Tekaisin viikko sitten pienen äänestyksen postaamatta jääneistä artisteista. Yritin saada selville, mikä artisti oli suotta sivuutettu ja näin tietoa tuleviin promoseulontoihin. Tuossa oikealla viipynyt ääntenantomasiina keräsi kenties odotetun niukalti ääniä - mitä vääristi entisestään erään levy-yhtiön jakama linkki äänestykseen.
No, sanomattakin selvää, suurin osa äänistä tuli tämän seurauksena I Remember Tapesille. Aivan en siis saanut mitä halusin, mutta olinpa toisaalta oikeassa ennakoidessani ettei äänestys ole niitä kuumimpia juttuja - vaikka aihekin toisaalta kiinnosti varmasti enemmän minua kuin muita. Ilahduttavaa oli, että harvoista äänistä jonkinmoinen osa meni "kaikki" vaihtoehdolle kuin myös turkulaiselle Cassielle.
Winchesteristä kotoisin oleva I Remember Tapes on julkaisemassa debyyttilevyä tammikuussa. Vaikkei soundi ole kaikkein omaperäisintä tällä kahdeksankymmentäluvun ikoneihin nojaavalla synarockilla, on kopioinnissa osuvuutensakin, tulevan debyyttilevyn ensimmäinen single Gossip niistä ansiokkaimpana. I Remember Tapesin musiikkiolemuksessa on jotain määrittelemättömän skandinaavista - siitä ehdottomasti plussaa.
Jopa tähän musiikkiblogiin alkaa tulla ylitarjontaa sähköpostin, soundcloudin ja muun suosittelutarjonnan myötä. Halvan huoraavalta kuulostava postausaiheen tarkoituksena ei ole tarjota jokaiselle jotakin vaan hyvin itsekkäästi palvella omaa agendaani. Yritän selvittää miten huonosti/hyvin mä seulon tuota sähköpostiliikennettä bändeiltä ja PR-firmoilta. Ja haluan tietty testata äänestystoimintoa kun en sitä koskaan ole testannut.
Yhdestäkään tämän postauksen bändistä en ole aiemmin kirjoitellut - ja jostain syystä se on ollut tarkoituskin. Yleensä noille kappaleille ei ole mahdollista suoda aikaa kuin yksi kuuntelu ja jos se ei koukuta tietyllä tavalla - edes palaamaan luokseen uudestaan - jää bändi/kappale/levy kovin helposti unohduksiin. Tavallaan kyseessä on hienoinen musiikkimaun kalibrointi; en usko tosin että tapani paljon muuttuvat, mutta on mukava kuulla mitä mieltä näistä on joku muu.
Toisaalta en itsekään kovinkaan innokkaasti osallistu äänestyksiin blogeissa ja niin saattaa käydä tässäkin äänestyksessä ja tämän blogin lukijoilla, vaikka aikaa äänestää on nyt kokonainen viikko. Mitään ylimääräistä glooriaa ei ihan hirveästi ole jaossa. Haluan, että vastaatte, mistä bändistä olisi, jos mistään, pitänyt ehdottomasti postata. Myös "kaikki" tai "ei mistään" ovat mahdollisuuksia.
Monet näistä bändeistä löytyvät varmasti useimpien musabloggareiden inboxeista, mutta koitin myös jättää niitä itsestäänselvimpiä suurten PR-firmojen asiakkaita pois ja keskittyä tuntemattomampiin. Useimmiten bändien kohdalla ei ole kyseessä siitä, etteikö niistä löytyisi hyviä asioita; päinvastoin monilla suurin osa asioista tehdään 'oikein' mutta se ratkaiseva kymmenys tai 'se jokin' uupuu.
Aloitetaan turkulaisbändi Cassiellä, joka post-rock-shoegaze -kuvailusta ei toivottavasti hirveästi pahastu. VR-Studiolla Turussa äänitetty EP ilmestyi kesällä. Tin Cans and String kuulostaa nyt ainakin etevältä maalailulta.
Seuraavana vuorossa tamperelaisen Markku Jylhän projekti Lubo-Mir, josta Tomi ehtikin jo sattumalta eilen postailla. Useammankin postin myötä lähestynyt Lubo-Mir julkaisi levyn jo kevät-talvella, mutta sinkkujulkaisuja pukkaa alati. Elektronisen biitin kädet ilmaan -potentiaalia on ainakin You Are That Wave -kappaleessa.
Gävleläisen Daymaren ensisingle Ice Famine taasen haastaa Cassien post-rock maalailussa. Ruotsalaisen NoMethod Recordsin -leivissä julkaisun saava single on Broken Social Scene -faneille suunnattu kahdeksanminuuttinen eikä yhtään hassumpi sellainen.
Alabamalaista folk-rockia tarjoilee Belle Adair. Se on lukeman mukaan levyttämässä 2012 ilmestyvää kokopitkäänsä. Happy To Pretendillä kuuluu mukavasti kotikutoisuus ja laiskanpulskea lämpö.
Viimeisenä, muttei toki vähäisimpänä,I Remember Tapes-niminen orkesteri, jonka soundiin First Light -kappaleella kuuluu vahvasti Mew-henkinen kitarointi ja siihen ympätty synaaminen. Winchesteristä kotoisin oleva brittitrio kuvailee itseään Duran Duranin ja Joy Divisionin tapaamiseksi, mikä nyt tietysti on vähintäänkin riskaabelia. Kannattaa unohtaa tuo kuvailu ja keskittyä siihen kappaleeseen. Gossip -nimittäin on nyt ainakin aika kasaria.
