bändin otteessa. Varsinkin Samae itse oli melkoinen karusellin pyörittäjä. Siis en ole kuunnellut Koskista kovinkaan paljon - etenkin uusin levy oli ennen keikkaa melkoinen mysteeri. Mutta itse show oli yksi lemppareista pitkään aikaan, jopa ikinä: koko illasta jäi sydämellinen hymy kasvoille ja lämmin fiilis. Sympaattinen artisti, erittäin kova showmies ja taitava taustapumppu.

Lempihetki illan aikana oli, kun Samae esitteli muuta bändiä ja lohkaisi kehnon/huipun vitsin (jota en nyt muista) ja basson varressa ahkeroinut Veli Kauppinen katkesi siltä seisomalta hallitsemattomaan naurun remakkaan, joka katkesi vasta seuraavan kappaleen ensi sointujen jälkeen. Indieiltamat tarjosi 12,5€:n (11€ + "käsittelykulut" - kyllä kannatti hankkia ennakkoon, vrt. norm. hinta 13€) summalla valtavan hienon illan. Ensi vuonna uudestaan!

Turku-soundit: SÄX - Broadcasting in Paris

Kun sain turkulais-trio SÄXiltä postia, olin aika ennakkoluuloinen - jos nyt suoraan sanotaan.  (Pro-tip muuten promoviestin lähettäjille, ei tarvii teititellä). Tämä yhtye tiedotti tekevänsä saksofoni-elektroa, minkä otin takeena, että kyseessä täytyy olla ns. one trick pony. Taisin tyrmätä SÄXin turhaan, sillä tämä poni laukkaa ja taitaa ne muutamat temppunsa erittäin hyvin.

Saksofoni-elektro on SÄXin tarjoamana oikeastaan ihan pirun viihdyttävää: livenä se pääsisi varmasti oikeuksiinsa. Veikkaanpa että kavereiden keikoilla on katto tulessa. Mm. Pipedreamin (joka on soinut nyt vahvasti repeatilla) ja Canicular Daysin puhallinsoittimella kuorrutettu klubisoundi potkii kesäisesti. On hyvä saada Turku-soundit -postauksiin uutta virtaa ja verta taas. Se ilmestyy melko harvoin, mutta silloinkin aiheesta. Sans Paraden ja The New Tigersin ja  Loft Apartmentin ynnä muiden seuraksi SÄX on ässä veto jo tyylilajinsa puolesta.

Keväällä Broadcasting In Paris EP:nsä julkaissut trio on ollut ehtiväinen keikkarintamallakin. Royal Summer Cruiselta parisen viikkoa sitten rantautunut SÄX esiintyy Turussa seuraavan kerran Taiteiden yönä ja silloinkin paatilla: Donnalla (15.8.).

Broadcastin In Parisilla pääsee kurkistamaan, minkälaista soundia trio voi saada aikaseksi onnistuessaan. Seuraavalla julkaisulla onkin näytönpaikka: onko housen ja saksofonin yhdistelmä lopulta melko yksiulotteinen, vai löytääkö SÄX itsestään uuden vaihteen? Koko Broadcasting in Paris EP muuten Spotifyssä! Täällä.

Tänään: Indie-iltamat Turun Klubilla

Olin eilen Donnalla kattoo Graciasta. Tai no Donnan ulkopuolella, mut kuitenkin. Veti tosi hyvin, vaikka jokilaiva keskiviikkoiltana olekaan ehkä omin keikkapaikka räppärille. Itselle Graciaksen keikka oli pieni yllätys, mut hemmetin hieno äijä tuo Deogracias Maomi.

Tänään mä meen Klubille Indie-iltamiin. Eilen olis tosiaan ollut Pää Kii ja Räjäyttäjät jne. Mut tänään on mulle hyvä päivä. Heh. Köh. I'll get me coat.

Klubilla tänään tosiaan siis Samae Koskisen Korvalääke. Samae pääsi jotenkin livahtamaan ohi Ruisrockissakin, jossa keikka oli ilmeisesti ollut hyvä, joten on mukava päästä vihdoin näkemään tämäkin artisti livenä.

Topi Sahan oon nähnyt aiemmin, mut lisäkerrat kelpaavat aina. Lisäksi Tero-Petri ja Korvaamattomat, Suomen Karvapääkuninkaat 1968 sekä The Reed Fags esiintyvät illalla. Vaikka lauantai-iltakin houkuttelis aika paljon nimillään, musta tämän torstain line-up on kovin. Tsekatkaa tuosta alta koko Indie-iltamien line-up (iltamat juhlii 20-v. synttäreitään!) ja kuunnelkaapa Karvapääkuninkaiden ja The Reed Fagsin kappaleet. Liput Tiketistä, tänään 11€/13€, ovet klo 21, The Reed Fags aloittaa 21.30, luultavimmin.

Alkuvuoden kotimaiset: Sans Parade - s/t

Debyyttialbuminsa viime kuussa julkaissut turkulainen Sans Parade on tänään keikalla Turun Klubilla, kera Samae Koskisen ja Eva On The Western Castle Islandin. Sans Paraden debyytti on ollut vaikea tapaus, se on sanottava. Demoista lähtien bändillä on kuitenkin ollut yltäkylläinen potentiaalivaranto, jolle Solina Records onneksi tajusi antaa mahdollisuuden.

Jos hetkeksikin erehdyn kuuntelemaan tätä albumia 'taustamusiikkina', sinne se unohtuu eikä palaa muistuttamaan itsestään. Musiikinystävät huomattelevatkin kotona jo, että kuunteluhetki pitää pyhittää ja ympäristö rauhoittaa. Jepjep, tietenkin se on ainoa oikea vaihde tämän levyn kuunteluun -käytännössä ei vaan mene noin, varsinkin kun suuri osa musiikista soi / toimitetaan koneen kautta nykyään.

Kappaleet tuntuivat aluksi valuvan kuin hiekka sormien välistä. Sans Paraden kamaripop osoittautui dramaattisuudessaan haastavaksi, kunnes tajusin laittaa volyymiä. Hiljaisella äänenvoimakkuudella kappale toisensa perään liittyi harmaaseen, tasapaksuun virtaan, jossa tarttumapintaa sai hakea. Nyttemmin virran vietävänä huomaa yksityiskohdat, vaihtuvat vuodenajat, sinisen taivaan ja matkaa taittavat matkustajat paremmin.

Tuntuukin ainoastaan kohtuulliselta ja oikealta, että Markus Perttulan vaikuttava ääni on vihdoin saanut seurakseen ansaitsemansa orkestraation. Suureellinen sävellystyö ja Perttulan lauluääni täydentävät toisiaan kuin oivalliselle ruualle hyvin valittu viini. Levyn eheys kertoo lisäksi tekijöiden vakaumuksesta - kompromisseja tai myönnytyksiä on turha hakea.

Sans Parade on kaiken kaikkiaan suoriutunut itselleen luomistaan odotuksista kiitettävästi: The Last Song Is A Love Songin hittipotentiaalin maineella sana bändistä kiri, jolloin debyyttialbumistakin alettiin kuiskia imartelevin korulausein. Levyn kelpaisi olla lyhyempikin: 12 viisi-kuusiminuuttista kappaletta tällaisella orkesterilla alkaa olla paljon, olisin muutaman jättänyt itse pois. Siitäkin huolimatta tämä on hienosti kasattu debyytti, jolla esiintyy ainutlaatuinen bändi, ainutlaatuisella soundilla suomalaisessa musamaailmassa tällä hetkellä.

Parhaat hetket: The End of the World 1964, In a Coastal Town, A Ballet in the Sea

Pinnan alla kuplivat: On December 13th, The Last Song is a Love Song, A Liking Song

City Lungs - Traces

Kuten useimmat, taisin poimia helsinkiläis-tukholmalaisen City Lungsin Burning Heartsin joulukalenterista. Tuomas Jalamon ja Magenta Skycodessakin vaikuttaneen Niklas Björklundin projektin olisi voinut varastaa Turku-soundit -postaussarjaan, sillä bändi on Turussa perustettu.

Dead End Weekend -konseptilevyltä irroitettu Traces on kieltämättä bändin toiveiden mukaisesti suureellisuuteen taipuvainen ja jonkinlaisen suotimen läpi tarkasteltuna Placeboa mukaileva. Tähtiin pitääkin tietenkin kurkottaa ja City Lungsin tapauksessa pelkkä usko tuntuu riittävän vakuuttavaan yritykseen, sillä kappale on hieno.

Konseptilevyltä julkaistaan kappale kerrallaan bändin nettisivuilla ja taustatarinan tueksikin 20 "kirjallista otetta", alla kuultavat Traces ja aiempi Silence Says It All ovat siis ensimmäiset irroitukset. 

Loft Apartment - The Fattest Girl on Earth

Turkulainen Loft Apartment uuden singlen parissa. Uutukainen on selkeästi rivakampirytminen kuin kotimaisten lempikappaleiden listalle päätynyt erinomainen Someone's Will, mutta esittelee erinomaisesti jälleen uutta puolta tästä duosta. Tä on sähköisempi ja suoraviivaisempi kuin aiemmat kappaleet.

The Tallest Man on Earth? - Meet "The Fattest Girl on Earth". Tuossa alla on ne oikeet lyriikat, jotka toimii kiitettävästi nekin. Tä on kyllä hemmetin hieno yhtye. Olis pitänyt suositella Trianille NRGM:n signausvinkeissä täällä, miltei kaikki muut tutut siellä tais tullakin, vaikken oo varma miten tä istuis Solitille surinan joukkoon. Kannattaa tuo NRGM:n postaus tsekata muutenkin, sieltä kommenteista löytyy monta artistinalkua ja edistyneempää.

Parhaat kotimaiset albumit: TOP10

Viimeinen kalenteriluukku aukeaa, sieltä löytyy viimeinen lista tältä vuodelta. Check. Suomalaislevyt olivat tänä vuonna yksinkertaisesti aivan huikeita. Jos ulkomaislistaa oli pakkopullaa, tämä oli runsaudensarvea. Tsetkaa tuosta sivupalkista myös tän vuoden julkaisuja ylipäätään kokoava soittolista. Tästäkin sen saa tsekattua. Toki Spotifyssä siis. Hyvää joulua!

10. Aino Venna - Marlene

Aino Vennam esikoisalbumi löytyi suhteellisen loppuvuodesta, joten tähän levyyn en ole ehkä hyvin päässyt sisään kuin muihin. Silti, Leonard Cohen kaikuu niin vahvana Marlenella, ettei pitämättä voi olla. Asiasanat: folk, Pariisi. Täyttä kultaa.

9. Gracias x JTT - Globe

Räppi alko maistuu mullekin paremmin tänä vuonna kuin ennen. Gracias x JTT on pirun kova yhdistelmä, ja Gracias aikookin kesäksi jo seuraavaa levyä. Toistetaan se nyt vielä kerran: suomalaista englanninkielistä yhtä taitavaa riimittelijää ei tule mieleen viime vuosilta.

8. Albert Swarm - Wake

Mitäpä en olisi rovaniemeläisestä jo hehkuttanut? Tässä on niin monta asiaa kohdallaan. Elektronista, synkkää meininkiä. Ei ehkä helpoiten avautuva, mutta tasainen ja laadukas vakuuttaja. Nimesin jo aiemmin suomalaiseksi Talabotiksi, kieli poskessa. Ei täysin osuva, mutta suuntaa-antava kuvaus.

7. Viitasen Piia - Viitasen Piia

Näin tämän mainion yhtyeen keulakuvineen keikalla Turussa Topi Sahan kanssa. Musta tuntuu et muista naisartisteista on puhutta paljon enemmän kuin Viitasen Piiasta, vaikka aihetta riittäisi tässä folk-taitajassakin rutkasti. Sydämellisiä, kauniita lauluja levyllinen.

6. Antero Lindgren - Mother

Matti Ahopelto ja Risto Joensuu tuottivat Antero Lindgrenin debyyttialbumille hienon äänimaailman. Lopusta vastaa trubaduuri itse. Folkin ja AOR:n välimaastossa liikkuva Mother on hieman epätasainen, mutta silti häkellyttävä albumillinen kertomuksia.

5. Ruger Hauer - Erectus

Kalifornia-Keken biitit, maailman luokan meininki, sanottavaa ja viihdettä. Ei räppiplatalta oikein muuta voi pyytää tahi odottaa. Harmi, ettei riimien taso pysy joka raidalla samalla tasolla, muuten tätä voisi nostaa isoihinkin lauseisiin - asettaa jopa vitriiniin.

4. Black Twig - Paper Trees

Aivan alkuvuodesta julkaistu Paper Trees oli niin epäreilun kova, että kesti pitkään, ennen kuin suostuin hyväksymään jonkun tämän edelle. Paljon puhutaan surinasta tämän levyn kohdalla, kyllästymiseenkin asti, mutta toki sitäkin riittää, aivan ensiluokkaista. Bändistä ja levystä on sellanen fiilis, ettei meteliä pidetä, vaikka aihetta olisi. Huikea levy.

3. Delay Trees - Doze
Suomen parhaisiin bändeihin lukeutuva Delay Trees kokeili sopivasti kakkoslevyllä muutakin kuin tuttua unelmaista poppiaan, mikä osaltaa osoittaa yhtyeen jatkuvan kehityksen. Lopputuloksena on jälleen erinomainen levy. Doze sisältää parhaita Delay Trees -hetkiä koskaan.

2. Sin Cos Tan - Sin Cos Tan

Duon synailussa kuuluu vahvasti Hulkkosen kädenjälki, kuten muissakin tämän projekteissa, mutta jotain on myös erilaista. Paalosmaan Juhon panos jo vokaaleissa on niin vahva, että yhteistyö ylittää, jälleen kerran, osiensa summan. Tässä levyssä ylivertaista on kuitenkin sen tunnelma. Tän pitäis soida ikävän, harmaan, sateisen ja likaisen sci-fi-leffan taustalla.

1. Burning Hearts - Extinctions

Turkulainen Solina kaappaa kaksi kärkisijaa. Burning Heartsin Extinctions on paitsi suomalaislistan ykkönen myös mun mielestä vuoden albumi. Bändi on kadehdittavasti luonut omanlaisensa ja helposti tunnistettavan äänimaailman, jonka saapuminen ulkomaisiinkin kuulokkeisiin entistä paremmin on vain ajan kysymys. Äkkiseltään ei tule yhtä hyvää musiikkivuotta mieleen suomalaisittain, eikä yhtä hyvää suomalaislevyä. Suitsutuksensa ansainnut.

Parhaat kotimaiset kappaleet: TOP 12

Vuorossa kappalelistauksen Suomi-versio. Vaikka muuten oon nihkeilly tän vuoden musiikkitarjonnasta - ja nihkeilen jatkossakin erityisesti verrattuna viime vuoteen - on suomalaisia bändejä, levyjä ja kappaleita tarjottu liukuhihnalta, toinen toistaan hienompia. Yllättävää ja mukavaa tällä kertaa listan turkulaispanos. Tätä mä haluan kotikaupungiltani nähdäkin - ja kuulla, tietty. Parhaat suomalaiskappaleet vuodelle 2012, seuraavaksi aloitetaan albumipostaus.

12. Jukka Ässä - Eläköön Amatöörit
Tamperelainen Jukka Ässä on nousemassa uuden polven suomipop-artisteista ihan suosikkien joukkoon. Tänä vuonna ilmestynyt debyytti sisältää useita hienoja hetkiä, joista Eläköön Amatöörit vetosi samassa hengessä kuin Samae Koskinen. Mikä ei koskaan ole huono asia.

11. Albert Swarm - Things Fold Into Themselves

Musta on arveluttavaa, jopa masentavaa, ettei useampi tiedä Albert Swarmia. Rovaniemeläinen on saanut ulkomaisissa musiikkimedioissa paljon kiitosta tummanpuhuvasta elektronisesta soundistaan, eikä tämänvuotinen Wake ole poikkeus. Onneksi löytyy omasta levyhyllystä 12-tuumaisena. T. besserwisser.

10. CC33 - Love Theme "The Rioters of Yokohama"

Jyväskylästä kotoisin oleva elektro/rockbändi on tullut tutuksi toistaiseksi instrumentaalikappaleista, joista tämä kovin elokuvallinen ja itämäinen tekele on äärimmäisen hieno esimerkki. Kovin paljon edelleenkään bändistä ei ole tietoa. Toistaiseksi tietty riittää hieno kappale toisensa perään.

9. Paperfangs - Lifelong

Mun ehdoton suosikki Paperfangsin tasaisesta ja laadukkasta tuotannosta. Bändi julkaisu sympaattisen AAVVAV-kasetin, joka sekin päätyi parhaat listalle. Jos mä saisin päättää, yhtyeen tuleva levy olisi juuri tällaista. Eikä oo mitään syytä olettaa, ettei se ole juuri näin nerokasta materiaalia.

8. Burning Hearts - On The Last Day of the Decade

Jessika Rapon ja Henry Ojalan muodostama Burning Hearts vetäisi alkuvuonna Dynamossa hienon keikan, jonka jälkeen totesin että "[n]yt voi sanoa nähneensä erinomaisen paikallisbändin ennen kuin maailma vei sen lopullisesti mennessään". Ja olen edelleen samoilla linjoilla. Extinctions on jopa hienompi levy kuin ensimmäinen Aboa Sleeping. Jos joskus voidaan puhua vientitoivosta, niin tämän yhtyeen kohdalla.

Suunta Spotifyyn kuunteluun.

7. Loft Apartment - Someone's Will (To Love You)

Toistaiseksi ilmeisesti levysopimusta vailla olevat turkulaiset psykologian opiskelijat ovat tehneet pitkäjänteisesti työtä, projektin herättämään kiinnostukseen nähden. Loft Apartment on keskittynyt kappaleiden tasaiseen julkaisuun soundcloudissa ja keikkailuun. Someone's Will on duolle tyypilliseksi muodostunut yhdistelmä kaikua, sämpleä ja naisvokaaleja - sekä tietysti näiden paras kappale.

6. Antero Lindgren - Mother

Folk-rockin harras, uusi lähettiläs on kasvattanut huimaa tahtia suosiotaan sen jälkeen, kun vasta vuosi sitten koko artistista kuulin. Antero Lindgren on sittemmin kiilannut Tulevaisuuden Tusinan kärkeen ja kuitannut hyviä arvosteluja debyytilleen. Mother avaa hienon levyn upealla tavalla.

5. Ruger Hauer - Mä Haluun Kuolla Ennen Bonoo

Huh, aivan hemmetin kovat taustat ja viihdyttävää riimittelyä. Ruger Hauerin Erectus on turboahdettu paketti suomiräppiä ja tämä kappale terävintä kärkeä. Sen raameissa riittää osaamista, hauskuutta ja osuvaa viestiä.

Spotifyyn!

4. Gracias x JTT - Drive

Helsinkiläis-riimittelijän flow'ta on mahdotonta vastustaa, oon sen huomannut Globea kuunnellessa. Erityisesti JTT:n biitit määrätietoisesti etenevässä Drivessa on tehneet siitä mun suosikin, minkä last.fm-tilastot vahvistaa. En uskoisi pitäväni suomalaisesta, englanninkielisestä räpistä näin paljon, mut tä on mun lempikappaleita koko vuonna.

3. Sin Cos Tan - In Binary

Ei kai kukaan epäillytkään, että Jori Hulkkosen ja Juho Paalosmaan yhteisprojekti tuottaisi mitään muuta kuin saumatonta, millintarkkaa elektronista dystopiaa. In Binaryn tilalla voisi olla muitakin levyn kappaleita, se on yksinkertaisesti niin hyvä. Tämä valikoitui jo sen takia, että muistuttaa paitsi öisistä ajoista niin kuin videolla myös Kavinskyn ja Daft Punkin kaltaisista suosikeista.

2. Sans Parade - The Last Song Is A Love Song

Sans Paraden ensivuotisesta levystä tulee hieno, uudet kappaleet vahvistavat tämän. Alunperin The Last Song.. tutustutti meidät Markus Perttulan ja Jani Lehdon projektiin suureellisella tavalla jo viime vuonna, mutta julkaisun se sai vasta tänä vuonna. Ilmiselvä kärkipään sijoitus hienoiten kasvavalle sävellykselle ja Perttulan kiihkeälle tulkinnalle.

1. Delay Trees - HML

Hämeenlinna-tribuutti osui kovaa. Kitaroinnissa on sopiva annos alakuloa ja sanoitukset ovat hienot, jotka Rami Vierulan äänen kantamina muuttuvat eläviksi. Tällaista on mun mielestä Delay Trees parhaimmillaan. Parempaa kuin mikään muu.

Sans Parade - On December 13th / Illusion

Turkulaiset ystävämme Sans Paradesta tarjoavat joulun kunniaksi kaksi ilmaista kappaletta jakoon: On December 13th ja Illusion. Varsinkin jälkimmäinen toi alkupuoliskon jälkeen mieleen Jeff Buckleyn kakkoslevyn, Sketches for My Sweetheart the Drunkin, äänimaailman. Totuuden jäljillä siis ollaan.

Mua on vähän huolettanut bändin puolesta tuo tulevan levyn ilmestyminen. Ekat lohkaisut ovat olleet huikean vahvoja - etenkin The Last Song Is A Love Song. Nyttemmin taidan nukkua yöni Sans Paraden osalta vähän rauhallisemmin ja odotella helmikuuta saapuvaksi. Pirun kovaa tavaraa nämä uutuudet.

Loft Apartment - Someone's Will (To Have You)

Siitä lähtien kun Loft Apartmentin Aaro Vahtera ekan kerran lähetti viestiä, oon tasaisin väliajoin palannut nykyisin duona musiikkia tekevän turkulaisaktin pariin. Someone's Will (To Have You) -kappaleesta tarjotaan nyt uutta sovitusta, joskin täytyy myöntää ettei edellisestä versiosta ole muistikuvia. Minimalistinen lähtökohta kappaleiden tekemiseen on tuntunut olleen oleellinen osa Loft Apartmentia jo pienen ikuisuuden, mutta visiot alkavat kääntyä yhä vahvemmin demoilua etevämmäksi. Sanni Pesosen lauluääni kuulostaa jopa poikkeuksellisen kauniilta kontrastilta niukkaan taustaan nähden.

Joko viime katsastuksesta on aikaa tai sitten Loft Apartment ottanut aimo askeleen eteenpäin tällä kappaleella, niin hyvältä se juuri nyt kuulostaa. Vähän kappaleesta edelleen tulee mieleen nyt jo monen unohtama James Blake, mutta toisaalta runsaasti mainetta niittänyt Purity Ring vilahtaa mielessä.

Ei julkaisu toki itseisarvoista ole, jos näin laadukasta jälkeä itsekseenkin tekee, mutta kieltämättä Loft Apartmentissa olisi potentiaalia vaikka mihin - minkä toivoisi vähintään paikallislevylafkojen huomioivan. Tsekkaa alta Someone's Will (To Love You). Nyt pitäis sit enää tsekata duo livenä, sillä siitäKIN on kuulunut positiivisia kaikuja.

Turku-soundit: York

Viime turkulaissoundipostauksesta on jo vuosi. Lähtökohtaisesti lupasin Naffelle (miehelle Yorkin takana) että tsekkaan mieluusti tämän kappaleet, joskin pelkäsin joutuvani hankalaan välikäteen mikäli ne eivät olisikaan mieleeni. Täytyy toivoa että niin Naffe kuin Idakin kutsuvat ystäväksi vielä postauksen jälkeenkin.

Muuan elokuvateatterin työntekijöiden taukotiloissa supateltiin ja pohdittiin bändien nimiä joskus. Ehdotin Naffelle (Nawras Odda) huumorimielessä leimiä AWSM -akronyymiä (niin kuin 'awesome', toim.huom.), mutta sepä ei ottanut tuulta alleen. Lopulta Naffe päätyi Yorkiin, kenties hyvä niin.

Kotioloissa säveltävä ja äänittävä Naffe auttelee ajoittain paikallisia bändejä miksauksessa, äänityksessä ja tuottamisessa. Vihdoin saamme kuultavaksi miehen omia kappaleita, joiden laadusta ei ollut epäilystä missään vaiheessa - hieman huolehdin silti pitäisinkö niistä ylipäätään.

Yorkin kaksikappaleisella EP:llä alakuloon taipuvampi Bushfire nousee Controlia, pirteämpää virkaveljeään, paremmin esiin eheämpänä ja viimeistellympänä. Oikeastaan Bushfire kääntyi ekalla kuuntelulla Radiohead -fanin pastissiksi, johon oli otettava etäisyyttä, ja palatessa se kuulostikin yhä etevämmältä joka kuuntelulla. Naffen ja raidalla laulavan Ida Hurmeen lauluäänet nivoutuvat mainiosti yhteen, jolloin kappale vasta varsinaisesti alkaakin. Vokaalit täydentävät toistensa uurteita varsinkin kertsissä sellaisiin koskettavuuksiin asti, joista moni kuuluisampi duetoija olisi kateellinen. Piano kuljettaa ja sämple rytmittää, yhtymäkohdat Thom Yorkeen (sic) ovat ilmeiset siis toki, mutta lopputuloksessa on niin paljon nyansseja, etten tiedä minne päädyn ensivaikutelman jälkeen. Nepotismin vaarallakin sanoisin tätä huikeaksi kappaleeksi.

Control taipuu ihan mukavan tarttuvaksi pop-kappaleeksi sekin, joskin sen punainen lanka on kiharaisempi kuin Bushfiren. Paikoin sille toivoisikin suoraviivaisuutta ja fokusta ajoittaisen harhailun seuraksi. (EDIT: nyt kokonaisen illan ja aamun tuotakin kertsiä itsekseni lauleskeltuani on myönnettävä että tämä ultrabrasti alkava raitakin maistuu erittäin hyvältä).

Julkaisuaikataulusta / julkaisista en tiedä, mutta soundcloudista löytyy kumpainenkin kappale, ja Facessa tykkäämällä voi osoittaa modernisti faniutensa. "Check iiit!" - HP Baxter.

Cassie - Sing About Me

Turkulainen Cassie palaa (vaikkei koskaan missään ollutkaan). Uudella levyllä, Sing About Me.

Oikeastaan mua on huvittanut jo jonkin aikaa kirjoittaa samoista, muutamista levyistä monta postausta, monta tarpeettoman koruileva ylisanaa. Mutta se ei ehkä pidemmän päälle palvele ketään. Toisaalta haluaisin kertoa miten hienoa sunnuntaisella keikalla taas oli. Olkoonkin että reilusti keski-ikäinen makkaramuki / tölkkiviini -yleisö dominoi tapahtumapaikkaa, oli Leonard Cohen taas oma valloittava itsensä. Tämän suurimman sankarini näkeminen toiseen kertaan livenä saattaa jäädä viimeiseksi. Toivon kuitenkin ettei.

Yksipuolistunut blogini suoltaa kieltämättä samojen bändien hehkutusta ulos, siksi mä säästän ja päästän pahimmat höyryt hehkutuksineen useimmiten twitterin puolelle. Mutta kun Yli-Knuutilan Ville pisti uutta Cassietä tulemaan, oli hyvä hetki rikkoa kaava. Tosin tämänkin postauksen oon aloittanut jo aikaa sitten.

Sing About Me on aimo harppauksen edellä viime EP:tä - mittaa on viidestä kappaleesta huolimatta napakka 30-minuuttinen, jossa bändi ehtii esitellä post-rock / shoegaze -muotovalioitaan. Ensimmäisen kerran vuoden takaista Cassietä kuunnellessa huomasi bändin hieman hakevan itseään, hyvistä hetkistä huolimatta. Tällä kertaa palaset loksahtavat paikalleen ja levyn edetessä on yhä vaikeampi etsiä huomautettavaa.

Toisinaan saisi kyllä enemmänkin olla rosoa pinnassa, ja vaikka kitarat ovat paikoin omaan makuuni hieman raskaita siellä täällä, on ilo huomata miten hieno soundi V.R. studiolla on saatu aikaan. Sing About Me on kiitettävän ehjä kokonaisuutena, josta kenties ainoa pieni miinus on pituus: parin minuutin hengähdystauon olisi tämä kuuntelija tarvinnut, mutta se ei kenties sopisi bändin tyyliin edes, joten turha huomio sinänsä.

Tsekkaa erityisesti: Whalers ja Gothenburg. EP:n kahdella avausraidalla laulaja Sofia Thurénin ääni pääsee ansaitsemallaan tavalla esiin. Toisaalta näillä kappaleilla päänsä puskee esiin myös jokin pan-skandinaavinen ilmaisu, jossa niin halutessani kuulen paljonkin viitteitä vaikkapa Tanskanmaan bändeistä. Hieno levy, joka paranee kuuntelukerroilla.

Tänään julkaistava Sing About Me on kuunneltava, iloksesi, niin bandcampissä kuin Spotifyssäkin.

Yournalist - C'mon People

Turkulainen Tulevaisuuden Tusinaan valittu rock-toivo Yournalist jakoi juuri uuden singlensä tulevalta levyltään, joka kantaa nimeä Horror and Terror. Huhtikuun 18. ilmestyvä debyytti jatkaa, toivottavasti, siitä mihin Slippery & Infected EP jäi. Vaikka Nigerian Girl on erinomaisen viihdyttävä ja tiukka kappale, minkä vuoksi se päätyi lauantainakin priimaslottiin soimaan, niin uusi C'mon People -kappale osoittaa Yournalistin koko potentiaalin parhaiten.

Oskarin laulusta olen pitänyt koko ajan - omaleimainen fraseeraus sekä englannin ääntäminen luovat oman tunnelmansa. Tasaisen varmasti bändi väistää yritykset jäljittää vaikutteet yksiselitteisesti, vähän brittirockia kuuluu ehdottomasti läpi, mutta iso osa keitoksesta on, yksinkertaisesti, yournalistia ja sellaisenaan erinomaista turkulaista, suomalaista, powerpoprockkitarointia. Huikeaa.

Turku-soundit: Sans Parade

Vau. Tämä on kingi projekti.

Demovaiheessa olevan 'bändin' kappaleiksi nämä ovat valtavan hyviä, suureellisia ja tunteikkaiksi orkestroituja. Sans Paraden laulajan toissapäivänä facebookissa jakamat tuotokset keräsivät lyhyessä nopeassa ajassa paljon huomiota. Toki kyynikko huomauttaa, että 'ihmiset nyt ovat mukavia tutuilleen', mutta tällä kertaa siinä oli jotain erilaista.

Eräs kaverini totesi keskellä yötä että "Tulin kotiin, olen kännissä ja ennen mitään spotify-shittiä laitoin soimaan The Last Song Is A Love Songin. Pelkästään jo tuon pitäisi kertoa, että kyseessä on maailmanluokan biisi". Aivan näin, kyseessä on aivan huikea kappale. Mm. suomalaisen Déclassé -bändin jäsenistöä Sans Paradessa soittelee, mutta kappaleista pääasiassa vastaa Déclassén Jani Lehto sekä Markus Perttula. Yksi Perttulan lukuisista musiikkiprojekteista Sans Parade yllättää varmasti muutkin kuin allekirjoittaneen.

Kun The Last Song Is A Love Songin kertsi pauhaa täyteen loistoonsa on vaikea vastustella Perttulan "waltz with me" -kehoituksen lumoa. Muista kappaleista parhaimmistoa edustaa myös On December 13th. Tyyliltään post-rockia muistuttavat kappaleet eivät kuitenkaan ole niin yksipuolisia kuin tuon genren edustajat muuten. Joku oli kuvaillut tätä Sigur Rósin ja Jeff Buckleyn yhdistelmäksi; vaikkei tämä noin yksinkertaisesti ole niputettavissa, on tuossa kenties jotain perää.

En osaa sanoa, onko Sans Parade Lehdolle ja Perttulalle vain mukava tapa purkaa talenttiaan, vai onko julkaisuambitioita, mutta kummankin pitäisi harkita josko tähän projektiin kannattaisi panostaa vielä entistäkin enemmän.

  Demo by Sans Parade
- - - - - - - - - - - - - -

P.S. Menovinkki Turkuun täksi illaksi: Pikku-Torressa juhlitaan Flavour of the Month -klubia sekä turkulaista One Chord To Another -musablogia. Huomattavan arvostettavaan kymmenen vuoden ikään ehtinyt OneChord saa onnittelut täältäkin, äärettömän laadukas ja pitkäikäinen blogi. Esiintymässä tänään ruotsalainen Genuine Fakes sekä suomalaiset The Sugarrush ja The Wonderminers. Liput 4€.

Big Wave Riders - Behind These Walls

Suomalaisen Big Wave Ridersin eepee saa julkaisun syyskuun (7.9.) alussa ja siltä on nyt kuultavissa ensimmäinen uusi kappale. Pelkästään digitaalisen julkaisun saavalta uudelta eepeeltä löytyy muuten kaikki vanhat suosikit Big Soundista alkaen.

Aivan mahtavaa. Soliti-labelin aiempi musiikkiherkku The New Tigersilta (vuoden parhaita kappaleita?) on ollut tehosoitossa täällä, mutta jo sen kappaleen yhteydessä kaipailin uutta BWR:ia. Tarpeet on nyt tyydytetty niin monella tavalla etten osaa enempää pyytää. BGW:n kursailematon indie rock on aina saanut mun mehusteluvaihteen täyteen loistoonsa. Alla kuvitusta ja eepeen kappaleet. Ja toki itse kappale.

  Big Wave Riders - Behind These Walls by Juhani

1.pictures of lifestyle and friends 
2.behind these walls
3.skate or die
4.it's funny things aren't gonna change 
5.big sound 
6.give me the smile
7.republic of the average 

- - - - - - - - - - - - - - 

Noin muuten...

#...oon korviani myöten ihastunut Jens Lekmanin uuteen kipaleeseen. On se vaan kiva, että näitä symppisruotsalaisia riittää - hassuine sanoituksineen. "Fuck you! No, you fuck you!".

#...osataan Suomessakin: Delay Trees julkaisi uuden eepeen. Kasettijulkaisu tulossa mahdollisesti Flow'hun mennessä. Kollegat iloitsevat urakalla. Tee samoin täällä. 

#...sain Lontoon-siirtolaisilta parhaan mahdollisen tuliaisen: vinyylikappaleen Michael Kiwanukan ensimmäistä eepeetä. Julkaisu oli erittäin rajoitettu. Eikä kaikilla ole Michaelin nimmaria takakannessa. Kiitos "Violer"!

#...oon hyödyntänyt Turun kesää ensimmäisen lomaviikon (ikinä!) aikana suunnattoman hyvin. Kävin katsomassa pari Interin futispeliä, toteamassa Paraisilla, että hiljaisuus on oikeasti aika jees, meressä uiminen virkistävää ja että Turun suvella on oikeasti ihan älyttömästi annettavaa monen vuoden jälkeenkin. Tämän lisäksi oli tuparia, oli Kalevan kisaa ilmaislippuineen jne. Eilinen kuitenkin kruunasi kaiken: pyörähtäminen Turun absolut-ykkösasuinalueella Portsassa, jossa asukkaat puutaloissaan pitivät pihakirppistä sisäpihoillaan ja tarjosivat mokkaruutuja ja muurikkalettuja vierailijoilleen. Sen jälkeen Blankon brunssi ylitti odotukset paitsi ruokatarjonnallaan niin myös musiikillaan: DJ veisteli komeasti kasaritunnelmissa soittaen mm. Lähtisitkön! Illan lopuksi kohtasimme Lontoon-matkaajat muutaman kuukauden tauon jälkeen. Yksinkertaisesti, yksi parhaista (kesä)viikoista ikinä.

Monstrolento

Kävin puolitoista viikkoa sitten turkulaisen radioaseman (Auran Aallot) levymyynnissä, jossa se poisti omien sanojensa mukaan n. 10 000 äänitettä - cd- ja vinyylisinkkuja ja -albumeja. Harmikseni parhaat oli koluttu päältä jo aikaa sitten. Eräs kaveri veikkaili jonkinmoisen "ystävämyynnin" haalineen arvokkaimmat aarteet jo aikapäiviä ennen yleisömyyntiä. Vaikka kyseessä on kevyen musiikin radioasema, oli hänelle aarteissa kyse italodiscosta ja sen sellaisesta. Itse odotin lähinnä tekeväni klassikkolevylöytöjä: Prince, Dylan, Springsteen, Duran Duran, tjsp tavoitteena.

Yltäpäältä hikisten kohkaakien keskellä, juuri töistä päässeenä tonkiminen tuntui hieman turhalta, kun selkeästi haaskalinnut / keräilijät olivat säkkikaupalla ahmineet vinyylejä. Päätin silti katsastaa cd-osastoa - ja pienen pieni valonpilkahdus käänsi koko etsinnän vaivan arvoiseksi: turkulaisen Wojciechin viimeisemmäksi jäänyt levy, Monstrolento, moitteettomassa kunnossa, á 2€. Hyllyyn kiitos.

Tähtiöiden unelmapoppia Ampiainen Ompeli ja Sointula -levyillään tehnyt bändi saavutti melkeinpä parhaimmat arvostelunsa Monstrolennolla. Wojciech oli kova juttu useampi vuosi sitten - ja bändin sanoittajan Jari Oisalon sanoitukset tekivät suomen kielestä sointuvampaa vokaalitanssia kuin melkeinpä kenenkään muun. Nyt on aika palata muistoihin. Ai että.

Bändi on viettänyt muutaman vuoden nyt hiljaiseloa ja myspacessakin lukee vain että "Wojciech will return". Uskokaamme siihen.

Turku-soundit: The New Tigers

Jälleen on kehaistava Solitia, lafka kun tuntuu täydentävän värisuoraansa alati uusilla julkaisuilla. Big Wave Ridersin julkaisuja en esimerkiksi malta odottaa. Turkulaisen The New Tigersin kiinnittäminen kuului lähinnä kuriositeetteihin, vaikka hyvä ystäväni bändiä oli jo aikapäiviä sitten suositellut - silloin en häpeäkseni syttynyt. Jos olisin tiennyt, että tämän ystävän veli rumpaloi Tigersin peräsimessä, olisin varmasti suonut pidemmän hetken yhtyeelle.

Turku-soundit on postaussarjana lyhyen olemassaolonsa aikana kokoontunut harvakseltaan, mutta syykin alkaa vihdoin selkiytyä, kun kaikki postatut ovat varsin laadukkaita artisteja (eivätkä turkulaisbändit kenties kantaudu korviini niin hyvin). Tähän mennessä Markus Perttula (jonka tulisi olla tuttu kaikille, sillä kaveri on valitettavan lahjakas ollakseen ilman levysopparia), Loft Apartment (jonka soundi kuulostaa hieman raakileelta vielä, mutta on varsin lupaava) sekä Yournalist (jota ei myöskään varmasti tässä vaiheessa tarvitse enää esitellä). Ja nyt tietysti itseoikeutetusti paikkansa ottava The New Tigers.

Uusin kappale, Pocketful of Sand on kyllä harvinaisen kova. Yo La Tengoa ja Galaxie 500:ta (ja Jesus And The Mary Chainin surinoita) ei ole syyttä suotta mainittu bändin yhteydessä eikä soundin ylivertaisuutta kehuttu. Debyyttilevy julkaistaan syyskuussa eikä Turun lupaavimman bändin harteille voi asettaa liikaa odotuksia. Tämän kappaleen perusteella se on oleva loistava.

  The New Tigers : Pocketful Of Sand by Soliti