Jonquil - It's My Part

Täällä taas tänään esittelemässä bändiä, joka valuu valitettavan monen sormien välistä. Diskoiluun kuin nakutettu Jonquil soittelee Oxfordista asti nytkähtelevää tilutteluindiepoppia muistuttaen kanssaoxfordilaisisia, Trophy Wifea ja Chad Valleytä, sekä muuan Foalsia.

Sattumoisin mielleyhtymä ei ole turha, kun Jonquilin laulajan, Hugo Manuelin, sivuprojekti on nimenomaan Chad Valley. Ja toisaalta, kun Trophy Wifen jäsenistöä on aiemmin kuulunut Jonquiliin. Tässä vaiheessa mun pitäisi viimeistään olla kiinnostanut, vaikka oikeasti mut vietiin jo aiemmin.

Jonquil julkaisuhistoria sisältää jo pitkähkön ja jotensakin kiitellyn EP:n, mutta ensi vuosi tietää jo albumijulkaisua nimeltä Point of Go. Uusi maistiainen tuolta levyltä on It's My Part. Vaikka Jonquililla on toistaiseksi vielä tekemistä verrokkiensa ylittämiseksi, odotellaan tuota uutta levyä kyllä suurella mielenkiinnolla. Jo siksi, että Jonquil piipahti muutamalla Ones to Watch -listalla jo viime vuonna.

  Jonquil - It's My Part by Blessing Force

Aiemmin Jonquil on juhlinut mm. kappaleillaan It Never Rains, joka on yhtä kesäpäivänä vilvoittavan sateen iloa, sekä etevällä The xx -versioinnillaan Infinitystä. Odotukset ovat jälleen kerran kovat - ja nousevat koko ajan. Marraskuu on hyvä päättää näin.

  Jonquil - It Never Rains by Jonquil

  Jonquil - Infinity (xx cover) by Jonquil

Etelän soulia ja bluesrockia: Alabama Shakes

Alabamalaiset bändit eivät päädy blogien puheenaiheksi tavan takaa. Eikä tämäkään bändi päätynyt yllätyksellisesti, vaan pikemminkin erheen korjauksen myötä. Alabama Shakesia olen seurannut jo jonkin aikaa, mutta jostain syystä bändistä postaaminen on ikävästi jäänyt jalkoihin.

Siinä missä Kiwanukasta ensimmäisen kerran postaaminen oli itselle kenties kaavan rikkomista ja perushörhöilybändien tulvan patoamista hetkeksi sielulla, jatketaan Alabama Shakesilla kenties sielukkuutta ihan omaksi pikkupuroksi asti. Athens, Alabama, kotipaikkanaan tämä yhtye on, kuten Kiwanuka, matkalla suuria asioita kohti.

Brittany Howardin ääni tihkuu gospel-soundia, soulia ja bluesahtavaa rockia, jopa siinä määrin että Sharon Jonesiin kaikuneet vertaukset eivät ole lainkaan turhia. Alabama Shakesin nimikko-EP on julkaistu jo pari kuukautta sitten, mutta vieläkään se vetää matalaksi kaiken tieltään tasollaan. Kenties kornia todeta näin, mutta varaudu yllättymään. En oikein osaa sanoa muuta; kuuntele hurjan tasokas EP täällä.

  I Found You - Alabama Shakes EP by ALABAMASHAKES!

  You Ain't Alone - Alabama Shakes EP by ALABAMASHAKES!

Willy Moon - I Wanna Be Your Man (originaali ja reemix)

En oo päässy tästä Willy -kaverista yhtään perille vielä. Lopulta Willy Moonin soundi, look ja muuvssit ovat yhtä laskelmoituja kuin kenen tahansa megalevy-yhtiön kvasi-indie marionetin. Ja kappas, Universal miehen on näemmä poiminut. Mutta toisaalta jokin Moonissa täytyy kiehtoa, kun tavan takaa tämän yhteydessä vilisee mm. Bo Diddley -mainintoja - eikä I Wanna Be Your Man ole kehnompi kappale.

Siinä on tosin aika vahva laskelmoinnin viba, mutta tiedä häntä, kenties olen vain noitajahdissa. Tsekatkaa uusiseelantilaisen Moonin muuvssit ja aika kelpo Drop The Lime -remix. Voisin kuvitella, että ison levy-yhtiön intresseissä on nostaa mies listoille, ja epäilemättä näillä meriiteillä sinne päätyykin.

Willie on muuten fotogeeninen mies, tsekkaa kuvat jos et usko. Kuvat täältä ja täältä.

Lahdesta käsin sunnuntaiksi kappaleita

Tere. Tulin just Lahest. Olen myös voipunut eilisen illan jälkeen. Huh. Välipysäkkinä oli Pasila. Postauksen ihastuttavasta lo-fi kitarapop -osuudesta vastaa vasta kuukausi sitten esittelemäni chicagolainen Magic City. Ovat nämä vaan jotenkin kivoja tyyppejä. Hitaasti rakentuva uusi Work For Us on kyllä yksi lemppareista tähän sunnuntaihin. Ja koska bandcamp on niin huisi palvelu ja Magic City niin huisi bändi, koko Little Bits EP:n saa ilmaiseen lataukseen TÄÄLTÄ.

The Soft, Suffolkista kotoisin oleva elektro-shoegaze kokoonpano julkaisi Hot Summer EPn alkuviikosta. Nyt kun olen jostain syystä pyörinyt viime viikon tällaisen tiukemman elektronisen ilmaisun parissa, putosi bändin Venus Breath -niminen, lähes kahdeksanminuuttinen houseilu älyttömän hyvin. Koko eepee, samassa paikassa kuin aiempi, ilmaisessa latingissa, jeaa! TÄÄLLÄ.

Tom The Lion, pianovetoinen miesääni, Rough Traden kuukauden levy. Siisti mustavalkoinen esiintymisvideo. Tarvitseeko enempiä esitellä? Toistaiseksi Tom The Lionin sisältö ei erotu niin paljon edukseen muusta vastaavasta kuin moisilla raameilla odottaisi, mutta enpä toisaalta ole koko tuotantoon tutustunut. Tässä Ragdoll.

Jahans, poimitaan perjantain BBC1:n Live Lounge -sessiolta, Florencen + The Machinen vetämä Draken Take Care cover. Drake ei kiinnosta. Florencekin jostain syystä vähenevissä määrin. Florence versioimassa Drakea = makes sense. Toimii yllättävän kivasti ja muistuttaa että ne Florencen ansiot ovat elävässä musiikissa.

Levyvalinta: Fotoshop - Lifeforms

Taas kerran bloggaamisen mittapuilla olen vanhan ja kalutun tavaran kimpussa, mutta oishan se naurettavaa jos Fotoshop ei sais edes mainintaa. Nyt olisi hyvä tilaisuus korostaa, että postaan Jarno-Erik Faarisen, helsinkiläistyneen lappilaisen,  projektista mielipiteen vasta totisen pohdinnan ja pitkän harkinnan jälkeen, mutta se ei olisi totta. Mulla on kestänyt - ja kestää aika useinkin - päästä näiden hienouksien vauhtiin.

Vaikkei innostus ole saavuttanut täällä ihan Antin tahi Jyrin mittasuhteita (tosin sekin alkaa näköjään muuttua), on myönnettävä tämän etevyys. Siksi siis pitkästä aikaa tulee levyvalinta ja se kohdistuu Fotoshopin vahvaan ja tasaiseen debyyttiin. Helppohan minunkin on toisaalta mielipiteeni esittää, kun naapurit ovat jo pohjustaneet. En ole ollenkaan varma, että olisin kuunteluun tarttunut tahi tätä yrittänyt ymmärtää, mikäli kyseessä ei olisi ollut suomalainen, sitkeästi yhteyttä ottanut kaveri.

Sovittelin tämän harteille kovin sellaisia ISOJA asioita kuin "Suomen M83" tjsp, mutta se ei aivan istu. Lifeforms on harkitumpi, jopa kypsempi soundiltaan, eikä yhtä viihteellinen kuin M83. Toisaalta olen kuulevinani samoja elementtejä siellä täällä Magenta Skycoden, Washed Outin ja Korallrevenin tekemisistä - kuitenkin Fotoshop lainehtii elektronisesti ihan omilla ansioillaan. Jopa omissa sfääreissään.

Mistä näitä mielleyhtymiä nyt kullekin tulee mieleen. Nimien pudottelullekin pitäisi jo tulla jokin raja. Tärkeintä on, että Fotoshop toimii paremmin kuin monet ja kiinnostavammin kuin useimmat. Lifeforms vaati kyllä itselläni useamman kuuntelun ennen kuin tästä kaiken sai irti.

Oikeastaan vähän harmittaa, ettei Faarinen ole Fotoshopillaan päässyt aiemmin ääneen täällä. Tämäntyyppistä tekemistä kun mahtuisi enemmänkin Suomeen levylautaselle. Kuuntele levy kokonaisuudessaan Fotoshopin bandcamp-sivuilla, TÄÄLLÄ. Suosikit tällä hetkellä: Speed vs. Distance ja Becoming Zen.

Nousussa: Giovanna - Out In Bold

Uskallan nyt palata Nousussa -sarjan valintoihin ihan parin kappaleen perusteellakin. Brittiartisti Giovanna kun on aiheuttanut aika paljon puhetta - ainakin saarivaltiossa. 21-vuotias lahjakkuus, jonka ensimmäinen singlejulkaisu koittanee piakkoin (löysin ristiriitaista tietoa, siksi puoliarvausennustus).

Eikä häittää että tuo uusi single päätyi viikon valinnaksi myös Zane Lowen radio-ohjelmassa BBC:llä; tahi että velipoika Winston Marshall veistelee multi-instrumentaalina Mumford & Sonsissa; tahi että Giovannan on poiminut talliinsa Mi7, eli samainen levy-yhtiö kuin muutama viikko sitten mainitulla King Charlesilla. Vois sanoo et neiti on piireissä.

Out In Bold, tuo edellä mainittu single, sisältää kiintoistan trip hop -rakenteen, jossa piano kannattelee kuitenkin pääpainoa. Todella, todella kiinnostava kappale ja artisti. Sopivasti pop-elementtejä ja vaihtoehtohenkisyyttä. EP -julkaisu koittaa ensi vuoden alkupuolella. Toivottavasti onnistuu välttämään Lana Del Reyn kohtelun. Lemppareihin tämä.

(Tuo video on toisaalta kyllä vähän turhan Talent/Tanssii tähtien kanssa -henkinen mun makuun.)



  Let Go Of Yourself by Giovanna Online

Leonard Cohen - Show Me The Place (uusi kappale)

Oman asian esittelyä ei tietysti koskaan saisi aloittaa sen miinoittamisella. Mutta toisaalta ei voi odottaa, että samoja ihmisiä kiinnostaa Jamie XX:n Radiohead rework (joka muuten on awesome!) ja toisaalta veteraaniartisti Leonard Cohenin uusi kappale, vaikka mua kiinnostaakin.

Jatketaan heti seuraavassa postauksessa vaikka seuraavalla buzzbandillä tai sitä manttelia tavoittelevalla, mutta suodaan nyt Cohenille paikka parrasvaloissa jälleen kerran. Uusi albumi Old Ideas ilmestyy tammikuun lopulla ja siltä kuullaan nyt ensimmäinen kappale Show Me The Place.

Pianovetoinen kappale taustalaulajineen on yhtä vähäeleinen kuin millaisena Cohen on totuttu näkemään, varsinkin viime vuosina. Bassoksi jo useita auringonkiertoja sitten kääntynyt ääni rouhii syvemmältä kuin kenties koskaan, testikkeleistä asti. Kappale on koskettava ja tuntuu kantavan tulkitsijansa arpia sävelkielessään. Tämä tuntuu kaikin puolin oikealta tavalta Cohenille palata uusin kappalein. Odotamme lisää.

  Show Me The Place by leonardcohen

Sunnuntaikappaleet, osa XIII

Tämä sunnuntai onkin vähän erikoisempi kappaleiden puolesta - se miltei sai jonkin selittävän alaotsakkeen. Kappaleet eivät taivu mukaviin popkaavoihin kuin paikoin, mutta sitä vanhaa kunnon haastoa ja mielenkiintoa riittää. Kyseessä ei jostain syystä ole perussunnuntai.

Göteborgilainen Happy Hands Club on poiminta erinomaiselta No Fear of Pop -sivustolta, mutta toisaalta vasta muutamassa muussa paikassa vastaantullut samainen bändi sai kuuntelemaan mikä tällä kertaa tekee ruotsalaisista ylivertaisia. Nofearofpopin tyypit sanoivat tätä Wu Lyfin, Craft Spellsin ja Gardens & Villan sekoitukseksi, joten miksi keksiä parempaa - totuutta kun puhuivat.

  Happy Hands Club - Lost at Sea by 1FTP

  I'm Not an Antidote by Happy Hands Club

                                                               (Kuva täältä)

Pitkästä aikaa on todella mukava uppoutua timanttiseen rework-työhön, josta vastaa jälleen kerran miksauspöydän Midas, Jamie xx. Radioheadin kappale Bloom saa käsittelyn, jonka alta itse ei helpolla poimi alkuperäistä. Aivan törkeän hyvä kappale, joka pitäisi laittaa kyllä täysin Jamie xx:n nimelle, eikä 'vain' reworkin nimellä. Suvereeni mies.

  Bloom_Jamie xx Rework Part 3 by Radiohead

Oon ennenkin jo ehtinyt ihailla Hallsin takana häärivän Sam Howard taitoa valaa elektroniseen kappalemuotoon särmää, synkkyyttä ja sulavuutta. Fragile EPn tammikuussa julkaiseva Halls on saanut I Am Not Who You Want kappaleelleen videon, jonka tunnelma on taituroitu hienosti itse kappaleeseen sopivaksi.

Savuisen utuisesta lauluäänestään sekä parin vuoden takaisesta EP:stään Self-Taught Lerner tunnetuksi tullut Lissy Trullie päästi ensimmäiset soundit esille tulevalta kokopitkältään. Holly Mirandaakin tuottanut TV On The Radion Dave Sitek on toinen tuottaja levyllä ja alla kuultavana olevalla kappaleella on itse Holly Miranda taustavokaaleissa. Madeleine on erittäin vangitseva kappale. Suosittelen kuuntelemaan.

  Madeleine by lissytrullie

Mylo Xyloto, Chris Martin ja Pitchfork

Mun mieleen Coldplay on äärimmäisen kiinnostava ilmiö: jos se ei kiinnosta ns. piireissä (Laurin termin mukaan ns. indierunkkareita), se on kiintoisaa - jos taas bändi onkin yllättäen mielenkiinnon kohteena, herää uteliaisuus siitäkin. Oon tietysti pohdiskellut Coldplayn ja etenkin Chris Martinin kohtaloa ennenkin, joten miksi taas postaus samasta aiheesta, kysyy närkästynyt lukija.

Musiikkisivusto Pitchforkin levyarvostelu uutukais-Coldplaystä, eli Mylo Xylotosta, puhutteli onnistuneesti, mikä taasen kirvoitti omia reaktioitaan. Toisaalta myös, sekin Pitchforkissa ollut, Chris Martinin haastattelu tulisi monen heittaajan lukea, haterzz 'gon hate. Haastattelu antaakin Martinista kuvan lähinnä vilpittömästi innostuvana lauluseppona, joka kulkee maailmassa päivänkakkarat ja auringonpaiste seuranaan ja jota kyynikot rakastavat inhota.

(Siinä se taas hymyilee. Varmaan aikoo pelastaa maailman. Kuva täältä)    

  

Eräässä seurueessa levyjä hifistellessä huomasin pyyteleväni jälleen varovasti anteeksi Mylo Xyloton hankintaa, joka on nimestään huolimatta viipynyt ihan kiitettävästi levysoittimessa. Vaikkei se kenties yhtä mieluisa 'uudistuminen' ollutkaan kuin Viva La Vida, ei se ansioton levy ole.

Kaksi lausetta määrittävät - ainakin minulle - Coldplayn ilmiönä ja bändinä vastedes kristallin kirkkaasti. Toinen löytyy arvostelusta ja toinen haastattelusta.

"Mylo Xyloto finds Coldplay successfully continuing to explore the tension of wanting to be one of the best bands in the world and having to settle for being one of the biggest." - Ian Cohen

"The way we differ from Radiohead -- who are unquestionably brilliant -- is that, at the end of the day, I'm still a slave to catchy songs." - Chris Martin

Mulla on myös pari omaa mietettä Mylo Xylotoon ja Chris Martiniin liittyen:

a) levyn nimi vaikuttaa erikoiselta, jopa vastenmieliseltä, kunnes tajuaa että levyllä on kappale, jonka nimi on Every Teardrop Is a Waterfall

b) Princess of China tuntuu enemmän Rihannan kappaleelta jolla Martin feattaa, eikä toisin päin. Se onkin huikean vangitse kappale levyllä.

c) Kun Martin (ja ne muut bändin pojat) päättivät, että "nyt tehdään kappale nimeltä Every teardrop....", tuntuu tilanne samalta kuin jos punaisten housujensa vuoksi kiusattu koululainen tulisi seuraavana päivänä kouluun fuchsian värisissä housuissa. Ja niin se pitää mennäkin - mitäs sitä muista välittämään.

d) Luulen et Freud käskis mun huolestua, koska kirjoitin tähän postaukseen alunperin kaksi kertaa, vahingossa, CHRIST Martin. Huoh.

Loft Apartment - Video Games (Lana Del Rey cover)

Videogeimsseistä on tehty rutkasti covereita, eivätkä nimekkäiden versioiden edessä suostu edes turkulaiset kumartamaan. Turku-soundeissa esitelty, duoksi uudistautunut Loft Apartment väsäili häikäisevän kauniin Video Games -coverin. Pianoa ja elektrosampleä sisältävä versio on kyllä hieno. Lisää tätä osaamista, kiitos. Saanen esitellä, Aaro Vahtera ja Sanni Pesonen Turun yliopiston psykologian laitokselta, ts. Loft Apartment.

  Videogames live (Lana del Rey cover) by Loft Apartment

Michael Kiwanuka - Home Again

Saatatte olla huomanneet, että olen liittynyt kulttiin jo jokin aika sitten. Tämä kultti hakee agressiivista laajentumista - jota käännynnäisjäsenistö mielellään toteuttaa. Kultin kiistaton jumalhahmo on Michael Kiwanuka, jota palvotaan kultaisen vasikan tavoin.

Okei, vertaus meni sitä kökömmäksi mitä pidemmälle päästiin. Pointtina (joka siis jossain siellä on) oli, että Kiwanuka kuuluu siihen melko harvinaiseen joukkoon, jonka tekeleet ovat kuulostaneet alusta asti paitsi kiinnostavilta myös laadukkailta. Tasaisen varmasti, kun kannattajajoukko kasvaa, olen hehkuttanut blogissa herraa joka välissä mutta vetänyt myös lähimmäisiä tähän intopyörteeseen mukaan - isästäni alkaen. Eilen juuri fiilisteltiin viime EP:tä, I'm Getting Readyä, vinyyliltä (löytyy myös Spotifystä).

Michael Kiwanuka julkaisee tammikuussa kolmannen eepeensä, Home Again, joka edeltää maaliskuun 2012 albumijulkaisua. Ensireaktio uuteen EP-julkaisuun oli vähän pettynyt, sillä albumia olen kaivannut jo kovin, mutta pääasia että sekin on tuloillaan - itse kappaleessa ei toki totutusti ole mitään vikaa. Kuuntele Michaelin pettämättömän vangitsevaa folk-soul -tulkintaa uuden eepeen kappaleella, nimeltä Home Again.

  Michael Kiwanuka - Home Again by MichaelKiwanuka

Club Merano - Orbit Voyage

Harri Väyrynen alias Harpov loi joskus niinkin laadukkaan projektinsa parissa kuin Accu. Nyt Harpov on innostunut progeilusta ja psykedeliasta bändinsä Club Merano -kanssa. Seitsenhenkinen helsinkiläiskokoonpano julkaisee debyyttialbuminsa High Road Exogenic Music Groupille 23. marraskuuta, eli vajaa pari viikkoa siihen vielä menee. Kuuntele Club Meranoa alla, mutta etenkin kappale Orbit Voyage, joka on kevyesti huikeinta viikkoihin. Glue.fi:n Eduardo Alonso kutsui Orbit Voaygea "instant favourite"ksi. I concur! Progee ei oo häpee.

  High Road by Club Merano

Kaksi coveria, kaksi suosikkia: Sufjan & The Antlers

Hahhihehhoh. Voi että. Kumpikaan versioista ei ole uusi, joten huoli pois.

Sufjan Stevens coveroimassa Joni Mitchelliä, ja lopputulos on niiiiiiiiin Sufjania että ihan hykerryttää. Free Man in Paris on Mitchelliltä versioitu kappale ja määää tykkään a) Sufjanista ja b) Jonista, joten loppuhykertymä on taattu. (Tästä muistutteli parikin päivää sitten jo erinomainen Cover Me -sivusto)

The Antlers taasen coveroimassa The xx:ää. Lopputulema tässäkin melko ennakoitava ja siten myös laadukas.  Äksäksääkin on niin valtavasti versioitu, että ilahduttavan veltosti ja ilottomasti suorituva The Antlers tekee tervetulleen työn VCR:n parissa. Löytyy ilmeisesti tulevalta Antlers -eepeeltä, (together), myös.

Ja jotta saadaan postaukseen aina yhtä tarpeellinen vääntömomentti, laitetaan versiot vastakkain.

SUFJAN VS. THE ANTLERS

  The Antlers - VCR (The xx Cover) by The 405

Little Comets - Worry (EP, single ja video)

Oon tykänny tästä newcastlelaisbändistä jo hyvän tovin ja sainhan ilokseni Little Cometsin debyyttilevyn aikanaan ennakkokuunteluun. Geordiepoikien kitarapopista on vaikea vääntää iloisempaa ja tarttuvampaa - jos joku siinä onnistuu niin bändi itse. Worry on kappaleena täysi antiteesi nimelleen, sävelkuvioissa kun riittää aurinkoa. Ihan törkeän kova lohkaisu! Iloa ja hyvää mieltä.

Little Comets nimittäin julkaisee In Search of Elusive Little Cometsin, vuoden alkupuolella julkaistun täyspitkän, jatkoksi Worry EP:n. Nimikkokappale on ennen joulukuun 12.:nnen julkaisua kuultavana ja video nähtävänä nyt. Lisää Little Comets -huumailua täällä.

  Little Comets - Worry by Dirty Hit

Sunnuntaikappaleet, osa XII

Huhhuuh, mikä kattaus taas täksi sunnuntaiksi löytyi. Toistaiseksi viimeiseksi jäävän Bossaliinan brunssin nautittuani jaksan taas vähän sepustellakin mainioista bändeistä ja kappaleista.

Helsinkiläisbändi Kevin tekee paluuta. Ensi vuoden alkupuolella ilmestyvä kolmoslevy sisältää mm. A Lonely Place -kappaleen, jonka groovailevan heleä tunnelma valloittanee kansaa varsin menestykkäästi. Kevinin aiempi tuotanto ei ole ihan niin tuttua kuin sen ylisanojen perusteella pitäisi olla. Korjannen virheeni uuden levyn myötä.

                                                         (Kuva: Risto Vauras)

  A Lonely Place by Kevin (band)

Toista EP-julkaisua tekevä, tämänkin blogin suosikkeina muutaman kerran esitelty Daughter julkaisi taas kuunneltavaksi uuden kappaleen Wild Youth eepeeltä. Medicine on jälleen lisäsulka herkkään ilmaisuun luottavan Elena Tonran hattuun. Daughteria ei vaan voi rakastaa liikaa. Koko eepeen kuuntelu onnistuu jo bandcampin puolella, täällä.

  Daughter - 'Medicine' (Taken from 'The Wild Youth' EP) by ohDaughter

Ren Harvieu taasen olisi ansainnut kokonaan oman esittely/nousussa -postauksen. Jazzahtavia, menneen ajan balladeja esittävä Harvieu julkaisee debyyttisinglensä Through the Nightin tammikuun 16. päivä. Enpä usko, että menee aikaakaan kun Harvieu kohtaa samanlaista innostusta kuin aikanaan esittelemäni Lana Del Rey ja Michael Kiwanuka saroillaan. 20-vuotias manchesteriläisneito osoittaa erinomaisuutensa jo kahdella kappaleella. Meillä on todennäköisesti iso helmi tässä kätösissä.

  Forever In Blue by Ren Harvieu

  Through The Night by Ren Harvieu

Lopuksi lisää suomalaista. Helsinkiläinen Aves pudotteli viikolla jo kolmatta kappaletta blogosfäärin, vaikka minulla on vielä sulattelemista sen toisenkin kanssa. Ensimmäisenä kuultu Shoreline sai toki postauksen ja pidinkin siitä varsin paljon. You Lucid ei sykähdyttänyt, ollenkaan, ennen kuin nyt kolmannen kappaleen myötä uudelleen kuultuna. Stereotype Helsingillä on lopulta pirun hieno kokoonpano Avesissa. Tässä uusi kappale Sarah Sunk sekä aiemmin kylmäksi jättänyt, nyt suosikoitunut You, Lucid videoineen (joka sekin on todella hieno).

Ylpeys ja ennakkoluulo: eli TOP 10 typerimmät syyt sivuuttaa bändi kuuntelematta

Uskon puhuvani muidenkin puolesta, kun sanon, että me musabloggaritkin olemme ihmisiä. Inhimilliset asiat vaikuttavat blogimaailmassa ihan samalla tavalla kuin muuallakin. Nyt seuraa siis musabloggarin tunnustukset; syitä joiden vuoksi on ollut typerää jättää jonkin bändin/levyn kuuntelu kokonaan väliin.

Kaikista kohdista ei ole omakohtaisia kokemuksia, mutta varsin monesta tunnistan itseni. Jonkinlainen typerä ylpeys ja toisaalta kateus saattavat joskus vaikuttaa, myönnettäköön. Toisaalta, kun jokin bändijoukko tai musiikkigenre ristitään vaikkapa witch houseksi tai tween waveksi, on genrenimen varjossa usein hankalaa, kun alkuperäinen innostus 'uusista tuulista' saa backlashin. Silti listan kahta viimeistä kohtaa edes minä en ole sieluni pimeimmässä kolkassa ajatellut.

1. "Bändin nimi kuulostaa tyhmältä".

2. Nimen perusteella bändi vaikuttaisi soittavan sellaista musiikkia josta en pidä.

3. "En kuuntele genreä x."

4. Kansi on typerä / kannen värit ovat luotaantyöntävät.

5. Liian ylistetty/hypetetty.

6. Liian dissattu/vähän hypetetty.

7. Suositus tuli 'väärältä' ihmiseltä.

8. En ehtinyt ensimmäisten joukossa bandwagoniin.

9. "Kaikki hyvä musiikki on jo tehty" / "Olen jo löytänyt lempibändini".

10. "Sehän on suomalainen bändi".

- - - - - - - - - - - - - -

Postauksen innoittajana toimi The War On Drugs, philadelphialainen indie rock / shoegaze -bändi, joka kuulostaa paikoin Dylanilta, paikoin Pomolta, mutta kuitenkin omalta huikealta itseltään. Omalla kohdallani, tiedostamatta, tämä bändi täytti useita kohtia listaltani, mikä sai kääntymään itseanalyysin puoleen. Yritän vastedes olla avoimempi, ettei muita warondrugseja pääse ohi. Mä meen nyt ostamaan Slave Ambientin. Moro!



The War on Drugs - Best Night by SongsOfTheDay

The War on Drugs - Baby Missiles by One Thirty BPM

The War on Drugs - Your Love Is Calling My Name by Space3

Worship - House of Glass [video]

Jatkan Readingistä kotoisin olevan Worshipin supportaamista hamaan loppuun. Siihen nähden, ettei bändi ole julkaissut edes debyytti-EP:tä, on kyseessä kova suosikki mulle. Aiemmin postaamani House of Glass on saanut videon. Single saa julkaisun 21. marraskuuta ja tiedossa on julkaisukeikkaa St. Pancras Old Churchissä 1. joulukuuta, joten jos sinne suunnalle satutte...

Mukana julkaisukeikalla toinenkin täällä kuultu ja nähty, toistaiseksi melko tuntematon Alpines. Myös nettisivut ovat saaneet Worshipillä uutta ulkoasua ja komeasti mustanpuhuvana toimivat kuin ajatus. Taas kerran tuskailen kärsimättömänä lisäjulkaisujen perään: Worshipiltä kelpaisi kuulla enemmän. Alla myös Curxesin (josta pitäisi varmaan myös keskustella myöhemmin lisää) remix kappaleesta.

  WORSHIP - House of Glass (Curxes Remix) by CURXES

Lahest: Indian Trails - Light Cuts Shapes Sharp

Kävin taannoin, tapani mukaan, tsekkailemassa mistä kollegat kirjoittelevat. Jyrin palstalla nähty, ihmetelty muttei kuultu lahtelaistulokas Indian Trails oli päätynyt postaukseen ilman ainuttakaan kappaletta. Kappaletta lupailtiin kuultavaksi piakkoin, jolle latautui sitä myöten myös aika kovat odotukset. Bändi kun oli menestykkäästi luonut itselleen sosiaalimediaverkon ja kenties siten kasvattanut odotusarvoaan.

Se miltei kääntyi bändiä vastaan, kun kappaleen sain kuultavaksi. Totesin itsekseni jo alkupuolella ettei Light Cuts Shapes Sharp ole niin hyvä kuin hypenluomisella olisi pitänyt olla. Mitä kukkua tuokin mielipide. Tajusin että odotukset olivat korkealla yhtä paljon Jyrin kirjoituksen kuin bändin itsensä takia. Koitin unohtaa moiset ja antauduin parikymppisten lahtelaisten indie anthemille, joka osoittaa jälleen kerran, että vaikka Suomesta ei tule näitä bändejä yhtä paljon kuin muualla, voi 'indie'-skene kuitenkin pienessä maassa kohtalaisen hyvin.

Tönäisin hypelumipallolle nyt tietysti tietoisesti lisämomentumia, mutta kuunnelkaapa Light Cuts Shapes Sharp. Se kuulostaa kuin olisi kasattu vähäisempien kappaleiden osista kokonaisuudeksi, joka ylittää osiensa summan. Kappale toimii pirun hienosti, mikä paitsi että toimii oivana taidonnäytteenä myös nostaa odotuksia jälleen kerran. Toivottavasti kuulemme lisämateriaalia pian. Luulenpa että sitten bändin kohtalosta voi jopa ennustellakin jotain.

Light Cuts Shapes Sharp by Indian Trails

Kisses - Johnny and Mary (Robert Palmer cover)

Joku saattaa muistaa viime vuodelta, jopa mun postauksista, losangelesilaisduo Kissesin. The Heart of the Nightlife -niminen debyyttialbumi ei saanut ehkä samaa huomiota, jonka alkuperäinen ekan kuuntelun innostus herätteli. Toinen albumi on suunnitteilla, tekeillä, kenties jopa valmistumassa, mutta ennen sitä Kisses päätti coveroida Robert Palmeria.

Joku saattaa muistaa myös brittiartisti Robert Palmerin, joka tehtaili hittejä usealla vuosikymmenellä ja joka tunnetaan mm. kappaleistaan Addicted to Love, Simply Irresistible sekä tietysti Johnny and Mary vuodelta 1980. Kisses ei onneksi ole tehnyt disco-versiota kappaleesta vaan on pitänyt melko alakuloisen ja rauhallisen otteen coveria tehdessä. Mulle toimii ainakin todella kivasti. Tsekkaa myös alkuperäinen videoineen.

  Johnny and Mary (Robert Palmer Cover) by Kisses



- - - - - - - - - - - - -

Turkulaisbändi Cassie, joka päätyi taannoin postausäänestykseen, on saanut myös versioijan. Taiwanilaismusiikkiluokka (!) tarttui Tin Cans and Strings -kappaleeseen, josta on livevideo nyt tässä. Bändin jäsenistö jakoi tämän itse facebookissa - olivat huvittuneita mutta myös otettuja. Taiwanilaiskoululaisten tulkinnassa ei ole mitään vikaa, harmi tosin että kyseessä on taas puhelintaltiointi. Musiikki alkaa n. minuutin kohdalla. Alla myös alkuperäinen.