Syksyn musiikkia, pt 2

Wild Beasts

Tässä on bändi, joka on sivuutettu aivan liikaa: niin vuoden parhaat -listoilta kuin soittolistoiltakin. Hyviä arvosteluja saanut Two Dancers nimittäin sisältää paljon vokaalihassuttelua ja unenomaista tanssibiittiä. Luulisi kelpaavan kun oikein Last.fm suositteli. Jokin aika sitten vaivauduin kirjautumaan sisään ja eikös se mokoma sivusto suositellut tätä pumppua. Kappaleilla lauletaan vähän dialogin omaisesti, kun äänen korkeudet vaihtuvat ikään kuin vastauksena aiemmalle äänessä olleelle. Välillä laulajan ääni kuulostaa jopa vähän Antony Hegartylta.

Yeasayer

Bändin kappale Ambling Alp helmikuussa ilmestyvältä levyltä Odd Blood sai minut ainakin muistelemaan, millaista se aiempi Yeasayer olikaan levyllä All Hour Cymbals (2007). Yhtye oli itse kuvaillut soundinsa menneen yksinkertaisempaan suuntaan, mutta edellämainitusta singlestä sitä yksinkertaisuutta ei ole kenties niin helppo huomata. Uutta levyä odotellessa on sangen mieluisaa palata All Hour Cymbalsin pariin, sillä sekin on oikein kelpo levy, jolta löytyy kuitenkin seuraavanlainen helmi:




Animal Collective

Lähes julkaisemisestaan saakka Animal Collectiven levy Merriweather Post Pavilion on roikkunut kärjessä tai kärjen tuntumassa yhdessä Dirty Projectorsin Bitte Orcan kanssa. Levyllään bändi toki osoitti olevansa vakavasti otettava ja kunnianhimoinen kokoonpano, mutta itselleni levy ei aivan vuoden parhaaksi lukeudu. Animal Collective on vuoden loppua kohti jälleen ajankohtainen Fall Be Kind EP:n julkaisun myötä. Eikä tätä EP:tä pidä sivuuttaa, sillä kovin hienoja ralleja AC:lla  tuntuu riittävän:




Vielä loppuun hieman naurettavalta kuulostava maininta:
Twilight OST

Ymmärrän, että muutamia hekoilututtaa, mutta oikeasti tällä soundtrackillä on ihan tekijämiehiä ja -naisia musisoimassa: Thom Yorke, Bon Iver, Grizzly Bear, Sea Wolf, Lykke Li jne. En ole nähnyt kyseisiä elokuvia enkä tunne koko saagaa sen kummemmin, mutta nämä leffamusat ovat aika rautaisia. Aiemmallakin soundtrackillä taisi olla Iron & Wineä ja sen sellaista. Pelkästään periaatteesta tätä kokoelmaa/leffasarjaa ei kannata vastustaa, sen verran hienoja kappaleita levyllä loppujen lopuksi on.

Varsinkin Bon Iverin ja St. Vincentin yhteistyössä levylle työstämä kappale, Rosyln, on mielestäni ehtaa Bon Iveria ja suosikkibiisejäni (ja soitetuimpia) kuluneelta syksyltä. Kyseinen kappale sai Justin Vernonin Bon Iverille epämääräiseksi ajaksi määrittämän tauon tuntumaan vieläkin ikävämmältä. For Emma, Forever Ago ja Blood Bank sisältävät kuitenkin niin hienoja biisejä, että parempaa saa hakea.

Vuoden paras folk-levy? Entä vuoden paras kokoelma?

muIndie-folk levyä on kenties turhaa rajata kovin tiukasti, sillä kovinkaan moni artisti ei voi kieltää levyllä kuuluvien vaikutteiden laaja-alaisuutta. Musiikkia on yhä vaikeampi kuvailla yhdellä sanalla, tai sisällyttää yhden genren alle. Ajattelin silti jakaa mielestäni vuoden kaksi parasta suoritusta omissa alalajeissaan: vuoden paras folk-levy ja paras kokoelma.

Vuoden parhaita levyjä noin yleensä minusta ei ole listaamaan, sillä jokaisella on omat suosikkinsa - se näkyy myös joka puolella nettiä tehdyissä listauksissa, esim. Animal Collective tuntuu ainakin jakavan mielipiteitä levyllään. Itse olen kuitenkin tyytynyt kertomaan mitä olen itse kuunnellut, lähinnä syksyn aikana, ja sillä linjalla aion pitäytyä.

Nyt kuitenkin tuli sellainen olo, että näistä seuraavista levyistä halusin kertoa. Olen tainnut aiemminkin mainita, että vaikka useat postaukset käsittelevät lo-fi, dream pop tai kovin elektro-painotteista indiemusaa, olen silti enemmän folk-miehiä. Siksi tuntuu luonnolliselta kertoa mielipiteeni vuoden parhaasta folkin omaisesta suorituksesta.

Kuten kuvasta yllä näkyykin vuoden paras folk-levy on lontoolaisen Mumford & Sonsin käsialaa. Sigh No More on bluegrass-vaikutteista folk-rockia, ja sellaisenaan mielestäni parasta tänä vuonna. Mumford & Sonsin musiikki tuo ehdottomasti mieleen The Avett Brothersin, Fleet Foxesin, Great Lake Swimmersin ja muita nykyfolkin "suuruuksia". The Avett Brothersista tulee mieleen banjon osuus kappaleissa, Fleet Foxesista bändin yhteispeli ja Great Lake Swimmersista tietynlainen alakuloisuus, joka leimaa monia kappaleita.

Tiedän, että monet muistuttavat minua folk-kategoriaa selatessa, että entäpä Grizzly Bearin tänä vuonna julkaistu Veckatimest? Se on kuitenkin kovin kehuttu levy, joka vei yhtyeen soundia hieman "helpompaan" suuntaan ja nosti bändin kokonaan uudelle tasolle. En itse päässyt kovinkaan hyvin Grizzly Bearin Yellow House -levyyn sisälle, mutta tämä uudempi vaikutti keväällä edistykseltä, ainakin siinä suhteessa. Mumford & Sons on ehkä perinteisempää folkia, Grizzly Bear vähän kokeellisempaa. Kukin tehköön päätöksensä itse, kumpi on parempi - vai suostuuko vetämään liian tiukkoja linjoja lainkaan kahden erittäin hienon bändin välillä. Itse taidan sittenkin pyörtää päätökseni ja pitäytyä viimeisimpänä mainitussa vaihtoehdossa, ja julistaa Veckatimestin vuoden ensimmäisen puoliskon parhaaksi folk-levyksi ja lokakuussa julkaistun Sigh No Moren jälkimmäisen puoliskon parhaaksi.

Tässä kappaleet punnitsemisen "helpottamiseksi":

Aivan niin, meinasi unohtua vuoden parhaan kokoelman titteli. No, se lankeaa alkuvuodesta julkaistulle Dark Was The Night -kokoelmalle, jota olivat puuhaamassa The Nationalista tutut veljekset Aaron ja Bryce Dressner. Albumi tehtiin Red Hot Organizationin hyväksi, jonka tuotot menevät AIDSin vastaiseen taisteluun. Tuplalevynä julkaistu kokoelma sisältää suorituksia muun muassa Arcade Firelta, Feistilta, Bon Iverilta, The Nationalilta, Grizzly Bearilta sekä hienoja yhteistyönä tehtyjä kappaleita, kuten Antony Hegartyn (Antony and The Johnsonsin solisti) ja Bryce Dressnerin työstämän Bob Dylanin kappaleen I Was Young When I Left Home, joka on yksi soitetuimmista kappaleistani tänä vuonna.

Albumi on ehkä hivenen pitkä ja raskas sekä kappaleiden taso on ajoittain hieman epätasainen, mutta ansaitsee ehdottomasti silti vuoden parhaan kokoelman tittelin ja ehdottomasti hankinnan arvoinen. Leffasoundtrackeistä parhaan kokoelman tittelistä voisivat kilpailla kenties Merirosvoradion (The Boat That Rocked) soundtrack tai 500 Days of Summerin soundtrack, mutta pidän silti pääni, tällä kertaa :)

Tässä muutama kappale Dark Was The Night -kokoelmalta:

Best Coast & Real Estate

 Best Coast

Loppuvuodestakin voi nähtävästi löytää ns. uutta. Best Coastista taisin nähdä ensimmäisen kerran maininnan jo parisen kuukautta sitten ja silloin sivuutin kyseisen yhtyeen melko heppoisin perustein. Nyttemmin törmäsin uudestaan enkä enää sivuuttanut. Pocahaunted-projektistaan joillekin tutun Bethany Cosentinon uusi lo-fi-henkinen ja karkeahkolta kuulostava Best Coast on oikeastaan aika raikasta ja hyvällä tavalla tunkkaista kesämusaa. Bethanyn oman blogin mukaan Best Coast alkaa levyttää heti 2010 alussa täysin uutta musiikkia sisältävän levyn.





Real Estate

Yhtyeen samanniminen levy julkaistiin marraskuussa ja jotenkin kaikessa muussa hulinassa se pääsi livahtamaan ohitseni, mutta nyt korjataan vahinko. Real Estate osuu oikeastaan samoille tietämille kuin Best Coast, The Drums ja Girls. Biisit kuten Fake Blues ja Beach Comber sisältävät kaiun jostain vuosikymmenten takaa joka yhdistettynä bändin rentoihin melodioihin tuottaa - oikeastaan vähän yllättäen - yhden loppuvuoden tiukimmista levyistä. Ansaitsee ehdottomasti enemmän kuuntelua.

Vuoden pikkukivuudet: Metric, Fruit Bats, Fanfarlo, The Elephants

Jatkan vähän tän musiikkivuoden kertaamista tällaisilla ns. pikkukivoilla bändeillä, ts. bändeillä joiden tänä vuonna ilmestyneet oli kivoja, mutta eivät kuitenkaan yllä vuoden parhaita levyjä arvioidessa korkeimmille sijoille. Tietyllä tavalla niin Metric, Fruit Bats, Fanfarlo ja The Elephants julkaisivat tahoillaan pikkukivan levyn. Esimerkiksi Metricistä pidin levyn ilmestyessä kovin, mutta jotenkin en pysty mainitsemaan sitä vuoden lempilevyjeni joukossa.

Metric

Metricistä puhuttaessa on kenties virheellistä nimetä se "pikkukivaksi", onhan bändillä last.fm:ssäkin tuhansia kuuntelijoita, mutta levyä arvoidessa se jää vertaisistaan. Emily Hainesin ääni sopii bändin terhakkaan indie rockiin, mutta pidän myös neidin soolomateriaalista. Metricin Fantasies sopii muuten myös kovin hyvin uuden vuoden juhlamusaksi!




Tässä vähän Emily Hainesia sooloilemassa.




The Elephants

Tanskalaisbändi on itselleni suhteellisen tuntematon uusinta Take It! -levyä lukuunottamatta. Levyllä on todella tanskalaisen kivoja folk-rock-kappaleita kuten Organ Grinder (jota en löytänyt tätä postausta varten) mutta muuten levy on todella epätasainen. No, mutta, kenties tältä bändiltä on paras vielä tulematta.
The Elephants myspacessa, sieltä kuuntelemaan sitten Organ Grinder :)



Fruit Bats

Tämän vuoden levy The Ruminant Band ei yllä aivan bändin aiempien tuotoksien tasolle sekään, mutta tarjosi tälle vuodelle silti mukiinmenevää folk-rockia. Pidän mieslaulajan äänestä etenkin, se on jotenkin hauska sivumaku koko Fruit Batsin hedelmäsalaattiin: kuin Wolfmotherin laulajalla, Andrew Stockdalella, olisi hyväntuulisen kitaroinnin tahtiin laulava pikkuveli. Siltä se minusta kuulostaa :) Fruit Batsilla, kuten The Elephantsillakin, jää ottamatta se viimeinen askel eteenpäin musiikillisesti. Tässä kuitenkin hupaisa nimikkobiisi levyltä The Ruminant Band:



Fanfarlo

Vihdoin 2009 julkaistiin ruotsalaisen Simon Balthazarin luotsaaman brittiyhtyeen, Fanfarlon, pitkäsoitto Reservoir. Mielestäni bändin soundissa on samoja aineksia kuin monien ruotsalaisyhtyeiden, kuten I'm From Barcelonan kappaleissa. Vaikkei levyltä löydykään ehkä aiemmin sinkkuna julkaistun You Are One of the Few Outsiders Who Really Understand Us veroisia kappaleita, on sillä silti paljon potentiaalia. Jälleen kerran on todettava, että tämänkin bändin paras levy on (TOIVOTTAVASTI) edessäpäin. Jäämme odottamaan.

Lataa Fanfarlon I'm a Pilot -kappale ilmaiseksi Last.fm-sivustolta: I'm a Pilot

Sitten pari maistiaista:

jj no. 2

Miten voi olla näin pahasti jumissa, että on jotenkin päässyt tällainen artisti ohi? Miten vielä itseään kunnioittava musabloggari myöntää moisen asian! No ei, mua ei loppujen lopuksi kiinnosta se, että olis blogistina terävimmällä aallonharjalla tai että saa ensimmäisen julkaistua postauksen jostain trendikkäästä bändistä. Tähän on kaks syytä: ensinnäkään en pysty siihen ja toiseks mulla ei ole aikaa siihen :). On paljon mieluisampaa kirjoittaa niistä bändeistä, joista oikeasti pitää ja kuuntelee ja toivoisi saavan lisää huomiota. Tässä nyt ainakin taas (mun mielestä) kivaa musiikkia.

jj

Muutamissa yhteyksissä ruotsalaisen jj:n kesällä julkaistua levyä nimeltään no 2 on kovin kehuttu ja toisaalta verrattu musiikilliseen serkkuunsa, brittiläiseen The xx:ään. Mm. itseni arvostama nettijulkaisu Pitchfork nostaa bändin vuoden parhaimpien joukkoon ja juuri tällä hetkellä on vaikea olla eri mieltä. Tänä vuonna on toisaalta julkaistu niin paljon loistavia levyjä toisen perään että on vaikea kahlata kaikkea läpi millään lailla mielekkäästi, joten pidättäydyn julistamasta vuoden suosikkejani. (Prince of Assyria on silti ihan hiton kova!:D)

Ja takaisin jj:n etnotahteihin. Bändi osaa hienosti sekoittaa eri musiikkilajeja ja lopputulos on tietyllä tavalla eteerinen ja "optimistisempi" kuin esim. The xx. Jätän jälleen jaarittelut ja musiikin kuvailun huonolla lopputuloksella ja tarjoan esimerkkejä. Tärkeintä on tietää, jos tykästyy kovin jj:n tahteihin, että bändi saapuu tietääkseni Redrumiin Helsinkiin 7.1. ja julkaisee uuden levyn (nimeltään no 3) ensi vuoden puolella maaliskuussa.
Ja ai niin, suunnitelmissa on kaiketi kiertää USAa yhdessä The xx:n kanssa maaliskuusta lähtien.

Kappaleita: