The Strokes yhdessä ja erikseen

Taidan olla niitä harvoja, joita The Strokesin tekeleet eivät ole saaneet tekemään kupervoltteja (yläasteen liikunnanopettajani termi). Olen ihan oikeasti yrittänyt pitää bändistä, mutta suurin osa tuotoksista tuntuu turhan kylmältä ja kliiniseltä. Jopa se tykätty Is This It - lätty.

Siinä mielessä kiinnostavinta antia ovat tarjonneet bändin sooloilut. Nikolai Fraiture, basisti-Stroke, levytti viime vuonna ei mitenkään hirviän kokonaisuutta ajattelevan levyllisen kappaleita nimellä Nickel Eye. (Nokkela-pokkela nimi!). Time Of Assassinsillä oli sen verran mielenkiintoisia suoritteita, että se päätyi jopa omaan hyllyyni. Erityisen loistava levy se ei ole, mutta tarjoaa bändiin verrattuna mielenkiintoa sekä hyviä hetkiä. Where The Cold Wind Blows on malliesimerkki tästä...

...eikä Leonard Cohen -coveri Hey That's No Way To Say Goodbye jää kovin kauas jälkeen.

Laulaja-Stroke, Julian Casablancasin levy Phrazes For The Young ilmestyi viime vuonna myös. Ihan kiva -tasolle jäänyt tekele kiinnosti paljon vähemmän kuin esimerkiksi Interpol-laulaja Paul Banksin vastaava. On hra Casablancas onnistunut silti yrittämään mielenkiinnon herättelyäkin. Mm. Pomo-coveri Dancing In The Dark täyttää nämä kriteerit.

The Lonely Islandin (SNL:stä tuttu komiikkabändi) kanssa tehty Boombox on myös ihan kiva.

Albert Hammond Jr. on ehtinyt tehdä parikin levyä. Siitä ensimmäisestä, Yours Truly, ehdin ihan tykkäilemään. Kunnes. Vuosi 2008 ja Coldplaytä lämpännyt Albertti ylimielisteli itsensä tukholmalaisyleisön (ja itseni) nurjalle puolelle. Silti löytyy kivoja kappaleita ja ehkä suositeltavin Strokes-sooloilu, juuri tuo mainittu Yours Truly.

Fabrizio Morettin sivuprojekti Little Joyhun en ole kummemmin tutustunut eikä pikakuuntelu Spotifyssä ihmeellisyyksiä tarjoakaan.

Silti yksittäisstroket ovat kovasti mielenkiintoisempia - ainakin odotusarvoltaan - kuin yhtenäisstroket. Saapi nähdä mitä seuraava levy tuo tullessaan. Kunhan kaverit malttavat sen joskus julkaista.

Anoraak

Nantesista, Ranskasta, kotoisin oleva tuottaja Anoraak tekee paluun kappaleella Above Your Head. Voisko tätä hieman Kavinskyn hengessä tuotettua synahousepoppia sanoa jopa romanttiseksi? No, kesä tulee ja siihen tarvitaan monta kesäiltojen pidentäjää silkasti positiivisella otteellaan.

Paitsi että Anoraakin uusin kappale onnistuu edellä mainitussa asiassa, on EP Nightdrive With You älyttömän hyvää kesämusiikkia (linkki vie Spotifyyn). Eikä tietty haittaa, että itsekin on 80-luvun lapsi. Nämä on melkein kuin suoraan jostain tv-sarjasta. Ja tämänhän, jos jonkin, ne ranskikset osaa.

Hah, ja miehellä on tietty kappale nimeltä Endless Summer. Tuolla aatoksella kelpaa lähteä kesän viettoon. Ellei sitten lähde töihin, niin kuin jotkut. BUU.

80-luvusta puheenollen. Onko kukaan sattumoisin nähnyt Hot Tub Time Machine -nimisen leffan traileria? Siinä sanatarkasti poreamme on samalla aikakone, joka vie pääosassa olevan porukan vuoteen 86. Ja sit siinä ihmetellään kasettisoittimia ja säärystimiä. Vaikuttaa siltä, että kaikki parhaat jutut on trailerissa tai sitten se on tosi väsyneen miehen leffa. Joka tapauksessa mun on nähtävä se, kun se saapuu teattereihin. Älyttömän hienoa.

Uusvanhat: You Can Be a Wesley

Pitää aloittaa taas kirjoitus ihmetellen, miksei kaikille Wesley -mahdollisuuden tarjoava bändi ole suositumpi? Tätä ennen en ole kovinkaan monessa paikassa nähnyt kirjoitettavan You Can Be a Wesleystä.

Viime vuonna debyyttilevynsä julkaissut bostonilaisbändi tekee suoraviivaista, kivaa, kepeää, jopa söpöä, poppia/rokkia. Joitakin moinen kuvaus saattaisi hirvittää.

Niin, ihmettelyn aihehan se on: miten näin kivalla bändillä voi olla vain muutama tuhat kuuntelijaa last.fm:n puolellakin? Ehkä vastaus löytyy siitä, että useimmiten näillä "kivoilla bändeillä" on kilpailijoita kahdeksantoista tusinassa. Silti You Can Be a Wesley kuulostaa hyvin potentiaaliselta tarjoten mielenkiintoisia koukkuja kuuntelijalleen. Creatures on loistava esimerkki tästä.

Kappale Make Up Your God siirtyy hieman folkimman puolelle levyn edetessä.

Olin jo valittelemassa, etten onnistunut koko levyä saamaan kuunteluuni, kun Spotifykaan ei tuottanut helpotusta. Pieni nuuskiskelu oli näemmä kuitenkin paikallaan, kun tuossa allahan koko albumi pönöttää. Kuuntele siis Heard Like Us tässä. Tosi jees!

Bändi josta en olisi uskonut pitäväni

'Uusien' bändien esittelyyn lähdetään usein vähän kiertotien kautta: 'uusi' esitellään 'tuttujen' avulla ja niihin verraten. Varsin käyttökelpoinen tapa, mutta myös riskialtis: mitäs sitten jos lukija ei tunnekaan kyseisiä bändejä tai, vielä pahempaa, ei pidä niistä?

The Delta Mirrorin debyyttialbumi Machines That Listen on edellä mainitusta syystä "aika jännä" osa musiikkimosaiikkiani, jota myös soittolistaksi kutsutaan. Bändistä on nimittäin vaahdottu muutamaan otteeseen nimenomaan The Antlersin ja Big Pinkin merkeissä. En edes tiedä, miksi tartuin levyyn, vaikka sitä verrattiin kahteen viime vuoden huippubändiin, joista en edes ollut kovin innoissani. Otsikostakin on jo selvää, että taru päättyi onnellisesti: kannattihan se kuuntelu.

Machines That Listen koostuu valtaosin elektromeiningistä, jossa vilisee post-rocksoundeja. Interpolin Paul Banksiltä ajoittain kuulostava laulaja on oma kaikuinen, paikoin kuiskaava elementti musiikissa, joka yllättää koskettavuudellaan.

 THE DELTA MIRROR // He Was Worse Than The Needle He Gave You by influxmusic

Bändin levyn erikoinen teema muistuttaa myös The Antlersin Hospice -levystä, sillä Machines That Listenin yhdeksän kappaletta on kirjoitettu sairaalan eri huoneista ja niiden tapahtumista. Aika raskasta, mutta lopulta yllättävän koskettavaa:

Hold me down just don't let me go - Live Acoustic

the delta mirror | MySpace Music Videos

Kuinka The Delta Mirror sitten lopulta kesti vertailut alussa mainittuihin bändeihin? Sen verran hyvin, että Machines That Listeniä on suositeltava The Antlersin JA Big Pinkin faneille. Siis niille jotka pitävät kummastakin. Muiden kannattaa koittaa onneaan, vaikkei taika ihan koko levyä kestäkään.

# Kuuntele The Delta Mirrorin Machines That Listen Spotifyssä
# The Antlers - Hospice @ Spotify
# The Big Pink - A Brief History of Love @ Spotify

Tie vie sittenkin Senaatintorille

Eilen varmistui tieto, että Arcade Firen liput tulevat tänään myyntiin. Alunperin tosiaan ajattelin, etten edes yrittäisi saada lippuja: keikkakesä pitää jo nyt huolen, ettei kukkaro pääse pulskistumaan. Toisaalta alunperin piti myös postailla ihan muusta tänään.

Vapaapäivä ja kaikkee. Laitoin silti kiltisti herätyksen, jotta olisin tarvittaessa päivystämässä lippuja. Meitä olikin aika monta jahtaamassa lippuja samalle porukalle ja lopulta olen sittenkin Senaatintorilla 28. kesäkuuta. Työvuoro vähän painaa mieltä, mutta senkin saanee vaihdettua.

Ehdin jo toivoa, että Arcade Firen uusi materiaali olisi samaa laadukasta jatkumoa tuota keikkaakin ajatellen. Sattumalta samana päivänä sitten näihin toiveisiin vastattiin - tai ainakin tarjottiin mahdollisuus täyttää ne toiveet. Aiemminhan kanadalaisbändi tarjosi pikkupätkät kuunneltavaksi uusista kappaleista, mutta jäin odottelemaan ihan koko kappaleiden kuulemista. Tässä niitä nyt sitten olisi. Joka tuutista tulee varmaan infoa tänään näistä kappaleista. Ja niin täälläkin: The Suburbs ja Month of May.

Tänään myös tuli tieto, että tulevan AF-levyn nimi tulee olemaan The Suburbs ja se julkaistaan elokuun alussa! Jehei.