Parhaat ulkomaiset albumit 2012: TOP10

Listaus, osa 4. Jos ette oo tinttaamassa, tai kanveesissa jouluostosten jälkeen niin kuin minä olen, niin tässä olis albumilistan eka osa. Ja se olikin kaikkein vaikein laadittava tämänvuotisista listoista (Ulkomaiset albumit). Jos vertaa viime vuoteen, on 2012-lista väkinäisemmin koottu.

Viime vuonna joutui sydän vereslihalla jättämään suosikkeja pois, nyt listasta noin puolet on äärettömän kovia suosikkeja, loput hyviä, jotka eivät ole kuitenkaan suosikoituneet vielä. Kertonee jotain, että tästä tuli täysin erilainen kuin oisin ennakkoon olettanut. Mahdollisimman pian sitten jatkopostaus suomalaisten levyjen osalta tiedossa, sieltä löytyy helmiä!

10. Purity Ring - Shrines

Montrealilaissynailijoiden debyyttialbumi Shrines ei jääne klassikoiden joukkoon, mutta vahvojen singlejulkaisujen siivittämä albumi loistaa parhaimmillaan kirkkaasti, tyypillisellä tämän vuoden soundilla. Hyvin viihdyttävä ja tanssittava levy.

9. Foreign Fields - Anywhere But Where I Am
Noin muuten lista koostuu kenties suht 'isoista' julkaisuista, ainakin mikäli ajatellaan perinteisten indie-labeleiden asemaa. Levyvalintana esitelty Foreign Fields on mukava poikkeus: Wisconsinissa levytetty Anywhere But Where I Am on kokoaan suurempi ja meditatiivinen albumi, joka jättää varjoonsa Justin Vernonin ja S. Careyn kaltaiset hengenheimolaiset.

8. The xx - Coexist

Hieman haaleaksi debyytin rinnalla jäävä, odotusten nakertama Coexist on lopulta todella kova levy. Jonkin muun bändin taivaalla se loistaisi kirkkaammin. Kakkoslevythän ovat perinteisesti vaikeita, mutta The xx suoriutuu ihailtavasti: hittejä ei löydy samaan tahtiin kuin ekalta, mutta kokonaisuus on eheä.

7. Bat for Lashes - The Haunted Man

Natasha Khan saattaa olla kaikkein vaikuttavimpia nyky-singersongwritereista. The Haunted Man ei oo helppo levy, edes Khanin oman tuotannon puitteissa, mutta on tämän tasaisinta tuotantoa ja sitä myöten parasta. Laura ankkuroi levyn punaisen langan mukavasti keskivaiheilla.

6. Beach House - Bloom

Baltimorelais-unelmaa myyvä Beach House palasi, jopa levyllisellä valtavan hienoja biisejä. (Varsinkin) Bloomin vinyylijulkaisu oli aika mannaa. Ainoa ongelma on, etten ole missään vaiheessa tähän rakastunut. Tästä ei tullut mulle SITÄ levyä, toisin kuin Teen Dreamistä. Pirun kova Bloom silti on.

5. DIIV - Oshin
Mun suosikki. DIIV on levyllä loistava ja livenä kova. Oshin tuijottelee muutamassa kohdassa kotvan verran liikaa kenkiinsä päästäkseen top kolmoseen hyvällä omallatunnolla, vaikka levy tekisikin mieli tunkea ylemmäs listalla - vaikka sitten väkisin. Napakkaa kitararockia, noin kaiken kaikkiaan.

4. Chromatics - Kill For Love

Näistä suhteellisen absoluuttisista yleisön suosikeista Chromatics on hurmannut mut salakavalimmin. Kill For Lovella on useita aivan vuoden kovimpia raitoja, joilla laulaja Ruth Radeletin ääni pelaa hyvin yhteen synailun kanssa yhteen - toisaalta itse olisin seulonut biisilistan tiheämmällä kammalla. Muutama biisi 16:sta pois ja tä olis ehkä korkeammalla.

3. Wild Nothing - Nocturne

Jack Tatumin yhtye on takuuvarma menestyjä. Nyt jo parivuotiaan Geminin seuraksi putkahtanut Nocturne vie dreampop/shoegaze -soundia lihavampaan, kokonaisen bändin ilmaisuun. Aiempi ilmavuus on silti läsnä. Ei yhtään huonoa kappaletta, vain täysosumia.

2. John Talabot - fIN

Äh. Harmistus että barcelonalaisen Talabotin pitää jäädä kakkoseksi. fIN on deep housea parhaimmillaan, jossa aaltoillaan tunnelmasta toiseen saumattomasti. Elektroninen anti ei tänä vuonna yksinkertaisesti ole yltänyt fIN-levyn tasolle. Ainutlaatuista biisinrakennusta Talabotilta löytyy.

1. Allah-Las - Allah Las

Jos jokin levy on yllättänyt mut housut nilkoissa tänä vuonna (noin kuvaannollisesti), on se losangelesilaisen Allah-Lasin debyytti. Kestää kulutusta. Suoritusvarmuus lähes 100. Kompaktia kuuskytlukua, kitarointia ja aivan hemmetin tarttuvia biisejä. Älyttömän tasainen, hyvä levy.

Jonquil - It's My Part

Täällä taas tänään esittelemässä bändiä, joka valuu valitettavan monen sormien välistä. Diskoiluun kuin nakutettu Jonquil soittelee Oxfordista asti nytkähtelevää tilutteluindiepoppia muistuttaen kanssaoxfordilaisisia, Trophy Wifea ja Chad Valleytä, sekä muuan Foalsia.

Sattumoisin mielleyhtymä ei ole turha, kun Jonquilin laulajan, Hugo Manuelin, sivuprojekti on nimenomaan Chad Valley. Ja toisaalta, kun Trophy Wifen jäsenistöä on aiemmin kuulunut Jonquiliin. Tässä vaiheessa mun pitäisi viimeistään olla kiinnostanut, vaikka oikeasti mut vietiin jo aiemmin.

Jonquil julkaisuhistoria sisältää jo pitkähkön ja jotensakin kiitellyn EP:n, mutta ensi vuosi tietää jo albumijulkaisua nimeltä Point of Go. Uusi maistiainen tuolta levyltä on It's My Part. Vaikka Jonquililla on toistaiseksi vielä tekemistä verrokkiensa ylittämiseksi, odotellaan tuota uutta levyä kyllä suurella mielenkiinnolla. Jo siksi, että Jonquil piipahti muutamalla Ones to Watch -listalla jo viime vuonna.

  Jonquil - It's My Part by Blessing Force

Aiemmin Jonquil on juhlinut mm. kappaleillaan It Never Rains, joka on yhtä kesäpäivänä vilvoittavan sateen iloa, sekä etevällä The xx -versioinnillaan Infinitystä. Odotukset ovat jälleen kerran kovat - ja nousevat koko ajan. Marraskuu on hyvä päättää näin.

  Jonquil - It Never Rains by Jonquil

  Jonquil - Infinity (xx cover) by Jonquil

Kaksi coveria, kaksi suosikkia: Sufjan & The Antlers

Hahhihehhoh. Voi että. Kumpikaan versioista ei ole uusi, joten huoli pois.

Sufjan Stevens coveroimassa Joni Mitchelliä, ja lopputulos on niiiiiiiiin Sufjania että ihan hykerryttää. Free Man in Paris on Mitchelliltä versioitu kappale ja määää tykkään a) Sufjanista ja b) Jonista, joten loppuhykertymä on taattu. (Tästä muistutteli parikin päivää sitten jo erinomainen Cover Me -sivusto)

The Antlers taasen coveroimassa The xx:ää. Lopputulema tässäkin melko ennakoitava ja siten myös laadukas.  Äksäksääkin on niin valtavasti versioitu, että ilahduttavan veltosti ja ilottomasti suorituva The Antlers tekee tervetulleen työn VCR:n parissa. Löytyy ilmeisesti tulevalta Antlers -eepeeltä, (together), myös.

Ja jotta saadaan postaukseen aina yhtä tarpeellinen vääntömomentti, laitetaan versiot vastakkain.

SUFJAN VS. THE ANTLERS

  The Antlers - VCR (The xx Cover) by The 405

Creep - Days [video]

Postaus on hyvin The xx -painoitteinen. Ei sinänsä bändiin keskittynyt, mutta sen parin jäsenen sivumusailuihin, ja siksi myös melkoinen loikka eilisestä 'Foxesista.

                                                 (Kuva: last.fm)

Creep on brooklyniläisduo, jonka Lauren Dillard ja Lauren Flax muodostavat. Soundi taasen on trendikkään synkkää synailua - hieman Salemin tapaan kenties. Days -niminen ensisingle julkaistiin toki viime vuoden loppupuolella, mutta muutaman päivän sisään se on saanut myös videon.

Ja mikä mielenkiintoisinta ja mikä pelastaa Creepin syna/rumpu -meiningit geneerisyyden noidilta, on The xx:n Remy Madley Croftin laulu. Huikean hyvin kappaleeseen sopivat voksut saavat ihan ikävöimään The xx:n aikaan saamaa ihastusta pari vuotta sitten. Mutta niin, tässä Creep, joka on jo tosiaan ollut seurailun kohteena tovin, mutta päässyt unohtumaan.

Tietysti on syytä muistuttaa, kuka The xx:stä on kerännyt viime kuukausina kaiken huomion: Jamie Smith. Tuskastuttavan hyvillä remixeillään sekä Gil Scott-Heronin kanssa yhteistyöstä mainetta kerännyt Jamie Smith julkaisee helmikuussa levyn. Ja kenenkäs muun kuin Heronin kanssa. Vanhan herran ja "Jamie xx:n" yhteistyön ensihedelmä oli oikea anthem, NY Is Killing Me. Nyt kuultavana on hieman downtempompi ja rauhallisempi My Cloud, jolla Heron esittelee jo hieman lauluäänensä laajuutta.

  Gil Scott-Heron - My Cloud (Jamie XX Remix) by The Up-Turn

Ja niin, miesten yhteistyölevy We're New Here julkaistaan 21. päivä kuluvaa kuuta. Muistellaan vielä miten hieno NY Is Killing Me onkaan. On se vaan ihan törkeen kova!

Bye Bye Blackbird

Chillwave / dream pop -ihanuutta osaksenne, hyvät naiset ja herrat. Sanfranciscolaisen Bye Bye Blackbirdin psykedeeliset ja valloittavat tahdit ovat jotenkin niiiiin mukavuutta! Vähän oudosti kappaleet loppuvat lyhyeen jättäen silti hyvän mielen. Ja mikä parasta, jälleen bandcamp.com -sivuston myötä, bändin/artistin EP on kuunneltavissa tässä:

Paitsi että Happy High EP:n kappaleilla on potentiaalia vakuuttaa kenet tahansa Toro y Moin, Neon Indianin tai Washed Outin faneista on myös Bye Bye Blackbirdin versio Modest Mousen Float On -kappaleesta suorastaan hykerryttävä. Ehdotonta kesämusaa! Laitetaan tähän sekä coveri että alkuperäinen:

Onkohan Bye Bye Blackbirdin nimellä mitään tekemistä Miles Davisin kappaleen kanssa?

Ja loppuun voisi laittaa vielä pari ihan muuta kappaletta. Mm. The xx on remixaillut YACHTin The Afterlife -kappaletta. Ensin dubstepahtava remix ja sitten alkuperäinen:

 YACHT - The Afterlife (The xx Remix) by nomdstbear 

YACHT - The Afterlife from Jona Bechtolt on Vimeo.

Secretly Canadian -lafka oli laittanut ilmoille tällaisen kappaleen jj:ltä. CEO Birthday:

 jj - CEO Birthday by BoringByTheSea 

Aamun saldo: High Violet ja Flow'n esiintyjät

Huonosti nukutun aamun jälkeen todellinen silmienhieromisepisodi lähti liikkeelle luettuani sähköpostini ja katsottua aamun uutisointia netistä. Poikkeuksena en aio hehkuttaa Flow'n kiinnityksiä heti postauksen alussa vaan säästän sen loppuun. Ensiksi vähän The National -asiaa. Ja onhan postauksen lopussa ihan kappalekin.

Niin, kiitos Villelle vinkkauksesta: The Nationalin tuleva albumi on ensi perjantaista lähtien streamattavana NY Timesin sivuilla, koska nyt High Violet on vuotanut huonolaatuisena nettiin. Tarkkaan ottaen Nationalin pojat veistelivät sähköpostiviestissään seuraavaa:

Hi everyone! 

As you may have heard, there is a low quality leak of our new album, High Violet, spreading across the Internet as we speak. We wanted to let you know the New York Times - http://www.nytimes.com - will be streaming the real thing starting Friday April 23rd. We hope you'll take the time to hear the album at its intended level of quality.

High Violet will be released by 4AD worldwide on May 10th/11th.

Lienee sanomattakin selvää, että odotus perjantaihin on sietämätön. Toisaalta lienee myös selvää, että Slow Show paneutuu levyyn ensitilassa ja toimittaa sanallisen arvion, kunhan töiltään ehtii.

Ja nyt sitten siihen päivän toiseen suuruutiseen. (Joidenkin mielestä päivän ainoaan suuruutiseen).

Beach House, Jónsi, The xx, The Drums, Surfer Blood, Four Tet, The Radio Dept., Girls, M.I.A., Marina and the Diamonds sekä kotimaisista hienot Villa Nah ja Kiki Pau - muun muassa - nähdään kesällä Helsingissä Flow Festivalilla. Onko tässä nyt yhtään mitään järkeä? Mitä ihmettä täällä tapahtuu? Tai oikeastaan tarkkaan ottaen, mitä tapahtuu Suvilahdessa 2010?

Paljon parempaa line-upia ei oikeastaan olisi voinut edes toivoa. Beach House ja Jónsi. Surfer Blood ja The Drums. Girls ja The xx. Voi elämä. Pienenä, ihan pienenä toiveenani oli kuitenkin saada Yeasayer Flow'hun, mutta mutta. Mikäs noissa nimissä on muka vikana?! Suoraan sanoen, nyt ei kovinkaan paljon enää kiinnosta harmitella Ruissin kehnoa suoritusta artistien kiinnittämisessä. Flow toimitti. KIITOS!

Laitetaan nyt edes nimellinen kappale tähän loppuun. The Antlers on nimittäin coveroinut The xx:n VCR kappaleen. Suhteellisen hiljattain vieläpä. Coveri ja alkuperäinen tässä:

Delorean - Stay Close

Tykkääks joku muu Deloreanista?

Espanjalainen Delorean häikäisi viime vuonna superkivalla kesäisen tanssittavalla Ayrton Senna EP:llään, joka muuten löytyy Spotifystä. Tänä vuonna vuorossa on kokopitkä julkaisu.

Subiza -nimeä kantava albumi ilmestyy nimittäin kesäkuun 8. päivä, mutta digitaalisena jo aiemmin. Seuraavana kappale, joka on siis tulevalta levyltä ja nimeltään Stay Close.

Mutta muistellaanpas myös sitä hienoa EPtä. Mä ainakin tykkäilin siitä kovasti. Deli on tosi hieno biisi vieläkin:

Mutta kyllä Moonsoon maistuu yhtä hyvältä:

Loppuun vielä Seasun siltä samaiselta Ayrton Senna EP:ltä. Kesäisemmäksi on vaikea päästä. Pitää vain toivoa, että uusi levy jatkaa siitä, mihin EP jäi.

P.S. Bändiltä onnistuvat myös remixit. Tässä The xx:n Islands Deloreanin remixinä:

# Delorean @ MySpace

# Ayrton Senna EP @ Spotify

Tanssitaanko?

Viikonloppua silmäillen, silmällä pitäen ja silmäpelaillen on laitettava tanssittavaa ämyreihin. Tässä siis muutama levylautaselle kelpaava ralli, vaikkapa eilisen Kavinskyn lisäksi.

Useimmat taitavat olla remixejä, vaikka vierastankin usein remixejä. Varsinkin Stardustin remixaaminen kuulostaa ainakin ajatuksena lähinnä pyhäinhäväistykseltä.

Oh Shit! & Night Drugs - Everybody Needs (Fabian remix)

Barretso - We Won't Stop (Redial remix)

Justin Faust - Holdin' On

The xx - Crystalised (Keljet remix)


Stardust - Music Sounds Better With You (remixiä ei nyt tähän hätään löytynytkään, mutta kyllähän tätä alkuperäistä mieluiten kuuntelee)


Gorillaz - Stylo (Alex Metric remix)


Wolf Gang - Pieces of You (Baby Monster remix)


Holy Ghost! - On Board (Friendly Firesin originaali)


P.S. Ne Kavinskyn kaksi eilistä kappaletta voi ihan itse lisätä tähän. Hyvin mielin kaiken lisäksi.

Ei-TwoDoorCinemaClub-postaus

Katkeruus Bloggeria kohtaan kasvaa taas: eilen oli ajankohtaista kirjoitella uutukaisesta Two Door Cinema Clubin levystä, Tourist Historystä, kun se tuli ennakkokuunteluun niin MySpaceen kuin 3voor12 -sivustolle. Bloggerin mielestä tämä oli kuitenkin huono idea, jonka vuoksi se päättii estää blogikirjoitukseni eiliseltä päivältä.


Onkohan muilla ollut vastaavia ongelmia?


No, mutta en sitten kirjoittele TDCC:n levystä, kun katkeroitumiseen saakka tämä sivusto kieltäytyi yhteistyöstä. Sanotaan nyt vaikka vain, että Tourist Historyllä on melkeinpä pelkästään hyviä, tanssittavia kappaleita. Kovin on odotettu tätä levyä.

Se ei ole loistava tai häikäisevä, mutta se on hyvä ja toimiva: monotonisuuden rajamailla mennään, mutta levy on lyhykäisyydessään tarpeeksi lyhyt, jottei kuuntelija kyllästy yksipuoliseen poljentoon. Mutta kiva levy kuitenkin.


Tässä kivaa vaihtelua TDCC:ltä, akustinen liveversio Undercover Martynistä.



Bändistä toiseen: Frightened Rabbit on siis julkaisemassa uutta levyä ja se on MySpacessä kuunneltavissa (kiitos MSM). The Winter of Mixed Drinks on myös ihan kelpo levy. Skotlantilaista pop-rockia, eli kepeää kuunneltavaa.



Pistetään vielä ekstraksi The xx:n remix Magic Wandsin Warrior -kappaleesta. Kaksi aikamoisen vankkaa suorittajaa. Toimiiiiiiiiii.

P.s. Magic Wandsin sivuilla lukee, että pian sitä debyyttialbumia tulee. Vuoden alun kaavailuissa oli puhe kesästä MWn levyn suhteen. Nopeempi ois parempi.



Ja ai niinpä niin! Ruotsalainen Club 8 julkaisee uuden levyn ensi kuussa. Tuottajana on häärinyt myöskin ruotsalainen Jari Haapalainen, joka on työskennellyt mm. Camera Obscuran, Laakson ja The Concretesin kanssa. Aika hauskalta kuulosti eka sinkku uudelta The People's Record levyltä. Western Hospitality on kuunneltavissa mm. MySpacessä ja Hypemissä.
# Club 8 @ Hypem
# Club 8 @ MySpace


Jotenkin ärsyttävää, että pitää aina ohjata eri mediapalveluihin, mutta enpä ihan siihenkään lähde, että tänne laitan luvattomasti mp3-tiedostoja. AInakaan vielä. Heh.


Nyt kun vielä pistäydyin 3voor12:ssa, huomasin kuunteluun tulleen myös ennen tätä vuotta itselleni tuntemattoman uusiseelantilaisbändin, The Ruby Sunsin levy. En ole juuri kuunnellut, mutta Cranberry oli ihan hauska kappale.

jj no. 2

Miten voi olla näin pahasti jumissa, että on jotenkin päässyt tällainen artisti ohi? Miten vielä itseään kunnioittava musabloggari myöntää moisen asian! No ei, mua ei loppujen lopuksi kiinnosta se, että olis blogistina terävimmällä aallonharjalla tai että saa ensimmäisen julkaistua postauksen jostain trendikkäästä bändistä. Tähän on kaks syytä: ensinnäkään en pysty siihen ja toiseks mulla ei ole aikaa siihen :). On paljon mieluisampaa kirjoittaa niistä bändeistä, joista oikeasti pitää ja kuuntelee ja toivoisi saavan lisää huomiota. Tässä nyt ainakin taas (mun mielestä) kivaa musiikkia.

jj

Muutamissa yhteyksissä ruotsalaisen jj:n kesällä julkaistua levyä nimeltään no 2 on kovin kehuttu ja toisaalta verrattu musiikilliseen serkkuunsa, brittiläiseen The xx:ään. Mm. itseni arvostama nettijulkaisu Pitchfork nostaa bändin vuoden parhaimpien joukkoon ja juuri tällä hetkellä on vaikea olla eri mieltä. Tänä vuonna on toisaalta julkaistu niin paljon loistavia levyjä toisen perään että on vaikea kahlata kaikkea läpi millään lailla mielekkäästi, joten pidättäydyn julistamasta vuoden suosikkejani. (Prince of Assyria on silti ihan hiton kova!:D)

Ja takaisin jj:n etnotahteihin. Bändi osaa hienosti sekoittaa eri musiikkilajeja ja lopputulos on tietyllä tavalla eteerinen ja "optimistisempi" kuin esim. The xx. Jätän jälleen jaarittelut ja musiikin kuvailun huonolla lopputuloksella ja tarjoan esimerkkejä. Tärkeintä on tietää, jos tykästyy kovin jj:n tahteihin, että bändi saapuu tietääkseni Redrumiin Helsinkiin 7.1. ja julkaisee uuden levyn (nimeltään no 3) ensi vuoden puolella maaliskuussa.
Ja ai niin, suunnitelmissa on kaiketi kiertää USAa yhdessä The xx:n kanssa maaliskuusta lähtien.

Kappaleita:

Syksyn suosikkeja, pt 1

Tarkoituksena tässä postauksessa oli alunperin tarjota niin jouluun kuin uuteen vuoteenkin pientä makusteltavaa musiikin saralta, mutta ensin ajattelin kelata taaksepäin ja kerrata kuluneen syksyn pieniä kivuuksia musiikin saralla. Toki tässähän on mitä mainioimmat uuden vuoden pilestystahdit.

The xx

Lontoossa 2005 perustettu pumppu soittaa elokuussa julkaistulla levyllään melko 'pientä' soundia, joka kasvaa lähinnä vuorovaikutuksessa kuuntelijan kanssa. The xxstä on helppo pitää ja bändin 'pieni' soundi on enemmän kuin tarpeeksi. Yhtyeen musiikkia on kuvailtua mm. post-punkiksi tai alternativeksi eikä kummassakaan termissä sinänsä ole mitään vikaa. Marraskuusta lähtien triona viihtynyt bändi lukeutuu varmasti dream-pop käsitteen allekin ja soveltaa varsin hyvin ns. tsillailuun. Jollain tavalla biisit ovat kuiskaavia, lo-fi henkisiä ja hienoisesti 80-lukuun nojaavia. Ei tosta kuvailusta varmasti aukea kovin monelle, mutta omasta mielestäni kyseessä on vuoden parhaita julkaisuja. Kyseinen levy oli mm. Turun parhaassa levykaupassa (!) 8raidassa viime viikon myydyin levy. (8raidasta tulossa vielä oma postaus myöhemmin.)



Beach House

Oon ehkä enemmän folk- ja indierockin kuuntelijoita, mutta jostain syystä syksyllä oli paljon hyviä elektroniseen muotoon nojaavia bändejä. Esim. Beach House ja The xx ovat kummatkin jonkinlaisia dream pop -genreen kuuluvia yhtyeitä. Pidin jo 2008 julkaistusta Devotion-levystä, jonka maukkain musiikkileivos tais olla Gila. Devotion-levy pääsi monelle vuoden 2008 top-listoille jopa ihan kärkisijoille. (Ja nyt kun kuuntelen tätä levyä taas niin ei se loppupeleissä ehkä niin elektronista ole kuin olen antanut ymmärtää.)



Bändin tuorein sinkku Norway on myös sangen maukas. Uusi levy ilmestyy tammikuun lopulla ja tä taitaa olla eka sinkkulohkaisu. Aikaisempien levyjen arvostelumenestysten perusteella uusi, 2010 ilmestyvä, Teen Dream tulee olemaan alkuvuoden kiinnostavimpia, ellei jopa odotetuimpia.



 The Drums

Summertime EP:nsä myötä ainakin blogipalstatilaa kahmineet nykkiläiset tekevät ep:n nimen mukaisesti hyvin kesäistä, huoletonta ja suoraan sanoen KIVAA musiikkia. Bändiä on löyhästi verrattu mm. San Franciscossa majailevaan Girlsiin ja The Pains of Being Pure at Heartiin, mutta yhtye on mielestäni jotenkin omintakeinen. Toivottavasti tämä ei ole yksi niistä bändeistä, joka tulee puun takaa yllättäen kaikki hienolla, "tuoreella" soundilla ja painelee saman tien takaisin unohduksen pusikkoon levytuottajien kesyttämän tylsän soundin myötä. Mm. Let's Go Surfing antaa odottaa paljon:



Palaan toivottavasti pian asiaan syksyn musiikkikokemusten muistelolla, sekä myöhemmin omilla osioilla joulun rauhoittumismusiikista, uuden vuoden juhlatahdeista, Turun yöelämästä indiemusiikin kannalta, Turun levykaupoista (lähinnä 8raidasta :D), Leonard Cohenista ynnä muusta. Jahka aikaa riittää. Huomenna aamulla riisipuuroilujen lomasta saatan ehtiä jonkin postauksen kirjoittaa vielä. Kuulemisiin.
P.S. Vielä maistiainen ihan kivasta biisistä, joka EI suostu poistumaan pääkopasta: The Big Pinkin Dominos.