Alice Jemima - No Diggity (Blackstreet cover)

Blackstreetin No Diggityn kohdalla voitaneen puhua klassikosta - ikivihreäksi siitä ei noin nuorekkaan 90-luvun kappaleena ole. Mielenkiintoisena wiki-tietona kerrottakoon, että se lopetti aikanaan Macarenan hallinnan jenkkilistoilla. 19-vuotias Alice Jemima on ollut hädintuskin tarhaikäinen Blackstreetin hallitessa listoja.

Jemimalta irtoaa silti todella hieno coveri kyseisestä kappaleesta: se mukailee Hiatuksen ja The xx:n soundimaailmaa, eikä ehkä niin paljon folk-soundia, jota artistilta on totuttu kuulemaan. Alice Jemima itse mainitsee parin vuoden takaisen Chet Fakerin version myös vaikutteena omaan coveriinsa.

Viisi pilvipoimintaa

Samalla kun odottelen Kuningas Litmasen alkua vielä jonkin aikaa, kokoan muutaman jo muualla jaetun kappaleen tänne. Ja kaikki soundcloudista poimittuja, yhden saa jopa ladata mukaansa, oi iloa!

Kavinskyn Nightcallin potentiaalia hentona, akustisena versiona ei moni ole tainnut tajuta. Onneksi brittifolkin naissankareihin lukeutuva Alice Jemima tekee kappaleesta huikean coverin. Vaikea uskoa tätä samaksi kappaleeksi.

Let The Groove Get In on Justin Timberlaken uuden albumin huippuhetki. Silti Sammy Bananasin discoon taipuva bootleg-versio tuo jopa JT:n repertuaariin uutta eloa. Mieleen saattaa juolahtaa, ettei varsinkaan Sammy Bananas -nimellä ole mitään annettavaa tällaiselle tuotannolle - olet väärässä.

HAERTSin Wings oli viime vuodelta lempikappaleita - ei se yhtään huonompi ole edelleenkään, mutta olen kuluttanut kappaleen pahemmin puhki kuin ensimmäiset conssini. Wildcat! Wildcat!:n remix ei hirveästi yllätä, vaikka tuokin suosikkiin tuoretta puhtia.

Ifan Dafydd tarjoaa timantinkovia hetkiä James Blaken popularisoimaan elektroniseen soundiin, johon tämä yhdistää mm. Llonydd -kappeella Alys Williamsin vokaalisämpleä. Hienoa tuotantoa Walesista. Dafydd alkaa olla lyhyenkin valokeilan myötä kiireinen kaveri, joten pitäkää tekin silmällä.

Hiatus ja Shura ovat aiemminkin ansioituneet deepin tuotannon ja heleän äänen yhteistyössä. Tämä We Can Be Ghosts Now on aivan kaksikon parhaimmistoa, yksin tahi erikseen. Kappale avaa Hiatukselta ilmestyvän uuden Parklands -albumin.

Viikon naisartisti: Alice Jemima

Liian söpöä: onko sellaista olemassakaan? Brittiläisten folkneitosten kohdalla mahdollisuus kuvitteellisen happy-go-lucky -rajan ylitykseen on yleensä aika suuri, ja sitä seuraava tykkäyskrapula raju. Useammin kuin kenties muiden alalajien ja niiden esittäjien kohdalla, on vähäeleisen akustisen näppäilyn ja (ällö)söpön lauleskelun yhdistelmä melkein syyllistävä kappaleen kuuntelun jälkeen. Luulisi siis, että 18-vuotiaan devonilaisen, Alice Jemiman, esittely olisi mahdottomuus.

Heti kun luovuin asioita turhaan monimutkaistavasta ajattelusta, tajusin että tällä artistilla on popkoukkujen ja pyyteettömän ulosannin lisäksi jotain paljon tärkeämpää, nimittäin sydäntä. Alice Jemimalla ei käsittääkseni ole levytyssopimusta saati PR-firmaa takanaan, mutta on siitä huolimatta jo saavuttanut soittoja Rob da Bankin ja Tom Robinsonin radio-ohjelmissa BBC:llä. Niin kuin kuvasta muuten näkyy, soittelee Alice melko makoisaa Hofneria.

Näitä kappaleita kuunnellessa mieli tyyntyy ja pienikin tila tuntuu riittävältä, on aikaa olla ja hengittää, ja ne pienet hetket ovat taas lähempänä suuruutta.