Dog Is Dead

Nottinghamilaisbändin kohdalla vois huutaa "heads up!", sillä sen leikkisä asenne musiikintekemiseen saa varmasti huomiota ensi vuoden puolella enemmän vielä. Dog Is Dead -nimellä esiintyvä brittibändi omaa toistaiseksi vielä aika rajatun yleisön.

Toki bändi kuulostaa monelta tutulta bändiltä, muttei kuitenkaan liikaa yhdeltäkään. Sillä on kujeileva asenne sovituksiin ja soitinvalintoihin, ainakin perinteisimmät valinnat on jätetty vähälle huomiolle tai naamioitu ovelasti nokkeluuksiksi. 

Ilmiselvin verrokki löytyy Vampire Weekendistä, mutta turha Dog Is Deadiä (tai mitään muutakaan ns. erikoisemmin soittelevaa indie pop bändiä) siihen on verrata. Yhteisiä ja omia hienouksia löytyy kummastakin.

Levyjä ja pohjoisen puoleista tuulta luvassa vuodelle 2011

Lupasin tuossa aiemmin jakaa pientä alkuvuoden julkaisuaikataulua levyistä, jotka ainakin jossain määrin kirvoittavat mielenkiintoa. Parin viime vuoden tasolle ei päästä, sillä esimerkiksi viime vuonna samoihin aikoihin odoteltiin Beach Housen, Yeasayerin, The Nationalin, Interpolin, Arcade Firen ynnä muiden uusia julkaisuja.

Tässä lyhyt lista tammi-helmikuun mielenkiintoisuuksista, joista sitten tarkastellaan muutamaa tarkemmin.

Tammikuussa julkaistaan seuraavien bändien uutukaislätyt

White Lies, British Sea Power, Chapel Club, The Decemberists, Smith Westerns, Tennis, Iron & Wine, Destroyer, Little Comets, Hercules and Love Affair, Esben and The Witch

...ja helmikuussa näiden

James Blake, Cut Copy, Bright Eyes, Yuck, Toro y Moi, Young Galaxy, Mogwai, PJ Harvey

Päivämääriä tuohon listaan ei oikein viitsinyt sisällyttää, jenkki-, britti- ja eurojulkaisujen tarkat ajankohdat vaihtelevat kuitenkin suhteellisen paljon. Yllä nähty lista on lähinnä käytännön syistä noinkin tylsä, pohdin vain josko jollekulle olisi iloksi tietää uusia julkaisuja noin ylipäätään.

Ne mielenkiintoisimmat

1. White Liesin uusin single Bigger Than Us oli todella niin suuri kappale kuin nimi antoi ymmärtää. Vaikken ekalle levylle syttynytkään, on tätä pakko odottaa tohkeissaan. Ja tuleehan bändi Suomeenkin, joten siksikin kannattaa tsekkailla uusi Ritual.
2. British Sea Power taasen kiinnostaa aina. Valhalla Dancehall niminen -levy on antanut yllättäviä maistiaisia. Tämäkin suuren odotuksen kohde.
3. The Decemberistsistä tulikin hiljattain postailtua. The King Is Deadin eka sinkku oli melkeinpä parasta mitä bändiltä on kuultu. Intoilua!
4. Iron & Wine julkaisee varsin odotetun neljännen levynsä. Pelonsekainen on se tunne, joksi kuvailen omaa suhtautumista, sillä pari kuultua kappaletta eivät ole olleet ihan niin vakuuttavia kuin voisi toivoa.
5. Little Comets on henkilökohtaisesti jo voittanut minut puolelleen. Debyytin odotan sijoittuvan jonnekin Foalsin ja Two Door Cinema Clubin välimaaston ja jopa ylittävän odotukset. In Search of Elusive Little Comets on noussut lujaa parin vahvan sinkkulohkaisun turvin.
6. Esben and The Witchin valinta BBC:n 2011 -soundeihin oli yllättävä, vaikka tätä bändiä olenkin seuraillut. Sikäli yksi kiinnostavimpia, etten oikein tiedä tarkkaan mitä levyltä pitäisi odottaa.
7. Bright Eyes, eli indiemusiikin ihmelapsen Conor Oberstin bändi tekee paluun. Tarvitseeko todella perustella, miksi miehen tuotoksia odotetaan taas niin paljon?
8. Young Galaxy - viimeisimpänä vähän jokerivalinta. Blogin puolella esitelty Peripheral Visionaries oli sen verran koukuttava poptsipale, että haluan ehdottomasti tutustua bändin tuotantoon koko levyn verran.

Tutustu:

  Young Galaxy 'Peripheral Visionaries' by paperbagrecords

  Little Comets - Joanna by Mud Hut Digital

  White Lies - Bigger Than Us by ListenBeforeYouBuy

  Bright Eyes - Shell Games by Peter24B

  Walking Far From Home by greenrecordsomething

Starlings & The Collectable Few

Meh. Olin oikeastaan aika yllättynyt, miten helppoa, mukavaa ja rentouttavaa oli olla tietokoneetta muutaman päivän ajan. Tietokoneella hengailu, näennäisesti kepeydestään huolimatta on aika raskasta pidemmän päälle. Muutama päivä pelkkää rentoilua ruoan ja sen sellaisen äärellä tuli niin tarpeeseen, että paluu arkeen ja töihin tuntuu taas kerran aika nuhaiselta - joillakin konkreettisemmin kuin toisilla. Heh.

Internet-ympäristön tuossa ajassa jakama informaatio tuntui aluksi vähän tuskaiselta kirittävältä, mutta esimerkiksi Facebookin noin n potenssiin n päivitystä eivät liikuttaneet päiväjärjestystäni mitenkään. Muutos aiempaan oli niukka, mutta oleellisinta oli sen tajuaminen, ettei ole vähänkään tarpeellista tietää miten monella eri tavalla facebook-"kaverit" ovat toivottaneet joulua. Jonkinlaisen henkisen vakauden saavuttamiseksi tietokoneajan vähentäminen voisi olla paikallaan. Kaipaan esimerkiksi huvikseen lukemista aikasta paljon, kaikki kirjat kun tuntuvat olevan niin tiukasti opintoihin liittyviä, että lukemalla muuta lähinnä kerjää ikävyyksiä. Jouluna kerjäsin ikävyyksiä mm. Leonard Cohen -elämäkerran kanssa, joka on näin intohimoiselle fanille aika tarpeellista luettavaa.

Uuden musan aiheuttamat kiksit tekevät nettilättömyydestä kuitenkin tuskaista. Tänäänkin luin myöhässä niin tulevista julkaisuista, ilmaisjoululahjoista ja sen sellaisista. Kuitenkin tuntui, että joulun jälkeiseen postaukseen pitää löytyä mielenkiintoisempiakin asioita, kuin jj:n mixtape. Ja löytyikin, itselleni hieman vieraampia bändejä kaksin kappalein. Starlings ja The Collectable Few. Britanniasta kumpainenkin.

Starlingsin hiljattain julkaistu (20.12.) single Weight in Gold tuntui aluksi niin juustoisen häpeilemättömältä elektro popilta, että sitä ihan mietti kehtaako tästä edes tykätä. Miksikäs ei! Ajattele kasarielektroa á la Duran Duran ja Talk Talk sekä aallolla ratsastamista ja saatat saada kuvan Starlingsistä. Ensi vuonna julkaistavan debyytin tuottaa Beyond the Wizard's Sleevestä tuttu Richard Norris. Boo-yah. Saatanpa tästä kiinnostuakin.

Näin postausta kirjoittamassa huomasin, että NME olikin jo valinnut sheffieldiläisen Starlingsin 2011 Ones to Watch -listalleen. No, enpä NME:tä seuraa, niin eipä tuo haittaakaan. Weight of Goldista löytyy muuten sitten myös mm. Starkeyn remix.

  Starlings - Weight in Gold (Radio Edit) by STARLINGS

The Collectable Few on ihan melkein yhtä menevää new wavea / indie rockia, ainakin tammikuun lopulla julkaistavalla singlellään Headstrong. Länsilontoota tallustavan bändin sukulaisbändinä voisi nähdä Mystery Jetsin. Tsekkaa Spotifystä bändin EP Half The Night, jolta tämä uusi sinkku ei tosin löydy.

  The Collectable Few - Headstrong by Laissez Faire Club

Breton - December

Listaaminen on kivaa, vaikka näin päättämättömälle ihmiselle tosi vaikeeta. Listausten aikaan on muutenkin hyvä koittaa päästä sisälle uusiin musiikkiblogeihin katsomalla, miten paljon lista vastaa omaa makua. Tai sitten katsoa, pitikö blogin antama kuva yhtä listan kanssa. Listojen aika on kuitenkin vähäksi aikaa tässä blogissa ohi, jotta puunmaku suusta kaikkoaisi edes hetkeksi. Sitäpaitsi, uusien juttujen hypistely alkaa kasautua, joten niitäkin pitää purkaa.

En aikonut edes postailla enää pyhinä, mutta niin vain näitä innostumisia löytyy. Breton on brittiläinen bändi/videokollektiivi, josta olen aiemminkin huumaillut. Tämä on ehdottomasti bändi, josta tulemme kuulemaan paljon. Vaikka sen kappaleiden habitus saattaakin olla musiikillinen vastine kädet puuskassa olevalle ihmiselle, on sillä lähestyttäviä, jopa popkaavaisia, kappaleitakin. Osuvaan ajankohtaan videon saanut December on yksi näistä kappaleista, joiden kehonkieli on avoimempaa. Käsittääkseni video on poikien omaa käsialaa - eikä sekään hassumpi.

Jotta tämä kehonkielivertaus vietäisiin naurettavasti loppuun asti, tässä vielä saman bändin kappale RDI, josta postailin aiemmin ja joka on niitä vaikeampia kappaleita. RDI on se vaikeastilähestyttävän, yrmeän ja ylimielisen näköinen kaveri, jota et osaa lähestyä millään, mutta kun vahingossa tutustut, on se sitäkin antoisampi ystävyys. Mä oikeasti uskon, että vaikeastilähestyttävät ihmiset on usein paljon mielenkiintoisempia, kunhan avautuvat - käytännössä olen tämän huomannut usein. Ei sillä et avoimemmissa ihmisissä toisaalta mitään vikaa olis. Jepjep. Se kappale ->

  RDI by bretonlabs

_______________________________________________________________

JA. Jotta teidänkin joulu sais yhtä kreisin/psykedeelisen vaihteen, tsekatkaa tämä kappale. "Santa Claus on a helicoptaaaa!" Siis täh.

Rebellion / synttäriselkääntaputtelua

Sattumalta, Laurin eilistä tekstiä lukiessani, tajusin, että täälläkin alkaa vuosi olla täynnä. Hetken mielijohteesta käynnistynyt blogitouhuilu on yllättäen kestänytkin ihan kokonaisen vuoden. Ja kukaan ei ole siitä enemmän ihmeissään kuin minä. Vanha totuus pitää tässäkin paikkansa, sillä mitä enemmän tänne juttuja kirjoittelee, sitä keskeneräisemmältä ja sutaistummalta koko sivu tuntuu.

Vielä vuodenkin jälkeen suurimmat ongelmat tämän pitämisessä koskevat aikaa, henkilökohtaisuuksia ja kirjoittamista. Aika usein rustaan heppoisen tekstinomaisen kehikon musiikkihuumailulle - mikä ei omilla kirjoittajalahjoilla lupaa usein hyvää. Mutta musiikkihan mulla on kirkkaimpaina tähtäimessä, ei kirjoitus. Päivitystahti on sentään pysynyt suhteellisen säännöllisenä. Niin, mutta suurin vaikeus minulla on edelleen tuoda itseään enemmän esille kirjoitusten sisällöissä. Musta on tuntunut koko ajan, että koko blogeilu perustuu (tai pitäisi ainakin?) nimenomaan siihen henkilökohtaisuuden asteeseen ja henkilöön, jonka ympärille se blogi rakentuu. Siinä mielessä taidan olla hieman konservatiivinen, ettei aina tunnu luonnolliselta esitellä itseään ensin ja sitten vasta aihetta. Mutta mä yritän olla avoimempi.

                              (Blogin järjestyksessään toinen banneri. Siis tätä nykyistä edeltävä. (c) minä!)

Alunperin SlowShow käynnistyi musiikkiharrastuksen jatkeena, sitten se alkoi tuntua itse harrastusta tärkeämmältä, mutta nyt se on palannut oikealle sijalleen. Tämän myötä musiikista intoilu on saanut uutta tulta, ja, ennen kaikkea, toiminut alustana mahtaviin keskusteluihin musiikista ja illanviettoihin musiikin äärellä, jotka ovat toivottavasti vasta alkutaipaleellaan.

Ihmeellisintä on, ensinnäkin, että joku ja näin monet jotkut lukevat tätä, ja toiseksi, että joku on oikeasti halunnut ottaa tähänkin blogiin yhteyttä ja promota. Ihmeellistä ja yhtä kivaa on mun mielestä myös, miten monta hyvää muuta musiikkiblogia Suomestakin löytyy ja kuinka kivoja ihmisiä niiden takaa löytyyn. Kyynisimmät varmaan jo pureskelee kynsiään ja nettimokkuloitaan myöten kaikki moisesta positiivisuudesta ja selkääntaputtelusta, mutta monta hyvää tyyppiä joukkoon mahtuu. Tuosta oikealta voi tsekata useimmat niistä blogeista, joita itse luen ja jotka kaikki on varmasti ainakin tutustumisvisiitin arvoisia.

Tietty esim. Jyrin, Laurin, Tomin (ja Jounin) blogeja oon lukenut pisimpään, jotka onkin ilmiselviä valintoja musiikkimaailmasta ja popkulttuurista kiinnostuneille. Mutta myös esim. Stop, Shake, Honey, Go:n ja AndygoesdowntoChinatownin soisin saavan lisää lukijoita. Kummatkin ovat hauskojen, hyvien ja asiantuntevien kirjoittajien blogeja. Pitäis muutenkin enemmän jakaa rakkautta muille blogeille täältä.

Toivottavasti ootta viihtynä. (Lähti postauksen pituus taas ihan lapasesta. Mitäs päästivät humanistin jaarittelemaan. Pitäisi varmaan mainita konteksti vielä, niin ympyrä on sulkeutunut).

Loppuun vielä yksi mieluisimmista blogiin musiikkia lähettäneistä artisteista: Benjamin Leftwich. Kun hänestä postailin, oli tämä korvaasi kuiskiva kitaramies paitsi juuri julkaissut ensisinglensä myös tehnyt killerikoverin The Killersin When You Were Youngista. Muutama viikko sitten Leftwich tehtaili myös Arcade Firen Rebellion-kappaleesta koverin. Benjamin Leftwich on, kliseisesti sanottuna, vähän niin kuin tämä blogi: ei paras, mutta kenties oikeissa olosuhteissa juuri sinua varten ja kiva. Katsotaan vuoden päästä missä mennään.

  Benjamin Francis Leftwich - Rebellion by Authority Communications

  Benjamin Francis Leftwich by Authority Communications

P.S. Ei mun oikeesti pitänyt Lauria näin pahasti plagioida. Ja meni muuten tämä julkaisukin sitten seuraavan päivän puolelle, joten nyt synttärit olivat sitten jo eilen. Olen siis tapani mukaan myöhässä. JOULUJA!!

Levyt 2010: 10-1

10. Yeasayer - Odd Blood

Psykedeelisten rytmien ja jamittelun brooklyniläisairut. Alkuvuoden tiukimpia levyjä, josta kuitenkin sulattelun jälkeen huomasi, ettei B-puoli ollut ihan yhtä suvereeni kuin A-puoli. Silti vuoden parhaita tanssahteluun ja fiilistelyyn sopivia levyjä, jolta on irroitettavissa monta tiukkaa sinkkua aina viime vuonna julkaistusta Ambling Alpista lähtien.

9. Foals - Total Life Forever

En usko, että oli montaa, jotka odottivat tällaista Foalsia Antidotesin ja Hummerin jälkeen. Alunperin intoilin tästä jopa niin kovin, että ennakoin sille top 5 -sijoitusta. Bändi tarjoilee omassa skaalassaan laajaa ilmaisua, viehättävää melodiantajua ja Yanniksen häkellyttävää laulua. Ei ole perusteetonta epäillä, että Svenska Grammofonin studioilta Göteborgista on tarttunut paljon mukaan.

8. Laura Marling - I Speak Because I Can

Vasta parikymppisen Marling toinen studioalbumi on äärimmäisen hienoa brittifolkia ja todiste tekijänsä kypsyydestä. Jo ensimmäinen levy tuntui uskomattomalta ollakseen niin nuoren tekemä, mutta tällä levyllä Marling jatkaa kasvuaan. Eikä toki pidä vähätellä tämän levyn ansioiden olevan vain suhteessa tekijänsä ikään: parempaa laulaja-lauluntekijätuotantoa saa hakea. Ehdottomasti lemppareita.

7. Deerhunter - Halcyon Digest

Jotenkin tuntuu, että useampien pitäisi kuunnella tätä levyä. Uskomattoman tuotteliaan Bradford Coxin aivoituksissa voi löytää ja kokea monta musiikkielämystä yhden suuremman viitekehyksen sisällä. Ei välttämättä helpoimpia levyjä, mutta kannattaa antaa Deerhunterin tehdä tehtävänsä.

6. Sufjan Stevens - The Age of Adz

Sufjanin huikea paluu, joka päällisin puolin vaikuttaa täysin uudistuneelta, ja onkin uudistunut, mutta sisältä löytyy yhtä nerokas säveltäjä/sovittaja kuin Illinois'lta. Lauluntekemisen näkökulma vaihtunut hieman henkilökohtaisempaan ja pienempään. Syksyn aikana kasvoi isoksi suosikiksi, jopa Stevensin oman tuotannon sisällä. The Age of Adz jatkaa kasvamistaan.

                                         (Kuva: sufjanstevens.bandcamp.com)

5. Ariel Pink's Haunted Graffiti - Before Today

Vuosikymmenet ja genret vaihtuvat tiuhaan tahtiin tällä retroilumeiningin pikkujättiläisellä. Kuuntelun aikana vaivaa jatkuva fiilis, että olisi tämänkin kuullut ennen jossain, vaan ei ole. Before Today onkin tätä päivää juuri siinä mielessä, että siinä kuuluu kaikki ja ei mikään: niin monen eri asian yhdistäminen yhtenäiseksi levyksi tekee Ariel Pinkille omalaatuisen soundin. Mahtava tekele.

4. The Tallest Man On Earth - Wild Hunt

Kristian Matssonia on hehkutettu täällä niin tiuhaan ja niin hurjasti, etten tiedä miten kaveria enää sanailisin. Äärettömän taitava kitaramies, joka saa kitara + mies -yhdistelmästä enemmän irti kuin melkeinpä ketään muu. Sairaan hyvä keikka pari viikkoa sitten, tämä hieno albumi ja hieno eepee aiemmin julkaistu tänä vuonna. Parhautta.

3. Minä ja Ville Ahonen - s/t

Taannoinen Dynamossa heitetty keikka avasi koko levyn minulle. Tämän vuoden paras suomalainen suoritus. Ahosessa ja koko bändin tekemisessä yhdistyvät jotenkin mahtavalla tavalla se, miten oma näkemys pitää säilyttää luomisprosessissa, mutta silti olla avoin kompromisseille. Tuleva klassikko levy, josta on vaikea löytää heikkouksia. Sanoitukset, laulu, kitarointi, sovitukset: parasta! Sen luulisin kertovan jo jotain, jos jokainen kappale vuorottelee suosikkina.

2. Beach House - Teen Dream

Jo vuoden alussa julistin tämän olevan SE levy vuodelle. Taistelin pitkään itseni kanssa, onko tämä ykkös- vai kakkossuoritus tänä vuonna. Tässä blogissa sanottua: "Teen Dream on mahtava levy. Yksinkertaisesti. Se on hillitty mutta valloittava. Vähäeleinen ja suuri. Unenomainen muttei unelias. Se hipoo täydellisyyttä. Äänimaailma on mieltäylentävä ja silti jotenkin surullinen." En olisi osannu paremmin sitä nyt ilmaistakaan.

1. The National - High Violet

Tätä saattaisi kutsua tylsäksi ja yllätyksettömäksi valinnaksi. Mutta niin se vain on. 2010 on High Violetin vuosi. Lempiasioita tässä levyssä, minusta tuntuu, on se että kaikki fanittavat eri kappaleita. Jos The Suburbsin menestys vuoden lopun listauksissa oli yllättävää, on High Violetin vähän kehnommat sijoitukset tai sijoituksen puuttuminen ollut minusta yhtä yllättävää. Monien keskustelujen ja hehkutusten jälkeen tulin siihen tulokseen, että mikäli Boxeria ja tätä vertaisi, tuskastuisi: mielestäni Boxerilla huiput ja aallonpohjat ovat kyllä erottuvampia kuin High Violetilla, mutta Violet on tasaisempi ja yhtenäisempi. Näin The National-fanina on puolueettomuus turhaa: kun lempibändi tekee erinomaisen ja laadukkaan levyn vanhojen jatkoksi, on selvää, miten käy myös listasijoituksen. Ihmettelyn sijaan pitää olla tyytyväinen, että on olemassa bändi, jolla on näin loistava julkaisuhistoria. Maaliskuussa nähdään Kulttuuritalolla.

(Kuvat: wikipedia).

Levyt 2010: 20-11

Nyt sitä lupailtua levylistailua sitten kahdessa osassa. Tässä ekassa kympissä on enemmän vain suosikkeja ja mielenkiintoisuuksia ja se toka (kärki)kymppi on sitten niitä parhaimpia. Linkit Spotifyyn mikäli levyt siellä ovat.

20. Glasser - Ring

Kenties vähän myöhäissyttyjänä tähän levyyn. Ehdottomasti kiintoisaa äänimaailmaa, joka suorastaan säteilee Björkista Lykke Lihin skandinaavista muotoilua. Mutta kuten monet tämän vuoden levyt, ei jaksa kiinnostaa aivan loppuun asti. Guardian kutsui tätä Cameron Mesirow'n projektia "elektro Joni Mitchelliksi".

19. S. Carey - All We Grow

Vaikka alustavasti mielenkiintoisinta Careyn levyssä oli se, että hän soittaa rumpuja Bon Iverin kokoonpanossa, oli All We Grow sellainen teos, johon palasin tämän vuoden aikana toistuvasti. Paljon samaa kuin Sufjan Stevensissä (ja Bon Iverissä), mutta silti sitä omaa huokui maanläheisistä sävellyksistä riittävästi.

18. Wild Nothing - Gemini

Lievästä yksitoikkoisuudestaan huolimatta pehmeitä hyvän mielen soundeja oli vain niin paljon, että listasijoituksen epääminen olisi ollut rikos. Jack Tatum oli tällä levyllään ehdottomasti yksi vuoden yllättäjistä. Epäröin vieläkin tämän ostoa, siksi myös listasijoitus on häilyvä.

17. Owen Pallett - Heartland

Odotin Heartlandin lopullista avautumista pitkään, mikä tapahtuikin, mutta vain osittain. Flow'ssa erinomaisen keikan vetänyt Pallett tekee kieroutuneita pikkumusikaalisävellyksiä taidokkaasti ja värittää ne omintakeisella äänellään. Kiehtova levy vaikeasti lähestyttävyydessään.

16. Topi Saha - Verta ja Lihaa

Parhaimmillaan taidokkaasti uutta ja vanhaa folk-perinnettä yhdistelevä Saha leikkii taidokkaasti taustatarinoillaan. Pidän siitä, miten Saha antautuu tarinankerrontaan nöyrästi pelkäämättä kliseiden hyödyntämistä omaksi edukseen. Yksi vuoden kuunnelluimpia. Kakkoslevyltä odotetaankin sitten enemmän.

15. Interpol - s/t

Kylmä, kolkko, mitäänsanomaton - huono. Tai niin ainakin ensin luulin. Sitten löysin aaltopituuden. Vaikkei tämä kenties olekaan yhtä hyvä kuin Antics, on tämä silti kakkoslemppari Interpolin levyistä. Myöskin vuoden yllättäjiä ja kuunnelluimpia. Harmi, ettei tämäkään jaksanut ihan loppuun asti vakuuttaa: mikäli tahti olisi jälkimmäisellä puoliskolla ollut yhtä tiukkaa kuin ensimmäisellä, olisimme keskustelleet uudestaan tästä levystä kärkiviisikossa.

14. Arcade Fire - The Suburbs

Henkilökohtaisesti ristiriitojen levy. Olen ollut se, joka on porukoissa puolustellut tätä hieman, mutta olen itsekin sitä mieltä, että The Suburbs on inan liian pitkä. Pidän tätä myös erinomaisena levynä erinomaiselta yhyeeltä, mutten millään muotoa näkisi tätä tämän vuoden top 3:ssa, kuten monilla listoilla. Temaattisesti myös täysosuma.

13. The Morning Benders - Big Echo

Vuoden alkupuoliskolta asti mukana jaksanut Grizzly Bearin Chris Taylorin tuottama hieno kakkoslätty. Monipuolinen kokoelma indiepop jameja.

12. Perfume Genius - Learning

Surullisten kohtaloiden ja tarinoiden kaatopaikka, jota tahdittaa vähintään yhtä surullinen kyseenalaisessa vireessä oleva piano. Vaikka tarinat ovat raskaita, mikäli niitä keskittyy kuulemaan, on olo tavallaan tyytyväinen: ikään kuin siksi, että ne tarinat ovat tulleet kerrotuiksi.

11. Magenta Skycode - Relief

Mitä tästä muka voi enää sanoa? Hieno suunnanmuutos viime levyn jälkeen, joka aineellistuu samanaikaisesti suurena ja pienenä, valtavan lämpimänä ja maailmojasyleilevänä soundina. Joka vakuuttaa. Vuoden toiseksi paras suomalainen.

The Decemberists

Joulukuun ajan ehdoton bändi, The Decemberists, julkaisee tammikuun puolessa välissä The King Is Dead -nimisen albumin. Portlandilaisbändin ensimmäinen irroitus tuolta levyltä on täällä toistaiseksi jakamaton, Gillian Welchin tahdittama Down By The Water. Sen prosessointi noudatti itselläni tuttua kaavaa.

Aluksi pidin tätä hyvin vaisuna suorituksena ja tokaisin itselleni pitäytyväni rakkaassa Crane Wifessäni. Sitten uusintakuunteluiden myötä sen parhaus avautui. Se saattaa olla jopa yksi Decemberists-lemppareita. Eräs ystäväni totesi Down By The Waterin kuulostavan siltä kuin The Decemberists olisi yrittänyt tehdä Jayhawks-henkisen kappaleen. Lienee sanomattakin selvää, että hän on kumpienkin yhtyeiden vankkumaton sanansaattaja.

Seuraava eetteriin päässyt kappale The King Is Deadilta on January Hymn enkä taaskaan osaa päättää mitä mieltä olen. Hillitympi kitarointikipale saa kuitenkin vakuuttuneeksi että taas kerran The Decemberistsin uutukaista saa odottaa.

  The Decemberists – January Hymn by weallwantsome1

Parhaat kappaleet 2010: 10-1

10. Yeasayer - O.N.E.

Alusta asti tämä on ollut älyttömän viihdyttävä ja monipuolinen tanssittaja. Psykepoppia parhaimmillaan - en ymmärrä miten joku pystyy olemaan paikallaan tahi laulamatta epätoivoisesti mukana kun O.N.E. soi.

9. Ariel Pink's Haunted Graffiti - Round And Round

Useimmat näistä kappaleista on ollut selviöitä alusta asti. Tämä ei, vaikka levy olikin mieleen heti. Siihen nähden, miten paljon mua ärsytti tämä ensin, on se minulle kasvanut lapsenvaivoistaan. Kertsi velttoudessaan uskomattoman tarttuva.

8. Zola Jesus - Night

Jeesus mitkä palkeet. Tässä kappaleessa on ollut niin paljon voimaa ja kiihkoa, että toisinaan on hirvittänyt. Harmi, että pääsee oikeuksiinsa vasta kunnon äänentoistolla. Oikeasti hienoimpia juttuja tänä vuonna - myöskin tosi 2010 soundia.

7. The National - Afraid Of Everyone

Päivänselvää oli, että jokin High Violetilta listalle päätyisi - kysymys kuuluikin "mikä". Jopa tavallista häiriintyneemmin etenevä kappale Sufjan taustalaulajanaan tuo melankoliakuvioihin ryhtiä. Jälleen kerran uskomattoman hieno kasvu kappaleen loppua kohti, kun Berninger lähes huutaa "you're voice is swallowing my soul, soul, soul, soul".

6. Sufjan Stevens - Vesuvius

Tässä vaiheessa lienee viimeistään käynyt ilmi, kuinka suosikkeja nämä valinnat oikeastaan ovat. En tiedä miten Sufjan onnistui siinä, mutta tällä kappaleella(kin) ja tällä muodolla mies onnistuu koskettamaan. On ehkä vähän vaikeaakin ajatella Stevensiä ennen Age of Adzia.

5. Minä ja Ville Ahonen - Missä Te Asutte?

Melkeinpä mikä tahansa kappale olisi kelvannut. Tässä yhdistyy tosin erityisin hyvin mainio lauluntekijän lahja, suoruudessaan koskettavat sanoitukset, Ahosen haamuilevan tarttuva lauluääni sekä hieno bändisovitus. Olen iloinen, että tämä päätyi kärkiviisikkoon.

Etsi lisää samankaltaisia artisteja kuin Minä ja Ville Ahonen Myspace-musiikki -sivustolta

4. Worship - Collateral

Jonkinmoinen oma löytö palkitsi kuuntelijan: ipod- ja last.fm-tilastojen perusteella pelkästään paikka oli varma. Pariinkin otteeseen bändistä postanneena tämän brittibändin julkaisut ovat olleet harvoja ja tiedon tihkuminen epämääräistä - varsinkin kun samannimisiä bändejä on muutamia. Kappaleena hieno hybridi, perkussionistille erityiskiitos. Tuntemattomin TOP-listan bändeistä. Toivottavasti kuulemme lisää hienoutta.

3. Magenta Skycode - Trains Are Leaving The Yard

Harmikseni ensimmäinen maininta hienosta turkulaisbändistä täällä blogin puolella. Mutta tietäkää, että kerrankin sanaa 'eeppinen' ei käytetä turhaan. Sjöroos etenee rohkeasti laulullaan aiemmin kartoittamattomille korkeuksille ja kouraisee sielun pohjia myöten muistuttaen ikiaikaisesta kaipauksesta. Junat lähtevät eikä Ratapihankatu ole enää entisensä. Hyvä Magenta, hyvä Jori ja hyvä Turku.

Kuuntele Spotifyssä.

2. The Vaccines - Wrecking Bar (Ra, Ra, Ra)

En ole kuuna päivänä nauttinut näin paljon reilun minuutin kappaleen aikana. Ei mitään ylimääräistä, pelkkää ASIAA ja asiallisuutta reilu 80 sekuntia. On aivan sama mitä bändistä puhutaan tai miten se mahdollisesti floppaa sitten joskus. Mä oon alusta asti ollut ihan messissä. Tämä on vaan vuoden paras rock-biisi.

1. Perfume Genius - Mr. Peterson

Kun hahmottelin tätä listaa, eksyi ykköseksi sattumalta tämä Mike Hadreaksen kappale. Sinne päädyttyään se tuntui kuitenkin täysin loogiselta valinnalta eikä sitä tarvitse katua. Joillekin tä saatta olla tylsä ykkösvalinnaksi, mutta mulle ainoa mahdollinen juuri nyt. Taisin alussa mainita, että lauluntekijä onnistuu parhaimmillaan katsomaan muiden tarinoita sisältä käsin: Mr. Peterson kertoo koskettavan tarinan hieman koruttomalta kuulostavan pianon taustoittamana. Tätä se parhaimmillaan on: piano ja surulliset mutta kauniit sanoitukset. "He made a tape of Joy Division / he told there was a part of him missing".

________________________________________________

Seuraavaksi nähdään sitten TOP 20 levyjen parissa.

Parhaat kappaleet 2010: 20-11

Kahdenkymmenen kappaleen otanta kahdessa osassa. Valinnat ovat häilyviä ja alttiita muutokselle. Let us begin.

20. Laura Marling - What He Wrote

Parhaimmillaan artisti saattaa venyttää kertojapersoonansa muiden kokonaisuuksiin ja esittää ne kuin sisältäkatsottuna. Marlingin inspiraatio tämän kappaleen sanoituksiin löytyi sodanaikaisesta kirjeenvaihdosta. Kypsää tarinankerrontaa saattelee ylimääräisyyksiä välttelevä akustinen kitara Marlingin käsissä.

19. Fever Ray - Mercy Street

Listan ainoa koveri. Huolimatta siitä, että Peter Gabrielin alkuperäistä ei ole rukattu täysin uusiin ulottuvuuksiin, pidän päivityksestä ja napakasta otteesta jolla Fever Ray on lähestynyt tätä kappaletta suunnattomasti.

18. Gauntlet Hair - I Was Thinking...

Blogijulkaisusta huolimatta tämä ensisingle coloradolaisbändiltä kesti kuin kestikin vuoden loppuun saakka yhtä tiukkana kuin ensikuuntelulla. Kotikutoisuudestaan huolimatta yhä yllättävä ja viihdyttävä kappale. Musta tämä on jopa enemmän 2010-soundia kuin esim. Sleigh Bells.

17. The Tallest Man On Earth - Burden Of Tomorrow

Ei liene yllätys. Korvia myöten (pun intended) Wild Huntiin ihastuneena useampikin kappale olisi voinut päätyä kappalelistalle, mutta tämä on suosikki. Ja sattumoisin mielestäni eniten Zimmermanin Robertia kaikuva. Hurjan hieno folk-kipale.

16. Caribou - Odessa

Flow'ssa livevetonsa myötä yllättänyt Caribou oli yksi ainoista, joiden listalle päätyminen oli selvää pitkän aikaa. Psykedeelinen tanssimusa kiteytyy Odessan avaraan äänimaailmaan.

15. Topi Saha - Sokea

Näitä valintoja ei tohdi ajatella liikaa - ne pitää tehdä tunteella. Sokean klassiset ainekset saavat yhdessä aikaan herkän ja kauniin kappaleen. Edes pieni naiviuden hiven ei haittaa, vaan pikemmin tekee koko kappaleesta (ja artistista) lähestyttävämmän, vilpittömämmän ja pidettävämmän.

(Kappaletta linkitettäväksi ei löydy, joten myspace kutsuu. Tai ostakaa levy, se on hyvä.)

14. Arcade Fire - We Used To Wait

Terävimpänä kärkenä levyn lähiötarinoihin tämä kappale esittelee uudistuneen AF:n, joka on kääntänyt indie rockinsa katseen suurista kuvioista pienten piirien suurellisuuteen. Ne on ne pikkuasiat.

13. The Naked and Famous - Young Blood

Kun jouduin tämän kappaleen elektrohurmoksen valtaan elokuun alussa, en osannut todellakaan aavistaa, että myös BBC noteeraisi bändin ensi vuoden läpimurtokaavailuissaan. Silkkaa tunnetta, tanssia ja hurmosta. Loistava tanssikipale!

12. Owen Pallett - E Is For Estranged

Ah, Owen. Mä pidän Owenista eniten pianon ääressä, niin kuin tässä loistavassa kappaleessa. Tämä etenee niin hienosti: kun alun nyansseja hellivistä tunteista päästään yli, alkaa loppua kohti hienosti kasvava osuus joka taaseen palaa pieneen epätoivoon lopussa. Pallettia parhaimmillaan + yksi ehdottomista lemppareista.

11. Interpol - Always Malaise (The Man I Am)

Synkkääsynkkää. Mutta iloinen asia on se, että Interpol kykeni jälleen tekemään tämänkaltaisia kappaleita. Alkunihkeilyn jälkeen uusi levy, ja erityisesti tämä kappale, avautuivat velloen ylle kuin sankka savu.

To be continued...

Parasta 2010: TOP 6 eepeet

Ajattelinpa, ajan kuluksi, kun tuosta parhaiden kappaleiden ja levyjen listaamisesta ei toistaiseksi tule mitään, listata vuoden parhaat/lemppari-EP:t. Ja kun keikkoja mun ei kannatta välttis listata - ne harvat olivat lähes poikkeuksetta parhaita. TOP kutoseen mahtuneet eepeet ovat myös siitä mukavia, että jokaisesta olen postannut jo aiemmin.

Käytän nyt näiden listojen yhteydessä noin yleensä, tässäkin, 'paras' sanaa aika varauksella. Näistä kun heijastuu se lempparius niin vahvasti yleensä, ettei mielipiteiden kiveenhakkaamisesta saa kuin päänsä kipeäksi  - omat levytykkäämiset kun tuntuvat vaihtelevan aika vahvasti aika - tila -jatkumon muutosten mukaisesti. No, nyt siihen listaan!

6. Under Alien Skies - Powder

Lähes tuntemattoman walesilaisbändin eepee kuulostaa monipuoliselta: herkkyyttä ja elektroilua mahtuu kumpaakin sekaan. Heinäkuussa UAS:stä sanailtuani huomasin eepeen pysyneen mukana hyvin. Kappaleet voi tsekata myspacessä. Tässä elektroilua: Bloodsport.

  Under Alien Skies - Bloodsport by Music Fan's Mic

5. On Volcano - New Blood

Tamperelaisten post-rock on ihan parasta. Taannoin töihin pyöräillessä kuuntelin musiikkia shufflella ja piti pysähtyä tarkistamaan, mikä olikaan näin hienoa. Jos tutustut yhteen suomalaisbändiin vuodessa, se voisi olla yhtä hyvin On Volcano. Ilmainen lataus bändin sivuilta. Tämänhetkinen lemppari: Mission.

4. Sufjan Stevens - All Delighted People

EP:ksi huimassa mitassaan tämä on melkoinen järkäle, mutta se siivitti loistavasti tietä Age of Adzin edellä muistuttaen, ikään kuin, miksi me rakastamme Sufjania. Ikään kuin sellaisen voisi unohtaa.

3. Dominant Legs - Young At Love And Life

Ryan Lynchin (Girlsin kitaristi) ja Hannah Huntin proggis, jonka nelikappaleinen tuotos on soinut vilkkaasti -  ainakin paljon enemmän kuin Ryanin emobändin Girlsin vastaavat. Kepeää kitarapoppia tarjoilevalta eepeeltä olisi voinut valita kappaleen kuin kappaleen. Tässä nimikkokappale.

2. The Tallest Man On Earth - Sometimes The Blues Is Just A Passing Bird

Häkellyttävän hienon pitkäsoiton jälkeen vähintään yhtä hienon eepeen julkaiseminen osoittautui niin suureksi iloksi kuin yllätykseksikin. Niin paljon kuin suomalaisesta folkista pidänkin, on Dalarnan kasvattiin kuromista. Tässä Kristian Matssonia sähkiksen varressa: The Dreamer.

1. Labyrinth Ear - Oak

Brittisynapop on ylikäytetty kuvailu bändistä, mutta Labyrinth Ear on takuuvarmaa tutustumisen arvoista kamaa. Ilmainen lataus ja äärimmäisen hienovaraista (ja parasta) tunnelmaa. Lemppari-EP tälle vuodelle, jopa ennakkosuosikkien keskeltä.

____________________________________________

Seuraavassa postauksessa (toivottavasti) listataan sitten kappaleita, jossain vaiheessa myös albumit. Ennen vuoden loppua katsaus myös ensi vuoden alun kiinnostaviin albumijulkaisuihin. Toisaalta myös katsahdan musiikkiakteja, joilta toivon/odotan debyyttilevyä tai kiintoisaa lisämatskua ensi vuonna., eli jonkinlainen vuoden 2011 seurailun kohteet. Palataan asiaan.

Keikalla: The Tallest Man On Earth

LeBonkissa paluun Suomeen keskiviikkona tehnyt kujeileva Kristian Matsson villitsi - jos niin nyt folkyleisöstä voi sanoa. Paikoin nöyryyttä ja ylimielisyyttä yhdistellyt, The Tallest Man On Earth -nimen takaa löytyvä, Matsson loi useita katseita yleisöön ja hallitsi todellisen showmiehen elkeet. Säväyttävä keikka koostui - lopulta - onneksi niin uudemmista kuin vanhemmista kappaleistakin. Mm. I Won't Be Found Shallow Gravelta oli illan parhaimmistoa.

Huikean keikan aivan kärkipäähän lukeutuivat komealla, mustalla Gretschilla tulkittu lemppari Burden of Tomorrow sekä King of Spain -rallin jälkeen kuultu, nokkelasti sanaileva Love Is All. (Huima hatunnosto muuten näiden videoiden tallentajalle - omat kun eivät sattuneesta syystä sitten olleet kovin laadukkaita). Ja pitää mainita vielä, että LeBonk Music Machine oli paikkana aika jees!

Kristiania lämpännyt Idiot Wind, oikealta nimeltään Amanda Bergman Göterborgista, oli myös mukava tuttavuus. Muutaman kappaleen myspacesta tsekattuani odotukset olivat myös nousujohteisia tämän catpowerihtavan lauluäänen omaavan naisen kohdalla. Lopulta kappaleet kuulostivat kuitenkin aika samalta, mutta odotamme silti mitä Amanda saa aikaiseksi tulevaisuudessa.

BBC valitsee soundejaan ensi vuodelle

BrittiYLE valitsee tunnetusti oman tulevaisuuden tusinansa vuosittain, eli lupaavimmat uudet artistit. Yli 160 paikallista vaikuttajaa pääsee sanomaan sanottavansa. Aiempia listojen ykkösiä ovat mm. Adele (2008), Little Boots (2009), Ellie Goulding (2010). Ensi vuoden ehdokkaiden määrä on nyt karsittu 15:een, ja kärkiviisikko julkistetaan tammikuussa.

Tässä se 15:n joukko, josta kärkinimi vuodelle 2011 valitaan:

• Anna Calvi
• Clare Maguire
• Daley
• Esben and the Witch
• Jai Paul
• James Blake
• Jamie Woon
• Jessie J
• Mona
• Nero
• The Naked and Famous
• The Vaccines
• Warpaint
• Wretch 32
• Yuck

Sikäli on mielenkiintoista nähdä tämä lista ja tietysti miettiä kuinka ensi vuotta se oikeastaan onkaan. Tietysti tarkoitus onkin ennakoida, kuka puhkeaa kukkaan ensi vuonna - ei kertoa ensi kertaa artistin läsnäolosta.

Sikäli mieltä lämmittää, että täällä blogin puolella on tullut kirjoiteltua useampaan otteeseen The Naked and Famousista, The Vaccinesista, Warpaintistä ja Yuckista. Sekä muuten seurailtua Esben and the Witchiä, Jai Paulia, James Blakea ja kumppaneita. Listassa oli myös ei-niin-tuttuja kuten Wretch 32 ja Nero.

Jos pitäisi arvailla, veikkaisin kärkikolmikoksi James Blaken, The Vaccinesin ja (jokerivalintana) Gorillazin kanssa häärineen Daleyn. Eri asia on sitten, kuinka todennäköisesti nuo bändit breikkaavat. Tai kuinka merkityksellinen ja -tön tämä lista lopulta on.

Olisikin kiintoisaa saada kommenttiboksiin lukijoiden arvioita, kuka on listan vahvin ja kuka listalta puuttuu. Kommentoikaa. Alla muutama täällä jakamaton kappale listan tyypeiltä.

(Nimi)valintojen maailma

Nimen valinta, niin lapselle kuin bändille, saattaa - jos nyt ei ihan sinetöidä kohtalon - niin ainakin luoda viitekehyksen, jonka puitteissa tämän toimet onnistuvat tai epäonnistuvat. Esimerkiksi bändin nimi saattaa olla hyvin tärkeä mielikuvan muodostamisessa ja sitä myötä ennakkoasenteissa, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä musiikin kanssa. Mutta jotka saattavat kuitenkin vaikuttaa levymyynteihin.

Nimiä on monenlaisia: typeriä, mukahassuja, yliyrittäneitä, hauskoja, nokkelia, kivoja - ts. onnistuneita ja epäonnistuneita. Kaksi bändia, jotka kyllä ihan musiikkinsa puolesta päätyivät valinnoiksi tänään, kirvoittivat tällaisia ajatuksia.

A Genuine Freakshow on Readingistä kotoisin oleva bändi, jota on monessa yhteydessä luonnehdittu barokkipopiksi ja post-rockiksi. Lähinnä se kuulostaa siltä kuin Two Door Cinema Clubin pojat haluaisivat soittaa post-rockia, mutteivät onnistuisi siinä. Enemmän popilta tämä kuulostaa. Mutta tosi kivalta! Tosin bändin nimi on aivan hirveä. Meinasin jättää kuuntelut väliin jo sen perusteella.

Bändi on julkaissut marraskuussa aika kelpo levyn, Oftentimesin, joka löytyy myös Spotifystä. I Can Feel His Heartbeats on ainakin tosi jees.

  Selections from 'Oftentimes' by A Genuine Freakshow

Toinen nimihirviö, joskin onnistuneempi sellainen, on The Strange Death of Liberal England. Suhteellisen eeppiseen rock-ilmaisuun paikoin pyrkivä Strange Death on myös brittibändi, joka julkaisi kakkoslevynsä syyskuussa. Ja tässä tapauksessa hieman eri tavalla nimensä vanki.

Jo nimen perusteella tähän oli aivan pakko tutustua: aloituskorkeudeksi rima oli nostettu poikkeuksellisen korkealla, 220 senttiin, eikä se ylitys aivan onnistunut. Silti, myös tämän bändin levy Drown Your Heart Again on tutustuminen arvoinen, vaikka hienoinen pettymys, eikä vain nimensä odotusarvon takia.

Floran rauhoittama

Artistinimen Flora takaa Rob Ross Kanadasta terve!

                                                (Kuva: floramusic.bandcamp.com)

Täydellistä tsillailumusaa tekevä Rob lähetti tässä taannoin sähköpostia ja pari kappaletta, kun olin kirjoitellut ilmeisesti hänen kaverinsa bändistä, nimittäin Jaded Hipster Choirista. Flora-nimellä Rob tekee melodista elektronista ambientia, vaikkapa The Album Leafin hengessä.

Rob itse mainitsi myös Boards of Canadan ja Ulrich Schnaussin mahdollisiksi hengenheimolaisiksi. Tässä aivan silkkaa aistinautintoa, Same Sun, Same Moon. Haluaisin vain pyllähtää Kuolleeseenmereen tämä korvissa ja hattara suussa - ja kellua huolet eiliseen.

  Same Sun Same Moon by Flora

  Elbows and Eyebrows by Flora

Tässä alla voit kuunnella Floran viime kuussa ilmestyneen uuden eepeen kokonaan.



P.S. Onnea Ame!