Parhaat ulkomaiset kappaleet 2012: TOP 12

Tänä vuonna päätin taas hieman uudistaa listaustapaa. Aiemmin olen lyönyt surutta samaan listaan kaiken kansan kotoiset trubaduurit ja kansainväliset biittipyrkyrit. Nyt listaan ulkomaiset ja kotimaiset eri listoihin. Eka ulkomaiset kappaleet, sitten kotimaiset - vielä pitäis sit niistää kasaan kaks samanmoista albumipostausta, suomalaiset albumit tietty manteliksi puuroon näistä viimeiseksi.

12. Leonard Cohen - Darkness
Pistetään eka valinta jonkinmoisen fanaattisuuden piikkiin. Hieno 'paluu'levy vanhalta mestarilta. Darkness kaikesta huolimatta, jopa vanhempiin klassikkoihin verrattuna, hieno kappale. Uusi klassikko. Jälleen kerran on toistettava, I'm Your Fan.



11. Foreign Fields - From The Lake To The Land
Vähemmän tutulta Foreign Fieldsiltä tuli tänä vuonna kokonainen levy mannaa, etenkin Bon Iver -faneille. Levyn avausraita onnistuu mielestäni esikuvaansakin paremmin tunteisiin vetoavalla luontopaatoksellaan. Mukavia tyyppejä kaiken lisäksi, kun olivat yhteydessä.



10. Purity Ring - Obedear
Parjattu, rakastettu, Grimesin pienissä jalanjäljissä tepasteleva bändi. Meni meiltä Toronton reissulla valitettavasti ohi, mutta Obedear soi meillä hotellihuoneessa. Edelleen mun mieleen sykähdyttävää elektropoppia, joskaan ei koko levyä ihan tasaista.



9. DIIV - How Long Have You Known
Ah, DIIV, mun lempibändejä koko vuonna. Torontossa saatiin sentään tä tsekattua, jolloin viimeistään hypähdin bandwagoniin. How Long Have You Knownilla, kuten koko levyllä, kitarointi lähestyy huumaavuudessaan paratiisin portteja. P.S. Livenä toimii myös!



8. Grizzly Bear - Yet Again
Kuten monet bändin kappaleet, Yet Again hurmaa hiljalleen. GB:n äänimaailmaan voi suorastaan sukeltaa ja antaa ihanien nyanssien tihkua suuremman kuvion takaa. Kappale ei varmasti vieläkään ole paljastanut kaikkeaan.



7. Bat For Lashes - Laura
Kirjoitin kesällä ettei tällaista ole Natasha Khanilta kuultu - olen edelleen sitä mieltä. Olkoonkin, että Laura on suoraviivainen, pianovetoinen kappale, kasvaa siitä lähtökohtiaan huomattavasti suurempi ja merkittävämpi.



6. MØ - Pilgrim
Tanskalaisen lauluntekijän taidonnäyte vuoden omaperäisimmistä ja viihdyttävimmistä kappaleista. Vuoden jälkimmäisellä puoliskolla tarttui mukaan. MØ:stä sais mun puolesta tulla ns. iso nimi - varsinkin jos näin hauskaa jälkeä tekee.



5. Lemonade - Neptune
HAIM tuo tyttöbändit takaisin, mutta Neptune-kappale hoitaa oman osuutensa elektronisista poikabändisoundeista tasaisen laiskanvarmasti etenevällä biitillä ja suorastaan viettelevä lauluosuus. Missä tahansa olenkin, jos tämän kuulen, kaikki muu loppuu ja vedän ulkomuistista mukana koko biisin.

4. HAERTS - Wings

Tämäkin loppuvuoden löytöjä saksalais-brooklyniläiseltä aktilta. Wings on kappale, jonka tahtiin on hauska heilua, ilo laulaa mukana ja vakuuttua. Kaihoisan iloinen meininki, ja St. Lucian tuotanto. Timanttia.

3. John Talabot - Destiny (feat. Pional)

Talabot on käsittämättömän hyvä. Ja Destiny upean tämänvuotisen albumin kruununjalokivi. Soundissa ei anneta mitään periksi, mutta silti kappale onnistuu taivuttamaan klubitunnelman kotisohvalle. Kouluarvosanaksi erinomainen plus.

2. The Slow Show - Brother

Itsellekin yllätyksenä tämä. Sitä mukaa kuin lista päivittyi, kipusi Brother yhä ylemmäs ja ylemmäs. Vuoden loppua kohti kuuntelun määrä Brotherin kohdalla on kasvanut miltei eksponentiaalisesti. Majesteettisesti kasvava sävellys, eikä sovituskaan ole köykäinen.

1. Major Lazer - Get Free (feat. Amber Coffman)

Mietin jokseenkin pitkään, voiko muuta ykköstä edes olla? Get Free on jotenkin niin lahjomattoman monipuolinen ja silti moneen ihmiseen vetoava, ettei siitä voi olla pitämättä. Onnistuu niin puristien kuin tavallisemman musiikinkuluttajan ilostuttamisessa. Helppo ja ilmiselvä päätös mulle.

Parhaat EP:t 2012 - TOP 5

Alkaa käydä kuumimmillaan tämä bloggaajien ja muiden musamaanikkojen lempihomma, eli listaaminen. Mun listojen sarja alkaa kohtalaisen perinteisellä EP-kärjellä tälle vuodelle. EP-listaa oli vaikeampi tehdä kuin viime vuonna, koska tarjonta ei vain millään yltänyt samalle tasolle, mutta hienoja juttuja joukkoon mahtuu. Tässä siis mun lempi- / eniten kuuntelemani EP:t 2012. (Julkaisujen nimessä linkki kuunteluun.)

5. HAIM - Forever

Kalifornilaissisarusten rnb/folk on kuin tyttöbändimpi First Aid Kit. Bändin suosio repeilee liitoksissaan, mutta HAIM on onnistunut jo tuomaan tyttöbändit takaisin. Tästä on jopa ok tykätä. Dan Lissvikin remix tuo mukavan mausteen.

4. Theme Park - Wax

Brittibändin ep taisi olla jenkkijulkaisu suurilta osin viimevuotisista kappaleista, mutta kokoaa bändin osaamista yksiin kansiin tähänastiselta matkalta - ja komeasti. Mahtuu ja kelpaa listalle. Talking Heads -soundin varjosta on noussut nelikko, joka tekee kypsää ja pirteää kitarapoppia.

3. Paperfangs - AAVVAV

Suomalainen elektropop-kolmikko siirtyi yllättäen ja iloisesti Solitin leipiin. Tänä vuonna julkaistu AAVVAV-kasetti on tasapainoinen kokoelma suloisen melankolisia siivuja arkipäivästä ja rakkaudesta, nostalgiakehyksin.

2. The Slow Show - Brother

Monen ihmetyksen aiheena lienee ollut paitsi bändin lyhyt ikä sen pettämätön kyky ammentaa americana-perinteestä. Näillä manchesteriläisillä on paitsi draamantajua myös vaikutteet kunnossa. Elbow'n lämmittelijöinä alkutaipaleellaan esiintynyt yhtye on lempilöytöjä tälle vuodelle.

1. The Antlers - Undersea

Itselleni kovin rakkaan The Antlersin julkaisut ovat käsittämättömän laadukkaita. Undersea on paitsi julkaisun nimi myös paras sana kuvaamaan sen tunnelmaa. EP jatkaa osittain ainakin siitä mihin viime kokopitkä jäi ja vaivuttaa kuulijan eteeriseen horrokseen. Bändi tekee sitä mitä se tekee parhaiten.

The Slow Show - Brother EP

Mulla on teille taas herkkua. Kun törmäsin tähän manchesteriläisbändiin, (melkein) päätin että näistä on kirjoitettava jo nimenkin vuoksi. Kas kummaa, PELKÄN nimen perusteella tutustuminen kannatti: The Slow Show -niminen folkrock bändi on katsokaas kaikkea sitä mitä miltei samanniminen blogi ei ole.

Saatte toki itse päättää mitkä erot meidän välillä ovat, aivan ilmeisten lisäksi, mutta Brother EP:llä kuuluu harkittuun ilmaisuun puhallettu elokuvallinen, syvä soundi, jonka päälle solisti Robert Goodwin komentaa sanoitukset eloon baritonillaan. Kuvittele hörppineesi viskiä, jonka jälkeen laittaisit samaan keitokseen Nick Caven ja Warren Ellisin elokuvamusaa, The Nationalia ja Neil Youngia.

Elbow'takin jo lämpännyt 1,5-vuotias bändi on kasvattanut lyhyen olemassaolonsa aikana poikkeuksellisen maineen: ylisanojen puuttuessa vertaillaan, niin kuin mainitsin, Youngiin ja Dylaniin, ja aikalaisista tietysti The Nationaliin. Amerikkalaista folkrock- ja americana-perinnettä ammentavan The Slow Show'n repertuariin lukeutuu näiden suuruuksien lisäksi rutkasti elokuvallista elementtiä, jonka osissa kappaleissa voi jäljittää osittain Caven ja Ellisin tekeleisiin.

On pääteltävissä jo näistä kuvailuista, että synkissä ja syvissä vesissä liikutaan, ja toisaalta bändin nimikin kertoo että hitaasti rakentuvat nämä kappaleet. Eikä tätä nyt aivan vapun juhlintaa varten voikaan suositella, mutta helvetin kaunista tämä on. Kuuntele alta The Slow Show'n Brother EP, joka saa fyysisen julkaisun toukokuun seitsemäntenä.

Älä anna mun valintaperusteiden kuunteluun leimata tätä bändiä, tai sen että se on sattumalta samanniminen kuin tämä blogi. Tämä Pohjois-Englannista amerikkalaisittain synkistelevä bändi voisi hyvin esiintyä keikalla The Nationalin jälkeen: ne jotka eivät ole tarpeeksi pahassa jamassa ensimmäisen jälkeen, saisivat aimo annoksen savuisen viskin ja mahonkisten nojatuolien itsetutkiskelua. Alla myös Brotherin video.