31.7.2012

Trails and Ways - Mtn Tune

Oltiin häissä viikonloppuna. Kesällä riittää tunnetusti menoa. Taisivat olla ekat häät joissa oon ollu. Sikäli myös oikein onnistuneet: kirkkoseremonia lyhyt, seuraleikit minimissä, vieraita suhteessa vähän sekä loppuillan alkoholitarjonta rajatonta - minkä näki eräiden vieraiden kunnossa loppuillasta.

Vajaan kuukauden varoitusajalla hätäisesti tehtävään joutunut bestmankin hoiti tehtävänsä mallikkaasti, aina sitä loppuillan musavalintaa myöden. En ymmärrä miten joku pystyy tosissaan laittamaan 'Häissä' soimaan...no.. kirjaimellisesti pienissä häissä. Me koitettiin ehdottaa Major Lazerin Get Freetä illan musavalinnoissa vaihteluksi, mut se saikin soida sit kokonaiset 30sek ennen kuin Iron Maiden tms korvasi sen. No, aina ei voi voittaa.
Kesähäihin saattaisin itse palkata, sellaisten sattuessa, mieluusti Trails and Waysin varsinaiseen diskoiluosuuteen. Oaklandistä, Kaliforniasta, puskeva bändi on omavaltaisesti ryhtynyt "bossa nova dream pop" -kuvailun omistajaksi. Vaikea olla eri mieltäkään kesäpartyindietunnarin, uuden kappaleen, Mtn Tunen myötä. Toisaalta vanhempi single Nunca on erittäin ihana myös.





"I told you to fall for me
just to test the line.
I meant that and I meant that alone.
   _  _
you’re so strong;
you’re just hanging there laughing,
like a lure to me. "

24.7.2012

Bat for Lashes - Laura

Natasha Khan on ylittänyt itsensä. Uskallanpa väittää, että Laura on jotain mitä Bat for Lashes -nimen alla taiteilevalta Khanilta ei ole kuultu. Kuulija kulkee pianon kanssa yhtä matkaa, artistin määrätessä tahdin. Laura tekee tilaa kuulijalle johon parkkeerata itsensä ja tunteiden pääomansa. Tässä yhteisessä tilassa laulun päähenkilö uhraa itsensä kyyneleiden alttarille, ja kutsuu kenen tahansa tekemään saman. Bat for Lashes on ehdottomasti tehnyt koskettavimman kappaleen, jonka olen tältä kuullut - ehkä jopa koskettavinta pitkään aikaan.

"You're the train that crashed my heart, you're the glitter in the dark"

Uusi levy, The Haunted Man saapuu lokakuussa ja Laura sen ensimmäinen single. Kenen syksy parani juuri? Alla myös uuden levyn NSFW-henkinen kansi. Tsekataa Bat for Lashesin sivuilla myös Lauran video.


23.7.2012

Viikonloppu oli random. Curxes on kova.

Oon tuhlannut kesän aikana aika paljon aikaa. Oon esimerkiksi katsonut 30 Rockin melkein kaikki tuottikset. Se kertoo jotain kesän säästäkin. Toisaalta niin koti- kuin ulkomaanmatkailunkin ja erinäisten tapahtumien takia tä on ollut ehkä paras kesä. Edelleen, suomalaisen psyykelle niin tärkeä kesäsää ei ole täysin sitä vastannut. Viime viikonloppuna olis ollu sekä Ilmiö ja TurkuModern - joidenkin mielestä vaihtoehtotapahtumien nousevat tähdet.

No, mä passasin kummatkin. Mut silti oli aivan huikee lauantai, vaikka sunnuntaiolo seuraskin sitten käänteisenä. Me käytiin eka kattoo Alle 19-vuotiaiden lacrossen maailmanmestaruusfinaali, jonka USA muuten voitti, taas. Illalla käytiin perusreissu Dynamossa, mikä ei sit loppujen lopuksi kuitenkaan ollut perusreissu. Egotripin basisti kitaristi oli aivan muissa maailmoissa samassa juottolassa ja outoili sen verran että tais maku mennä koko bändistä, hah! Mies hengaili meidän porukan vieressä valehtelematta 30-45 min, yksin, ja kurkotteli tasaisen väliajoin salakuuntelemaan puheenaiheita. Tavallaan ihailtavan outoa.

Toisaalta Ville Niinistö biletti tanssilattialla niin hurjasti etten oo tainnut nähdä kenenkään. Instituutioksi muodostuneilla siltajatkoilla Teatterisillalla bongattiin aamun ensimmäisinä hetkinä heti Ville Ahonen ja (jottei namedroppaus jäis vajaaksi) Jaakko "JS16" Salovaara. Jollakin tavalla 16 vaikutti surulliselta hahmolta - ainakin näytti täysin samalta kuin menestyksen päivinään. Toi koko ilta oli niin random, eikä pelkästään noiden julkimoiden osallisuuden takia, et oli aivan mahtavan hauskaa.

Aion ryhdistäytyä kyllä ennen kun duunit koittaa. Aloitan nyt. Tässä Curxes, joka on mm. terhakasti remixannut yhtä lempiyhtyeistä, Worshipiä. Tsekatkaa miten rautaisesti brittiduo elektroilee. Curxes on saanut jo pari julkaisua vyölleen, joista uusimpana Spectre, joka osoittaa bändin huikean potentiaalin. Bändin ilmaisu on sukua samalla pseudodramaattisuudelle, josta Zola Jesus, Austra ja Florence + The Machine ammentavat.


18.7.2012

Radiohiljaisuus

Me käytiin pienellä road tripillä Etelä-Pohjanmaan suunnilla, ihmettelemässä Tuurin kyläkauppaa ja kohtalotovereita kotimaassamme niin Seinäjoella, Vaasassa, Korsnäsissä, Närpiössä kuin Kristiinankaupungissakin. Täytyy kyllä sanoa että aivan rannikkoa pitkin alas kurvaillessa on maisema kohdallaan: auringon kultaiseksi maalaamat viljapellot, ohrat heiluvat tuulessa yhtenäisenä merenä, tiheää metsää hirviaitojen rajaamina sekä uhmaana purskahteleva meri.


Tietysti kun käytössä oli vanhempien ysäri-Hyundai, jäätiin matkamusiikin suhteen radion armoille, mikä katvealueita lukuunottamatta oli erittäin mieluisa yllätys. Muistuttaisin nyt etten koskaan kuuntele radiota. En koskaan. Satunnaisilla kuuntelukerroilla tarvitaan vain yksi dealbreaker-kappale enkä koske 'tuner' -namiskaan kuukausiin. Onneksi on YleX ja Uuden musiikin vuorot, ilta ja aamu. Venla Kokkonen oli ansiokkaasti eetterissä soitellen mahtavia kappaleita ja, mikä parasta, todeten oman mielipiteensä kappaleista. Hän myös soitti Topi Sahaa (jolla voitti minut jo puolelleen) ja heti perään Markus Perttulaa! Respect! Seurataan Markusta edelleen, saattaa olla että julkaisurintamalla tapahtuu taas.
En tiedä oliko se hyväntuulisen autoilun ja Pohjanmaalta löydetyn auringon vika, vai juhannuksena kavereiden  suorittaman yltiöpäisen vyörytyksen seurausta, mutta autoillessa alkoivat sellaiset nimet ja artistit putoilla meikänkin korviin, joita en olisi ikinä aiemmin tosissani maininnut. Kran Turismo on toki mielestäni parhaita kesähittejä vuosikausiin, vaikka onkin kärsinyt valtavasti inflaatiota joka toisen kesälomastatuspäivityksen mukaillessa "Naantalin auringon" matkimista, mutta kyllä JVG on tehnyt genressään kovan levyn.

Oon huudattanut Teemuja, Jareja, Karjalaa sun muita kohtalaisen paljon. Radiossa huudatettiin myös Karri Koiraa ja Reino & The Rhinosia. Kumpaakaan en ollut aiemmin kuunnellut, ollenkaan, mutta Korsnäsin tienoilla maistui. Olkoon tämä sitten jonkinmoinen tunnustus.

Onko kyseessä auringonpistos? Vai onko pää pikemminkin selvinnyt ja nämä ovat hyviä kappaleita? Parempaa autoilumusiikkia rannikkobaanalle ei olisi voinut toivoakaan. Radiohiljaisuus on ohi. On annettava mahdollisuus, jopa suomalaisrytmeille.


13.7.2012

Ruisrock palkitsi jälleen

Turun Ruissalossa järjestettävä festivaali sai kokeneenkin kävijän hersymään ilosta jälleen kerran. Satoi tai paistoi, mikään ei onnistunut horjuttamaan loistavaa tunnelmaa. Meillä oli erinomaisen kirjava porukka kasassa, ettei mikään muu kuin parhaus ollut vaihtoehto.

Festivaalin onnistujiin lukeutui ehdottomasti lauantain sää, joka oli aurinkoisin ja lämpimin pitkään aikaan, vaikka luvattiinkin salamia taivaalle (kiitos, Aki, sanaleikistä) ja saavillisia vettä niskaan. Regina oli ihan ok Aurinkolavalla ja mainio aloitus mun festareille. Keikan aluksi kohtasin Amen (hyvin festivaalihenkisen) imuroin pitsan feissiin ja tapasin pitkästä aikaa vanhan hollantilaisystävän. Tämä oli Suomessa käymässä pitkästä aikaa, tapaamassa ystäviä, isäntäperhettään vaihdon ajalta, verestämässä suomen kielen taitojaan (jotka ovat muuten huikeat) sekä rokkaamassa ensimmäisillä festareillaan ikinä. Hollandeesillä oli kolmen päivän lippu ja kuulemma ihan älyttömän hauskaa festareilla, lempparikeikka oli kuulemma sunnuntainen Eppu Normaali.

Hyvin, hyvin harmaantasaisesta The Cardigansista ei sen enempiä, se oli pettymys, mutta Santigold oli yksi lemppareitani viikonlopun aikana. Santigold oli kuin M.I.A. ja Lykke Li yhdessä mutta toimiva ja hyvä. Huoratron sitten päättikin lauantain ja vaikken yhtään kappaletta muistakaan saati kuuntelisi niitä kotona oli keikka tunnelmaltaan aivan uskomattoman kova.
(Huoratron ja festarikävijät vauhdissa!)

Sunnuntaina ne odotetut sateet sitten tulivat. Se teki maastosta melkoista mutapuuroa, mikä kyllä omaa tunnelmaa haitannut yhtään, päinvastoin. En ole koskaan ollut noin liejuisessa Ruisrockissa, mutta olihan se omalla tavallaan kiehtovan glastonburymäistä. Ehdin juuri ja juuri tsekkaamaan Bloc Partyn, joka oli viimeksi julkaissut levyn 2008 ja sekin oli mielestäni surkea.

Odotin aika huonoa keikkaa ja olin vakuuttunut, että Bloc Party sortuisi samanlaiseen ylimielisyyteen kuin niin moni bändi, joka ei omanarvontunnoissaan 'alennu' soittamaan suurimpia hittejään, mutta toisin kävi. Kele oli symppis ja bändi veti hyvin, kuultiin jopa So Here We Are, joka on oma vähemmän huomiota saanut suosikki). I Still Rememberiä jäin kaipaamaan kyllä. Ja taisi bändi itsekin viihtyä, sillä se jakoi tämän kuvan hiljattain.
Metronomy oli muuten suhteellisen tylsä, mutta THE LOOK! Se oli vain niin huikea ja yleisön syttyminen vesialtaiden täyttämässä teltassa suurimpia liekityksiä sunnuntaina. Snoopia diggailtiin Midhillin katetulta ruokailualueelta (Hans Välimäki, olin aika pettynyt sapuskasi tasoon), ja sen jälkeen suuntasimme Two Door Cinema Clubin yksipuolisen ja sieluttoman joskin bilekansaa viihdyttävän partyindien pariin. Se oli kuitenkin päätösaktiksi ihan kelpo.
(Bloc Party ja Kele villitsevät)
(Teltan lätäkkö kasvoi Metronomyn aika lammeksi)
(Hyvä päivä punaisille tennareille)
(Noin kolme sekuntia ennen kuin tähän lätäkköön keräili naisihminen)
(Two Door Cinema Club vauhdissa)
(Näithän sinäkin Rudi Völlerin näköisen sankarin Ruisrockissa? Kyseessä on erittäin hyvä ystäväni. En ole koskaan nähnyt 'taviksen' saavan noin paljon huomiota, serkkukäsiä, kaverikuvia ja satunnaisia jututtajia osakseen. Mahtavaa.)
Heti ruissilauantaiaamulla kuuntelin muuten Bloc Partyn uutukaissinglen, Octopusin. Vaikkei se sytytä klassikkojen veroisesti, on selkeästi askel taas oikeaan suuntaan. Pidän tästä joka kuuntelulla enemmän. Syksyllä ilmestyvä uusi levy Four on Ruisrockissä freesillä ja vakuuttavalla ilmeellä liikkeellä olleelta bändiltä odotettu.