18.3.2013

Pimeys - Pimeys

Musablogien kyvyttömyys pitkäjänteisyyteen herättää usein närää: kun on 'kiire' ehtiä olemaan seuraavaa aaltoa edellä, edellinen postaus ja sen aihe ehtii vanhentua ja muuttua siten näennäisen mielenkiinnottomaksi. Saatan toisaalta toisinaan tykästyä turhankin kiinteästi joihinkin, niihin lemppareihin, ja raportoida joka liikkeestä.

Pimeys -yhtyeen jatkosta raportoi enemmän kuin mielissään. Viime keväänä esittelin bändin silloisen kesähittinsä Elämä kiinnostaa myötä. Uusi kappale, Pimeys, ei hälvennä tuolloin pohdiskelemaani ensivaikutelmaa, jonka bändistä saa. Suomirockin uutta tulemista. Egotrippi mielessä. Jukkaässät, samaet ja muut.

Akikin totesi juuri, että "kuulostaapa hyvältä suomen kieli tässä". Todella. Jos jäi viime keväänä väliin, tsekatkaa tästä. Äärimmäisen kaunis kappale. Keväinen debyyttialbumi lupaa paljon jo tällä singlellä, kun Studio Kekkosen Julius Mauranenkin on värvätty levyä miksaamaan.


Noin muuten Suomi-musiikista: Topi Sahan toinen albumi ennakossa Radio Novalla, täällä, ja Samae Koskisen uusi albumi taasen Nyt.fissä, täällä. Suomi-soundeista kenties hieman etäämmälle elektronisia biisejä tarjoili eilen neitsyt-postauksessaan blogin uusi kirjoittaja, Aki. Tsekatkaa sekin täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti