Olin eilen jakamaisillani teksasilais-elektroa, kun Jensen Sportag tupsahti syliin ja postaukseen. Neo-Safarin uusi EP, Wave To You, koostuu kahdesta huikeasta kappaleesta, joista etenkin Sunshine verraton. Tähän minunkin huomioni siis kiinnittyi.
Ei vain aaltoilevan chillwave-soundin, aurinkoisen tunnelman tai mukanaan vievän tahdin vuoksi, vaan koska se myös lainailee The Temptationsin jenkkilistojen ykköshittiä vuodelta 1964 My Girl. Sitähän on coveroinutkin Stevie Wonderista alkaen moni artisti. Alta siis hitti jos toinenkin niihin kesän viimeisiin tsillailuihin, bileisiin tai jopa jatkoihin.
Tein pienen muistiinpanon itselle ennen viikonloppua, kun olin ryntäämässä ulos. Se koostui vain ja ainoastaan kehotuksesta jakaa brittiartisti Astronomyyn viimeisin rnb-henkinen tuotos. Things I'd Do For U on hillitty ilmaisultaan, kevyesti etenevä - turkulaisittain sanottuna - lunkki kappale. Soundi on trendikkäästi alimitoitetun ja -ravitun biittiaihion päälle valutettua kaikukitaraa.
Ihan näin muuten vain tehtynä huomiona: eikös tuo 'U' korvaamassa 'you':ta ole aika hirvittävän typerää? Vai olenko ajatuksineni yksin? Noh eniweiz, tä kappale on sellasta hunajaääntä potentiaalisen kumppanin metsästykseen loppuillasta, ettei kenenkään tarvitse olla arvioinensa yksin. Pidän oikeastaan aika, eli erittäin, paljon tästä kappaleesta. Tsekkaa alta myös aiempi kappale Don't Need U.
Manchesteriläistuottaja Oceaán tarvitsee sinua. Sinä tarvitset tämän kappaleen elämääsi. Jacques Greenen faneille - ainakin - pitäisi aivan ehdottomasti tipahdella Neéd U. Miksen samaan syssyyn poimisi myös kestomenestyjä Bonobon, Oceaánia kelpaa esitellä näiden kahden seurassa.
Liekö ensi viikolla vääjäämättä kohti porskuttava Turku Modern syynä, mutta viime aikojen poiminnat ovat tätä elektronisempaa antia. Tosin Oceaánin soundi on pehmeää, rnb-yleisöä kosiskelevaa jopa ja marjapuuroisen luotaantyöntävästä kansitaiteesta huolimatta kesäistä - mutta tämän päivän täyteläistä elektrohurmosta. Hieno biisi. Varsinkin Greenen henkisenä tältä tuottajalta kelpaa odotella lisää.
Turkulainen LoftApartment uuden singlen parissa. Uutukainen on selkeästi rivakampirytminen kuin kotimaisten lempikappaleiden listalle päätynyt erinomainen Someone'sWill, mutta esittelee erinomaisesti jälleen uutta puolta tästä duosta. Tä on sähköisempi ja suoraviivaisempi kuin aiemmat kappaleet.
The Tallest Man on Earth? - Meet "The Fattest Girl on Earth". Tuossa alla on ne oikeet lyriikat, jotka toimii kiitettävästi nekin. Tä on kyllä hemmetin hieno yhtye. Olis pitänyt suositella Trianille NRGM:n signausvinkeissä täällä, miltei kaikki muut tutut siellä tais tullakin, vaikken oo varma miten tä istuis Solitille surinan joukkoon. Kannattaa tuo NRGM:n postaus tsekata muutenkin, sieltä kommenteista löytyy monta artistinalkua ja edistyneempää.
Kreikkalaista synkistelychillwavea nimeltä Keep Shelly In Athens ei riemusta kiljahdellen ota kuunteluun. Muistan hämärästi viime syys-talven sivuutuksen, jolloin KSIA ei saanut reilua kohtelua: nopeahko kelauskuuntelu ja unohdus. Nimi on putoillut syliin toistuvasti kevät-talven ja kesän aikana, mutta enää en sivuuta. Keep Shelly In Athens julkaisee 5. marraskuuta Our Own Dream EP:n, joka on jo ennakkoloppuunmyyty.
EP:n julkaisijana toimii Forest Family Records (eli GvsB:n levylafka). Kappeleita eepeeltä on kuultu jo useampia: nimikkokappale kuultiin jo alkukesästä, Lazy Noon 1,5 viikkoa sitten ja viimeisin sekä tähän mennessä paras DIY perjantaina. En edes tiedä miksi oon nihkeilly tämän duon kanssa - ja vielä niin paljon.
Hypähdetään nyt ronskisti myöhässä liputtamaan kreikkalaisten puolesta, edes tässä asiassa. Keep Shelly In Athens kuulostaa Korallrevenin melankoliaan taipuvalta baleaariselta veljeltä, jossa kuuluu osittain myös witch housen ajankohtaiseksi määritellyt soundit. Witch house + chillwave = witch wave ? (No ei, tällaisella ei saisi edes vitsailla). Taisin juuri karkottaa puolet potentiaalisista kuuntelijoista. Merde. No antakaa silti mahis niin kuin mäkin annoin. DIY:llä KSIA on mun mielestä laajentanut taas ilmaisuaan, mikä on vain hyvä asia. Alla myös Lazy Noon ja Our Own Dream eepeeltä.
Elokuun lopulla julkaistaan chillwaveaallon aikana framille nousseen Active Childin debyyttialbumi You're All I See, joka sisältää nyt varmuudella ainakin kaksi etevää kappaletta. Uusilla kappaleilla on ainakin niistä cw-ajoista edetty, vaikka eepeillähän oli aivan erinomaista tavaraa. Hanging On on ihan Pat Grossin sooloilua, mutta Playing Housella feattaa huippu How To Dress Well. Nauttikaa.
Juhannuksen ajaksi on tarjolla varmasti jo paljon hyvää musiikkia muualla ja monta hyvää soittolistaa, niin itse krebailuun kuin grillaamiseenkin.
Siksi ajattelin tarjota siihen muuhun fiilistelyyn musaa: siihen hetkeen kun unohdut yksin loppuiltaan tuijottamaan joko hiipuvaa kokkoa mökillä, tai jalkakäytävän reunaa kaupunkijuhannuksessa; miettimään miten olet siihen päätynyt, niin elämässäsi kuin ihan konkreettisessa maantieteellisessä sijainnissa; kultaamaan reaaliajassa muistot, joko nykyistä juhannusta tai männä juhannusta jota ei voittanut mikään; siteeraamaan esimerkiksi Revolutionary Roadia koska se kuvaa elämääsi niin hyvin; ja lopulta harmittelemaan että ilta on ohi koska koskaan sinulla ei ole ollut näin hauskaa vaikka tiedät saman toistuvan mahdollisesti jo seuraavana viikonloppuna.
(Kuva: memoryhouse.tumblr.com)
Tähän tarkoitukseen sopii torontolainen, SubPopin signaamaa, Memoryhouse, joka julkaisee The Years -eepeestään syyskuussa uudelleenmasteroidun ja -äänitetyn version. Sillä on myös pari uutta kappaletta, kuten Modern, Normal, joka on edellä mainittujen hetkien parasta seuraa.
Pidän tämän bändin nimestä aika paljon - se on jotenkin verraton. Mutta ennen kaikkea, pidän bändistä/kollektiivista sen takana. Aion pitää tämän reportaasin nyt lyhyenä; myös siksi että nämä manchesteriläisruojat eivät kerro itsestään sen enempiä.
Pidin Christian AIDSiä jonkin aikaa mielessä ennen kuin postaan katsoakseni, josko se on oikeasti kiintoisa vai vain kertakäyttötemppuja hyödyntävä oveluus. No eipä se vieläkään ole selvinnyt, mutta kappaleissa on kyllä etevän synkkä ja tanssittava dynamiikka samanaikaisesti, mistä pidän kyllä kovin.
Ja huumori on mustaa. Vai mitä sanotte Christian AIDS -nimisestä bändistä, jolla on Stay Positive -niminen kappale.
Eniten mieleen ovat kuitenkin Young Luv (Stay +:n b-puoli) sekä Purity Ring -remix. Young Luvin video jatkaa tätä läppää - kuvamatskua kuninkaallisista häistä.
Alunperin postausten sarjaksi tarkoitettu, turkulaisista artisteista ajoittain muistutteleva Turku-soundit vaipui unholaan ensimmäisen, Markus Perttulaa käsitelleen postauksen jälkeen. Tämä johtui sekä saamattomuudesta sekä siitä, että turkulaisia potentiaalisia artisteja joko on kovin vähän, tai ainakin ne antavat kuulua itsestään kovin vähän. Siten toivoisinkin tässä samalla taas, että tämä kovin toiveikkaasti aloitettu postaussarjan tynkä saisi jatkoa laadukkaista, löytymistä odottavista artisteista. Jotenkin laittakaapas kappaleita tulemaan.
Siinä missä Markuksen ura on jo ottanut pieniä askelia eteenpäin, en tiedä voiko tämän päivän Loft Apartmentista sanoa samaa. En tiedä, koska en tiedä artistista mitään. Tai no juuri mitään. Pikainen stalkkaus, tai siis tiedonetsintäreissu, paljasti sentään, että meillä on oikein yksi yhteinen FB-kaveri. Hurjaa. Myspaceä tai muuta kotisivuntyyppistä ei löytynyt.
Epäilemättä (makuu)huonetuottajaksi tätä kaveria voisi luonnehtia, sen kertoo jo nimikin. Erittäin osuvan aliaksen takaa löytyy Aaro Vahtera, joka tehtailee dubstep/chillwave/altsu pop -henkisiä kappaleita, joiden soundeissa kuuluu kenties kotikutoisuus, mutta myös esimerkiksi James Blaken, Active Childin ja muiden esiintuomat äänimaailmat.
Erittäin mukavaa kuulla turkulaista (todennäköisesti) makuuhuonemusisoijaa, joka kuulostaa yllättävänkin mainiolta. Luonnehdinnan häilyvyys johtuu tietysti kappaleista, sillä siinä missä Kolipri on puhdas pianosävellys, löytyy muista rutkasti eri elementtejä ja sitä mukaa, kun ajattelee kuulevansa jonkun artistin vaikutteita, ei niitä tunnu osaavan nimetä.
Aihevalinnassa, toisin sanoen bändivalinnassa, on ollut hieman vaikeuksia. Uutta musiikkia ja uusia bändejä tulee päivittäin vastaan. Vaikka pitäisi niistä monestakin, alan miettiä mistä tai kenestä viitsisin postailla, ja kun sille linjalle lähden, jää kirjoittelu yleensä väliin. Mikä on tietysti harmi jo senkin kannalta, että musiikki on kivaa jaettuna.
Tällä kertaa en oo vaan osannut päättää kenestä kirjoittelisin. Ja toisaalta oon alkanut vähän vierastaa sellasia postauksia, jotka kokoavat useamman bändin saman otsakkeen alla. Silti, en osannut luopua yhdestäkään näistä kappaleista. Niistä jokainen on ollut fyysisessä tehosoitossa viime aikoina.
Ensin jo pari viikkoa soinut Chad Valley, jonka Ensoniq Funk -kappaleesta en ole millään päässyt yli. Ääretöntä korvakarkkia, joka saa sateenkaaret ja auringonsäteet vilkkumaan silmissä.
Toisaalta tämä KorallreveninHoney Mine, jolla kuullaan Taken by the Trees -nimellä esiintyvää Victoria Bergsmania. Lopputuloksena ylivertaista ruotsalaisuutta.
Lopuksi kaikkein vaativin ja kenties hienoin kappale, BretoninRDI. Fucking Dance -blogissa arvuuteltiin, onko tämä nyt postmathpunkpopia. Mä en ainakaan kaipaa yhtään lisägenrejä. No, Breton vaikuttaa aika kovalta porukalta, joka kaiketi harrastaa videoinstallaatioita musiikin lisäksi. Kuulenko tässä dubstepiä?
Ja juu. Oon tietty poppaillu I Blame Cocon levyä ja rokkaillu Broken Recordsia. Nyt siis nekin levylautasella. Ja Spotifyssä. Tässä joka tuutista musiikkia postaukseen.
Jos pitkästä aikaa kirjoittelisi ns. kunnolla artistista eikä vaan intoilisi omiaan.
Floridalainen Mike Diaz nimittäin tekee jotain aivan muuta kuin eilinen The Walkmen. Diazin MillionYoung -nimellä säveltämät chillwave -kappaleet herättivät jo aiemmin melkoisen tykkäilyn meikäläisessä. Chillwave alkaa maistua hieman puurolta jo -sanana, ei välttämättä genrenä. Helppoahan musaa on kutsua chillwaveksi, kun ei oikein muutakaan keksi - ja samalla ei sano oikeastaan yhtään mitään.
MillionYoung kelpaa kyllä minun mielessäni ihan oikeasti chillwave-artistiksi, mutta se on aivan toissijainen seikka. Diazin biitit, kitaroinnit, synanoinnit ja laulut kuulostavat juuri oikeassa määrin hieman halvoilta ja tosi kivoilta. Kaikki tämä samanaikaisesti.
Pakko on jatkaa tykkäilyä nyt, kun ensin kuultiin MillionYoungin tekemä koveri noin sata vuotta sitten eläneen ranskalaissäveltäjä Erik SatienGymnopedie 1:stä. MillionYoungin versio tuo elävällä tavalla mieleen Ranskan Rivieran, Côte d'Azurin, ja ranskahousen kulta-ajat. Kiva pianosävellys tuo alkuperäinenkin, hyvin rauhaisaa.
...ja juuri äsken kuuntelin MillionYoungin ihkauutukaisen kappaleen, Desperate Measures. Halpa biitti, kivat kitaroinnit ja kaikuisat vokaalit tekevät MillionYoungista parasta juuri nyt tällä kappaleella.
Koska mä olen ilmaisten latausten fani, suosittelen pientä hiirinäppäryyttä MillionYoungin sivuille ja lataamaan sieltä Sunndreamm EPn. Siltä löytyy kesää ja mm. aiemminkin täällä kuultu Hammock -kappale, yksi MillionYoung -suosikeista. Suosittelen siis.
Musiikkipalvelu Last.fm ei ole toimittanut suosituksia ihan normaaliin laadukkaaseen tahtiinsa. Tänään se kuitenkin hoiti osansa suosittelemalla MillionYoung -nimistä artistia. Vaikka MillionYoungin nimi viittaisi siihen, että kyseessä on joku Chamillionairen kaveri, tekee artisti melkoisen kivaa chillwave -nimikkeen alle helposti sijoitettavaa musiikkia.
Floridalainen MillionYoung kuulostaa vuorotellen jj:ltä, Toro y Moilta ja sattumoisin myös hieman lafkakaveri Memoryhouselta, jota hän on myös remixaillut varsin sujuvasti:
Aiemmin MillionYoung ei ollut oikeastaan yhtään tuttu, vaikka kaikesta kirjoittelun määrästä päätellen pitäisi olla. Tänä vuonna on tullut EP:tä jne. Mien -niminen kappale kuulostaa jopa hieman hitaamman tempon Kavinskyltä, mikä ei voi olla huono asia. Tästä on näköjään tykkäiltävä ihan tosissaan.
Pearly Gate Music on artisti, joka on viime päivinä osunut silmään usein. Toisin kuin MillionYoungilla, Pearly Gate Musicilla ei ole musiikkia oikeastaan ollenkaan kuultavana sivustoilla, joilta sen voisi liittää tähän. Mutta mutta, Spotify tarjoaakin tänä vuonna julkaistun debyyttilevyn kuultavaksemme, joten sinne siis!
Muutaman sanasen voisi Pearly Gate Musicista jakaa kuitenkin. Nimen takaa löytyy nimittäin Zach Tillman, Fleet Foxes -rumpali Josh Tillmanin pikkuveli. Pikkuveljen bändin musiikkilaji on luonnollisesti folk ja sellaisenaan jossain Fleet Foxesin ja J. Tillmanin soolomateriaalin välimaastossa. s/t -albumilta kuulee melko hyvin, että aivan valmista tavaraa se ei ole, mutta ehdottomasti "tulossa" ja tsekkaamisen arvoinen.
Chillwave / dream pop -ihanuutta osaksenne, hyvät naiset ja herrat. Sanfranciscolaisen Bye Bye Blackbirdin psykedeeliset ja valloittavat tahdit ovat jotenkin niiiiin mukavuutta! Vähän oudosti kappaleet loppuvat lyhyeen jättäen silti hyvän mielen. Ja mikä parasta, jälleen bandcamp.com -sivuston myötä, bändin/artistin EP on kuunneltavissa tässä:
Paitsi että Happy High EP:n kappaleilla on potentiaalia vakuuttaa kenet tahansa Toro y Moin, Neon Indianin tai Washed Outinfaneista on myös Bye Bye Blackbirdin versio Modest MousenFloat On -kappaleesta suorastaan hykerryttävä. Ehdotonta kesämusaa! Laitetaan tähän sekä coveri että alkuperäinen:
Onkohan Bye Bye Blackbirdin nimellä mitään tekemistä Miles Davisin kappaleen kanssa?
Ja loppuun voisi laittaa vielä pari ihan muuta kappaletta. Mm. The xx on remixaillut YACHTinThe Afterlife -kappaletta. Ensin dubstepahtava remix ja sitten alkuperäinen:
