Mitä voi odottaa islantilaiselta kaverilta, joka näyttää lähinnä hobbitin ja James Blaken risteytykseltä? Uusklassisen musiikin mestariksi kuvailtu Òlafur Arnalds on ottanut uudella levyllään täysin uuden suunnan, sillä aiemmat albumit ovat olleet äänimaailmaltaan melko minimalistisia. Tämä oli tietoinen valinta, sillä nuorukainen halusi kokeilla omien sanojensa mukaan vaihteeksi jotain muuta. Viimeaikaisilla elokuva- ja tv-sarjojen sävellystöillä lienee myös osuutensa, sillä For Now I Am Winter kuulostaa kokonaisuudessaan eeppiseltä matkalta monipuolisine tunnetiloineen.
Hyvän elokuvan tavoin albumi ei paljasta kaikkia salojaan ensimmäisellä kuuntelukerralla. Musiikkiteoriaa opiskelleille löytyy bongattavaksi inversioita, ja esimerkiksi Only The Windsissä on huikeat 180 raitaa. Nico Muhlyn kanssa sovitetut orkesteriosuudet jousineen soivat niin mahtipontisesti, että niiden voisi kuvitella olevan taustamusiikkina britti-imperiumin ylväiden sotilaiden valloittaessa maita ja mantuja. Levyllä kuullaan myös tuottajagurun ensimmäiset vokaalibiisit, ja Arnaldsin ystävän Arnór Danin laulamissa kappaleissa onkin sellaista herkkyyttä, jollaista sopii odottaa ainoastaan skandinavisessa ympäristössä kasvaneelta. Albumi on erittäin hienosti rakennettu, ja suosittelenkin kuuntelemaan sen kokonaisuutena. Arnaldsin mietteitä biiseistä ja niiden syntyhistoriasta hauskalla islantilaisella aksentilla voi kuunnella Spotifysta.
Arnalds kuvailee musiikkiaan melankoliseksi, jossa on lödettävissä toivonkipinää. Tämä albumi on miehen mielestä synkempi eikä elementtejä toivosta ole havaittavissa, mutta itse rohkenen olla eri mieltä. Mielestäni toivoa löytyy, ja For Now I Am Winter sopiikin täydellisesti juuri tähän vuodenaikaan, kun kevät on pikkuhiljaa ottamassa yliotetta kylmästä talvesta.
