LoneLadyn Nerve Up / TVOn lopetus

Vilkas levykuuntelutahti jatkuu ja nyt on vuorossa aiemmin mainitsemani LoneLadyn debyytti. Manchesteriläisartistin debyyttilevyltä kuuluvat selkeästi vaikutteet ja kotipaikan musiikillinen ilmapiiri.

Nerve Up tulee kauppoihin ensi viikolla ja lukeutuu lähinnä kuriositeetteihin tämän vuoden uutuuslevyjä odoteltaessa - ainakin ennakkoon.

Aikaisemmin vain kappaleen Immaterial -kappaletta kuunnelleena en odottanut ihmeempiä, mutta loppujen lopuksi LoneLadyn debyytti on ihan kelpo lätty: ei eilisen Holly Mirandan veroinen suoritus, mutta ihan ok.

Kaksi asiaa paistavat yli kaiken läpi tällä levyllä: manchesteriläinen musiikki-ilmapiiri sekä 80-luvun alku. Joy Divisionin tyyppisiä rytmejä ja vaikutteita kuuluu kovin, poissulkematta verrattavuutta esim. La Roux'hun.

Nerve Up -levyllä on hyviä suorituksia ja kehnompiakin. Vaikka kyseinen levy tullaan todennäköisesti luokittelemaan "ihan ok" -pinoon vuoden lopulla, on LoneLadyllä aika hienossa 2010-luvun paketissa 80-luvun musiikkia.

TVO lopettaa

Alunperin aikeissa oli loihtia vain levyarvostelu, mutta eilinen viesti FBn inboxiin muutti suunnitelmat ja arvostelu jäi nyt tyngäksi. Turun legendaarinen keikkapaikka TVOlla (Turun Varsinaissuomalainen osakunta) joutuu sitten lopettamaan. Asiastahan on puhuttu nyt parisen vuotta ja tänä keväänä se ikävä todellisuus kirii live-musiikin ystävät kiinni.

"On pöyristyttävää, että tällainen ei-kaupallinen, pitkän linjan kulttuurikehityskehto jyrätään. Suomessa tarvittaisiin lisää TVO:n tyyppisiä paikkoja, jotka eivät keskity pelkästään bisneksen pyörittämiseen."

Tero Vänttinen, TS-treffi 20.5.2009

On vaikea ymmärtää ratkaisua, jossa yli 40-v. (?) toiminut keikkamesta muutetaan pyöräkellariksi, kuten TVOn sivuillakin todetaan. Iso osa Turun kulttuuritarjonnasta katoaa taivaan tuuleen - hieno suoritus tulevalta kulttuuripääkaupungilta. En tiedä sitten, onko TVOlla suunniteilla jo jonkin muun tilan vuokra.

No, kuitenkin, komeasti TVO aikoo poistua, sillä huhtikuussa järjestään vielä Lopunajan festivaalit, joissa lavalla marssitetaan 60 bändiä, joiden joukossa on mm. 500 kg lihaa (Kauko Röyhkän kokoonpano), Tv-resistori, Jori Hulkkonen, Nightsatan jne. Myös serkkuni (häpeilemätön promo) entinen bändi 90-luvulta, Limonadi Elohopea, kasataan vielä tätä keikkaa varten uudestaan. Tässä linkki TVOn festareiden sivuille, jossa myös tarkemmat tiedot aikatauluista ja esiintyjistä.

# Loppu häämöttää.

Limpparit Jyrkissä!

Jori Hulkkonen ja Tv-resistori olisi mahdollista nähdä livenä jo perjantaina Dynamossa, mutta harmikseni en taida päästä paikalle. Hulkkosen näkee muutenkin kaupungilla sangen usein.

Useimmiten hänet tunnistaa tummanpuhuvasta tyylikkäästä vaatetuksesta (johon usein lukeutuu myös musta poplari), pieni etuheittotukka, lasillisesta punkkua ja jalat ristissä istuvan maailmanmiehen karismaattisesta olemuksesta.

Siitä huolimatta en ole pitkään aikaan nähnyt miestä live-musisoinneissa. Viimeksi varmaankin Ydintalvipuutarhassa.

#Dynkyn ohjelma

Holly Miranda - The Magician's Private Library

Detroitilaissyntyisen The Jealous Girlfriendsin solistin, Holly Mirandan, soololevy ilmestyy ensi viikolla. Tarkka päivä saattaisi olla jopa 23. (?).

Jälleen kerran hollantilainen 3voor12-sivusto tarjoaa mahdollisuuden uuden levyn  ennakkokuunteluun, joten miksi en olisi siis vähintäänkin kohtuullista mediahuomiota nauttineen artistin levyyn tarttunut.

TV on the Radion Dave Sitekin tuottaman The Magician's Private Libraryn on siis määrä ilmestyä ensi viikolla. Ennen tämän levyn julkaisua on Hollyltä on kuultu mm. Jeff Buckley-koveri sekä EPn verran kappaleita, joista osa päätyi tällekin levylle.

Waves-sinkku ei ihan hirveästi alunperin saanut innostumaan, vaikka viime vuonna Kanye Westinkin blogiin joku hänestä sitten päätyi kirjoittamaan. Lopulta on kuitenkin sanottava, että on ilahduttavaa että Holly Mirandaa ja tämän musiikintekemistä ympärönyt hype ei ole ollut turhaa. Waveskin kuulostaa koko ajan paremmalta.
Waves-live:



The Magician's Private Library nimittäin lunastaa aika paljon odotuksia. On aivan selvää, että Hollyn tyyppisellä musiikilla joutuu kestämään vertailut Feistiin ja Cat Poweriin, mutta hieman odottamattomasti Miranda paitsi kestää vertailut tarjoaa myös jotain uutta naisartistien jatkumoon.

Ja kyllä, Dave Sitekin kädenjälki näkyy ja kuuluu levyllä.

Levyltä löytyy tekstuuria, herkkyyttä ja syvyyttä, ja suoraan sanoen, jos se ei ensimmäisellä kuuntelukerralla lämmitä, ei kannata ihmetellä. Toisella kuuntelukerralla levy avautuu paljon enemmän. Ja kolmannella kerralla tuntuu taas saavan paljon enemmän.
Sleep on Fire -live:



The Magician's Private Library on nimenomaan kokonaisuutena etevä. Soundi on hienosti rakennettua ja on monella tavalla positiivista, mutta ikään kuin synkkyyden jälkeen. Kuin sadussa pahaenteiseen ja synkkään metsään pääsevä valonpilkahdus.

Alkuodotusten jälkeen levy yllätti hienovaraisuudellaan ja monipuolisuudellaan. Se tavoittelee korkeuksia ja saavuttaakin ne. Suosittelen.

# 3voor12-sivustolla ennakkokuuntelu
# HollyMiranda.com
# HM @ MySpace

Paljon puheenaiheita eikä mitään sanottavaa

Sfäärissä riittää bändejä kuten tunnettua, mutta aina jotkin onnistuvat nousemaan keskiarvon yläpuolelle: jotkut laskelmoidulla markkinointistrategialla, jotkut puhtaasti suurten blogien omalla vetovoimalla. Ns. suuret tai vaikutusvaltaiset blogit pystyvät jopa laittamaan levy-yhtiön pystyyn ja julkaisemaan musiikkia.

Monella kansainvälisemmällä bloggaajalla on tietysti asiantuntemasta ja jos sen pystyy yhdistämään bisnesjärkeen, niin mikä jottei.

Seuraavassa kuitenkin mielenkiintoisia, puhuttavia bändejä maailmalta. Harmi vaam ettei mulla ole oikeastaan mitään sanottavaa niistä. Pieni puute ehkä bloggaajalle. Hmm.

Seuraavista kaksi on (tietääkseni) blogi/levy-yhtiön julkaisemia.

Ensimmäisenä esitellään oikeastaan itseoikeutetusti Big Stereo -blogin ensimmäinen julkaisu levy-yhtiönä.

Baby Monster on kyseessä ja kappaleen nimi on She Comes Alive. Jotenkin olen tässä viimeisen puolitoista viikkoa vähän vältellyt koko yhtyettä (ja aihetta), koska en tiennyt miten suhtautua asiaan. Tässä kuitenkin linkki alkuperäiseen postaukseen: Baby Monster @ Big Stereo. ja kappale She Comes Alive. Ihan kelpo kappale on kyseessä.



Odotan jatkoa yhtyeelle, Big Stereon levy-yhtiölle ja blogille oikeastaan vähän pelonsekaisin tuntein. En edes tiedä miksi - aivan kuin blogin uskottavuus olisi koetuksella jos se julkaisee itse muiden musiikkia. Hullua.

Ruotsalaisen Montaukin kappale Holiday on julkaistu Brilliantine -levy-yhtiöllä, jolla on tietääkseni kaksikin blogia taustallaan. Korjatkaa jos olen väärässä. Pliis!

Holiday on pianovetoista..sanotaan nyt...housea.

Radiant Dragonin avaruuspop -kappaleet sen sijaan ovat ladattavissa ilmaiseksi miehen omasta blogista.

Last.fm:n mukaan RD on Saksassa syntynyt brittiläis-kiinalainen musisoija, joten tausta on ainakin mielenkiintoinen ja herkullinen musiikin tekemiseen.

Ehdottomasti mielenkiintoisin näistä kolmesta artistista, mun mielestä. Voisin kuvitella, että Toro y Moin fanit saattaisivat lämmetä, edes vähän.

Radiant Dragonin musiikkia on vaikea laittaa kategoriaan - lataa ja kuuntele siis itse.
Joko MySpacessä, lataus Last.fm:stä tai Radiant Dragonin blogista.

# Radiant Dragon @ MySpace
# Radiant Dragon @ Last.fm
# Radiant Dragon blogi

Leffamusaa ja levyjä

Olen kuunnellut tällä viikolla poikkeuksellisen paljon ja erilaista musiikkia, levyttäin. Mitään suuria yllätyksiä ei vastaan tullut.

Kuuntelin läpi mm. Hot Chipin, Fionn Reganin ja Shearwaterin uutuuslevyt sekä erinäisiä elokuvamusiikkeja.

Hot Chip, joka aikaisemmasta suosiostaan huolimatta ei ole ollut omien suosikkien joukossa, sai nyt mahdollisuuden. Jotenkin oli mahdotonta olla kuulematta levyä, kun Spotifyt ja MySpacet sekä ennakkokuuntelupaikat suorastaan tyrkyttivät One Life Standiä kuunteluun.

Alku vaikutti jo lupaavalta, ajattelin, voisiko tämä nyt olla se vertauskuvallinen portti, jonka läpi pääsisin kulkemaan Hot Chip -fanien kansoittamaan maahan? No. Eihän se ollut. Suutariksi jäi. Minun ja Hot Chipin suhde otti tosin aikaisempiin levyihin nähden askeleen eteenpäin, mutta seuraava askel tuli olemaan jo ontuva.

Kaikki se, minkä varaan Hot Chipin suosio perustuu, ei ole oikeastaan koskaan iskenyt niin kovin minuun. Yhteenvetona sanottakoon, että ihan kiva, mutta silti ihan kiva.

Fionn Regan. Voivoi. Kuuntelin uuden The Shadow of an Empiren ja kadun sitä suuresti. Sanon jo nyt, että jos yhtään tykkäilitte The End of History -levystä, älkää kuunnelko tuota uutta tekelettä. (Mm. täältä onnistuu uuden levyn kuuntelu: 3voor12).

En tiedä mitä herralle on tapahtunut. Debyytti oli kuitenkin niiiin kiva: se oli viehättävää ja nyanssikasta (ei oikea sana) folkia. Tämä uudempi on jotain, mille en itse ainakaan lämmennyt. Ajoittain luulin Reganin pääsevän vanhaan vauhtiin, mutta väärässä olin. Harmittaa. Harmittaa, että Fionn oli siirtynyt rockimpaan ilmaisuun.

Mutta mites sen Shearwaterin levyn kanssa? No, sehän on NPR:n sivuilla ollut tämän viikon ennakkokuuntelussa ennen ensi viikon julkaisuaan. Ja sen voit kuunnella täällä: National Public Radio: Exclusive First Listen.

Olin kovin tohkeissani herrojen aikeista uuteen levyyn ennen kuuntelua. Tunnelmat post-kuuntelun ovat ristiriitaiset: tavallaan Golden Archipelago -levyllä oli sitä vankkaa taide rock -ilmaisua, jota heiltä on totuttu kuulemaan, mutta toisaalta se tuntui epätasaiselta. "The jury's still out on this one" elikkä makustelua on jatkettava.

Tässä taannoin (lue: alkuvuodesta) olin katsomassa mainion elokuvan nimeltä Tie (The Road), joka miellytti kovin ankealla ilmeellään ja Viggo Mortensenin loistokkaalla näyttelijäsuorituksella. Paitsi että se oli hieno elokuva, oli Kinopalatsissa muutakin aihetta juhlaan: elokuvan musat olivat Nick Cave & Warren Ellis -kaksikon taidonnäyte.

Nick Cave ja Warren Ellis tehtailivat myös musiikit leffaan The Assassination of Jesse James By The Coward Robert Ford. Kuuntelin sitten kummatkin levyt läpi - samalta istumalta! Ja kannatti. En tavallaan ole mikään perinteisten perus-leffamusiikkien ystävä, soundtrackit lämmittävät enemmän, mutta tämän kaksikon tuotoksia oli ilo kuunnella.

Timanttisia, huippuluokan suorituksia kumpainenkin film score - terminä erotuksena soundtrackiin, joka sisältää elokuvassa soitettuja kappaleita, kun taas ensinmainittu on sävelletty elokuvaa varten.

Leffamusien saralta on mainittava vielä henkilökohtainen suosikkini, joka ei yleensä kerää kannatusta - tai no, ainakaan en ole kuullut kenenkään muun tykkäilevän tätä leffaa tai sen musiikkia niin kovasti kuin minä. Elikkäs The Fountain.

Film scoren sävelsi Clint Mansell, joka on työskennellyt Darren Aronofskyn kanssa myös muissa tämän projekteissa (Unelmien sielunmessu, The Wrestler, Pii). Musiikin toteuksesta vastasivat niinkin erilaiset toimijat kuin Kronos Quartet sekä käsittääkseni myös Mogwai.

Sekä leffa että score ovat henkilökohtaisia suosikkeja, joita ei välttämättä voi edes odottaa muiden ymmärtävän. Jotkin asiat kai vain kolahtavat. Joskus on mukavaa koittaa erilaisia asioita - kuunnella erilaista musiikkia kuin mihin on tottunut. Elokuvaa varten sävelletystä musiikista on vaikea päästä enää erilaisempaan, kun miettii mihin tämänkin blogin pääpaino keskittyy.

Perjantai-illan "uutuus": The Middle East

On niin kivaa, kun viaton huuma iskee musiikkia kuunnellessa. Ei oikein tiedä miten päin pyörisi ja kenelle hehkuttaisi. Tänään on sellainen päivä ja ilta. Ja bändin nimi on The Middle East. Taas kerran hieman outoa nimeä pukkaa.

Australialaisbändi The Middle East (huh, kaipa tohon nimeen on vain totuttava) kuulostaa Fleet Foxesilta, Sufjan Stevensiltä, Bon Iveriltä ja hieman ehkä myös Great Lake Swimmersiltä. Bändi kuulostaa jotenkin ihan naurettavan tuoreelta folk-rockilta - mikä ehkä vesittyy hieman, kun kuulee että alunperin EP:n Recordings of the Middle East kappaleet olivat jo 2008 Australiassa julkaistulla levyllä. EP on sittemmin julkaistu viime lokakuussa jenkeissä.

Kaikista blogikirjoituksista päätellen olen todella myöhässä tämän bändin kanssa, mutta mulle kelpaa silti. "Ei musiikinkuuntelun itseisarvo voi olla sen tuoreus", hän uskotteli itselleen.

Kun Fleet Foxesin uutta levyä saadaan tälle vielä odottaa, Sufjanilta ei ole kuulunut vuosikausiin uutta LP:tä ja Bon Iverkin on "telakalla" voi The Middle Eastin tahtiin huoletta tunnelmoida varsinkin talvi-iltoina - ja hymyillä itsekseen. Varsinkin seuraava kappale, The Darkest Side, on ihan älyhieno.

"And it's the darkest side of my heart that dies when you come to me".

Pakko kirjoittaa lopuksi vielä täysin asiaankuulumattomasti huhusta, jonka mukaan Wes Anderson olisi ollut kaavailuissa mukana Spiderman 4:n ohjaajaksi. Naurahdin tuolle itsekin, mutten niin kovaa, kuin nähdessäni rändöm-tyyppien YouTube -parodian aiheesta. Mun mielestä se oli ainakin tosi osuva ja siten hupaisa. Eli seuraavaksi ajatusleikki, MITÄ JOS: Mitä jos Wes Anderson (Roayl Tenenbaums, Darjeeling Limited) ohjaisi Spiderman-leffan: