Näytetään tekstit, joissa on tunniste British Sea Power. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste British Sea Power. Näytä kaikki tekstit

28.12.2010

Levyjä ja pohjoisen puoleista tuulta luvassa vuodelle 2011

Lupasin tuossa aiemmin jakaa pientä alkuvuoden julkaisuaikataulua levyistä, jotka ainakin jossain määrin kirvoittavat mielenkiintoa. Parin viime vuoden tasolle ei päästä, sillä esimerkiksi viime vuonna samoihin aikoihin odoteltiin Beach Housen, Yeasayerin, The Nationalin, Interpolin, Arcade Firen ynnä muiden uusia julkaisuja.

Tässä lyhyt lista tammi-helmikuun mielenkiintoisuuksista, joista sitten tarkastellaan muutamaa tarkemmin.

Tammikuussa julkaistaan seuraavien bändien uutukaislätyt

White Lies, British Sea Power, Chapel Club, The Decemberists, Smith Westerns, Tennis, Iron & Wine, Destroyer, Little Comets, Hercules and Love Affair, Esben and The Witch

...ja helmikuussa näiden

James Blake, Cut Copy, Bright Eyes, Yuck, Toro y Moi, Young Galaxy, Mogwai, PJ Harvey

Päivämääriä tuohon listaan ei oikein viitsinyt sisällyttää, jenkki-, britti- ja eurojulkaisujen tarkat ajankohdat vaihtelevat kuitenkin suhteellisen paljon. Yllä nähty lista on lähinnä käytännön syistä noinkin tylsä, pohdin vain josko jollekulle olisi iloksi tietää uusia julkaisuja noin ylipäätään.

Ne mielenkiintoisimmat

  1. White Liesin uusin single Bigger Than Us oli todella niin suuri kappale kuin nimi antoi ymmärtää. Vaikken ekalle levylle syttynytkään, on tätä pakko odottaa tohkeissaan. Ja tuleehan bändi Suomeenkin, joten siksikin kannattaa tsekkailla uusi Ritual.
  2. British Sea Power taasen kiinnostaa aina. Valhalla Dancehall niminen -levy on antanut yllättäviä maistiaisia. Tämäkin suuren odotuksen kohde.
  3. The Decemberistsistä tulikin hiljattain postailtua. The King Is Deadin eka sinkku oli melkeinpä parasta mitä bändiltä on kuultu. Intoilua!
  4. Iron & Wine julkaisee varsin odotetun neljännen levynsä. Pelonsekainen on se tunne, joksi kuvailen omaa suhtautumista, sillä pari kuultua kappaletta eivät ole olleet ihan niin vakuuttavia kuin voisi toivoa.
  5. Little Comets on henkilökohtaisesti jo voittanut minut puolelleen. Debyytin odotan sijoittuvan jonnekin Foalsin ja Two Door Cinema Clubin välimaaston ja jopa ylittävän odotukset. In Search of Elusive Little Comets on noussut lujaa parin vahvan sinkkulohkaisun turvin.
  6. Esben and The Witchin valinta BBC:n 2011 -soundeihin oli yllättävä, vaikka tätä bändiä olenkin seuraillut. Sikäli yksi kiinnostavimpia, etten oikein tiedä tarkkaan mitä levyltä pitäisi odottaa.
  7. Bright Eyes, eli indiemusiikin ihmelapsen Conor Oberstin bändi tekee paluun. Tarvitseeko todella perustella, miksi miehen tuotoksia odotetaan taas niin paljon?
  8. Young Galaxy - viimeisimpänä vähän jokerivalinta. Blogin puolella esitelty Peripheral Visionaries oli sen verran koukuttava poptsipale, että haluan ehdottomasti tutustua bändin tuotantoon koko levyn verran.
Tutustu:




    17.11.2010

    Oi miten suuria merivoimia!

    Mun mielestä British Sea Power on aina ollut äärimmäisen mielenkiintoinen pumppu. Vaikka ne ois tehneet kuraakin - sitähän myös löytyy. Bändin fanille (ja muillekin) taannoinen kuukausi on ollut vähintäänkin mielenkiintoinen. Ja näyttää siltä, että myös tammikuusta tulee hykerryttävän mielenkiintoinen, kun paitsi The Decemberists julkaisee uuden levyn tuolloin, myös British Sea Power.


    Valhalla Dancehall on uuden levyn nimi. Eka reaktio tuosta nimestä oli "täh?!". Mut sit pääsin siitä yli, ja kuuntelin siltä irroitetun ekan kappaleen Living is so easy (julkaistaan 29. marraskuuta). Kuuntelepa se tässä. Mikäli yhtään olet kuunnellut BSP:tä, saattaa tuotos kuulostaa hämmentävän kepeältä. Bändi kun ei ole tunnettu massoja syleilevästä otteestaan. Vaikka oon aiemman tuotannon fani, pitää tätäkin lättyä odottaa ihan täpinöissä.



    Kuukausi sitten British Sea Power julkaisi vaatimattomasti seitsemän kappaleen Zeus EP:n. Biisitehtailua takana. Tai sitten itsekritiikki on unohtunut. Mutta tältäkin eepeeltä löytyy ehdottoman maukkaita hetkiä, kuten nimikkokappale Zeus.


    ____________________

    Niin ja jos et ole fb-kaverini, et saanut kokea aamulla wtf-hetkiä Jimmy Fallonin parissa. Mistä tämä Neil Young -imitaatio löytyi?! Suoritus menee niin uskomattoman putkeen, että aamu meni haukotellessa - eikä vain viimeyön outojen vampyyripainajaisten takia. Esityksessä mukana myös Bruce Springsteen.